perjantai 23. joulukuuta 2022
Jouluaaton aattona
tiistai 15. marraskuuta 2022
Pysäkillä, olkapäällä
sunnuntai 8. toukokuuta 2022
Kiitollinen siunattu onnellinen
perjantai 31. joulukuuta 2021
Rukous uudenvuodenaattona
perjantai 22. toukokuuta 2020
Kuolema ja elämä
maanantai 13. huhtikuuta 2020
Huolien hoitoa
Alkuvaiheessa oli kuitenkin usein ongelmia saada yövuoroihin sijaisia silloin, kun yöhoitajat sairastelivat. Silloin tuli jonkun kerran niin vaikea tilanne, että tunsin jopa oman perusturvallisuuden tunteeni järkkyvän. Tuli eräs viikonloppu ja kolme peräkkäistä yötä, johon ei ollut ketään hoitajaa tulossa. Se olisi ollut meille aivan mahdoton tilanne, sillä hoidimme itse yhdessä isän kanssa Nooaa kaikki päivät kello 7-23 välisen ajan ja sekin kävi todella voimille. Nooan vointi oli silloin todella vaikeaa ja hän on muutenkin erittäin vaativahoitoinen tapaus. Lopulta kaupunki pystyi löytämään noihin kolmeen yöhön nuoren tytön avustajan sijaiseksi, ja hän ehti olla myös perehtymässä ensiksi yhden yön tutun yöavustajan kanssa. Tyttö oli kuitenkin niin epävarma, ettei hän kunnolla osannut ottaa Nooaa edes syliin, sillä Nooan käsittely oli erityisen haastavaa ja olisi vaatinut kokemusta. Hän tuli tekemään yksin ensimmäisen niistä kolmesta yöstä, mutta joutui toteamaan ettei osaa eikä uskalla hoitaa Nooaa enempää ja hän joutui lähtemään kesken yötä pois eikä uskaltanut tulla enää hoitamaan kahta muuta yötä. Minulla oli todella hätä käsissä, sillä me emme mitenkään selviäisi seuraavista kahdesta yöstä ja päivästä omin voimin. Se ei tietenkään ollut tuon sijaisen syytä, vaan kaupunki ei ollut alunperinkään välittänyt järjestää asioita kunnolla. Onneksi kuin sattumalta tapasin seurakunnassa ystäväni, jolle aloin heti itkemään tilannetta. Onneksi tällä ystävällä oli hoitokokemusta ja hän sanoi, että hän pystyy ja ehtii tulla hoitamaan Nooaa tulevan yön. Muuten emme olisi selvinneetkään mitenkään. Tuolloin selvisimme ystävän sekä Jumalan avulla, koska uskon Jumalan olleen siinä taustalla mukana asioiden järjestymisessä. Tuosta ja muista tilanteista jäi itselleni kuitenkin pelko sydämeen.
Muistin myös, että jos minulle tulee hätä käteen, voin milloin tahansa huutaa apua Jumalalta. Muistin, että olen huutanut aiemminkin ja Jumala on silloin aina auttanut.
torstai 22. maaliskuuta 2018
Kevätpalaveria odottelemaan
Hoitoavun rintamalta on hiukan uutisia.
Milkalla on ollut hoitoapua 12h viikossa kotipalvelun kautta. Tänään sain kotipalvelusta puhelun, jonka lopputuloksena tunnit jatkuvat samalla tavalla huhti- ja toukokuun. Kotipalvelu haluaa nyt pitää palaverin, joka järjestetään kevään aikana meillä. Siihen varmastikin tulee taas mukaan myös vammaispalvelu.
Olen kiitollinen Taivaan Isille huolenpidosta. Milkankin kohdalla hoitoapu tuntuu aivan välttämättömältä, mutta sen saaminen tai varsinkaan jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvää. Onneksi saimme taas melko pitkän jatkopäätöksen ja palaveri voidaan järjestää kiireettömästi sen aikana.
Palaveriin valmistautuminen olisi tärkeää, mutta se tuntuu aika vaikealta. Kirjoittaa ylös perusteluja, miksi tarvitsemme apua. Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, miten keskustelu tulee sujumaan. Jälkeenpäin tulee kyllä hyviä perusteluja mieleen.
Rukoillaan, että palaveriin saataisiin mukaan yksi tai useampi henkilö, joka voisi puhua meidän puolestamme. Esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijä. Vaikka osaamme perustella itsekin, niin meidän puheilla on vähemmän painoarvoa.
