Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaishoito. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omaishoito. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. marraskuuta 2022

Pysäkillä, olkapäällä

Eilen oli sairaslomani viimeinen päivä. Olin viisi viikkoa poissa töistä ja siitä ensimmäiset kaksi viikkoa olin "sairaslomalla" myös omaishoitoon liittyen, kun Milkalle järjestyi siinä ylimääräistä hoitoa Ilonassa - kun itse sitä kysyin. Milka oli siis ylimääräisellä Ilona-jaksolla kaksi viikkoa ja niistä jälkimmäisellä viikolla oli Nooakin mukana. Omaishoidosta ei ole kovin helppoa saada sairaslomaa, mutta nyt se järjestyi tuolla tavalla.

Tämä siksi, että oman jaksamisen rajat tulivat lopultakin vastaan. Pysäkki, romahdus, stoppi, tai miten sen nyt haluaakin ilmaista.




Työterveydessä täytin työuupumuskyselyn liittyen omaishoitotyöhön, jota ajatellen lomakkeen kysymyksiä ei suinkaan ollut suunniteltu, mutta työ kuin työ. Kyllä se varmaan ainakin suuntaa antava tulos oli ja pisteet osoittivat keskivaikeaan työuupumukseen omaishoitotyön osalta. Omaan palkkatyöhön liittyen ei pisteitä tullut, vaikka siitä jouduinkin olemaan pois tuon uupumuksen takia.

Ei minua mielestäni niinkään lasten äitinä oleminen väsytä, vaan kaikki se ylimääräinen asioiden tulva, mitä tilanteeseen on kietoutunut ja joita jatkuvastikin on. Tässä on nyt mennyt 9 vuotta jo melkoisen eriskummallisissa kiemuroissa, joten kyllä sen huomaa hyvinkin selvään, ettei sitä jaksa yhtään samalla tavalla kuin niinä ensimmäisinä vuosina. Monia takavuosien aikana olleita vastoinkäymisiä en ole voinut kuvailla täällä blogissa eri syistä, mutta kaikenlaista pientä ja suurta harmia on ollut aika jatkuvasti niiden asioiden lisäksi, jotka vaan pitää hoitaa.

Ja nyt taas siis vaikeuksia, vaikka vähän erilaisia kuin aiemmin. En tiedä miettiikö joku, mitä Jumala sitten on tehnyt, eikö hän pidä omastaan huolta? No, todellakin pitää! En tiedä miten osaisin kertoa siitä, mitä Taivaan Isä on minulle tänä vuonna tehnyt. Hän on antanut niin ihmeellistä läheisyyden aikaa itsensä kanssa, etten olisi sellaista osannut ikinä kuvitellakaan, vaikka olen kulkenut Jeesuksen seurassa jo noin 30 vuotta. 



Tuo ihana aika alkoi jo keväällä, mistä yritin muutaman sanan sanoa tässä äitienpäivän postauksessa. Sen lisäksi että Jumala on aina ollut lähelläni, niin nyt hän antoi minun myös tuntea sen aiempaa selvemmin. Se on kuin taivas laskeutuisi minun sotkuiseen asuntooni joka ikinen päivä, tai ei vain kerran päivässä, vaan aina, kun minä itse ehdin vähän pysähtyä ja olla hänen kanssaan. Aluksi eli tuolloin viime keväänä taisin itse olla enemmän äänessä, rukoilin paljon ja silloin Jumala kosketteli minua ihmeellisesti, monesti ulkona luonnossa, mihin lähdin juttelemaan hänelle. Olin aivan niinkuin rakastunut nuori tyttönen. Kyseessä ei vain ollut kukaan ihminen, vaan itse Jeesus. Tiesittekö, että hän haluaa jatkuvasti syvenevään suhteeseen ihmisen kanssa? Kuulin kesällä jonkun sanovan noin, ja olen kyllä itse kokemassa juuri sitä, vaikkakin se tuntuu vasta opettelulta. Itse asiassa toukokuun lopussa menin meidän seurakunnassa kertomaan näistä asioista kaikille sellaisessa todistuskokouksessa, jossa kuka vaan sai mennä jotain kertomaan, ja olin sen kertomuksen loppuun laittanut rakkaudentunnustukseni Jeesukselle. Minusta tuntui, että hän halusi kuulla siitä julkisesti, ja minun oli se tehtävä, niin rakastunut minä olin ja olen vieläkin. Puhujan pönttöön meneminen tuntui vähän samalta kuin olisi alttarille kävellyt tunnustamaan rakkautensa. Jännitti niin että hirvitti, mutta odotin sitä innoissaan. Ja sen jälkeen oli niin ihanaa sitten.

