Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palaverit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. marraskuuta 2019

Suuri ongelma

Viimeinen viikko perjantaista perjantaihin on ollut todella rankka.

Keskustelu käy nyt kaupungin kanssa siitä uudesta tilanteesta, kun meiltä olisi kaksi lasta varhaiskasvatuksen parissa (ja toinen myös esiopetuksen). Olen palaamassa tammikuussa töihin ja Milka aloittaa päiväkodissa samassa erityisryhmässä, jossa Nooa käy. Se on hieno juttu, mutta suunnittelu Milkan hoidon aloituksesta ei ollutkaan niin helppoa ja sujuvaa kuin olisi voinut luulla.

Olen valvonut melkein joka yö viime viikolla, enemmän tai vähemmän. Päivät ovat menneet pitkälti sähköpostien kirjoittamiseen ja loppuaika päivällä sekä yöt sen miettimiseen, mitä kirjoitan niihin. Lastenhoidon ja terapioiden ja muun sellaisen lomassa tietenkin. Alkuviikolla pää oli aivan sumea kirjoittamisesta ja valvomisesta ja suremisesta. Tilanne ja keskustelu meni jotenkin henkilökohtaisiin tunteisiin tällä kertaa, siis enemmän kuin yleensä. En kuitenkaan haluaisi sanoa itse mitään typerää mitä kadun jälkeenpäin, ja siksi myös viestien miettimiseen on mennyt niin paljon aikaa. Mutta jos olisin ollut viisaampi, niin olisin myös pystynyt ehkä säästämään enemmän itseäni ja jättämään osan vähemmän tärkeistä asioista vaan keskustelematta. Helppo sanoa tietysti siinä vaiheessa kun on huomannut, että keskustelu ei etene minnekään. Viime sunnuntaina seurakuntamme jumalanpalveluksessa kysyttiin rukousaiheita, ja minulle tuli sellainen olo, että pitäisi sanoa näistä keskusteluista. Kuitenkin heräsin siihen hetkeen hiukan hitaasti enkä kerinnyt eli siis kehdannut ihan tarpeeksi nopeasti reagoida, koska "ainahan minä näitä samoja vanhoja aiheita olen pyytämässä" eikä minulla ollut mitään valmista hyvää lausetta mielessä. Sekin on harmittanut kuluvalla viikolla, sillä uskon, että tämä viikko olisi mennyt paremmin noiden seurakunnan yhteisten rukousten saattelemana. Aina pitäisi heti toimia sen äänen mukaan, minkä sisimmässään kuulee (siis sen hyvän äänen). 

Polttavimmaksi ongelmaksi keskustelussa varhaiskasvatuksen puolen kanssa nousi nyt tällä kertaa se, että me emme saakaan varata molemmille lapsille meidän tarpeen mukaisia hoitoaikoja. Tai saisimme muuten, mutta sitten eivät kuulemma taksimatkat onnistu. Matkat onnistuvat vain, jos meidän lapset menevät samalla taksilla samaan aikaan ja poikkeuksia tähän sääntöön ei kuulemma ole. Kaksilapsisia perheitä koskemaan on tehty tällainen linjaus, joka pätee jatkossakin aina ja kaikkiin kahden lapsen perheisiin. Minulla on aamupainotteinen työ ja isällä iltapainotteinen, joten tarvisimme joinakin päivinä toiselle lapselle iltapainotteisen hoidon ja toiselle aamupainotteisen. Muuten lasten päivä pitenee jo aika paljon. Sanoin että lapselle on kohtuutonta, jos päivä pitenee pelkän taksien yhdistämisen takia jopa neljä tuntia ja kokonaisuudessaan toisen lapsen päivälle tulee mittaa (kotihoitoringin iltahoito isän työiltoina mukaanlukien) jopa 12-13h. Meillä on muutenkin paljon hoitotarvetta ja kaikki aika vanhemman ja lapsen kesken on tärkeää. Tämä ehkä jollain tasolla ymmärrettiin, mutta ainoa tapa välttää pitkä päivä on kuulemma, että isä kuljettaa toisen lapsen itse hoitoon.

Minä en tätä vastausta hyväksynyt, koska kehitysvammaiselle lapselle kuuluu kuljetus päivähoitoon tai kouluun lainkin mukaan.

Ehkä se ei kuulosta isolta asialta, jos joutuisi viemään lapsen itse, mutta oma huoli arjen hyvästä sujumisesta on ihan perusteltu ja taksimatkat ovat yksi ihan tärkeä osa siitä.

Onneksi satumme olemaan tietoisia siitä, että tällaisia ei tarvitse hyväksyä, vaan varhaiskasvatuksen ja vammaispalvelun pitäisi päästä keskenään sopuun asiasta, mikä kuuluu kummallekin osapuolelle. Loppuviikosta sitten keskustelu eteni edes sen verran, että nyt yritetään kutsua kokoon eri tahojen välinen palaveri kokoon pohtimaan tätä suurta asiaa.

Minua vain huolettaa se, että järjestyykö tämä palaveri ollenkaan eli haluavatko kaikki edes yrittää osallistua. Aikaehdotuksia on esitetty ja toivottavasti palaveri syntyy (ja siinä voitaisiin saada vähän muutakin hyvää keskustelua aikaiseksi kuin vääntää pelkästä taksimatkasta). 

Oikeastaan uskon, että asiat kyllä järjestyvät, mutta tämä vääntäminen tuntuu vaan välillä aika raskaalta. Isoimmat ja kurjimmat riidat käydään monesti aika pienistä asioista. Tällä kertaa tämä vaikeus tuli jotenkin aivan puskista. Varmaan, koska meille on kevään ja kesän palavereissa lupailtu monia asioita, että kaikki kyllä onnistuu. Juuri tämän kyseisen asiankin tarkistin erikseen palaverissa kesällä ja silloin vastaus oli, että toki järjestyy. Kyseinen kysymykseen vastannut henkilö ei tokikaan enää ole mukana meidän kuvioissa, mutta olisi kiva, jos vastaus olisi silti voimassa. Meillä oli kyllä aavistus, että ne olivat pelkkiä lupauksia, mutta siitä huolimatta olin jotenkin ajatellut, että Milkan päivähoidon aloitus menee ihan sujuvasti.

Kurjalta myös tuntuu senkin takia vääntää noista, kun tässä olisi ihan oikeitakin hankalia ja monimutkaisia kysymyksiä ratkaistavana liittyen juuri uuden tilanteen suunnitteluun. Niissä pitäisi päästä eteenpäin yhdessä päiväkodin kanssa suunnitellen. Ehkä saan aikaiseksi hiukan valoisamman viestin niistä. Muutenkin olisi paljon myös hyvää ja positiivista kerrottavaa, mutta nyt ne eivät olleet aivan pinnalla. 

Onneksi torstaina ja perjantaina itselläni oli jo vähän vähemmän huono olo. Todella väsynyt kyllä kuitenkin. Tällä viikolla oli tuon lisäksi kuitenkin maanantaina myös yksi palaveri vammaispalveluiden kanssa, yhtenä päivänä tapasin päiväkodin sairaanhoitajan (tapaaminen oli hyvä, mutta asia eli Nooan ruuanlaittoon liittyvä suunnittelu nykyisessä tilanteessa on niin haastava että sekin valvotti seuraavana yönä) 
ja nyt tänään taas meillä oli koko päivän yksi hoitaja, jota perehdytin Milkan hoitoon eli keskustelimme melkein koko kahdeksan tuntia. On tässä ollut tätä ohjelmaa.

Tässä vielä kuva tytöstä, jonka hoitoonlähtö nyt tuottaa niin suurta kuohuntaa. Hän pesi tänä iltana äidin iloksi ja yllätykseksi osan hampaistaan itse.



maanantai 17. kesäkuuta 2019

Kesätukka ja uudet suunnitelmat

Nooalla alkaa pidennetty oppivelvollisuus elokuun alussa. Kun päätöstä tästä tehtiin joskus yli vuosi sitten, niin silloin kukaan ei vielä tiennyt, mitä se käytännössä tarkoittaa. Nooa täyttää syyskuussa jo 6 vuotta, joten esikoulu on ajankohtainen, kuten muillakin lapsilla.




Syksyllä me kävimme tutustumassa Huhtasuon yhtenäiskouluun, koska se oli kuulemma ainoa vaihtoehto näin vaikeavammaiselle lapselle. Huhtasuolle on järjestetty aika paljon erityisiä järjestelyjä ja ryhmiä erityislapsille. Henkilökohtaista avustajaa tarvitsevilla lapsilla oli 6 lapsen luokka ja siellä oli siis 6 lasta ja 6 ohjaajaa. Pieni ryhmä, mutta ohjaajineen Nooalle aivan liian iso. Meteli oli niin kova, ettei Nooa pystynyt hälyherkkänä edes menemään sisälle tutustumisen yhteydessä. Nooa ei ole koskaan ollut päiväkodissa, vaan päivähoito on järjestetty kotiin. Nyt kuitenkin tuntuu, että on tullut aika alkaa siirtyä pois kotoa, kun ei sekään tuntunut oikealta ratkaisulta, että Nooa jäisi käymään koulutietä täysin kotona. Olimme siis valmiita siihen, että oltaisiin hyvin pieninä määrinä alettu kokeilemaan tuota 6 lapsen luokkaa.