Rukoillaan myöskin, että palaveri voisi sujua hyvässä hengessä, ja että nykyisiin arjen sujumista auttaviin aputunteihin ei tulisi mitään vähennyksiä tai huononnuksia siitäkään huolimatta, jos niiden lisänä aloitettaisiin Milkan omaishoidon vapaapäivät.
Toivon, että voisin odotella palaveria rauhallisin mielin eikä huolehtien. En jaksa enää stressata enkä murehtia. Mutta toivon myös, että saisin aikaiseksi valmistautua palaveriin kunnolla. Siinäkin rukousaihetta.
Ensin pitäisi tietysti saada sovittua palaverin aika, joten siihen voi vielä olla aikaa. Mutta palaverin puolesta kannattaa alkaa rukoilla jo nyt, koska sitten se menee varmasti hyvin.
Onneksi siihen on varmasti tulossa mukaan ainakin yksi henkilö, joka on meidän puolellamme: Jumala. Tarkemmin sanottuna Pyhä Henki, joka varmasti puolustaa meitä, koska hänen nimensäkin on Puolustaja. Uskon, että hän tulee olemaan paikalla.
sunnuntai 31. joulukuuta 2017
Mitä maaliskuussa tapahtuikaan?
Vuosi lähestyy loppuaan, joten täytyy varmaan yrittää jotain juttua taas raapustaa blogiin.
Sen voin ainakin sanoa, että vuosi on mennyt yllättävänkin hyvin siihen nähden, miltä tuntui maaliskuussa saadun huonon uutisen jälkeen. Silloinhan saimme kuulla, että syntyvä vauva on sairas sekin. Lamaantumaan ei ehtinyt kuin ehkä yhdeksi iltapäiväksi, sillä tieto tuli vain viikkoa ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Siinä tuli kova kiire järjestellä synnytys toiseen sairaalaan ja muuta sellaista. Onneksi ystäväperhe tuli siinä kohtaa tueksi sekä toimintasuunnitelman laatimisessa että toteutuksessa. Sillä oli suuri merkitys.
Ei siinä tosiaan voinut jäädä surussa mylläämään, kun pää piti saada kuntoon synnytystä varten. Mistä löytää synnytykseen voimaa tai iloa, kun maailmaan on tulossa vaikeasti sairas lapsi? Aikaa oli hyvin, hyvin, hyvin vähän valmistautua uuteen tilanteeseen. Onneksi pohja ei tippunut alta, vaan taivaan isän iankaikkiset käsivarret kannattelivat siinäkin tilanteessa.
Synnytys meni hienosti ja siitä jäi hyvä muisto, kuten ensimmäisestäkin. Tapahtumien kulku oli oikeastaan aika jännittävä, ja siinäkin näin Jumalan kädenjäljen mukana. Kaikki sujui niin kohdalleen, jopa kellontarkasti. Se, miten ystävä ehti olla käynnistyspäivinä paikalla juuri niin kauan kuin tarvitsinkin hänen tukeaan ja seuraansa, ja se, miten tamperelainen doula tuli minua "etukäteen moikkaamaan" juuri silloin kun alkoikin tapahtua todenteolla. Tuo ennestään tuntematon doula oli kuin enkeli, niin osaava ja varma, että en olisi parempaa tukihenkilöä voinut tuohon synnytykseen saada, vaikka Iisak joutuikin olemaan kotona Nooan kanssa. Joskus nuorena olen myös pelännyt synnytystä kovasti, mutta sen pelon Jumala hoiti pikkuhiljaa pois jo vuosina ennen Nooan syntymää.
Kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ajanpuutteen vuoksi täytyy kiirehtiä. Milka syntyi 15.3. klo 0:27.