Päätin myös, että haluan antautua Jumalalle kaikin tavoin. Kerroin hänelle, että mitä ikinä hän haluaa minulle tehdä, niin haluaisin sitä itsekin, vaikka se sitten olisi aluksi pelottavaa tai jännittävääkin - eikä vain sen minun tähän mennessä sisäistämäni jumalakäsitykseni mukaisesti, vaan mitä hän itse haluaa kaikilla kolmella persoonallaan (Isä, Poika ja Pyhä Henki).




Joskus kesälomalla tuo Jeesuksen ja minun yhteydenpito sai kuitenkin vielä erilaisia sävyjä. Hän oli koskettanut minua aiemminkin kun rukoilin, esimerkiksi niin, että tulin yhtäkkiä käsittämättömän iloiseksi, hymyileväksi ja nauravaksi vaikka omassa elämäntilanteessa olin muutoin väsynyt ja ihan lopussa. (Raamatussa kerrotaan siitä, että Jumala voi antaa taivaallista iloa. Esim. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Psalmit 34:6 FB38) Mutta kesälomasta alkaen Jumala on kosketellut myös vielä konkreettisemmin, niin etten usein pysy edes paikallaan, vaikka en itse ollut aikonut mitään tehdä. Se ei ole mitään pelottavaa, vaan vain ihanaa. Tämä tällainen alkoi sen jälkeen, kun aloin kysymään Jeesukselta päivittäin, täyttäisikö hän minut Pyhällä Hengellä, mistä raamatussa myös puhutaan. Ja niin Jumala aloitti jo kesällä tällaisen yhteydenpitotavan, että hän koskettelee minua niin selvästi, ettei edes näin hitaalle keskisuomalaiselle jää epäilystäkään, onko hän siinä lähellä vai ei. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut edes jaksaa rukoilla tai sanoa mitään, vaan vain mennä hänen luokseen (esim paikkaan, johon yleensä menen lepäämään). Monesti rukoukseni onkin, että haluaisin taas tulla syliisi lepäämään. Ja hän on aina valmiina odottamassa, ihan joka kerta. Joskus tuntuu, että hän ei jaksa odottaa, että minä olen valmis, vaan aloittaa jo aiemmin tai sitten kutsuu ja houkuttelee, että tule taas luokseni. Tietysti siinä jutellaan myös, minä juttelen Jeesukselle sanoilla tai mielessä. Jumala puhuu raamatun lisäksi myös välillä ajatuksissa, ja tietysti on tärkeää muistaa että voin ymmärtää hyvin helposti väärinkin. Joka tapauksessa sitä kautta olen saanut uutta jaksamista ynnä muita hyviä asioita.
Minusta on ihanaa, että Jeesus aloitti tämän läheisyyskäsittelyn jo hyvissä ajoin kesällä niin, että se oli minulle tuttua, kun tuo romahdukseni tapahtui lokakuun alussa. Silloin en olisi ilman tätä selvinnytkään.