Kevättalvella kuitenkin saimme kutsun palaveriin, jossa oli tarkoituksena miettiä muutamien muidenkin vanhempien kanssa päivähoito- ja kouluratkaisuja. Siihen osallistui kolmen erityisperheen vanhemmat ja kaupungin ja sairaalan työntekijöitä. Päättäjät kuulemma haluavat, että hyvin erityiset päivähoitoratkaisut (kuten kotiin järjestetty päivähoito) yhdistettäisiin uuteen ryhmään tai yksikköön. Idea oli saatu Tampereelta Erho-yksiköstä. Palaverissa oli tarkoitus kuunnella vanhempia ja suunnitella yhdessä hanketta. Meille selvisi, että edessä olisi todella isoja muutoksia meidän perheen kohdalla, koska uuden yksikön lapsiin oli suunniteltu sekä Milka että Nooa. Luonnollisesti se on omiaan herättämään paljon huolia. Kuitenkin palaverissa oli hyvä henki ja vanhempia kuunneltiin. Muutenkin itselleni tuli vahvasti sellainen olo, että tämä on meidän juttu. Ryhmä olisi hyvin pieni ja siinä olisi erityiset järjestelyt. Esimerkiksi heti meille jo luvattiin, että taksikyydeissä olisi avustaja mukana eli yksin lapsen ei tarvitsisi olla taksissakaan. Lapset voisivat jatkaa samassa yksikössä päiväkoti-iän jälkeen kouluiässä. Eli Milka ja Nooa olisivat saamassa ryhmässä, vaikka Nooa olisi jo pian koululainen. Projekti oli vasta suunnitteluasteella, joten mikään ei ollut varmaa, mutta ei meillä ollut oikein muutakaan vaihtoehtoa kuin olla hankkeessa mukana. Nooa tarvitsisi joka tapauksessa jonkun paikan ja tuollainen pieni ryhmä olisi varmasti parempi kuin se 6 lapsen erityisluokka. Lisäksi tuntui, että me emme voi jatkaa sillä tavalla, että jatkossa vielä Milkankin päivähoito ja Nooan koulu järjestettäisiin kotiin. Se tarkoittaisi, että meillä olisi kotona joka päivä kaksi hoitajaa, ja silloin kotihoitorinki vaan menisi aivan liian isoksi järjestelyksi. Kotihoitoringin järjestely on jo nyt todella mittava eikä ihan ongelmaton. Lisäksi tuntuisi, että Milkalla päivähoito kotona ei olisi yhtä hyvä ratkaisu kuin mitä se Nooalla on ollut, koska Milka on aika kiinnostunut muista lapsista eikä hänellä ole siinä juurikaan ääniin liittyviä rajoitteita.

Palaverin jälkeen jäi tavallaan hieman ristiriitainen olo. Niin paljon avoimia kysymyksiä ja tietoisuus siitä, että kaikki ei välttämättä suju niin helposti ja hyvin. Että vaikka meitä nyt ihan aidosti kuunneltiin, niin jatkossa ei välttämättä kuunnella. Paikalla olivat ne hanketta työstävät henkilöt, ja päättäjät eivät aina näe tarpeita samalla tavalla. Kuitenkin oli se vahva tunne siitä, että tämä on oikea tie ja palaverin jälkeen oli jopa aika innostunut olo. Onhan se hienoa, että vanhemmat otetaan vahvasti mukaan jo suunnitteluvaiheessa. Me saimme oikeasti vaikuttaa esimerkiksi uuden yksikön sijaintiin.

Kuukauden päästä oli seuraava palaveri perheiden kanssa ja silloin me olimme jo paikan päällä ja tutustuimme ryhmälle valittuihin tiloihin. Ryhmä tulee olemaan Huhtasuon päiväkodilla, joka on ison koulun yhteydessä. Siinä palaverissa oli esillä hieman ristiriitaa kaupungin suunnitelmien ja vanhempien välillä liittyen lasten sairastumistilanteisiin. Me kaikki vanhemmat kuitenkin yhdessä esitimme, että sairaana ollessa hoidon täytyy järjestyä kotiin samaan tapaan kuin siinä Tampereen Erhossa, joka tässä oli ollut esikuvana. Palaverin jälkeen oli hieman skeptisempi olo, että olikohan alussa vain lupailtu paljon vanhemmille ja tuleekohan niistä asioista kuitenkaan mitään, vai onko vain tärkeintä saada ryhmä kasaan että saadaan lapset pois kotoa. Silti koko ajan on ollut jollain tapaa rauhallinen olo siitä, että näin tämän pitää mennä.

Seuraava palaveri oli huhtikuussa meillä kotona ja koski vain meidän perhettä ja lähinnä Nooaa, koska Nooa olisi jo syksyllä aloittamassa uuden kuvion, kun taas Milkan kanssa olen kotona vielä vuoden loppuun asti. Olin etukäteen sairaalan yhteyshenkilön kehotuksesta listannut sähköpostiin meidän tärkeimmät tarpeet ja toiveet Nooan kohdalla ja lähettänyt sen etukäteen tiedoksi. Yksi tärkeimmistä oli se, että Nooan hoitopäivä alkaa kotona siten, että hoitaja ja Nooa ovat noin tunnin verran kotona ja tekevät Nooan ruuan ja laittavat Nooan lähtövalmiiksi. Taksi tulee vasta sitten tunnin päästä. Tuo Nooan (ja Milkan) ruuanlaitto on hyvin poikkeuksellinen jopa erityislapsilla, eikä sen tekeminen onnistu päiväkodilla. Se on yksi niistä asioista, joka tekee mutkia matkaan. Onneksi tuo järjestely oli kuitenkin ok. "Vaatimuslistassa" oli monta muutakin kohtaa ja ne käytiin palaverissa läpi ja kaikki oli ok!

Minulla on ollut toisaalta sellainen olo, että Nooan aloitusta kodin ulkopuolella pitäisi suunnitella ja asioita laittaa paperille ja hoito-ohjeita tehdä hyvissä ajoin. Toisaalta en ole oikein jaksanut vielä miettiä tai huolehtia asiaa ja toisaalta on ollut aika levollinenkin olo siitä, että asiat kyllä menevät sitten hyvin. Ehkä se on ihan hyvä, vaikka toisaalta olen kyllä sitä mieltä, että asioita kannattaa suunnitella ja tehdä ajoissa, silloin kun niitä asioita pyörii mielessä.

Viime viikolla oli taas pieni palaveri Huhtasuolla meidän vanhempien, päiväkodin johtajan ja erityisopettajan kesken. Siinä kiireesti sovittiin päivämääriä ja muita käytännön asioita elokuun aloitusta varten. Tosiaan tapasimme silloin myös Nooan tulevan opettajan! Tänään oli vielä meillä uusi palaveri, jossa käytiin vielä asioita läpi ennen kesälomaa myös hoitofirman ja vammaispalvelun edustajien mukana ollessa, sillä koko hoitokuvion yhdistäminen vaatii useamman tahon yhteistyötä.

Nooan aloitus uudessa ryhmässä alkaa siis konkretisoitua. Nimeksi tuli Siilinmajan ryhmä Keltaiset. Siinä on aluksi vain kaksi lasta. Nooa käy aluksi Siilinmajalla kahtena päivänä viikossa ja loput päivät sieltä tulee hoitaja kotiin. Näin Nooa saa pehmeämmän laskun uuteen ympäristöön. Kyllä se on joka tapauksessa iso muutos pian kuusivuotiaan elämässä. Onneksi Nooa on hurjan sopeutumiskykyinen, kärsivällinen ja reipas. Olen niin valtavan ylpeä hienosta pojastani. Ja pian Siilinmajan henkilökuntakin pääsee tutustumaan häneen. Kun ryhmässä on aluksi vain kaksi lasta, niin ehkä Nooa pystyy uudessakin ympäristössä näyttämään, miten hienosti hän osallistuu asioihin ja ottaa kontaktia. Se ei välttämättä onnistuisi meluisammassa ryhmässä.




Saimme kuulla, että ryhmä keltaisiin on valittu kolme lastenhoitajaa. Siinä on siis aina kolme hoitajaa paikalla silloin kun molemmat ryhmän lapset ovat siellä. Erityisopettaja tekee 50% työajastaan tähän pieneen ryhmään. Käytettävissä on myös tarvittaessa sairaanhoitaja. Me saamme päättää myös aika vapaasti hoitoajoista. Vaikka se sotkee hieman päiväkodin elämää niin Nooan ruokarytmiin ja muutenkin meidän perheen rytmiin sopiva 10-18 on ainakin alussa luultavasti hoitoaikana.

