Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisarukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisarukset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. helmikuuta 2019

Piiri pieni pyörii - vai pyöriikö?

Tämän blogitekstin tarkoitus on kai kertoa, että hengissä täällä ollaan, vaikka ei blogiin ole tullutkaan joulun jälkeen uusia julkaisuja.

Olen kai ollut liian väsynyt tai kiireinen kirjoittamaan. Ehkä molempia. Lisäksi on ollut teknisiä ongelmia kuvien ja puhelimen sovellusten kanssa.

Talvi on tuntunut aika väsyttävältä. Etenkin marraskuun lopun ja helmikuun alun välisenä aikana meillä oli tosi hankalaa kotihoitoringin kanssa, eli hoitovuorot eivät järjestyneet normaaliin tapaan. Syksyn aikana oli jäänyt kolme hoitajaa pois ringistä, eikä hoitofirma löytänyt uusia heidän tilalleen. Haastattelussa ja tutustumassa kävi syksyllä kyllä pari kolme hoitajaa, mutta kukaan heistä ei tullut jäädäkseen. Marraskuussa lähti vieläpä toiseen työpaikkaan se meidän yhteyshenkilö ja hoitajien esimies, joka meidän ringin asioita oli hoitanut. Se tarkoitti, että toisessa kaupungissa toimiva saman firman palveluesimies otti normaalien töidensä lisäksi meidän hoitoringin kontolleen (samoin kuin muun heidän toimintansa tässä kaupungissa) ja yritti alkaa ratkaisemaan hoitajapulaa. Siinä vaiheessa ongelmat alkoivat näkymään enemmän myös meidän vuoroissa, ja joulu-tammikuussa hoitovuorojen tilanne oli jatkuvasti auki. Melkeinpä joka viikolla meillä oli tilanne, että useita vuoroja seuraavina päivinä oli ilman hoitajaa ja jouduimme olemaan epävarmuudessa, järjestyykö Nooan päivähoito. Tilanne muuttui jatkuvasti mm. sairaslomien takia ja minä jouduin olemaan jatkuvasti yhteydessä hoitofirmaan järjestelyistä tai sieltä tuli kysymyksiä minulle. Myös hoitajille tilanne oli enemmän tai vähemmän hankala, koska heillä ei yhtäkkiä ollutkaan lähiesimiestä, asiat olivat sekaisin ja heille sateli tiuhaan tahtiin pyyntöjä tulla paikkaamaan sairaslomia. Loppujen lopuksi suurin osa vuoroista järjestyi, mutta meiltä peruuntui oikeastaan kahden kuukauden ajan yksi päivävuoro joka viikko - hoitopäiviä, joista monet olivat isän työntekoa varten ja jotkut muuta hoitoapua varten. Myös yövuoroista oli pari kertaa epävarmuutta.

Melko stressaavaa ja väsyttävää aikaa siis. Hoitorinki on niin välttämätön osa meidän elämää, että se vaikuttaa tosi paljon arkeen ja jaksamiseen. Toki vuorojen peruuntumiset ovat ennestäänkin tuttuja, mutta lähellekään näin paljon niitä ei ole kyllä koskaan peruuntunut ja lisäksi taustalla oli joitain muitakin huolenaiheita. Jouduin miettimään, että mitä tapahtuu, jos koko hoitorinki "romahtaa". Se ei näyttänyt mitenkään mahdottomalta, niin huonosti homma tuntui olevan hoidossa. Kotihoidon puuttuminen tarkoittaisi, että lapset eivät pystyisi asumaan kotona, mutta toisaalta heidän sijoittaminen mihinkään muualle olisi kyllä tosi hankalaa lyhyellä aikataululla edes käytännössä - puhumattakaan sellaisen kuvitteellisen tilanteen surullisuudesta ja kurjuudesta. Toisaalta kyllä itsellä säilyi jonkinlainen luottamus siihen, että Taivaan Isä kyllä huolehtii meistä, mutta jouduin myös muistuttamaan tästä itseäni monta kertaa. Ja ajattelin jossain vaiheessa jo sitä, että meillä voi olla edessä isoja muutoksia hoitosysteemeihin.



Hoitorinki ei kuitenkaan romahtanut. Pari uutta hoitajaa lopulta löytyi ihan oikeasti aloittamaan töitä, ja yksi tuttu hoitaja halusi tulla meille takaisin äitiysloman jälkeen ja otti suuren määrän vuoroja hoitaakseen. Se tuntui erityisen hyvältä ja uskon sen olevan rukousvastaus.

