maanantai 7. toukokuuta 2018

Terassikauden avajaiset

Viikonloppuna oli niin hyvät ilmat, että terassikausi tuli virallisesti avattua. Ainakin kaikki perheenjäsenet kävivät sitä testaamassa. Mummi oli lauantaina kylässä ja puuhaili hiukan pihatöissä. Terassi vapautui roskista ja etupihalta tuli esiin pari kevätkukkaa.



Milkan mielestä maisema taisi muuttua aika paljon, kun sitteri siirtyi ulos.





Nooan kanssa uskallettiin vähäksi aikaa ulos ihan sisävaatteissa, ja tuntui monta kesän tuoksua tunkevan pojan nenään.







Terassi on kyllä aivan mahtava olla olemassa. Lastenkin kanssa on melko helppo siirtyä ulos, vaikka olisi vain vähän aikaa. Pientä teknistä ongelmaa aiheuttaa, kun rattailla ei pysty ajamaan ulkokautta terassille esimerkiksi lenkin jälkeen. Myös autotien äänet poistaisin, jos voisin, etenkin Nooaa ajatellen. Mutta kyllä Nooakin viihtyy ulkona, kunhan tukihenkilö on lähellä. Terassi on kuitenkin iso ja melko suojaisa.
posted from Bloggeroid

torstai 3. toukokuuta 2018

Pitkällisiä prosesseja

Blogissa on ollut aika hiljaista, kun aika ja energia ei meinaa riittää kirjoittelemiseen. Tässä kuvassa kuitenkin hiukan meidän perheen vapputunnelmaa. Vappu meni kotosalla sadetta pidellessä, mutta lapset ainakin saivat hauskat kissaleikit aikaan.


Helmikuun alussa kerroin, että vammaispalvelu ei suostunut myöntämään Milkalle enempää yöhoitoa, vaan ehdotti sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa 3vrk kuukaudessa. Siitä olisi hiukan apua öiden kanssa, ja samalla tulisi järjestettyä lakisääteiset omaishoidon vapaapäivät (3vrk /kk). Kirjeessä oli, että asiasta saa lisätietoja vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä.

Ajatus tuntui ihan hyvältä, mutta Milka oli silloin vielä vauvaikäinen, emmekä halunneet kiirehtiä tytön kotoa pois lähettämisessä. Muutenkin tuntui, että asiassa on prosessoitavaa. Vammaispalvelun kanssa oli aiemmin, Nooan kohdalla, ollut puhetta uudesta sijaishoitopaikasta Pienkoti Ilonasta, joka aloitti toimintansa tällä seudulla viime vuonna. Omistaja on meille tuttu, koska hän on toiminut aikaisemmin Nooan hoitajana meillä kotona. Joten olen oikeastaan jo vuoden verran miettinyt, olisiko Pienkoti Ilona sopiva sijaishoitopaikka meidän toiselle tai molemmille lapsille. Ajatus alkoi kevään aikana tuntua ihan hyvältä. Meistä tuntui, että sijaishoitojaksot kerran kuussa olisi helpompi aloittaa ensin Milkan kanssa, ja sen jälkeen alkaa miettimään, onnistuisiko se Nooankin kanssa. Milkalla on valmiiksi huomattavasti vähemmän hoitoa kotona kuin Nooalla. Joten jos vaan Pienkoti Ilona varmistuisi sopivan turvalliseksi ja hyväksi hoitopaikaksi, niin olisimme valmiita päästämään pikkuisen pois kotoa. 

Huhtikuun alussa sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluun. Kerroin, että tuo sijaishoito kerran kuussa tuntuu tarpeelliselta ja kysyin Pienkoti Ilonasta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin sanoi, että tilanne onkin muuttunut, ja maaliskuussa on auennut ihan uusi sijaishoitopaikka. Hän puhui vaan tästä uudesta paikasta koko ajan. Yritin kysyä, että tarkoitatko, että se uusi paikka olisi ensisijainen. Kovasti kyllä kuulosti siltä, että vammaispalvelu haluaa Milkan menevän tuohon uuteen paikkaan. Hoito on kuulemma siellä yhtä hyvää, mutta hinta on halvempi. No, lupasin tietysti, että käymme katsomassa paikkaa. Eihän sitä voinut suoralta kädeltäkään torpata.