Kokonaisuutta ajatellen epäkäytännöllisyyttä lisää jonkun verran se seikka, että Siilinmaja ei tarjoa hoitoa 18 jälkeen (ja siihenkin asti vain hiukan nikotellen). Tämä asia on toki alusta asti ollut tiedossa, koska ei myöskään varhaiskasvatus ole koskaan myöntänyt iltatunteja Nooalle, vaikka ne ovat välttämättömiä silloin, kun isällä on työmenoja illalla (parina arki-iltana viikossa). Nuo tunnit kyllä järjestyvät vammaispalvelun maksamina, mutta jatkossa se tulee tarkoittamaan sitä, että hoitaja vaihtuu kesken päivän. Jos isän työpäivä ja Nooan hoitopäivä on esim 13-21, niin Nooalla hoitaja vaihtuu kello 18 ja päivän alkuosa on Siilinmajalla ja ilta kotona. Kotihoitorinki joutuu siis järjestämään iltatunteja arkisin kello 18 jälkeen. Kello 18-21 vuoroon voi olla hankalampi löytää hoitajia kuin 13-21 vuoroon, mutta onneksi se on hoitoringin ongelma. Ainakin olen saanut asiat puhuttua siten, että Siilinmajan hoitaja voi hoitaa päivän aloituksen kotona emmekä siis tarvitse sitä 1h pituista aamuhoitoa kotihoitoringin kautta.

Jatkossa meillä tulee siis olemaan kolme hoitavaa tahoa, kun vielä reilu vuosi sitten oli vain kotihoitorinki. Nyt sen lisäksi on sijaishoitojaksot Ilonassa ja pian Siilinmaja arkisin ennen kello 18. Toisaalta sekin on hyvä asia, että koko järjestelmä ei ole enää yhden firman vastuulla, koska välillä on syntynyt epäilyksiä siitä mitä tapahtuu, jos se firma ei pystykään hoitamaan hommaa.

Yhteydenpitoa on kuitenkin jatkossa sitten kolmelle taholle, jos lasketaan vain hoitopaikat eikä ruveta edes miettimään sairaaloita tai terapeutteja. Hiukan hirvittää ihan ajatellakin, kenelle kaikille joutuu soittamaan tai laittamaan viestiä silloin kun lapsi joutuu sairaalaan. Ja tilanteethan välillä elävät koko ajan.

Palataanpa kuitenkin vielä miettimään sitä, että mitä aluksi tapahtuu, kun uusi hoitokuvio alkaa. Ensinnäkin kaikki kolme uutta hoitajaa pitää perehdyttää. Nyt on sovittu, että kotihoitoringin vanha hoitaja pitää jokaiselle yhden perehdytyspäivän ja lisäksi minä pidän jokaiselle yhden perehdytyspäivän sen jälkeen - yhteensä kuusi päivää perehdytystä. Sitten lähden vielä kahtena päivänä mukaan Siilinmajalle hoitajan ja Nooan kanssa, ja niinä kahtena päivänä Milka saa hoitajan kotiin.

Kalenteri näyttää siis tältä:

Viikko 1
Ma 29.7.
Hoitaja 1 kotona perehtymässä vanhan hoitajan kanssa.
Ti 30.7.
Erityisopettaja kotona 2h vierailulla aamupäivällä ja sen jälkeen normaali hoitopäivä.
Ke 31.7.
Hoitaja 1 kotona Nooaa hoitamassa, minä autan, ohjaan ja hoidan Milkaa.
To 1.8.
Aamupäivällä viedään lapset Ilonaan ja äiti pääsee naisten leirille. Jossain vaiheessa olen toivottavasti ehtinyt pakata lasten ja ehkä omatkin tavarat.

Viikko 2
Ma 5.8.
Lapset haetaan kotiin Ilonasta. Toivottavasti kukaan ei ole sairastunut eikä sairastu juuri nyt.
Ti 6.8.
Hoitaja 2 kotona perehtymässä vanhan hoitajan kanssa.
Ke 7.8.
Normaali hoitopäivä kotona. Siilinmajalla koulutuspäivä.
To 8.8.
Hoitaja 2 kotona Nooaa hoitamassa, minä autan, ohjaan ja hoidan Milkaa.
Pe 9.8.
Hoitaja 3 kotona perehtymässä vanhan hoitajan kanssa.

Viikko 3
Ma 12.8.
Hoitaja 3 kotona Nooaa hoitamassa, minä autan, ohjaan ja hoidan Milkaa.
Ti 13.8.
Nooan ensimmäinen päivä Siilinmajalla. Äiti mukana, Milkalla hoitaja kotona.
Ke-to 14.8.
Siilinmajan hoitaja kotona hoitamassa Nooaa. Minä hoidan Milkaa ja luultavasti jakelen edelleen joitakin omia ajatuksiani hoitajille.
Pe 15.8.
Nooan toinen päivä Siilinmajalla. Äiti mukana, Milkalla hoitaja kotona.

Nuo perehdytyspäivät ovat aika rankkoja kaikille osapuolille. Nooalle on stressaavaa, kun on paljon keskustelua. Minulle on  stressaavaa kuunnella kun joku toinen yrittää opastaa uutta ihmistä oman lapseni hoidossa. Olisi parempi olla kuuntelematta, koska siinä vaiheessa ei ole hyvä mennä väliin selittämään, että ei se noin mene. Mutta eipä tästä paljon mihinkään pääse ellei lähde jonnekin. Joka tapauksessa minua auttaa paljon, ettei tarvitse ihan perusasioista alkaen opastaa uusia hoitajia. Siinä on nimittäin paljon kerrottavaa.

Nooalle voi myös olla vähän rankat viikot, kun perä perää tulee uusia hoitajia ja sitten ilonajaksoa ja uusi hoitopaikka, mutta toivottavasti poika selviää niinkuin aina. Olisi ihan todella hienoa, jos lapset pysyisivät terveenä nuo viikot. Sairaalareissut nimittäin sekoittaisivat hienosti koko aloituksen.

Päällimmäisenä tässä on kuitenkin niin kiitollinen ja ihmettelevä olo, että miten asiat ovat taas järjestyneet näin hyvin. Ryhmässä on oikeasti alussa vain kaksi lasta ja välillä voi hyvin olla nolla tai yksi. Se on todella hyvä Nooan kannalta, koska sitten ympäristö on vähän rauhallisempi ja se on varmasti tärkeää etenkin alkuvaiheessa. Kaikki työntekijät, joita olemme tähän mennessä tavanneet, tuntuvat myös mukavilta ja hyviltä yhteistyökumppaneilta. Säätöä varmasti tulee riittämiin asti, mutta hyvää tahtoa tuntuisi olevan. Toivotaan sitä, että myös ne uudet hoitajat ovat hyviä ja kivoja ja tulisimme hyvin juttuun heidän kanssaan.

Sekin tuntuu ihmeelliseltä, että melkein kuin ihan Nooaa varten olisi nyt tehty taas tosi isot järjestelyt ja ihan uusi ryhmä, kun hän aloittaa pidennetyn oppivelvollisuuden. Toki siinä on muitakin lapsia, mutta kumminkin. On meillä kyllä niin huikean erityinen poika, ei sellaista löydy mistään. Hienoa, että Nooan erityistarpeet on otettu vakavasti.

Nyt minun pitäisi oikeasti kohta alkaa tekemään niitä kirjallisia ohjeita Nooan hoidosta ja kaikista huomioon otettavista asioista. Niitten pitää olla valmiina silloin 29.7. Se on tietysti itse itselleni asettama tehtävä, mutta se täytyy tehdä, että kaikki on sitten selvää eikä pelkän puheen varassa. Onneksi koneella on jotain pohjia varmaan valmiina viime kesältä, kun tein ohjeita Ilonaa varten.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Rukousaihetta riittää

Taas yksi palaveri tulossa. Tämänkertainen palaveri on kuitenkin erityisen tärkeä, koska siihen on tulossa vammaispalvelusta sekä meidän oma sosiaalityöntekijä että johtava sosiaalityöntekijä. Joten se päätöksiä tekevä henkilö on poikkeuksellisesti paikan päällä. Kerroin aiemmin tekemästäni oikaisuvaatimuksesta, jossa vaadin, että Milkan vaikeutuneen tilanteen vaatimaa lisäyöhoitoapua järjestetään kotiin eikä sijaishoitopaikkaan. Samalla myös vaadin pitkäaikaista päätöstä Milkan päiväavustustunneista ja vaadin, että niiden pitää edelleenkin toteutua kotona. Oikaisuvaatimukseen ei vielä ole tullut vastausta.

Milkan päivätunnit ovat siis tulleet lyhyinä päätöksinä kotipalvelun kautta. Vammaispalvelun tulisi kuitenkin ottaa vastuu näistä, koska kotipalvelu on väliaikaista. Saimme vielä yhden päätöksen kotipalvelua, jolla saamme tunteja marraskuulle asti, mutta sen jälkeen kotipalvelu loppuu tai ainakin vähenee reilusti. Lisäksi meidän omavastuuhinta kotipalvelulle nousi ihan todella paljon.

Sain aikaiseksi ottaa taas yhteyttä vammaispalveluun ja kysyä, järjestyisikö se palaveri, josta oli viimeksi puhetta. Onneksi se saatiin kalenteriin ja olisi järjestymässä viikon päästä maanantaina. Puhelimessa sanoin edelleen, että Milka ei voi olla sijaishoidossa niin paljoa, kuin vammaispalvelu ehdottaa. Kerroin, että voimme tulla sen verran vastaan, että sijaishoitoa voi Milkalla olla 2*3vrk kuukaudessa, mutta lopun ajasta tuki tarvitaan kotona. Sosiaalityöntekijä ehdotti, että jos lisätään sitten myös Nooan hoitojaksoja siellä. Se käy varmasti äkkiseltään ajateltuna järkeen, mutta Nooalla on jo niin paljon välttämätöntä hoitoapua arjessa, että emme tosiaankaan aio suostua tähän. Haluamme itsekin olla rakkaan pojan kanssa. Ja tytön.