Synnytyksen jälkeen, heti kun vauva oli saatu turvallisesti maailmaan, sattui pikku "hupsista-pupsista-tilanne" tai oikeastaan siis vaaratilanne minun kohdallani. Se ei ollut kenenkään syy, vaan erittäin harvinainen synnytykseen liittyvä komplikaatio, niin voi varmaan sanoa. Synnytyksen hoitanut kätilö sanoi jälkeenpäin, että hän on nähnyt vastaavan tilanteen kerran aikaisemmin, ja arvasi sen takia mitä oli tapahtumassa. Sen takia hän osasi toimia erittäin nopeasti ja uskon, että hän pelasti henkeni, joka oli kuulemma minuuteista kiinni, tai ainakin hän turvasi hyvän jälkivoinnin minulle. Sattumuksen takia menetin 4,5 litraa verta, eli melkeinpä kaikki, ja sitä kuulemma korvattiin samaa vauhtia takaisin. Lääkäri, joka ei ollut nähnyt vastaavaa aikaisemmin, kursi minut kokoon, ja ko. operaation jälkeen aamuyöllä hb-arvoni oli ollut 100! Minusta se oli aika uskomatonta, ja kuvaa sitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti yliopistosairaalassa toimittiin. Mitenkähän olisi käynyt oman kotikaupungin keskussairaalassa, jossa olisin synnyttänyt, jos Milka olisi ollut terve, tai jos emme olisi saaneet hänen diagnoosiaan ajoissa, tai jos synnytys olisi alkanut itsestään ennen käynnistyspäivää.
Itselleni tuo tilanne ei ollut niin kovin hurja koettuna, kuin miltä se kuulostaa. Minut tietysti nukutettiin melkein heti, ja vaikka vähän ehdinkin kuulla, mitä tapahtuu, niin en kerinnyt tai osannut pelästyä. Nukutukseen joutuminen oli ihan tuttua juttua jo ensimmäisestä synnytyksestä. Aamulla oli toki heräämössä sitten jännä kuulla, mitä siinä tapahtuikaan. Ja Iisakille sain laittaa tippa linssissä viestiä, että onneksi en joutunut jättämään sinua yksin tänne. Näiden kahden sairaan lapsen kanssa kumpikaan meistä ei pärjäisi yksin.
Oikeastaan koko synnytys ja jälkihässäkkä jäi mielestä hyvin nopeasti, mutta en kuitenkaan halua unohtaa sitä kokonaan. Se on taas yksi asia, joka kertoo Jumalan uskollisuudesta ja huolenpidosta. Hän on kaikkien tilanteiden yläpuolella, Hän näkee kaiken, tietää kaiken jo etukäteen ja auttaa joka tilanteessa. Hänellä on niin sanotusti homma hallussa.
Ainiin, muutamaa viikkoa ennen Milkan syntymää olin rukouskokouksessa, ja eräs henkilö sanoi minulle sanoman, jonka hän koki olevan Jumalalta minulle. Hän sanoi, että "kävelet korkean jyrkänteen reunalla, mutta sinä et putoa sinne". Ajattelin, että se liittyy jollain tavalla siihen, onko vauva terve vai sairas, koska ajatus toisenkin vauvan sairaudesta on tuntunut etukäteen ihan mahdottoman syvältä kuilulta. Ja koska se oli siihen aikaan avoin kysymykseni. No, pari kuukautta synnytyksen jälkeen muistelin tuota sanomaa, ja silloin minä yhtäkkiä tajusin, mihin se liittyi. Pling - ihan kuin valot olisivat syttyneet kun tajusin. Aivan, minä en kuollut enkä siis pudonnut kuiluun. Ehkä Jumala halusi sanoa, että hän on kyllä tiennyt koko ajan mitä tapahtuu.
Tässäpä siis avattuna hiukan maaliskuun tapahtumia. Kai se kuitenkin oli se merkittävin hetki tänä vuonna, kun Milka syntyi.
Kun minä olin nukutuksessa operoitavana, niin enkeli-doula piteli vastasyntynyttä Milkaa ihoaan vasten. Myöhemmin hän kertoi moneen kertaan, kuinka liikuttavaa se oli ja että vauva oli niin kaunis. Enkeli-doula oli kaikin tavoin ihana ja muun muassa antoi minulle itse tekemänsä "voimavillasukat" lahjaksi. Ne ovat minulla nytkin jalassa.
Kevät oli vaikea ja siitä taisin jotain blogissa kertoakin. Sitten alkoi kuitenkin elämä voittaa ja lähteä pyörimään. Kesä meni oikein mukavasti, vaikka en niin paljoa siitä muistakaan, kun melko väsyneitä oltiin. Kivoja kuvia on kuitenkin muistona ja mm. facebookin mustavalkokuvahaaste oli itseasiassa lopulta jopa merkittävä leikki, koska niihin kuviin tuli ikuistettua pari kesän merkittävistä hetkistä. Syksy oli henkisesti rankempi tietyistä asioista johtuen, mutta muuten on mennyt hyvin. Tuntuu, että tässä ei kulu aikaakaan, kun Milka täyttää jo 1v. Niin vaan on lähtenyt elämä sujumaan tässäkin uudessa tilanteessa.