Puhelun jälkeen oli aika ahdistunut olo. Olin ajatellut, että tämä prosessi menee sujuvasti, koska kerran vammaispalvelu oli itse suositellut sijaishoitoa. Sosiaalityöntekijä oli kyllä ihan ystävällinen puhelimessa. Tuntuu vaan, että välillä tuolla vammaispalvelussa on vain ystävällinen seinä vastassa. On hyvä, että tälle seudulle on tullut uusi sijaishoitopaikka, nimittäin ennen viime vuotta täällä ei ole ollut mitään sellaista paikkaa, joka voisi soveltua Nooalle. Olisin kuitenkin toivonut, että voitaisiin miettiä, mikä vaihtoehto olisi juuri näille lapsille sopivin. Vammaispalvelu tuntui jo päättäneen asian, ja tietysti oleellisin asia kuulosti olevan hinta. Minulle jäi epäselväksi, voimmeko itse vaikuttaa paikan valintaan. Seuraavana yönä hävisivät tietysti yöunet. En pystynyt lopettaa pohdintaa, kumpi noista paikoista olisi sopivampi, ja miten saamme tarvittaessa perusteltua oman kantamme asiaan. 

Kävimme katsomassa vammaispalvelun suosittelemassa paikassa ja sen jälkeen kävimme myös Pienkoti Ilonassa katsomassa. Niinhän siinä kävi, että Pienkoti Ilona tuntui näistä vaihtoehdoista selvästi paremmalta. Se on suunnattu alle 10-vuotiaille kehitysvammaisille lapsille, eli
juuri sellaisille lapsille, kuin nämä meidän pikkuiset. Ilonassa on asiakkaina monia noin parin vuoden ikäisiä lapsia, joista kaikilla on PEG-nappi kuten meidänkin lapsilla. Hoitajilla olisi siis PEGin käyttöön liittyen paljon kokemusta. Lisäksi PEG voidaan siellä vahingossa tapahtuneen irtoamisen jälkeen laittaa paikalleen heti paikanpäällä, mikä on välttämätöntä meidän lasten kohdalla. Ryhmä olisi hyvin pieni ja turvallinen (1-4 lasta kerrallaan hoidossa), ja tarjoaisi kivaa puuhaa, virikkeitä ja toisten lasten seuraa. Se olisi etenkin Milkaa ajatellen paljon mielekkäämpää, kuin mitä toinen hoitopaikka tarjosi.

Nooan kannalta taas on tärkeää, että Ilonan perustanut yrittäjä tuntee Nooan jo valmiiksi ja pystyy opastamaan Nooan hoitoon liittyvät monet erityiset asiat muillekin, sekä nykyisille hoitajille, että jatkossakin aina mahdollisille uusille työntekijöille. Tuntuu siis siltä, että Nooalla olisi siellä parempi ja turvallisempi olo. Nooa voisi myös saada sieltä jotain mielekkäitä virikkeitä verrattuna kotihoitoon.

Lisäksi Ilona oli hyvin varusteltu juuri tällaisia lapsia ajatellen. Sieltä löytyy kaikki perustarvikkeet PEG-lapsen hoitoon, joten siellä ei kovin helposti jouduttaisi pulaan, jos vaikka on joku ruisku unohtunut pakata mukaan. Ilonassa olisi valmiina vaipat, vaatteet, ruiskut ja kaikki mahdollinen. Omat apuvälineet, ruokapumput, niiden letkustot sekä erityisruokatarvikkeet ja lääkkeet pitää pakata mukaan. Niissäkin on kahden tällaisen lapsen kohdalla jo aivan riittämiin pakkaamista. Apteekista haettavia eri ruoka- ja lääkeaineita lapsilla yhteensä on yli 20 erilaista, joten eiköhän niitä kaikkia pitäisi ottaa mukaan tarvittava määrä 3vrk reissua varten.

Mielestäni Pienkoti Ilona oli ihastuttava paikka ja jättäisin varmaan hyvillä mielin Milkan sinne. Tietysti ensimmäinen kerta voisi olla hiukan sydäntä särkevää, mutta ehkä ei liian pahasti. Ehkä Ilona voisi olla vähän niinkuin mummola, vaikka vähän erilainen.

Vammaispalvelun suosittelemassa paikassa toiminta on vasta aivan alussa, ja siinä olisi meidän erityistarpeisten lasten kohdalla paljon selvitettävää ja keskusteltavaa. Yksikkö on myös 4-paikkainen, mutta se on suunnattu 0-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi olisi luultavasti siellä enemmän omassa huoneessaan hoitajan kanssa kuin ryhmässä. Henkilökunta oli sielläkin oikein mukavaa, mutta meidän pitäisi itse hoitaa hoitajien perehdyttäminen. Vaikka lasten ja nuorten yksikkö on pieni, niin koko yksikkö on iso. En pysty luottamaan täysin siihen, että myöhemmin perehdytykset sujuisivat tarpeeksi hyvin siinä vaiheessa, kun Nooan hoitoon tarvitsisi ottaa uusia hoitajia. Tai siis luulen, että tuo olisi ihan ok paikka tuokin, mutta se vaatisi paljon enemmän huolta ja vaivaa meiltä vanhemmilta, ja luulen, että lopputulos ei olisi yhtä turvallisen ja mukavan tuntuinen Nooaa ajatellen. Myöskään ei tunnu kovin kivalta viedä 1-vuotiasta tuollaiseen paikkaan. Se mainostaa olevansa kodinomainen, mutta on auttamatta jonkun verran laitosmainen. Meidän mielestä se sopisi paremmin esimerkiksi kouluikäisille lapsille.