Palaveria saa mielellään muistaa rukouksissa. Nooa näyttää tässä esimerkkiä.



Rukoilemisen ei tarvitse olla surullista, sillä Taivaan Isä on luvannut vastata rukouksiin.
posted from Bloggeroid

tiistai 22. toukokuuta 2018

Rukous palaverin puolesta

Meillä on torstai-aamuna se kauan odotettu palaveri. Tai en tiedä, onko palaveri odotettu, mutta minulla on paljon odotuksia sen suhteen. Tärkein toive on, että Milkan hoitotunnit arjessa jatkuisivat.

Toivoisin myös, että joitakin Nooan hoitotunteja voisi säännöllisesti käyttää sillä tavalla, että hoitaja onkin Milkan kanssa ja minä hoitaisin Nooaa. Esimerkiksi silloin, kun isillä on iltatöitä. Saisi edes vähän pienennettyä Nooan suurta hoitomäärää ja lisättyä äiti-poika-aikaa.

Sen lisäksi on vielä monta muutakin asiaa, joiden toivon menevän parhaiten päin.

Rukoillaan, että palaverissa (tai sen seurauksena) tehtäisiin hyviä päätöksiä, jotka tukevat tämän erityisperheemme hyvinvointia. Toivottavasti loppuviikosta on sitten paljon kiitosaiheita kerrottavana.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Hyviä uutisia ja normaalia vastusta

Aluksi täytyy kertoa hyvät uutiset. Sain viime viikolla puhelun vammaispalvelusta, ja meidän toivoma sijaishoitopaikka on kuulemma ok. Eli Milka voi aloittaa jaksot Pienkoti Ilonassa. Ja Nooa voi kuulemma myös aloittaa heti kun haluamme.

Nooan kohdalla täytyy vielä selvittää eli sopia vammaispalvelun kanssa muutamia asioita. Me emme saa molempia lapsia apuvälineineen kuljetettua Ilonaan, joten tarvitaan taksikyydit. Lisäksi mielestäni on tärkeää varmistaa, että hoitojakson peruuntuessakin Nooalle järjestyisi yöhoito kotiin. Sellaista tilannetta ei saa tulla, että joutuisimme olemaan 3 vrk ilman mitään hoitoapua. Se on helppo järjestää, koska hoitofirmassa on muutenkin aina yöpäivystys, mutta hoitofirma ei välttämättä halua kustantaa päivystystä sijaishoitojakson ajalle. Silloin vammaispalvelun pitäisi se maksaa. Ja tässä ei tosiaankaan ole kysymys suuresta summasta, mutta usein isoimmat väännöt ovat tulleetkin pikkujutuista. Lisäksi pitää vielä varmistaa, että Nooa saa tarvittavat resurssit hoitopaikkaan, eli hän tarvitsee henkilökohtaisen hoitajan joka hetki, myös yöllä. Eli kustannukset ovat luultavasti suuremmat kuin Milkan osalta. En tajunnut tästä kysyä siinä puhelimessa. Mutta toisaalta sen pitäisi olla itsestäänselvää. 

Milkalle kerkesimmekin sopia jo ensimmäiset hoitojaksot Ilonaan. Pyysin, että pikkuinen saa aloittaa pehmeällä laskulla, joten ensimmäinen käynti on 1vrk mittainen. Toinen on 2 vrk ja sen jälkeen sitten aina se 3 vrk kuukaudessa.

Nämä olivat kyllä todella hyviä uutisia. Sitten kun sijaishoidot lähtevät kunnolla pyörimään ja molemmat lapset käyvät niissä, niin se on varmasti tärkeä voimavara meille vanhemmille. Ja toivotaan, että jaksot voisivat olla lasten mielestä myös mukavaa vaihtelua.

Tukipalaveri on myös vihdoin saatu sovittua ja se olisi tarkoitus pitää 24.5. Siinä tärkeimpänä aiheena on, että Milkalla arjessa olevat hoitotunnit voisivat jatkua samalla tavalla. Kotipalvelu on kustantanut niitä 12h viikossa ja se on mahdollistanut asioiden hoitoa, kotitöiden tekoa sekä vapaahetkiä arjen keskelle. Tunteja ei varmastikaan sillä viikolla ole, kun olisi Ilona-jakso, mutta toivon, että muilla viikoilla tuki jatkuu samanlaisena. 

Samassa palaverissa on myös tarkoitus käydä läpi noita lisäkysymyksiä Nooan Ilonassa aloittamisen suhteen. Toivon, että ne ratkeaisivat palaverissa tai pian sen jälkeen. 

Meillä onkin tulossa oikein palaverien kevät, kun Nooan vasupalaveri on sitten heti seuraavalla viikolla. 

Seuraavaksi vähän kesäisiä kuvia:






Helatorstaina meillä oli perhepäivä ja käytiin oikein koko perheelläkin ulkoilemassa. Perjantaina meni suunnitelmat uusiksi, kun hoitajalla oli akuutti poissaolotarve ja Nooan päivähoito ei järjestynytkään. Päivä meni vähän sekaisin, mutta lopulta saatiin sitten muutamaksi tunniksi hoitoapua.

Toisaalta Nooa sai sitten hiukan enemmän äiti- ja isiaikaa, ja itsekin pääsin pitkästä aikaa viemään Nooaa lenkille. Siitä ylin kuva. Oli mukavaa, kun ei tarvinut pukea muuta kuin hattu. Milkan kanssa käytiin myös lenkillä, joten pääsin oikein kahdelle lenkille kesäsäästä nauttimaan. Milkalla on tosin ollut hankalampi olo viime aikoina, joten lenkilläkin häntä alkoi välillä hermostuttaa. 

Tänään tuli taas lisää harmillisia uutisia hoitofirmasta, kun nyt onkin viikonlopun hoitaja sairaana. Joten kaikki Nooan päivätunnit viikonlopulta peruuntuivat. On niin hyvät ilmat, äitienpäivä ja muuta, niin sijaista ei löytynyt. Onneksi Milkalla on molempina päivinä lyhyempi vuoro. Ja onneksi mummi pääsee tulemaan huomenna apuun, koska isällä on huomenna saarnavuoro kirkossa. En oikein pärjäisi molempien lasten kanssa ilman apuvoimia. Isi tekee sitten saarnan valmiiksi varmaan joskus iltamyöhällä. 

Harmillista, että nämä kaikki peruutukset osuivat samaan syssyyn ja tietysti juuri kuukauden kesäisimmällä hetkellä. 

Mutta toisaalta on kyllä mukava, että saadaan mummi kylään äitienpäivänä.
posted from Bloggeroid

torstai 3. toukokuuta 2018

Pitkällisiä prosesseja

Blogissa on ollut aika hiljaista, kun aika ja energia ei meinaa riittää kirjoittelemiseen. Tässä kuvassa kuitenkin hiukan meidän perheen vapputunnelmaa. Vappu meni kotosalla sadetta pidellessä, mutta lapset ainakin saivat hauskat kissaleikit aikaan.


Helmikuun alussa kerroin, että vammaispalvelu ei suostunut myöntämään Milkalle enempää yöhoitoa, vaan ehdotti sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa 3vrk kuukaudessa. Siitä olisi hiukan apua öiden kanssa, ja samalla tulisi järjestettyä lakisääteiset omaishoidon vapaapäivät (3vrk /kk). Kirjeessä oli, että asiasta saa lisätietoja vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä.

Ajatus tuntui ihan hyvältä, mutta Milka oli silloin vielä vauvaikäinen, emmekä halunneet kiirehtiä tytön kotoa pois lähettämisessä. Muutenkin tuntui, että asiassa on prosessoitavaa. Vammaispalvelun kanssa oli aiemmin, Nooan kohdalla, ollut puhetta uudesta sijaishoitopaikasta Pienkoti Ilonasta, joka aloitti toimintansa tällä seudulla viime vuonna. Omistaja on meille tuttu, koska hän on toiminut aikaisemmin Nooan hoitajana meillä kotona. Joten olen oikeastaan jo vuoden verran miettinyt, olisiko Pienkoti Ilona sopiva sijaishoitopaikka meidän toiselle tai molemmille lapsille. Ajatus alkoi kevään aikana tuntua ihan hyvältä. Meistä tuntui, että sijaishoitojaksot kerran kuussa olisi helpompi aloittaa ensin Milkan kanssa, ja sen jälkeen alkaa miettimään, onnistuisiko se Nooankin kanssa. Milkalla on valmiiksi huomattavasti vähemmän hoitoa kotona kuin Nooalla. Joten jos vaan Pienkoti Ilona varmistuisi sopivan turvalliseksi ja hyväksi hoitopaikaksi, niin olisimme valmiita päästämään pikkuisen pois kotoa. 