Kiitos kaikille blogin lukijoille kuuntelemisesta ja tuestanne. Vaikka se olisi vähäistäkin, niin ei kuitenkaan merkityksetöntä.
Kiitos Taivaan Isälle aivan ihanista, erityisistä lapsista ja tietenkin parhaasta lasten isästä ja puolisosta, joka pitää tätä perhettä omalta merkittävältä (200%?) osaltaan pystyssä.
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
24. luukku: Kunnia Jumalalle!
Isi tuli illaksi kotiin. Söimme hyvin ja vietimme loppuillan Milkan kanssa kolmisin. Milka jaksoikin availla oikein reippaasti lahjapaketteja sohvan nurkassa istuen.
lauantai 16. joulukuuta 2017
16. luukku: Täydelliset lahjat
Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Jaakob 1:17
keskiviikko 13. joulukuuta 2017
13. luukku: Yhteys
"minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa." 1. Joh.1:3
Yhteys Jumalan kanssa. Siinä onkin uskon ydin. Ilman yhteyttä on vaikea kommunikoida ja kommunikointi taas parantaa yhteyttä. Siis kommunikoimaan.
Jumalan kanssa olisi hyvä kommunikoida enemmän, koska silloin Jumala yleensä rauhoittaa ja rohkaisee itseäni. Jotenkin se yhteydenpito vaan tuppaa unohtumaan. Jumala ei ole yleensä pitänyt suurta meteliä itsestään, vaikka en muista häntä, mutta silti hän on aina paikalla ja tavattavissa. Erittäin hieno persoona. Vaatimattomasti sanottuna. Vaikka en voi sanoa tuntevani häntä vielä liian hyvin.
maanantai 11. joulukuuta 2017
11. luukku: Tosi valo
Meillä nähtävästi toteutuu tänä vuonna adventtimaanantait. Adventtikynttilät on hienosti aseteltuna ja valittu niistä, mitä kaapista löytyi: kaksi punaista lyhyempää ja kaksi sinistä pitempää kynttilää. Ensimmäisenä adventtina en kerinnyt kuitenkaan sytyttää kynttilää, joten se jäi maanantaille. Samalla tavalla kävi toisenkin adventin kanssa. Ehkä tästä tulee uusi adventtiperinteemme?
Adventtimaanantain kunniaksi halusin löytää jonkun jouluun viittaavan raamatunpaikan ja kysyin apua pastorimieheltäni. Mikä olisi sellainen "valo voittaa pimeyden"-kohta. Pastori lähti etsimään Johanneksen kirjeistä, ja löytyihän sieltäkin ihan kiva kohta, mutta se oli vain osa yhdestä jakeesta. Lopulta päädyimme kuitenkin tähän Johanneksen evankeliumin alun kohtaan:
Joh. 1 (Käännös: RK)
9. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä.
11. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12. Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.
Tämä on joulun sanomaa.
torstai 7. joulukuuta 2017
7.luukku: Herran silmä
Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana. Ps.33:18-19
Tämäkin sopii täydellisesti omaan elämääni. Tänään en oikein jaksa selostaa tätä pitempään.
lauantai 2. joulukuuta 2017
Oma pieni Raamattu-Joulukalenteri
Eilinen raamatunjae puhelimen näytöltä kiinnitti huomion, ja julkaisinkin sen täällä blogissa. Oli sopivasti joulukuun ensimmäinen päivä. Aloin miettimään, että miksi en tekisi omaa pientä raamattu-joulukalenteria.
Löytyisiköhän joka päivä sellainen raamatunkohta, joka jollain tapaa koskettaa itseäni tai omaa tilannetta? Ehkä paikkojen etsiminen päivittäin toimisi sopivana väylänä keskittyä joulun hengelliseen sanomaan. Tai ainakin jouluna juhlitun henkilön sanomaan. Joka vuosi sitä mietin, että haluaisin keskittyä myös todelliseen joulun sanomaan, mutta se tuntuu aika vaikealta. Miten siihen keskitytään? Kertomus on kovin tuttu, mitä uutta siitä nyt saisi irti. Kaikkea muuta touhua on niin paljon, ettei näitä ehdi niin paljoa miettiäkään. Kuitenkin Jeesuksella on varmasti meille jotain asiaa, tänäänkin. Raamatun lukeminen on jäänyt aika vähiin, vaikka sitä kautta voisi saada paljon rohkaisua ja voimaa. Kaikki Jumalan sanojen äärelle vievät ideat ovat varmaan plussaa. Joten ehkäpä yritän.