Kun olimme käyneet katsomassa molemmat paikat, niin olimme kummatkin isän kanssa sitä mieltä, että Ilona on selvästi parempi vaihtoehto. Siinä kohtaa ainakin itselläni tuli parempi olo, kun saimme oman mielipiteemme selville ja se oli ihan selkeä. Minulle jopa tuli jonkinlainen varmuuden tunne, että lapset pääsevät Ilonaan. Ainakin hetkellisesti. Se oli niin hyvä paikka, ja Taivaan Isä järjestää lapsille parasta. Lähetin sähköpostitse vammaispalveluun perusteluja, miksi meidän mielestämme Pienkoti Ilona olisi sopivampi. Ja pyysin samalla yhteydenottoa. Siitä on nyt kaksi viikkoa. Soitin vielä seuraavana maanantaina uudestaan ja jätin vastaajaan soittopyynnön. Mitään ei ole kuulunut. 

Vappu on mennyt taas pohdiskellessa näitä tukiasioita. Omat yöt ovat olleet aika levottomia tästä ja muistakin syistä johtuen. Olisin toivonut, että tämä prosessi olisi mennyt nopeammin, koska kerran, kerrankin, vammaispalvelu oli jossain asiassa aloitteentekijä. En yhtään tiedä, saako Milka tai Nooa Ilonasta paikkaa, ja minkälainen vääntö tästä nyt on tulossa. Mielestäni olisi tärkeää, että saataisiin tämä prosessi nyt eteenpäin mahdollisimman pian. Eli että Milka saisi sen Ilona-paikan ja päästäisiin sopimaan hänelle ensimmäiset hoitokerrat. Sen jälkeen voitaisiin alkaa keskustelemaan siitä, että voisiko Nooakin aloittaa siellä. Se nimittäin vaatisi vähän enemmän järjestelyä.

Mielestäni tulevien vuosien kannalta on välttämätöntä, että molemmilla lapsilla olisi kuukausittain nuo hoitojaksot kodin ulkopuolella. Se on tuntunut aiemmin ihan mahdottomalta Nooan kohdalla, pitkälti siksikin, kun sopivaa paikkaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin sellainen olisi olemassa ja on tullut aika edetä asiassa.

Meillä on kotona joka päivä hoitajia, joten ei meillä mitään ihan omaa kotia ole, vaan hoitajien kanssa jaettu sellainen. On meillä toki perheaikaakin, mutta aika vähän. Jaksamiselle olisi tärkeää, että saisimme joskus irtautua hoitoringistä ja olla joko kotona rauhassa, tai sitten vaikkapa poistua kotikaupungista pariksi päiväksi jonnekin muualle.

Nooan kohdalla ei myöskään mielestäni enää kauan yksi hoitava taho riitä. Hoitofirma järjestää tänne päivittäin vuoroja, mutta niidenkin järjestymisessä on välillä ongelmia. Entä jos tulisi akuutisti tarve saada Nooalle ympärivuorokautinen hoito. Meille vanhemmille voisi esimerkiksi sattua jotakin. Kukaan ystävistä tai sukulaisista ei tuosta vaan ilman harjoitusta pystyisi hoitamaan Nooaa. Ei myöskään hoitofirma ole välttämättä kykenevä tuollaista tilannetta hoitamaan. Jos Nooalla ja Milkalla olisi valmiina sijaishoitopaikka, jossa heidän hoito ja asiat ovat tuttuja, niin siinä olisi paljon enemmän potentiaalia yhtäkkisiinkin tilanteisiin. Tällä hetkellä viimeinen hätävarapaikka lienee sairaalassa, mutta siellä on homma aina tietyllä tavalla niin sekaisin, että siellä ei kovin hyvin selvitä ilman vanhempia. Eikä se ole varsinaisesti "hoitopaikka" muutenkaan.

Muita tukiasioita on myös auki, ja nekin tietysti ovat mielessä jossain taustalla. Kotiin tulevat Milkan hoitotunnit jatkuvat toukokuun ajan kotipalvelun kautta, mutta jatkosta piti pitää palaveri huhti- tai toukokuussa. Sen ajankohtaa ei ole vielä sovittu. Minulla on huolenaiheena, että kotipalvelu ei välttämättä halua jatkaa Milkan hoitotunteja, jos Milka aloittaa sijaishoidossa (tai jos hänelle tarjotaan sellaista hoitopaikkaa, jota me emme halua). Mielestäni lakisääteisten omaishoidon vapaapäivien aloittaminen ei tarkoita, että arjessa muuten olevaa tukea pitäisi vähentää. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että saataisiin se palaverin aika sovittua.