Huhtikuun alussa sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluun. Kerroin, että tuo sijaishoito kerran kuussa tuntuu tarpeelliselta ja kysyin Pienkoti Ilonasta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin sanoi, että tilanne onkin muuttunut, ja maaliskuussa on auennut ihan uusi sijaishoitopaikka. Hän puhui vaan tästä uudesta paikasta koko ajan. Yritin kysyä, että tarkoitatko, että se uusi paikka olisi ensisijainen. Kovasti kyllä kuulosti siltä, että vammaispalvelu haluaa Milkan menevän tuohon uuteen paikkaan. Hoito on kuulemma siellä yhtä hyvää, mutta hinta on halvempi. No, lupasin tietysti, että käymme katsomassa paikkaa. Eihän sitä voinut suoralta kädeltäkään torpata.

Puhelun jälkeen oli aika ahdistunut olo. Olin ajatellut, että tämä prosessi menee sujuvasti, koska kerran vammaispalvelu oli itse suositellut sijaishoitoa. Sosiaalityöntekijä oli kyllä ihan ystävällinen puhelimessa. Tuntuu vaan, että välillä tuolla vammaispalvelussa on vain ystävällinen seinä vastassa. On hyvä, että tälle seudulle on tullut uusi sijaishoitopaikka, nimittäin ennen viime vuotta täällä ei ole ollut mitään sellaista paikkaa, joka voisi soveltua Nooalle. Olisin kuitenkin toivonut, että voitaisiin miettiä, mikä vaihtoehto olisi juuri näille lapsille sopivin. Vammaispalvelu tuntui jo päättäneen asian, ja tietysti oleellisin asia kuulosti olevan hinta. Minulle jäi epäselväksi, voimmeko itse vaikuttaa paikan valintaan. Seuraavana yönä hävisivät tietysti yöunet. En pystynyt lopettaa pohdintaa, kumpi noista paikoista olisi sopivampi, ja miten saamme tarvittaessa perusteltua oman kantamme asiaan. 

Kävimme katsomassa vammaispalvelun suosittelemassa paikassa ja sen jälkeen kävimme myös Pienkoti Ilonassa katsomassa. Niinhän siinä kävi, että Pienkoti Ilona tuntui näistä vaihtoehdoista selvästi paremmalta. Se on suunnattu alle 10-vuotiaille kehitysvammaisille lapsille, eli
juuri sellaisille lapsille, kuin nämä meidän pikkuiset. Ilonassa on asiakkaina monia noin parin vuoden ikäisiä lapsia, joista kaikilla on PEG-nappi kuten meidänkin lapsilla. Hoitajilla olisi siis PEGin käyttöön liittyen paljon kokemusta. Lisäksi PEG voidaan siellä vahingossa tapahtuneen irtoamisen jälkeen laittaa paikalleen heti paikanpäällä, mikä on välttämätöntä meidän lasten kohdalla. Ryhmä olisi hyvin pieni ja turvallinen (1-4 lasta kerrallaan hoidossa), ja tarjoaisi kivaa puuhaa, virikkeitä ja toisten lasten seuraa. Se olisi etenkin Milkaa ajatellen paljon mielekkäämpää, kuin mitä toinen hoitopaikka tarjosi.

Nooan kannalta taas on tärkeää, että Ilonan perustanut yrittäjä tuntee Nooan jo valmiiksi ja pystyy opastamaan Nooan hoitoon liittyvät monet erityiset asiat muillekin, sekä nykyisille hoitajille, että jatkossakin aina mahdollisille uusille työntekijöille. Tuntuu siis siltä, että Nooalla olisi siellä parempi ja turvallisempi olo. Nooa voisi myös saada sieltä jotain mielekkäitä virikkeitä verrattuna kotihoitoon.

Lisäksi Ilona oli hyvin varusteltu juuri tällaisia lapsia ajatellen. Sieltä löytyy kaikki perustarvikkeet PEG-lapsen hoitoon, joten siellä ei kovin helposti jouduttaisi pulaan, jos vaikka on joku ruisku unohtunut pakata mukaan. Ilonassa olisi valmiina vaipat, vaatteet, ruiskut ja kaikki mahdollinen. Omat apuvälineet, ruokapumput, niiden letkustot sekä erityisruokatarvikkeet ja lääkkeet pitää pakata mukaan. Niissäkin on kahden tällaisen lapsen kohdalla jo aivan riittämiin pakkaamista. Apteekista haettavia eri ruoka- ja lääkeaineita lapsilla yhteensä on yli 20 erilaista, joten eiköhän niitä kaikkia pitäisi ottaa mukaan tarvittava määrä 3vrk reissua varten.

Mielestäni Pienkoti Ilona oli ihastuttava paikka ja jättäisin varmaan hyvillä mielin Milkan sinne. Tietysti ensimmäinen kerta voisi olla hiukan sydäntä särkevää, mutta ehkä ei liian pahasti. Ehkä Ilona voisi olla vähän niinkuin mummola, vaikka vähän erilainen.

Vammaispalvelun suosittelemassa paikassa toiminta on vasta aivan alussa, ja siinä olisi meidän erityistarpeisten lasten kohdalla paljon selvitettävää ja keskusteltavaa. Yksikkö on myös 4-paikkainen, mutta se on suunnattu 0-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi olisi luultavasti siellä enemmän omassa huoneessaan hoitajan kanssa kuin ryhmässä. Henkilökunta oli sielläkin oikein mukavaa, mutta meidän pitäisi itse hoitaa hoitajien perehdyttäminen. Vaikka lasten ja nuorten yksikkö on pieni, niin koko yksikkö on iso. En pysty luottamaan täysin siihen, että myöhemmin perehdytykset sujuisivat tarpeeksi hyvin siinä vaiheessa, kun Nooan hoitoon tarvitsisi ottaa uusia hoitajia. Tai siis luulen, että tuo olisi ihan ok paikka tuokin, mutta se vaatisi paljon enemmän huolta ja vaivaa meiltä vanhemmilta, ja luulen, että lopputulos ei olisi yhtä turvallisen ja mukavan tuntuinen Nooaa ajatellen. Myöskään ei tunnu kovin kivalta viedä 1-vuotiasta tuollaiseen paikkaan. Se mainostaa olevansa kodinomainen, mutta on auttamatta jonkun verran laitosmainen. Meidän mielestä se sopisi paremmin esimerkiksi kouluikäisille lapsille.

Kun olimme käyneet katsomassa molemmat paikat, niin olimme kummatkin isän kanssa sitä mieltä, että Ilona on selvästi parempi vaihtoehto. Siinä kohtaa ainakin itselläni tuli parempi olo, kun saimme oman mielipiteemme selville ja se oli ihan selkeä. Minulle jopa tuli jonkinlainen varmuuden tunne, että lapset pääsevät Ilonaan. Ainakin hetkellisesti. Se oli niin hyvä paikka, ja Taivaan Isä järjestää lapsille parasta. Lähetin sähköpostitse vammaispalveluun perusteluja, miksi meidän mielestämme Pienkoti Ilona olisi sopivampi. Ja pyysin samalla yhteydenottoa. Siitä on nyt kaksi viikkoa. Soitin vielä seuraavana maanantaina uudestaan ja jätin vastaajaan soittopyynnön. Mitään ei ole kuulunut. 

Vappu on mennyt taas pohdiskellessa näitä tukiasioita. Omat yöt ovat olleet aika levottomia tästä ja muistakin syistä johtuen. Olisin toivonut, että tämä prosessi olisi mennyt nopeammin, koska kerran, kerrankin, vammaispalvelu oli jossain asiassa aloitteentekijä. En yhtään tiedä, saako Milka tai Nooa Ilonasta paikkaa, ja minkälainen vääntö tästä nyt on tulossa. Mielestäni olisi tärkeää, että saataisiin tämä prosessi nyt eteenpäin mahdollisimman pian. Eli että Milka saisi sen Ilona-paikan ja päästäisiin sopimaan hänelle ensimmäiset hoitokerrat. Sen jälkeen voitaisiin alkaa keskustelemaan siitä, että voisiko Nooakin aloittaa siellä. Se nimittäin vaatisi vähän enemmän järjestelyä.

Mielestäni tulevien vuosien kannalta on välttämätöntä, että molemmilla lapsilla olisi kuukausittain nuo hoitojaksot kodin ulkopuolella. Se on tuntunut aiemmin ihan mahdottomalta Nooan kohdalla, pitkälti siksikin, kun sopivaa paikkaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin sellainen olisi olemassa ja on tullut aika edetä asiassa.

Meillä on kotona joka päivä hoitajia, joten ei meillä mitään ihan omaa kotia ole, vaan hoitajien kanssa jaettu sellainen. On meillä toki perheaikaakin, mutta aika vähän. Jaksamiselle olisi tärkeää, että saisimme joskus irtautua hoitoringistä ja olla joko kotona rauhassa, tai sitten vaikkapa poistua kotikaupungista pariksi päiväksi jonnekin muualle.