Tämä kuvaus voi tuntua melko hämmentävältä ja ymmärrän sen kyllä hyvin, mutta ajattelin näistä kokemuksistani jotain kertoa, koska ne liittyvät niin vahvasti tähän elämäntilanteeseen. En varmaan itsekään näitä asioita kunnolla ymmärrä, vaikka niitä on itselleni tapahtunut. En kuitenkaan usko, että olen päästäni aivan niin sekaisin, että olisin keksinyt itselleni edelläkuvatunlaisen mielikuvitusystävän. Kyseessä on kuitenkin vain uupumus ja itse ainakin koen että maalaisjärkikin on edelleen pääsääntöisesti tallella. Jumala on todella olemassa ja hyvinkin elävä, ja välillä hän nähtävästi toimii ihmeellisillä ja hämmentävilläkin tavoilla. Hän tietää, millainen tapa on kenellekin juuri se paras, eikä hän tee mitään ilman lupaa. Ilman Jeesusta en olisi mitenkään selvinnyt taaskaan näistä viimeisistä kuukausista tai viikoista. Ja kuten on tullut aiemmin jo mainittua, niin meidän perheessä ei ole oikein varaa kummankaan vanhemman olla poissa pelistä, koska lasten hoidossa tarvitaan koko ajan kahta aikuista. Nyt olen kuitenkin saanut huomata, että Jeesus, tuo Hyvä Paimen, tietää sen hyvin, ja hän kantaa itse minua sylissään niin kuin pikku karitsaa ja pitää myös perheestäni huolen.

Tuo mielikuva Jeesuksesta lampaiden paimenena on tuttua raamatusta ja pyhäkoulusta, ja sopii tähän niin hyvin, esimerkiksi:
Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
Hesekiel 34:15‭-‬16 FB38



Ps. Voisin (jos jaksaisin) kirjoittaa toisen kertomuksen siitä, miten Jeesus - Hyvä Paimen on hoivannut ja auttanut kipeän jalkani ja selkäni kanssa, mutta jaksaminen ja ehtiminen on mitä on. Joka tapauksessa, ne eivät ole ainakaan nyt kipeät.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Carnitene

Niin pieni, mutta ei ollenkaan ihan niin harmiton tapaus, kuin mitä sen koosta voisi päätellä.

Mikä se Carnitene sitten on? Lääkärin sanojen mukaan se ei ole aminohappo, mutta googlehaut kyllä kovasti viittaisivat siihen suuntaan, että aminohappohan se. Joka tapauksessa sen suomenkielinen nimi on karnitiini, ja sitä käytetään Nooan ja Milkan sairauden hoidossa. Lisäksi sitä käytetään myös sydänlääkkeenä, joten me emme (onneksi) ole aivan ainoat kyseisen lääkkeen käyttäjät tässä maassa.



Kun Nooan sairauden syy ja diagnoosi selvisi vuonna 2015, niin samalla selvisi, että sairauden hoitoon on kuin onkin olemassa jonkinlainen hoitokeino, vaikka se ei parantava tai sairauden etenemistä pysäyttävä hoitokeino olekaan. Tuo hoitokeino koostuu kolmesta asiasta: ruokavaliosta, jossa valiinin ja kahden muun aminohapon määrät on minimoitu, sekä kahdesta lääkkeestä: karnitiinista ja B5-vitamiinista. Nooalla karnitiinin käyttö olisi muutenkin pian aloitettu sydänongelman takia.

Alussa karnitiinin kanssa oli vain pienimuotoisia ongelmia. Sen saamiseksi tarvitaan reseptin lisäksi paperinen erityislupa apteekkiin vietäväksi. Näiden tekeminen oli tietysti lääkärille ihan rutiininomaista. Lääkkeet aloitettiin Taysissa osastojaksolla, ja siellä oli käytössä karnitiini, jonka vahvuus oli 1g/10ml. Jakson lopussa lääkäri teki paperit tästä lääkkeestä ja pääsimme lähtemään kotiin. Voisimme heti kotikaupungissa käydä apteekissa ja saada ajoissa lisää lääkkeitä, joita saimme vain vähäsen sairaalasta mukaan. Koska tilanne oli kiireinen, niin ne välitettiin faksilla apteekkiin. Olimme vasta puolivälissä kotiin, kun kuitenkin apteekista soitettiin, että tästä lääkkeestä ei sitten saa kelakorvausta ja sehän on ihan hirmuisen kallis lääke. Onneksi rinnakkaisesta tuotteesta, jonka vahvuus on 2g/10ml, saa kelakorvauksen. Jos siihen saa uuden erityisluvan ja reseptin. Äkkiä soittamaan lääkärille, ennen kuin tämä ehtisi lähteä töistä kotiin.