Taisin aiemmassa tekstissä kertoa, että saimme sairaalasta kuntoutusohjaajan tukemaan meitä näissäkin prosesseissa. Hän kävi meillä viime viikolla tutustumassa ja lupasi edistää tuota palaverin toteutumista. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että sijaishoitojaksot pitäisi saada alkuun molemmilla lapsilla meidän jaksamisen takia, joten hän lupasi soittaa vammaispalveluun ja yrittää puhua Milkan Ilonaan pääsemisen puolesta. Toivottavasti siitä olisi apua.

Uskon, että nämä asiat järjestyvät. Mutta on tässä taas prosessia kerrakseen. 

postd from Bloggeroid

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kuntoutuspäivä

Tässä seuraa hieman viiveellä kuulumisia kuntoutuspäivästä, jossa kävimme lasten kanssa lastenneurologian päiväsairaalassa. Nooalla on ollut tällainen kuntoutuspäivä puolen vuoden välein, ja nyt sitten Milkakin on mukana. Päivä oli pääsiäistä edeltävän viikon keskiviikko, ja ohjelma oli suunniteltu näin:

9:00 Toimintaterapeutti
10:00 Puheterapeutti
11:00 Sosiaalityöntekijä/lounastauko
11:45 Milkan neurologi ja fysioterapeutti
13:00 Nooan neurologi ja fysioterapeutti

Etukäteen hieman jännitin, että mitenkähän oikein saamme hoidetuksi lapset ja omat evästykset, kun ohjelmassa oli 5h palavereita putkeen. Minulla oli aika paljon asiaa sosiaalityöntekijälle, ja siihen oli varattu vähiten aikaa ja ympätty se päivän ainoan tauon yhteyteen. Mietin, että toivottavasti puheterapeutti ei jää juttelemaan liian pitkäksi aikaa, että ehdittäisiin käydä kaikki asiat läpi myös sosiaalityöntekijän kanssa. Loppujen lopuksi kaikki meni tietysti ihan hyvin.

Klo 9 istuimme toimintaterapeutin kanssa alas ja juttelimme. Me emme ole aiemmin tavanneet toimintaterapeuttia, koska Nooa on saanut aina fysioterapiaa. Itse olen mieltänyt niin, että toimintaterapia soveltuu paremmin sellaisille lapsille, joilla on jonkin verran omaa toimintakykyä. Niin voi kuulemma sanoa, mutta saimme kuulla tarkemmin siitä, mitä kaikkea toimintaterapia oikein voi sisältää. Samalla pohdittiin, voisiko Nooa tai Milka hyötyä tästä terapiamuodosta. Toimintaterapeutin kautta kuulemma voidaan järjestää tukivaatteita ja -tarvikkeita lapsille, ja sellaisia olikin suunnitelmissa jo valmiiksi. En vaan itse tiennyt, että tällaiset asiat sisältyvät toimintaterapiaan.

Meillä kotona käyvä fysioterapeutti on suositellut Milkalle painebodya, joka rauhoittaisi hieman Milkan "ylimääräistä liikettä", ja sitä kautta Milka voisi saavuttaa parempaa toimintakykyä. Tietämättä tästä toimintaterapeutti ehdotti samaa ratkaisua Milkalle melkein ensisilmäyksen perusteella. Hän myös kertoi meille enemmän näistä painevaatteista. Niissä suurimpana ongelmana yleensä on se, että ne ovat erittäin tiukkoja, joten ne on hyvin vaikea pukea. Painevaatetta pidetään aluksi vain lyhyen hetken päällä, mutta parin viikon sisällä pitäisi päästä tavoitteeseen, eli vaatetta pidetään 8-10h vuorokaudessa ja erityisesti aktiivisten hetkien aikana, joten päiväunien ajaksi se pitäisi ottaa pois. Myöhemmin neurologin kanssa sovittiin, että Milkalle ruvetaan teettämään tällaista bodya.

Nooan kohdalla on ollut jo jonkin aikaa mietinnässä kaulatuki, ja itse asiassa Nooalla on ollut sellainen lainassakin fysioterapeutilta. Kaulatuen tarkoitus on vapauttaa avustavan aikuisen käsi pitelemästä Nooan päätä pystyssä silloin kun ollaan leikkimässä esimerkiksi istuen lattialla. Kun avustaja saa molemmat kädet vapaaksi, niin hän pystyy auttamaan Nooaa paremmin käsien käytössä ja vartalon hallinnassa. Kaulatukiakin on erilaisia, ja toimintaterapeutti suunnittelee myös tämän asian. Meillä on huhtikuulla taas käynti sairaalalle, jossa otetaan lapsista mitat näitä hankintoja varten.