Tänään joulukuun toisena päivänä olen Milkan kanssa viikonloppuvierailulla mummilassa. Mummilla ja ukilla on keittiössä sellainen raamatunjaelapputeline, josta voi kääntää esiin uuden jakeen vaikka joka päivä. Selailin sitä ja löysin tämän:
"Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!" Room.11:33
Joulukalenterijaetta pitää tietenkin ainakin sen verran painaa mieleen, että muistaa sen vielä illallakin lunttaamatta.
Ja varmaan vähän miettiä, että miksi valitsin juuri sen.
Tämä ainakin sopii hyvin omaan tilanteeseen. Oma elämän tie, joka on meidän eteemme annettu, tuntuu aika ihmeelliseltä. Se tuntuu jotenkin aika poikkeukselliselta. Usein tie tuntuu vaikealta, mutta silloin olisi tärkeää osata nähdä tai kuulla, että Jumalalla on homma hallussaan. Jumala on viisaudessaan johtanut meidät tälle tielle, niin minä uskon. Hän tietää, mistä tässä on kysymys ja mitä on edessäpäin. Jumala ei ota pois kaikkia kärsimyksiä, mutta hän antaa meille kaiken minkä tarvitsemme, ja hänellä on niin paljon rikkautta, mistä antaa.
Kyllä, se rohkaisee, kun miettii hetken sitä, kuinka suuri ja ihmeellinen Jumala on.
perjantai 1. joulukuuta 2017
Päivän raamatunkohta
Puhelimen näytöllä lukee päivän raamatunkohta: "Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa." 2.Moos.14:14
Ehkäpä tämän mukaan pitäisi edetä tällä hetkellä. Asiat saattaisivat hoitua ihan hyvin ja saattaisin itse päästä helpommalla.
sunnuntai 5. marraskuuta 2017
Heikkona
Meidän perheeseemme kuuluvat Ninni-äiti, Iisak-isä ja lapset Nooa 4v ja Milka 7kk. Molemmilla lapsilla on vaikea, etenevä aineenvaihduntasairaus. Nooan kohdalla sairaus on rajoittanut ja vaikeuttanut paljon elämää. Oma syöminen, juominen, puhuminen ja liikkuminen ovat mahdottomia. Niiden lisäksi elämää haittaavat myös mm. velttous ja jäykistely sekä vaikea pahoinvointi ja oksentelu.
Nooalle 2-vuotiaana aloitettu ruokavaliohoito on kuitenkin rauhoittanut ja parantanut pojan oloa paljon. Milkan elämä on saanut alkaa rauhallisemmin, koska ruokavaliohoito voitiin aloittaa heti syntymästä. Silti myös Milkan kohdalla syöminen kävi mahdottomaksi, kehitysviivettä alkaa olla näkyvissä ja pahoinvointikin vaivaa. Molemmat lapset ovat kuitenkin kovin iloisia, aurinkoisia ja sosiaalisia. He ovat selvästi onnellisia lapsia sairaudesta huolimatta.
Me vanhemmat emme ole pystyneet selviämään Nooan hoitamisesta omin voimin, vaan ulkopuolista hoitoapua on tarvittu paljon. Nooan hoitaminen yöaikaan on raskasta työtä, joten Nooalle tulee joka yöksi hoitaja. Oli Jumalan armoa ja apu oikeaan aikaan, että Nooa sai noin puolivuotiaasta eteenpäin jäädä sairaalahoitoon joka yöksi ja sittemmin yöhoito järjestyi kotiin. Sen jälkeen apua on järjestynyt myös päiväajalle aina tarpeen mukaan. Lisää apua ei ole koskaan saatu helposti, mutta aina sitä on lopulta saatu, sillä Jumala on ollut meidän puolellamme. Taivaan Isä on auttanut monta kertaa meidän perhettämme todella merkittävillä tavoilla ja olemme saaneet ihmetellä hänen huolenpitoaan – ja opetella luottamaan siihen.
