En enää muista, oliko lääkäri vielä töissä, tai muutakaan yksityiskohtia. Tai muitakaan kaikkia seikkailuja tämän lääkkeen kanssa. Se vaan jäi mieleen, että onneksi apteekissa oltiin valppaampana kuin sairaalassa, nimittäin tällä hetkellä Nooan tarvitsema karnitiini tulisi maksamaan noin 2500€ vuodessa ja Milkan 1000€, koska hänellä on pienempi annos.

Nämä asiat ovat taas tänä vuonna tulleet ajankohtaisiksi. Kevättalvella apteekista sanottiin, että karnitiinin kelakorvattavuus on päättymässä 30.6. Yleensä lääkefirma hakee omalle tuotteelleen korvattavuutta, mutta ilmeisesti firma ei ollut hakenut sitä, ainakaan ajoissa. Juttelimme sairaalassa sosiaalityöntekijän kanssa, joka lupasi ystävällisesti selvittää tätä varsin monimutkaista asiaa. Hän sai selville, että jos lääkefirma ei hae korvattavuutta, niin joku käyttäjistä voi sitä myös hakea, ja riittää kun yksi käyttäjä hakee sitä. Lääkärin pitäisi tehdä kasa papereita ja asiakkaan pitäisi mennä niiden kanssa apteekkiin, missä selvitellään hakemuksen tekoa. Ei kuulostanut houkuttelevalta kaikkien muiden "normaalien" apteekkiasioidemme lisäksi. Sosiaalityöntekijä ehdottikin, että annetaan ajan kulua ja katsotaan kesäkuussa, mikä on tilanne. Se oli tietysti aika jännittävä vaihtoehto, koska tuollaisen asian kanssa ei halua joutua mihinkään paniikkikiireeseen viime metreillä. No, viimeiseen kesäkuun viikkoonhan se jäi kuitenkin. Milka itki kesäkuussa niin paljon, että karnitiini tai muutkaan hoidettavat asiat eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Kun muistin asian juhannuksen jälkeen, niin ajattelin, että tuo sosiaalityöntekijä on varmaan jäänyt jo kesälomalle. No, onneksi hän ei ollut, ja hän löysi netistä jonkun taulukon, jonka mukaan juuri meidän karnitiinimme kelakorvattavuutta oli jatkettu. Kaikki oli siis, ainakin karnitiinin osalta, hyvin.