Ennen puheterapeutin saapumista lähdin Milkan kanssa käymään vessassa, ja kun tulimme takaisin, niin huomasin, että isä oli napannut käytävältä kiinni kuntoutusohjaajan. Meillä oli toiveena, että voisimme vaihtaa kuntoutusohjaajaa. Ennen Milkan syntymää meidän kuntoutusohjaajamme jäi eläkkeelle, ja seuraava meille nimetty henkilö ei oikein osannut auttaa meitä, tai niin me ainakin asian koimme. Kuntoutusohjaaja on jonkinlainen yhteyshenkilötyyppinen ihminen, joka voi auttaa perhettä tulemaan toimeen eri tahojen kanssa eli käytännössä hän voi auttaa meitä saamaan apua. Halusimme neurologian puolen kuntoutusohjaajan, koska neurologialla hoidetaan enemmän yhtä vaativia tapauksia kuin meidänkin lapset ovat, joten kuntoutusohjaajakin on vähän enemmän kartalla niistä ongelmista, jota mm. kaupungin kanssa voi olla. Isä ja tämä uusi kuntoutusohjaaja olivatkin ehtineet jo sopia asian melkein loppuun, kun tulin paikalle, mikä oli oikein mukavaa. Uusi kuntoutusohjaaja lupasi soittaa edelliselle kuntoutusohjaajalle, johon emme olleet melko pitkään aikaan enää pitäneet yhteyttä. Olin huojentunut ja oli hienoa, että asia hoitui noin näppärästi.

Kello 10 tapasimme sitten puheterapeutin. Hänen kanssaan keskusteltiin Nooan kommunikaatioasioista. Lapsen kohdalla on tärkeää, että häntä ei vain "hoideta" ja siirrellä paikasta toiseen, vaan että yritetään myös kertoa, mitä ollaan tekemässä seuraavaksi. Nooan tapaisen lapsen kohdalla pelkkä asian kertominen sanoin ei riitä, vaan pitää kehittää erityisiä, Nooalle sopivia kommunikaatiotapoja, jotta hän voisi ymmärtää tilanteista mahdollisimman paljon ja että hän voisi tietää etukäteen, mitä kohta tapahtuu. Usein erityislapsilla käytetty apukeino on kuvakortin näyttäminen, joka toistetaan aina kun tietty asia, vaikkapa ulos lähteminen, tapahtuu. Kuvakommunikaatiota on usein tarjottu Nooallekin, mutta puheterapeutti on sitä mieltä, että kommunikaatiossa pitää aina käyttää lapsen vahvinta aistia. Nooa ei välttämättä oikein näe tai jaksa katsoa kuvia, joten Nooan kohdalla pitäisi käyttää kuuloaistia ja sen lisäksi vaikka tuntoaistia. Nooalla onkin enemmän tai vähemmän ollut käytössä uloslähtölaulu. Eli aina kun lähdetään ulos, niin lauletaan sama tuttu laulu. Tarkoituksena on, että laulun kuullessaan Nooa jo tietää, mitä tapahtuu. Lisäksi tietysti asia myös puhutaan sanoin. Tähän voisi vielä yhdistää jonkunlaisen tuntokokemuksen, kuten vaikkapa painalluksen olkapäihin. Näitä kommunikaatiotapoja pitäisi suunnitella ja lisätä arkeen eri toimintojen yhteyteen. Siinäpä onkin tavoitetta, että tällaiset yhteiset toimintamallit rutinoituisivat arkeen, jossa moni eri hoitaja ja pari vanhempaakin hoitavat vuorotellen Nooaa. En ole varma, miten se onnistuu. Varmaan askel kerrallaan kannattaa edetä.

Toimintaterapeutin ja puheterapeutin sessioiden aikana lapset olivat pääosin sylissä ja annoimme heille samalla aamuruokaa ruiskuilla. Lopulta Nooa harmistui kovasti puheenpölinään ja kovaääniseen nauruun. Lähdin Nooan kanssa sivummalle rauhoittumaan ja vastaan tuli pari hoitajaa, jotka olisivat halunneet ottaa lapsista mittoja. Kello oli jo 11 ja vuorossa oli odotettu sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sanoin, että minun pitää saada ensin tämä lapsi rauhoittumaan ja että voin myöhemmin kertoa TAYSissa otetut mitat. Nooa rauhoittuikin ihan hyvin pelkästään sillä, että pääsi äidin kanssa kahdestaan toisessa huoneessa käymään. Eihän sitä nyt koko aikaa jaksa pöliseviä vieraita ihmisiä.

Menin Nooan kanssa lämmittämään mukana olevaa valmisruokaa ja jätin isän ja Milkan hoitelemaan jutut puheterapeutin kanssa loppuun. Sosiaalityöntekijä liittyi seuraan pöydän ääreen, ja hetken päästä myös isi, Milka ja uusi kuntoutusohjaajamme. Söin kiireellä ja samalla käytiin pikaisesti läpi meidän perheen asioita tukitoimien rintamalla. Kuntoutusohjaaja lupasi tulla käymään meillä, jotta voitaisiin käydä asiat rauhassa läpi, ja hän lupasi myös tulla mukaan seuraavaan palaveriin. Kuntoutusohjaaja voinee auttaa meitä, kun perustellaan tukitarpeita Milkan hoitojen muodossa. Toinen tärkeä asia on Nooan lähestyvä kouluikä. Erityislapsena hän kuuluu varhennetun oppivelvollisuuden piiriin. Kuntoutusohjaaja voi auttaa selvittämään, mitä se käytännössä tarkoittaa, ja tukea tässä prosessissa ja keskusteluissa. 