Nooan kohdalla ei myöskään mielestäni enää kauan yksi hoitava taho riitä. Hoitofirma järjestää tänne päivittäin vuoroja, mutta niidenkin järjestymisessä on välillä ongelmia. Entä jos tulisi akuutisti tarve saada Nooalle ympärivuorokautinen hoito. Meille vanhemmille voisi esimerkiksi sattua jotakin. Kukaan ystävistä tai sukulaisista ei tuosta vaan ilman harjoitusta pystyisi hoitamaan Nooaa. Ei myöskään hoitofirma ole välttämättä kykenevä tuollaista tilannetta hoitamaan. Jos Nooalla ja Milkalla olisi valmiina sijaishoitopaikka, jossa heidän hoito ja asiat ovat tuttuja, niin siinä olisi paljon enemmän potentiaalia yhtäkkisiinkin tilanteisiin. Tällä hetkellä viimeinen hätävarapaikka lienee sairaalassa, mutta siellä on homma aina tietyllä tavalla niin sekaisin, että siellä ei kovin hyvin selvitä ilman vanhempia. Eikä se ole varsinaisesti "hoitopaikka" muutenkaan.

Muita tukiasioita on myös auki, ja nekin tietysti ovat mielessä jossain taustalla. Kotiin tulevat Milkan hoitotunnit jatkuvat toukokuun ajan kotipalvelun kautta, mutta jatkosta piti pitää palaveri huhti- tai toukokuussa. Sen ajankohtaa ei ole vielä sovittu. Minulla on huolenaiheena, että kotipalvelu ei välttämättä halua jatkaa Milkan hoitotunteja, jos Milka aloittaa sijaishoidossa (tai jos hänelle tarjotaan sellaista hoitopaikkaa, jota me emme halua). Mielestäni lakisääteisten omaishoidon vapaapäivien aloittaminen ei tarkoita, että arjessa muuten olevaa tukea pitäisi vähentää. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että saataisiin se palaverin aika sovittua.

Taisin aiemmassa tekstissä kertoa, että saimme sairaalasta kuntoutusohjaajan tukemaan meitä näissäkin prosesseissa. Hän kävi meillä viime viikolla tutustumassa ja lupasi edistää tuota palaverin toteutumista. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että sijaishoitojaksot pitäisi saada alkuun molemmilla lapsilla meidän jaksamisen takia, joten hän lupasi soittaa vammaispalveluun ja yrittää puhua Milkan Ilonaan pääsemisen puolesta. Toivottavasti siitä olisi apua.

Uskon, että nämä asiat järjestyvät. Mutta on tässä taas prosessia kerrakseen. 

postd from Bloggeroid

torstai 22. maaliskuuta 2018

Kevätpalaveria odottelemaan

Hoitoavun rintamalta on hiukan uutisia.

Milkalla on ollut hoitoapua 12h viikossa kotipalvelun kautta. Tänään sain kotipalvelusta puhelun, jonka lopputuloksena tunnit jatkuvat samalla tavalla huhti- ja toukokuun. Kotipalvelu haluaa nyt pitää palaverin, joka järjestetään kevään aikana meillä. Siihen varmastikin tulee taas mukaan myös vammaispalvelu.

Olen kiitollinen Taivaan Isille huolenpidosta. Milkankin kohdalla hoitoapu tuntuu aivan välttämättömältä, mutta sen saaminen tai varsinkaan jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvää. Onneksi saimme taas melko pitkän jatkopäätöksen ja palaveri voidaan järjestää kiireettömästi sen aikana.

Palaveriin valmistautuminen olisi tärkeää, mutta se tuntuu aika vaikealta. Kirjoittaa ylös perusteluja, miksi tarvitsemme apua.  Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, miten keskustelu tulee sujumaan. Jälkeenpäin tulee kyllä hyviä perusteluja mieleen.

Rukoillaan, että palaveriin saataisiin mukaan yksi tai useampi henkilö, joka voisi puhua meidän puolestamme. Esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijä. Vaikka osaamme perustella itsekin, niin meidän puheilla on vähemmän painoarvoa.

Rukoillaan myöskin, että palaveri voisi sujua hyvässä hengessä, ja että nykyisiin arjen sujumista auttaviin aputunteihin ei tulisi mitään vähennyksiä tai huononnuksia siitäkään huolimatta, jos niiden lisänä aloitettaisiin Milkan omaishoidon vapaapäivät.

Toivon, että voisin odotella palaveria rauhallisin mielin eikä huolehtien. En jaksa enää stressata enkä murehtia. Mutta toivon myös, että saisin aikaiseksi valmistautua palaveriin kunnolla. Siinäkin rukousaihetta.

Ensin pitäisi tietysti saada sovittua palaverin aika, joten siihen voi vielä olla aikaa. Mutta palaverin puolesta kannattaa alkaa rukoilla jo nyt, koska sitten se menee varmasti hyvin.

Onneksi siihen on varmasti tulossa mukaan ainakin yksi henkilö, joka on meidän puolellamme: Jumala. Tarkemmin sanottuna Pyhä Henki, joka varmasti puolustaa meitä, koska hänen nimensäkin on Puolustaja. Uskon, että hän tulee olemaan paikalla.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Puhelu

Puhelu kotipalvelusta tuli. Se oli ihan mukava puhelu tällä kertaa. Kotipalvelun virkailija oli soittanut ensin hoitofirman yhteyshenkilölle, joka oli puoltanut tuntien jatkamista. Mielestäni ei ole hyvä asia, että hoitofirman mielipiteellä on noin paljon painoarvoa perheemme avun saamisessa. Tuo firman yhteyshenkilö ei ole varsinaisesti juuri ollenkaan selvillä, mitä meillä kotona tapahtuu. Hän ei ole meidän kanssa juuri missään tekemisissä, mutta hoitaa kuitenkin palaverit kaupungin kanssa. Mielestäni huono yhtälö. Mutta onneksi hän oli kuitenkin tällä kertaa sitä mieltä, että kaikki on mennyt hyvin.

Olin iloisesti yllättynyt, että kotipalvelu myöntää nyt jatkopäätöksen 3kk ajalle. Se on pisin jakso, jonka olemme tähän mennessä saaneet. Virkailija olisi halunnut tavata meidät palaverin merkeissä, mutta ei mitenkään ehdi ja arveli, että ei sitä välttämättä tarvitakaan. No, ei todellakaan tarvita. Se on suuri helpotus, että enempää keskustelua ei nyt tarvitse käydä.

Kerroin myös, että minulla on ollut stressiä kotipalvelun tuntijaon toteuttamisesta. Kokonaismäärä on 12h viikossa Milkan hoitoon ja kotityöapuun. Tunneista 2h tehdään kotitöitä yhdessä hoitajan kanssa, 5h on asioiden hoitoon ja 5h rentoutumiseen. Virkailija oli nyt sitä mieltä, että jako on ohjeellinen, joten siitä ei kuulemma tarvitse ottaa paineita. Ihan hyvä, että ei. Ehkä hän ymmärtää, että se ei voi toteutua minuutilleen samalla tavalla joka viikko. Aikaisemmin sain melko erilaisen kuvan. Mutta ehkä siinä oli jonkinlaisia väärinkäsityksiä mukana.

Tämä näyttää myös jatkon kannalta hyvältä. Voisi kuvitella, että jatkossa ei tarvitse enää yhtä suurta vääntöä käydä tästä samasta aiheesta, vaan ko. tuntimäärä voi jatkua. Jossain vaiheessa varmaan maksajataho vaihtuu.

Voi kiitos Jeesus, että asia meni noin hyvin.

Nyt päästään nauttimaan joulun ajasta hyvillä mielin. Toivottavasti saamme taas viettää joulun kotona, eikä kukaan sairastele.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Jo on kohtuutonta palaveeraamista

Alkusyksy ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Mitä siitä edes kertoisin.

Suurin huolenaihe on kai ollut se, saadaanko Milkan päivähoitoavulle jatkoa. Lopulta me saimme sitä. Mutta välillä iltaisin mietin, että millä hinnalla. Koko prosessi on ollut aika raskas. Eikä se ole ainoa prosessi, joka tässä on meneillään.

Yöhoitoa Milkalle tosiaan saimme. Aluksi määrä tuntui liian pieneltä, mutta muutaman viikon päästä saimme siihen pienen lisäyksen. Tällä hetkellä nuo myönnetyt 35h viikossa taitavat riittää. Maksajana on vammaispalvelu.

Mutta se päivähoitoapu. Kyse on 12:sta tunnista viikossa.

Nooalla on ollut jo pitkään 12h viikossa hoitoapua vammaispalvelun kautta meidän vanhempien jaksamista varten. Keväällä meille myönnettiin sama tuntimäärä myös Milkalle lapsiperheiden kotiavusta, sisältäen Milkan hoitoa ja kotityöapua. Tarvitsemme molemmille lapsille yhtä aikaa hoitajan, että saamme irtiottoa arjesta ja jaksamme pyörittää tätä systeemiä. Osa tunneista kuluu myös lasten asioiden hoitamiseen ja kaupassa käyntiin.