Noh, elokuussa, kun karnitiini oli kaapista taas lopuillaan, niin saimme kuulla apteekista, että tuotetta ei ole nyt saatavilla, vaan se on loppu tukusta. Näin käy aina joskus jonkun harvinaisemman tuotteen kohdalla, eikä se meillekään ollut ensimmäinen kerta. Tilanne oli kuitenkin huolettava, koska karnitiini ehkä mahdollisesti on hyvinkin tärkeä lääke meidän lapsillemme. Vaikka emme oikein tiedä, onko siitä paljon vai vähän hyötyä. Apteekki selvitteli, milloin sitä mahdollisesti taas saataisiin. Ehkä seuraavan viikon lopussa. Siihen asti meidän varasto ei riittäisi. Taysin lääkäri sanoi, että lääke ei saa ainakaan loppua yhtäkkisesti, vaan täytyy ensin vaikka puolittaa annos. Niinpä teimme säännöstelylaskelmia. Lisäksi oli pakko ottaa yhteyttä omaan sairaalaan, olisiko siellä osastolla ko. lääkettä ja voisimmeko saada sitä lainaan. Sosiaalityöntekijä välitti tätä asiaa osastolle ja saimme lupauksen, että lääkevastaava hoitaja soittaa meille seuraavalla viikolla, kun hän tulee töihin. Laskin, että tarvitsemme 8 pulloa, että selviämme siihen arvion mukaiseen päivämäärään asti. Apteekissa ei kuitenkaan oltu varmoja, saako karnitiinia vielä silloinkaan. Noh, hoitaja soitti ja kertoi, että heillä ei ole niin montaa pulloa, mutta saamme kaikki loput, mitä heillä on. Osastolla on monesti käytetty meidän lääkkeitä, kun siellä ei harvinaisempia lääkkeitä aina ole. Onneksi jonkun aikaa sitten sinne oli tilattu meidän tarvitsemaa lääkettä ja sitä oli vielä hiukan jäljellä. Teimme taas säännöstelylaskelmia, kävimme apteekissa, josta soiteltiin tukkuun ja selviteltiin, tuleeko lääke. No, lopulta se tuli arvion mukaisesti, eikä se loppunut kesken. Ainoastaan Nooa joutui menemään viikon verran puolikkaalla annoksella.

Kyllä luulimme, että Carnitenen ongelmat ovat vähäksi aikaa ohi. Eivätpä olleet.

Tällä viikolla meillä vanhemmilla oli kauan odotettu kahdenkeskinen lomamatka Turkuun, ja lapset olivat Ilonassa. Reissu meni hyvin eikä mennyt ollenkaan pilalle, mutta asioiden selvittelyltä ei tälläkään kertaa vältytty.

Tiistai-aamupäivällä olimme ajelemassa Tamperetta ja Turkua kohti, kun puoliso sai puhelun. Ajattelin ensin, että se oli hänen työasioitaan, mutta sitten kuulin hänen sanovan hiukan kireällä äänellä, että "täytyy sitten selvitellä sitä lääkärin kanssa". Kerkesin jo säikähtää, että oliko puhelu sittenkin Ilonasta ja pitääkö meidän jo kohta kääntyä kotiin päin. No, ei se onneksi sieltä ollut, vaan apteekista. Meillä oli taas karnitiini lopussa ja olimme juuri tilanneet sitä lisää molemmille lapsille. Nyt kuitenkin apteekista kerrottiin, että karnitiinin myyntiluvan haltija on vaihtunut, eikä tuotetta voi tilata ilman uusia erityislupia. Lääkärin pitäisi siis tehdä uudet erityisluvat ja reseptit ja ne pitäisi saada mahdollisimman pian apteekkiin. Onneksi Taysin lääkärin kanssa toimii nopea sähköpostiyhteys hyvin, jos hän vaan on töissä. Toivoin, että hän olisi, ettei tarvitsisi ruveta soittelemaan omaan sairaalaan lastenpolille, jossa asia hoituu useimmiten välikäsien kautta. Naputtelin autossa sähköpostia ja kysyin, onnistuisiko paperien faksaaminen apteekkiin. Vanha myyntiluvan haltija oli Sigma-tau ja uusi taas AlfaSigma tai jotain sinnepäin. Onneksi lääkäri oli töissä ja vastasi, että onnistuu huomenna. Isä soitti vielä apteekkiin, jolloin sieltä selvisi, että faksi ei oikein käykään, ainakaan kovin hyvin. Salattu sähköposti olisi kuulemma paras. Noh, naputtelin uutta viestiä lääkärille ja toivoin, että hän ei pidä meitä liian vaativina asiakkaina. Onneksi lääkäri on mukava ja vastasi taas illemmalla, että eiköhän se onnistu. Epäilimme, että olikohan karnitiinin myyntiluvan haltija vaan päättänyt vaihtaa nimeään, ja siitä kaikki tämä vaivannäkö.