Sosiaalityöntekijälle esitin meidän tänä vuonna kertyneet ja maksetut laskut sairaaloista ja poliklinikoilta. Sairaalamaksukatto 683€ oli jo mennyt täyteen. Siinä voidaan laskea yhteen vanhemman ja kahden lapsen laskut, minkä muistin viime vuodesta. Sosiaalityöntekijä myöhemmin varmisti, että katto on tosiaan täynnä, ja hän soitti myös Taysiin ja sieltä sitten pitäisi tulla meille kirje, jossa on ohjeet, miten saamme yli menneet maksut takaisin. Loppuvuonna ei pidä suostua enää maksamaan laskuja, jos sairaalat niitä lähettäisivät.

Isä muisti kysyä sosiaalityöntekijältä yhden lasten käytössä olevan lääkkeen korvattavuudesta. Apteekissa kerrottiin, että lääkefirma ei ehkä olekaan hakenut siihen kelakorvattavuutta enää heinäkuusta alkaen. Kyseessä on melkoisen kallis lääke. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa. Myöhemmin samana päivänä hän soittikin ja kertoi, että tällä hetkellä voisimme saada ko. lääkkeestä nykyistä suuremman korvauksen, kunhan kelakortteihin saadaan yksi uusi koodi. Hän lupasi kysyä siitä lääkäreiltä. Tämä uusi koodi oli ihan uusi tuttavuus kahden entisen koodin lisäksi, joten oli hyvä, että saimme sen tietoon. Lääkärit eivät yleensä ole kovin hyvin perillä näistä asioista määrätessään lääkkeitä. Kuitenkin jäi vielä auki se asia, että saako lääkkeestä ollenkaan kelakorvauksia heinäkuusta eteenpäin. Mahdollisesti joku potilas joutuu tekemään apteekin kanssa itse hakemuksen asiasta, ellei lääkefirma sitä tee. Siihenkin tarvittaisiin kasa papereita lääkäriltä. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa edelleen. 

Kello 11:45 siirryimme toiseen tilaan tapaamaan fysioterapeuttia ja neurologia. Aluksi oli Milkan vuoro. Olimme joutuneet muuttamaan kummankin lapsen ruokarytmiä, ettei jouduttaisi antamaan ruokaa juuri, kun fysioterapeutti tutkii lasta lattialla. Siinä on oksentelun vaara. Milka alkoi lisäksi olla jo ihan loppuun väsynyt, mutta jaksoi vähän aikaa näyttää, miten hienosti osaa olla vatsallaan. Puhuttiin Milkan apuvälinetarpeista.

Neurologilta kysyimme, voiko Milka jo saada invaluvan autoilua varten, ja vastaus oli, että tottakai. Eli neurologi tekee siitä suosituksen, jonka jälkeen voimme hakea lupaa. Se tulee helpottamaan paljon liikkumista ja etenkin sairaalakäyntejä. Monesti Nooa ei ole mukana, joten hänen lupaansa ei silloin voi käyttää. Luulisin, että luvan saamisessa ei ole ongelmaa, kun suositus saadaan. 

Neurologi ja fysioterapeutti lähtivätkin jo hetken päästä palaveriin, jolloin saimme ihan yllättävän tauon. Saimme Milkan rattaisiin nukkumaan ja Nooalta vaipan vaihdettua.

Klo 13 jatkettiin vielä Nooan asioita neurologin ja fysioterapeutin kanssa. Todettiin, että Nooan selkäranka on jo mennyt mutkalle hypotonian (velttouden) takia. Hypotonia aiheuttaa toispuoleisia asentoja apuvälineissä ja sylissä. Selästä pitäisi varmaankin ottaa kuva ja jossain vaiheessa Nooa saattaa tarvita esimerkiksi tukivaatteita tai jotain muuta vartalon tukiratkaisua, ettei selkä kehity väärin Nooan kasvaessa. Yritin tänäkin vuonna pyytää Nooalle parempaa suihkutuolia, mutta se ei oikein mennyt läpi. Ehkä se ei haittaa, sillä nykyisestä tuolista voisi olla apua Milkankin kanssa. 