Toukokuussa meillä oli tukipalaveri, jonka tuloksena nuo 12h kotiapua ja Milkan hoitoa myönnettiin heinäkuun loppuun asti. Kesä menikin ihan mukavasti siitä huolimatta, että yövalvomista oli aika paljon. Mutta sitten meinasi nousta seinä eteen. Puhuin elokuussa puhelimessa kotipalvelun palveluohjaajan kanssa ja ihmettelin, miksi hän ei myönnä tunteihin jatkoa. Ko.palvelu on tilapäistä, mutta jakso ei ollut lopussa. Siinä oli viikon päästä tulossa seuraava tukipalaveri, jossa hän halusi kuulla kaikkien muiden tahojen mielipiteet tuntimäärästä. Se ei ollut mikään mukava puhelu, vaikka tietysti tiesin että tärkeämpi päätös tehdään sitten siellä palaverissa. Lopulta hän suostui myöntämään vain kuusi tuntia yhteensä parille viikolle.

Kun tunnit myönnettiin toukokuussa, niin olin varma ettei niitä enää lopeteta tai vähennetä. Että sitten kun kotipalvelu ei maksa niitä enää, niin vammaispalvelu varmaan maksaa. Onneksi en silloin tiennyt, minkälainen koetus olisi edessä.

No, elokuun palaveri meni ja se oli aikamoinen vääntö. Palveluohjaaja yritti kaikin tavoin sanoa, että riittäisikö vähempi kuin 12h. Hän kysyi jokaisen mielipidettä, mm. hoitofirman, mikä oli mielestäni hieman kummallista. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kaikki tunnit ovat tarpeen ja tarve on jatkuvaa. Sovittiin että kotipalvelu myöntää niitä 7 viikkoa eteenpäin ja sen jälkeen voisi jatkaa vielä max 3kk asti, jolloin tulisi täyteen alusta alkaen ehdoton 6kk takaraja. Ja sovittiin että samalla haemme ko. tunteja vammaispalvelusta, tavoitteena että vammaispalvelu jatkaa sitten kun hakemus on käsitelty. Vammaispalvelun täti oli paikalla ja oli ihan positiivinen, että tunteja voitaisiin sieltä kautta myöntää.

Palaverin jälkeen olimme helpottuneita, mutta olihan siinä kaikkea muutakin huolta. Noin neljän viikon päästä kysyin vammaispalvelusta, saadaanko ko. tunteja sitä kautta ja mistä alkaen se olisi mahdollista. Vastaus oli että yöhoitoa on myönnetty, muuta tukea ei tässä vaiheessa. Vammaispalvelun johtavan sosiaalityöntekijän päätös.

Siinä vaiheessa aloin olla aika huolissaan. Lapsiperheiden kotipalvelu on tilapäistä ja lisäksi kokemukseni mukaan jatkopäätöksien saaminen sieltä on todella hankalaa ja yleensä sitä saa vain muutaman viikon kerrallaan. Vaikkakin meillä oli kesän yli hieman pidempi päätös. Mutta arvasin, että kotipalvelun palveluohjaaja haluaa taas vähentää tuntimäärää. Mielestäni tuen vähentäminen olisi kohtuutonta, koska tilanne ei ollut helpottunut millään tavalla, vaan pikemminkin vaikeutunut. Onneksi meille oli puolueettoman tahon toimesta järjestetty jo uusi tukipalaveri, jossa oli tarkoitus miettiä, ovatko tukitoimet riittävät. Tilanteen ollessa mikä oli, tiesimme että siinä tullaan keskustelemaan vain siitä, että vähennetäänkö tuota 12h tukea vai jatkuuko se. Eli lokakuun alun palaveri samasta aiheesta kuin kaksi edellistä palaveria, vaikka asian piti olla jo selvä. Mielestäni myös tässä meidän tilanteessa on aika ihmeellistä, jos tukipalaveri käytetään pohtimalla, että vähennetäänkö tai rajoitetaanko tukea jotenkin. Kun voisi miettiä sitäkin, että tarvitaanko vielä jotain lisää tai ovatko nykyiset systeemit toimivia tai mitä tehdään hätätilanteessa.

Kun palaveriin ja päätöksen loppumiseen oli 3 viikkoa aikaa, niin kotipalvelun palveluohjaaja soitti minulle jatkopäätöksestä. Palveluohjaaja sanoi puhelimessa, että hän haluaa ihan tosissaan auttaa. Hän sanoi, että hän voi tehdä jatkopäätöksen 12 tunnista reilusti palaverin yli marraskuun puoliväliin asti, koska vammaispalvelu ei ole maksamassa mitään. Mutta ensin hän halusi kysellä tarkemmin, miten tunnit ovat toteutuneet ja montako tuntia on mennyt kotitöihin yhdessä hoitajan kanssa ja montako asioiden hoitoon ja montako lepäämiseen. Siinä hän tulikin siihen tulokseen, että tunteja on aivan liikaa. Meillä oli kuulemma ihan liikaa vapaa-aikaa (n.8h tunneista siinä kohtaa hänen mielestään). Niin paljon ei voi olla. Eihän tavallisillakaan perheillä ole yhteistä parisuhdeaikaa. Meidän pitäisi käyttää Nooalle myönnettyjä 12h ja vuorotella. Ei auttanut, kun sanoin että niistä ei ole varaa vuorotella koska niitä on niin vähän ja kaiken muun ajan meistä molemmat ovat kiinni toisessa lapsessa tai isä töissä. Me emme pysty vuorottelemaan samaan tapaan kuin normaali lapsiperhe, jossa toinen vanhempi voi jonkin aikaa vahtia molempia lapsia. Ei auttanut kun sanoin että olen ollut väsyneempi, Milka on ollut itkuisempi, kun maha oli pegin asennuksen jäljiltä kipeä normaalia pitempään. Ei auttanut kun sanoin että uusia hoitajia oli tullut ja heidän neuvomiseen oli mennyt tunneista aikaa. Enkä halunnut pyytää hoitajia kotitöihin, koska sillä hetkellä Milkan hoidossa oli ihan tarpeeksi tekemistä. Tuntui että hän oli päätöksensä tehnyt yhdestä väärästä sanasta, jonka sanoin. Sen jälkeen ei muuttanut mieltään, vaikka suurin piirtein itkin puhelimessa, että tilanne on vaan vaikeutunut ja tukea halutaan silti vähentää. En suostunut tuntien vähentämiseen, joten hän suostui sitten tekemään vain viikon jatkoa päätökseen samalla tuntimäärällä. Kuluvan päätöksen loppuun oli kolme viikkoa aikaa ja tuolla yhdellä lisäviikolla selvittäisiin sitten palavereihin saakka, jossa tehtäisiin lopullinen päätös. Minusta oli tärkeää, ettei tunteja vähennetty ennen palavereita. Mutta puhelu oli aivan kauhea ja noin kuuden viikon päätös vaihtui yhteen viikkoon ihan ihmeellisellä tavalla. 

Eipä ollut kovin mukavaa ruveta siinä odottelemaan kolmen viikon päästä olevaa palaveria ja sitä kautta saatavaa lopputulosta. Pari viikkoa kannoin niitä huolia, kunnes tuli mieleen, että nyt on kyllä pakko pyytää rukousapua, sillä en halunnut murehtia sitä asiaa koko ajan. Torstain rukouskokouksesta oli vielä reilu viikko palaveriin, ja siitä tulikin paras viikko pitkään aikaan.

Sunnuntai-iltana ennen palaveria kotipalvelun palveluohjaajalta tuli sähköposti, että hän on kuumeessa eikä pääse paikalle, toivottavasti muut saavat tehtyä arvioinnin. Ei voinut mitään, olin helpottunut. Varmaan koska en halunnut kokea mitään riitelyä tai vääntämistä taas kerran omassa kodissani. Tai sitä että ko. henkilö johtaisi muidenkin ajatuksia omille linjoilleen. Toivoin että vammaispalvelu ottaisi ne tunnit maksaakseen. Koska yleensä vammaispalvelu on tullut apuun silloin kun muilta tahoilta loppuu tahtotila tai resurssit.

Lisäksi kävi sellainen hyvä asia, että sairaalan sosiaalityöntekijä sattui soittamaan minulle palaveria edeltävänä torstaina. Hän on ollut aiemminkin puolellamme, mutta en ollut jaksanut kysyä, pääsisikö hän mukaan. No hän kuitenkin pääsi.

Palaveri meni maanantaina ihan ok ja me saimme puhua. Jäimme odottelemaan, mitä kaupunki päättää sisäisessä palaverissaan perjantaina.

Sen jälkeen tuo sairaalan sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi, että sairaalan kanta on, että tarvitsemme nuo 12h. Hän sanoi ilmoittavansa sen eteenpäin. Olin huojentunut ja ajattelin, että eivät ne nyt voi niitä tunteja vähentää.

Perjantai meni, mutta mitään ei kuulunut. Maanantaina sain puhelun sosiaalityöntekijältä. Hän sanoi, että 12h oli päätetty jatkaa ja huomenna on teillä palaveri klo 14. Kysyin, että mikä taho ne maksaa. Valitettavasti vastaus oli että kotipalvelu. Hän ei tiennyt, kuinka pitkä päätös oli tulossa, mutta oli ymmärtänyt, että toistaiseksi. Palaverin tarkoitus oli kuulemma miettiä, miten meitä voitaisiin tukea. Oletin sen tarkoittavan, että mietitään montako tuntia pitää tehdä kotitöitä, montako tuntia hoitaa asioita ja varmistetaan, että vapaa-aikaa ei jää liikaa. Olin oikeassa.