Pääsimme Turkuun ja seuraavana päivänä keskiviikkona kävimme mm. opastetulla kierroksella Turun linnassa. Kierroksen aikana puoliso oli saanut kolme puhelua apteekista. Paperit lääkäriltä eivät olleet vielä tulleet ja lisäksi oli selvinnyt, että myyntiluvan haltijan vaihtumisen myötä lääkkeellä ei ollut myöskään enää kelakorvattavuutta. No voi apua. Tämä alkoi tuntua jo hiukan liian hankalalta, kun keväällä ja alkukesällä oli jo ollut epätietoisuus kelakorvattavuudesta, joka sitten kuitenkin päättyi parhain päin. Laskimme, että meillä ei kyllä millään olisi varaa ostaa karnitiinia itse ainakaan normaaleita 3kk annoksia. Vaikka Nooa ehkä saisikin ne takaisin vakuutusyhtiöltä, niin Milka ei saisi, koska Milkalla ei ole sattuneesta syystä vakuutusta. Eikä Nooan vakuutuskaan kauan riittäisi moiseen, koska siinä on vakuutuskatto 17000€. 2500€ vuodessa yhteen ainoaan lääkkeeseen täyttäisi sen liiankin pian. Onneksi olin melko varma siitä, että kelakorvattavuus karnitiinille saataisiin taas jossakin vaiheessa, koska aiemminkin näin kävi. Oli kuitenkin aivan mahdollista, että siihen tulisi väliä ja joutuisimme ainakin nämä lääkkeet maksamaan itse. Lähetin uuden ryhmäsähköpostin Taysiin ja omaan sairaalaan, jossa kerroin tilanteesta ja kysyin, että mitäs tehdään. Toivoin, että sosiaalityöntekijä selvittäisi taas asiaa. Illalla, kun olimme Turun kaupunginteatterilla, niin tähän tuli vastauksia. Taysin sosiaalityöntekijä oli kaivanut esiin kesällä tapahtuneen muutoksen ja taulukon, jonka mukaan meidän karnitiini on saanut kelakorvauksen, vaikka kaikki rinnakkaisvalmisteet eivät saaneet. Eli asia olisi kunnossa. Oma sosiaalityöntekijä myötäili tätä, että nyt on varmaan apteekki katsonut väärin. En ollut ollenkaan varma, että apteekki olisi tehnyt virheen, mutta ajattelin palata aamulla asiaan. Torstai-aamuna olikin jo kotiin lähdön aika ja ennen lähtöä viestitin taas sairaalaan. Että taulukossa mainittu myyntiluvan haltija oli se vanha, ja että apteekista sanottiin, että kelakorvattavuuden puute tällä hetkellä liittyi juuri myyntiluvan haltijan vaihtumiseen. Taysin sosiaalityöntekijä vastasi, että hän laittaa tästä Kelaan kyselyä. Siihen ei vielä ole tullut vastausta.

Onneksi apteekki oli taas tänään eli perjantaina ottanut yhteyttä puolisoon ja saanut selvitettyä asiat Hilan ja Kelan kanssa. Kelasta oli nyt tieto, että apteekki saa myöntää kelakorvauksen. Loppu siis hyvin, kaikki hyvin.

Ainoastaan meillä meni jonkun verran "ylimääräistä" rahaa, kun molemmille lapsille piti hakea uudestaan erityisluvat ja vielä pikana, sen takia, kun myyntiluvan haltija vaihtui. Pääasia kuitenkin, että itse lääkkeet saadaan kelakorvauksella.

Reissu ei tästä kovin paljoa kärsinyt ja meni muutenkin hyvin. Kiitos Taivaan Isälle siitä ja taas yhden asian järjestymisestä. Kiitos myös puolisolle yhteydenpidosta apteeekkiin päin. Emme hoida ihan kaikkia asioita tähän tapaan, mutta nyt oli aika mukavaa, että puoliso hoiti puhelut apteekkiin ja minä taas viestit sairaalaan.