Neurologin kanssa sovittiin myös lapsille tehtävistä kuntoutussuunnitelmista. Nooan kuntoutusjakso loppuu huhtikuun lopussa, joten tarvitaan uusi kuntoutussuunnitelma, ennen kuin voidaan hakea terapioihin jatkoa Kelasta. Milkan suunnitelma on voimassa syksyyn asti, mutta nyt haetaan siihen muutosta siten, että jatkossa molemmilla lapsilla olisi sama kuntoutusjakso. Nooan kohdalla on huolenaiheena, onko Nooan terapia Kelan mielestä riittävän tavoitteellista ja saavutetaanko tavoitteita. Kela ei rahoita pelkästään vointia ylläpitävää kuntoutusta, vaan ainoastaan sellaista, jolla saadaan aikaan jotain positiivista kehitystä. Mielestäni Nooa on edennyt ihan hyvin terapia-asioissa ja saavuttanut parempaa osallistumiskykyä arjen tilanteisiin. Toivottavasti Kela on samaa mieltä. 

Lopulta päästiin lähtemään kotiin ja kotona olikin sitten koko urakka tavaroiden purkamisessa. Johonkin väliin myös sosiaalityöntekijä soitti perään.

Ei se yhtään haitannut, että päivä oli tiivis. Siinä saatiin käytyä läpi paljon asioita ja saimme taas tuntea, että meitä autetaan.

Päivän mukavimpia asioita oli invaluvan suosituksen saaminen ja jatkossa luvassa oleva kuntoutusohjaajan tuki.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Kevätpalaveria odottelemaan

Hoitoavun rintamalta on hiukan uutisia.

Milkalla on ollut hoitoapua 12h viikossa kotipalvelun kautta. Tänään sain kotipalvelusta puhelun, jonka lopputuloksena tunnit jatkuvat samalla tavalla huhti- ja toukokuun. Kotipalvelu haluaa nyt pitää palaverin, joka järjestetään kevään aikana meillä. Siihen varmastikin tulee taas mukaan myös vammaispalvelu.

Olen kiitollinen Taivaan Isille huolenpidosta. Milkankin kohdalla hoitoapu tuntuu aivan välttämättömältä, mutta sen saaminen tai varsinkaan jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvää. Onneksi saimme taas melko pitkän jatkopäätöksen ja palaveri voidaan järjestää kiireettömästi sen aikana.

Palaveriin valmistautuminen olisi tärkeää, mutta se tuntuu aika vaikealta. Kirjoittaa ylös perusteluja, miksi tarvitsemme apua.  Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, miten keskustelu tulee sujumaan. Jälkeenpäin tulee kyllä hyviä perusteluja mieleen.

Rukoillaan, että palaveriin saataisiin mukaan yksi tai useampi henkilö, joka voisi puhua meidän puolestamme. Esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijä. Vaikka osaamme perustella itsekin, niin meidän puheilla on vähemmän painoarvoa.

Rukoillaan myöskin, että palaveri voisi sujua hyvässä hengessä, ja että nykyisiin arjen sujumista auttaviin aputunteihin ei tulisi mitään vähennyksiä tai huononnuksia siitäkään huolimatta, jos niiden lisänä aloitettaisiin Milkan omaishoidon vapaapäivät.

Toivon, että voisin odotella palaveria rauhallisin mielin eikä huolehtien. En jaksa enää stressata enkä murehtia. Mutta toivon myös, että saisin aikaiseksi valmistautua palaveriin kunnolla. Siinäkin rukousaihetta.

Ensin pitäisi tietysti saada sovittua palaverin aika, joten siihen voi vielä olla aikaa. Mutta palaverin puolesta kannattaa alkaa rukoilla jo nyt, koska sitten se menee varmasti hyvin.

Onneksi siihen on varmasti tulossa mukaan ainakin yksi henkilö, joka on meidän puolellamme: Jumala. Tarkemmin sanottuna Pyhä Henki, joka varmasti puolustaa meitä, koska hänen nimensäkin on Puolustaja. Uskon, että hän tulee olemaan paikalla.

torstai 15. maaliskuuta 2018

1 vuotta!

Meillä on nyt yksivuotias tyttö!

Tässä kuvia merkkipäivän vietosta. 

Päivänsankari heräsi aamulla tavalliseen tapaan, mutta lisäksi äiti höpötti normaaliakin enemmän ja lauloikin vielä. Tukka oli 1-vuotiaalla vielä pystyssä, kun sai lahjakassin tutkittavaksi.





Merkkipäivänä kerkesi onneksi myös vähän aikaa hulinoimaan isoveljen kanssa. On muuten isoveikallakin hiukan syytä juhlaan, kun on jo 4,5-vuotias!







Ja tässä päivänsankari itse. Valmiina neuvottelemaan juhlien yksityiskohdista? Äiti ei aina vaan ymmärrä ihan täysin, mitä se nännännää tarkoittaa, vaikka sen kuinka selkeillä äänenpainoilla selittää. 


Tällä yksivuotiaalla on maanantain mittausten mukaan pituutta reilut 78cm ja painoa noin 10,9kg.