Ihmettelimme kovasti, että miksi vielä tarvitaan yksi palaveri. Meistä ei ollut kovin mukavaa, että meille vain ilmoitettiin, että tulemme teille huomenna. Iisak joutui järjestämään aikaa kesken työpäivän osallistuakseen siihen. Meille kylläkin sanottiin, että jos hän ei pääse, niin hänelle kyllä sitten kerrotaan jälkeenpäin, mitä siinä puhuttiin. Sehän lohduttaakin, että saa jälkeenpäin tiedon, mitä muut ovat päättäneet oman elämän suhteen.

Tiistain palaverissa väännettiinkin melkein kaksi tuntia näistä asioista, joiden olisi pitänyt olla selviä jo pari kuukautta aiemmin. Se ei ollut todellakaan mikään mukava keskustelu, eikä tässä oikein ehkä pysty sitä enää kunnolla kuvailemaan. Kotipalvelu oli valmis maksamaan noita 12h viikossa eteenpäin, mutta palveluohjaaja yritti kaikin tavoin johdattaa keskustelua siihen suuntaan, että niistä olisi käytännön apua meille mahdollisimman vähän ja että lisärasitetta tulisi mahdollisimman paljon. Hoitofirmasta paikalle tullut henkilö selitti ja selitti asioita, jotka johtivat keskustelua vain sivuraiteille tai saattoivat meitä huonoon valoon. Lopputuloksena tunnit ovat kuitenkin käytettävissä vuoden loppuun asti. Käteen jäi kuitenkin huoli siitä, että palveluohjaaja tuskin tulee olemaan tyytyväinen siihen, miten olemme niitä käyttäneet. Mitä sitten joulukuussa tapahtuu, kun hän kyselee seuraavan kerran sisällöistä, jäi taas auki. Ei tunnu kovin kivalta, kun joku toimistotäti yrittää määrätä jokaista yksityiskohtaa meidän arkipäivistämme, joita hän ei kuitenkaan ymmärrä.

Osa paikalla olleista henkilöistä taisi ymmärtää meitä hiukan paremmin. Pahoittelivat sitä, että tämä on näin vaikeaa. Vammaispalvelun täti ei sanonut mitään koko palaverin aikana, mutta palaverin jälkeen hän sanoi, että "kiitos kärsivällisyydestä". Lämmittihän se mieltä hiukan.

Seuraavana yönä minä en nukkunut kuin 4,5 tuntia ja pari seuraavaa viikkoa menivät muutenkin enemmän tai vähemmän valvoessa, eikä niinkään lastenhoidon takia vaan stressin. Tässä on tosiaan muitakin huolenaiheita, jotka mietityttävät öisin, mutta kyllä tuo painostuspalaveri taisi laukaista jonkinlaisen stressireaktion. Palaverista on nyt kuukausi aikaa, ja vasta nyt alkaa tuntua, että yöt eivät kulu pelkästään huolehtimiseen. Toivon todella, että tästä aiheesta ei tarvitse taas palaveerata juuri joulun alla, vaan jatkopäätös tulisi hieman helpommin.

Ja toivottavasti marras- ja joulukuu menisivät yhtään leppoisammissa tunnelmissa.

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kuntoutusohjaajan tapaaminen

Tänään meillä kävi juttelemassa sairaalasta kuntoutusohjaaja. Hän on jonkinlainen yhteyshenkilö eri tahojen välillä. Osallistuu palavereihin ja voi tarvittaessa soittaa puheluita. Hän pystyy pitämään perheemme puolia, koska hän ei edusta maksajatahoa.

Palavereista on hyötyä, mutta on niistä toisaalta rasitettakin saman päivän elämään. Palaverin aikaan ei voi tehdä normaaleita kotitöitä eikä toinen vanhemmista voi levätä, vaikka toinen lapsista nukkuisikin. Sen takia olimme tällä kertaa päättäneet, että tämä tapaaminen voi ihan hyvin toteutua isän ollessa töissä. Toisaalta tämä ei ollut henkisesti kovinkaan rasittava palaveri, sillä tässä oli mukana vain yksi perheen ulkopuolinen henkilö ja hänkin oikein hyväntahtoinen.

Juttelin siis kuntoutusohjaajan kanssa kahdestaan ja kerroin tilanteestamme. Eniten meitä kuormittaa tällä hetkellä Milkan yöhoito eli erityisesti ruuan antaminen hänelle letkulla kolmen tunnin välein. Ruoka-ajat ovat klo 00, 03, 06 jne. Yöruokien aikaan Milka yleensä nukkuu, mutta toinen vanhemmista joutuu olemaan jalkeilla vajaan tunnin verran. Väliin jää ainoastaan pari tuntia "nukkumisaikaa", mutta useimmiten Milkan itkut sijoittuvat juuri niihin väleihin. Vaikka Milka on rauhoittunut nopeasti takaisin nukkumaan, niin tuolla tavoin öistä tulee kovin rikkonaisia. Pikkuvauvojen vanhemmat kyllä useinkin joutuvat valvomaan, mutta kyllä kuntoutusohjaajakin totesi, että ei tämä silti ole normaali tilanne. Lisäksi yöhoidon tilanne ei tule helpottumaan tulevaisuudessakaan, sillä säännöllinen letkuruokinta on lääkärin määräys.

Totesin, että tarvitsemme myös Milkalle yöhoidon jossakin vaiheessa. Juttelimme siitä, että sen olisi hyvä alkaa mieluummin ennen kuin olemme isän kanssa aivan loppuun väsyneitä - koska lopulta se kuitenkin tarvitaan. Ja yöhoidon pitäisi olla joka yö ja mieluiten 9h, koska silloin meillä olisi mahdollisuuksia saada "normaalit" 8h yöunet nukuttua hoitajan ollessa täällä. Tai siis hoitajien, sillä kumpikin lapsista tarvitsee oman hoitajan.

Otin tämän asian esiin alustavasti jo toukokuussa Milkan asioissa pidetyssä palaverissa. Ja nyt esitin kuntoutusohjaajalle, että yöhoitoa tarvittaisiin ehkä jo kesän jälkeen. Vaikea arvioida tarkalleen tässä vaiheessa, mutta molemmat olimme sitä mieltä, että asia olisi kyllä hyvä saada jo vireille. Ja että hoitoa olisi tarpeen olla saman tien joka yölle. Kuntoutusohjaaja lupasi ottaa yhteyttä vammaispalvelun työntekijään. Toivottavasti asia etenee sillä tavalla. On tärkeää, että myös joku perheen ulkopuolinen henkilö näkee tarpeen ja tuo sen esiin.

Itselläni on hieman ristiriitaiset tunteet. On niin vaikea arvioida, kuinka pitkään jaksaisimme hoitaa Milkan yöt itse, mutta mielestäni on selvää, että Milkan ensimmäisen vuoden aikana yöhoito kuitenkin tarvitaan. Luultavasti on tärkeää ruveta nyt heti ajamaan asiaa eteenpäin, koska prosessissa voi mennä aikaa. Yöhoito on kuitenkin niin kallista, ettei kaupunki sitä yhdestä pyynnöstä varmaankaan myönnä. Olemme selvinneet nyt vuorottelun avulla isän kanssa, mutta olemme väsyneitä tai vielä väsyneempiä, eikä se tästä helpotu, varmaankaan. Mahdollisesti yöt kehittyvät sen sijaan levottomampaan suuntaan, mikäli pahoinvointi lisääntyy Milkalla.

Yhteen yöhoitajaan olemme tottuneet, mutta tuntuu jo aika hurjalta ajatella, että kotona olisi kaksi vierasta ihmistä yöllä. He ovat pirteitä ihmisiä, sillä he ovat yötöissä. Monesti tuntuu, että yöhoitajan tulo ja ohjeistaminen klo 23 aikaan piristää hieman liikaa itseäkin. Entä sitten, jos heitä tulee kaksi yhtä aikaa..?  Entä miten järjestämme huoneet. Lapset ja hoitajat tarvitsisivat varmaan isomman huoneen, mutta en tiedä mahdummeko itse sänkymme kanssa pienempään makuuhuoneeseen. Silloin meidän yksityinen tila kotona joka tapauksessa pienenisi entisestään.

Nämä ovat kuitenkin pienemmän mittakaavan ongelmia. Me kuitenkin tarvitsemme jossakin vaiheessa kunnon yöunia. Ilman niitä ei mistään tule mitään, eikä jaksa lapsillekaan olla hyvä vanhempi.

Olisi vaan mukavaa hoitaa vauvaa itse niin pitkään, kuin pystyy. Mutta kuitenkin se pitää jonkun verran etukäteen pystyä arvioimaan, mikä on se päivämäärä, kun ei enää pysty. Ja sen jälkeen asiasta on vielä vakuutettava vammaispalvelun sosiaalityöntekijä sekä johtava sosiaalityöntekijä, joka päätöksen lopulta tekee. Sen jälkeen ei sitten enää ole heräämisiä lapsen kanssa samassa huoneessa eikä nukahtamista lapsen lähellä, ellei se sitten tämän lapsen kanssa onnistu päivällä. Mutta toisaalta jos nukkuisi yöllä, niin päivällä jaksaisi olla lasten kanssa.