Tämä ei edes ollut kovin iso tai stressaava ongelma, varsinkin kun sitä yhdessä hoidettiin. Mutta ajattelin jakaa vilkaisun meidän lääkehuoltomaailmaamme.

Yleisenä löpinänä vielä kerron, että apteekista tilattavia tuotteita on lapsilla noin 24. Aika monet tuotteet ovat siis samoja molemmilla, mutta ne on laskettu erikseen mukaan, koska ne täytyy tilata ja hakea molemmille erikseen ja ne täytyy myös säilyttää eri kaapeissa lapsen omassa varastossa, mm. kelakorvausten takia. Tietysti hätätilanteessa voi lainata pieniä määriä toiselta lapselta, jos toisella on. Muutama lääkkeistä vaatii erityisluvat, jotka uusitaan ja haetaan vuosittain. Merkittävä osa apteekkituotteista on ruokavalmisteita lasten monimutkaiseen ruokavalioon. Tuotteet pitää käydä Kelan aikarajojen mukaan tilaamassa apteekista, yleensä siis pystyy tilaamaan 1-4 tuotetta kerrallaan. Kun ne ovat tulleet apteekkiin, niin ne pääsee hakemaan, yleensä auton ja ostoskärryjen kanssa, sillä etenkin ruokavalmisteet vievät paljon tilaa. Apteekkikäynneille tulee yleensä tarvetta yleensä useamman kerran viikossa, eivätkä asiat aina hoidu kovin nopeasti siinä apteekin luukulla, kun on useita tuotteita ja/tai harvinaisempia tuotteita. Suurimmasta osasta niistä saa kelakorvauksen, jolloin kelakatto (600?€/lapsi) täyttyy joskus alkuvuodesta ja sen jälkeen tuotteet maksavat 2,50€/ostokerta/lapsi. Joillakin lääkkeillä ei ole kelakorvattavuutta johtuen pitkälti siitä, että sairaus on harvinainen ja myös hoitokeinot ovat harvinaisia. Ne pitää maksaa itse. Nooalla niistä voidaan hakea korvaus vakuutuksesta, mutta vakuutusyhtiö ei suostu maksamaan kaikista tuotteista, jos niitä ei ole heidän lääkelistallaan.

Ylipäätään kaikkea lasten asioiden hoitoa on niin paljon, että se kävisi kyllä ihan hyvin osa-aikaisesta palkkatyöstä. Omaishoitajan työ ei tosiaankaan rajaudu vain hoitotyöhön.
posted from Bloggeroid

maanantai 5. helmikuuta 2018

Levottomuutta

Milkan yöt ovat menneet pikkuhiljaa levottomampaan suuntaan. Syksyllä oli aika rauhallinen vaihe, mutta joulu- ja tammikuussa yöitkeskelyt ovat lisääntyneet. Yöt ovat kovin rikkonaisia oman nukkumisen kannalta, kun Milka itkee vähän väliä ja lisäksi täytyy hoitaa letkuruokailu. Ruokapumppu piippailee pullonvaihtoa tietysti juuri silloin, kun lapsi olisi nukkunut. Lisäksi uutena ilmiönä on ollut, että Milka ei aina rauhoitukaan heti vaan huuto tai itkeskely voi jatkua tunnin tai ylikin. Jonkun verran mietityttää, mistä se oikein johtuu, kun Milka on aiemmin ollut niin rauhallinen. Tällä viikolla on taas tullut parina yönä oksennuskin.

Onneksi meillä on ollut syksystä alkaen se 35h viikossa yöhoitoa Milkalle. Se tuntuu nyt aivan välttämättömältä. Pyysin tammikuun alussa, että määrää lisättäisiin, mutta vastaus oli että jatketaan samalla määrällä. Vammaispalvelu ehdottaa, että sen sijaan aloitetaan omaishoidon vapaat tilapäishoidossa kerran kuussa. Se on ehkä järkevä idea sekin, mutta vaatii enemmän järjestelyä ja miettimistä. Yöhoitoa tarvittaisiin arjen sujumiseen eli joka viikko, eikä vain kerran kuussa.