Kuitenkin vielä hoitajapulan jo melkein ratkettua tuli vuorojen peruutuksia niin, että 4 päivän sisällä peruuntui 3 päivävuoroa. Silloin lähetin peruuntuneiden vuorojen listauksen tiedoksi myös kaupungille, koska tarkoitus on, että firma järjestää sovitut hoidot. Ehkä olisi pitänyt se lähettää jo aiemminkin tai ehkä tuo oli paras hetki. Joka tapauksessa sen jälkeen homma lähti toimimaan. Varmasti suurin apu oli se, että oltiin jo saatu uudet hoitajat, mutta ehkä yhteydenotosta kaupunkiin päin oli myös jotain apua.

Nyt vuorot tuntuvat pyörivän taas normaaliin tapaan.

Tällä hetkellä elämä tuntuukin sujuvan kaikilta osin paremmin. Olin aika väsynyt, joten jonkun aikaa meni ikäänkuin palautumiseen, mutta nyt alkaa olla jo aika paljon parempi olo. Toisaalta tuntuu ihan kummalliselta, kun hoitofirmasta ei tule koko ajan viestejä. Ehdin tehdä ja ajatella muutakin.

Myös rästiin jäänyttä paperisotaa olen taas saanut aika paljonkin hoidettua eteenpäin. Milkan vammaistukihakemus lähti lopulta Kelaan, eri syistä johtuen useamman kuukauden myöhässä, mutta onneksi sitä maksetaan takautuvasti sitten kun päätös joskus tulee. Hakemuksessa esitin, että tuki myönnettäisiin nyt 16-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen sain lähetettyä myös kotihoidon tuen (alle 3v lapsen hoito kotona) ja asumistuen hakemukset. En tiedä voimmeko saada asumistukea, mutta kannattaa yrittää. Alkuvuoden aikana olen myös päivittänyt lasten hoito-ohjeita hoitorinkiä varten. Uusilla hoitajilla on siinä opeteltavaa aika paljon mm. syöttöpumpun käytössä, ja kirjalliset ohjeet ovat aika välttämättömiä. Siinä lueteltuna joitakin hoidettuja asioita, vaikka riittäisihän noita pitemmäksikin listaksi asti. Arjessa ihan pieni muutos auttoi löytämään paremmin aikaa paperitöille, kun siirsin Milkan ruuanlaittoajan myöhemmäksi iltaan. Silloin alkuillasta on mahdollista ehtiä tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Alla vielä joitain kuvia lapsista tämän vuoden puolelta. Nooan kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa sylitellen, joten on vähän vaikea välttää oman naamani esiintymistä kuvissa. Olen yrittänyt häivyttää sitä mustavalkoisella värityksellä.




Seuraava kuva on Milkan fysioterapiasta, jossa hän harjoitteli ensimmäistä kertaa istumista kuvan mukaisella tavalla, eli terapeutti ohjasi lähinnä jaloista. Terapeutti sai Milkan pysymään rauhassa ja ehkä uusi asia oli myös sen verran jännittävä että tyttö unohti heilua villisti ja sai kuulemma hieman tuettua itseään käsillä sivulta.


Ulkonakin ollaan todistetusti jossain vaiheessa käyty, tosin viime viikkoina ei olla Milkan kanssa juuri lenkkeilty, vaan hoidettu vain harvakseltaan muunlaisia menoja, kuten pissinäytereissu, hammaslääkäri ja kirkossa käyntiä. Milkalla on ollut pitkäkestoinen nuha päällä, vaikka vointi onkin muuten hyvä. Nooa on käynyt hoitajien kanssa lenkillä, kirjastossa, muskarissa ja välillä kauppakeskuksellakin pyörimässä. Kerran tai pari Nooa on ollut myös kirkossa mukana. Eteisessä on sen verran hälyä, että se ei ole Nooan mielestä kaikista paras osa kirkossa käyntiä. Useimmiten pystyn ottamaan vain toisen lapsen mukaan, koska isi on töissä jumalanpalveluksissa. Toinen on sitten hoitajan kanssa kotona. 



Viimeinen kuva on tältä päivältä. Silmälasit ovat olleet Milkalla jo puolisen vuotta. Niitä käytetään aina sen aikaa kun ne pysyvät päässä. Ennätys lienee jossain tunnin kieppeillä.