Nooalla on ollut yöhoito joka yö noin puolivuotiaasta, ensin sairaalassa ja sen jälkeen 11kk ikäisestä alkaen kotona vammaispalvelun maksamana. Ei kai ole kohtuuton pyyntö, että Milka saisi saman? Tai edes yhden yön viikossa lisää.

Tilanne on ainakin minun oman nukkumiseni kannalta aika huono. Korvani ovat nyt ongelmakorvat, niitä ei ole saatu kuntoon marraskuun lopussa alkaneiden korvakäytävien tulehdusten jälkeen. En saisi käyttää korvatulppia, mutta se taas tarkoittaa, että en saa nukuttua meillä. Nooa huutaa joka yö monta kertaa, ja nyt on alkanut Milkakin huutelemaan välillä kovemminkin öisin. Olen aina ollut huono nukkumaan, joten myös pienemmätkin äänet, kuten ruokapumppujen piippaus tai hoitajien liikkeet häiritsevät. Eipä nukkumista auta sekään, että stressiä on enemmän tai vähemmän. Ei siis ole mitenkään taattua, että saan hyvin nukuttua niinä 4 yönä, jolloin Milkalla on hoitoa. Jos Milkalla ei ole hoitoa, niin tilanne on vielä huonompi.

Päivällä pitäisi jaksaa hoitaa lapsia, olla jatkuvasti vuorovaikuttamassa ja aktivoimassa. Pitäisi jaksaa hoitaa lasten asiat. Kaapeissa pitää löytyä kaikki oikeat ruokavalmisteet ja lääkkeet molemmille sekä kaikkia tarpeellisia hoitotarvikkeita. Hakemukset, sähköpostit ja puhelut pitäisi hoitaa. Fysioterapeutin ja hoitajien kanssa pitää jutella. Ja mitä nyt sitten eteen tuleekin.

Jos lapsen tilanne vaatii, niin päivystykseen pitää jaksaa lähteä milloin tahansa.

Asioiden hoitoon, siivoukseen ja omaan lepäämiseen on myönnetty 12h viikossa lapsille päivähoitoapua, mitkä ovat myös ihan välttämättömiä. Sen jatkumisesta ei ole kuitenkaan oikein varmuutta Milkan kohdalla. Nykyinen päätös onneksi jatkuu vielä melkein 2kk. Pelkään, että jos aloitamme ylempänä mainitut omaishoidon vapaat kerran kuussa, niin kotipalvelu saattaa katsoa, että heidän apuaan ei enää tarvita. Sellaista vaihtokauppaa en halua, koska sitten arki ei enää pyörisi.

Olemme me tietysti tässä pärjäilleet, ei siinä mitään. Tilanne on vaan niin, että sitten jos ei enää pärjätäkään, niin on hieman liian myöhäistä pyytää apua. Sen takia avun saamisesta pitää yrittää huolehtia ajoissa. Tähän asti olemme saaneet sitä, mutta sen saaminen on vaatinut välillä kohtuuttomasti huolta ja vaivaa. Vaatiminen, pyytäminen ja perustelu käyvät ihan työstä ja olisi mukavampaa, jos ei tarvitsisi enää koskaan pyytää mitään lisää yhteiskunnalta.

Tässä tekstissä ei ollut tällä kertaa juuri mitään positiivisia asioita. Niitä ei voi eikä saa kirjoittaa, jos yrittää perustella avun tarvetta. Myöntäisivätköhän blogin lukijat lisää yhteiskunnan tukea tällä avautumisella, jos se olisi heidän vallassaan?

Päällimmäinen toiveeni olisi kuitenkin, että korvani tulisivat yhtä hyvään kuntoon kuin ne olivat vielä puoli vuotta sitten. Siispä rukousaiheena korvat.

Tähän loppuun kumminkin positiivisuutta tuomaan päivän raamatunkohta puhelimen näytöltä:
Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista".
Matteus 19:26