Merkkipäivän viettoon kuului ulkoilu äidin, isoveikan ja hoitajan kanssa. Ulkona oli kaunis ja aurinkoinen, mutta aika kylmä keli ja pakkanen nipisti poskia. Ulkoilun jälkeen äiti tuli pötköttelemään viereen ja oli ihan hauskat jutut.




posted from Bloggeroid

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Perhematka Taysiin

Tänään kävimme koko perheen yhteisellä retkellä TAYSissa. Molemmilla lapsilla oli verikokeet, ajat lastenendokrinologille sekä ravitsemusterapeutille.

Illalla tietysti jo aloitin lasten tarvikkeiden pakkaamisen ja aamulla jatkoin pakkaamista sillä aikaa, kun isi teki Nooan ruuat valmiiksi. Vaihtovaatetta, vaippoja, harsoja, ruiskuja ja sensellaisia voi pakata jo illalla, mutta esimerkiksi lääkkeet, ruuat ja ruokapumput täytyy katsoa mukaan juuri ennen lähtöä.

Matkaan päästiin kuitenkin aikataulussa 9:30. Molemmat lapset hermostuivat lähdön takia ja huusivat autossa, kun lähdettiin liikkeelle. Nooa rauhoittui oikein mukavasti normaaliin tapaan laulelemalla ja lohduttelemalla. Milka itkeskeli vähän pitempään, mutta rauhoittui aina välillä ja lopulta katseli jo ihan tyytyväisenä lelua. Molemmilla lapsilla on ruoka kello 9 ja sen tiputtamista jatkoimme autossa. Tällä kertaa oli molemmille pumput mukana, mikä tuntui ihan hyvältä idealta, koska alkupuoliskolla matkaa minulla oli kädet täynnä tekemistä molempien viihdyttämisessä. Ajattelin, että en ehkä olisi saanut kaikkia ruokia letkutettua käsin ruiskulla. Pumppujen käytössä on vaan se haittapuoli, että letkustot pitää sitten huuhdella ruuan jälkeen, mutta se sujui ihan hyvin, kun mukana oli huuhteluvedet valmiina omissa tuttipulloissaan ja tyhjä limsapullo sotkuvesille.

Ruokien jälkeen loppumatka sujui hieman rauhallisemmin ja ehdimme Nooan kanssa räpsytellä joitain kuviakin takapenkin tunnelmasta.








Perille päästyä menimme suoraan lasten laboratoriojonoon, kun yleensä on ollut tapana käydä ennen lääkärin vastaanottoa labrassa. Sisään päästyä meille ei kuitenkaan ollut labrapyyntöjä valmiina, mikä harmitti jonkin verran. Aikataulu on TAYS-päivinä yleensä varsin tiukka, ja labrat olisi ollut kätevin ottaa tuohon väliin. Arvasimme, että niiltä ei tulla kuitenkaan kokonaan välttymään. Kömmähdyksen takia ehdimme sitten poikkeuksellisesti käydä kahvilla, tosin sekään ei niin kamalasti lohduttanut, kun olin juuri autossa tankannut eväitä. Milkalla oli taas kello 12 ruoka, jota aloitin jo labrajonossa antamaan ja kahvipöydässä sitten jatkettiin. 

Seuraavaksi suuntasimme lastenendokrinologian polille, jossa otettiin pituudet molemmista lapsista ja päästiin lääkäriä tapaamaan. Tuo lastenendokrinologi on kovin positiivinen, ystävällinen ja mukava ja lisäksi huippuluokan asiantuntija alallaan, joten hänen tapaamisensa on aina mukavaa. Hän on kaikista monista lääkäreistä se lääkäri, joka on oikeasti perehtynyt HIBCH-puutokseen - sen jälkeen, kun Nooa sai diagnoosinsa. Taustalla on tietenkin hänen huippu tietämyksensä mitokondriotautien ryhmästä ylipäätään. Keskustelimme ensin Milkan asioista ja laitoin samalla Milkan ruuan loppuun. Isi alkoi antaa Nooalle ruokaa klo 13 aikoihin. Juteltiin Nooan asioista.

Sen jälkeen lähdimme kiireen vilkkaa Milkan kanssa taas labraan, kun isi ja Nooa jäivät hoitamaan asioita sihteerin kanssa. Tällä kertaa saatiin pyynnötkin labraan. Kuten tavallista, niin pyyntöjä eri kokeista oli vaikka kuinka paljon, ja niinpä hoitajalla oli valmiina jotain 8-9 putkiloa, joihin olisi pitänyt saada Milkan käsivarsista verta, mutta eipä se sitten onnistunut. Pari putkilollista saatiin, mutta luonnollisesti Milka huusi kuin syötävä ja rimpuili, ja piikki meni pois paikoiltaan. Sen jälkeen koitettiin pistää vielä kaksi kertaa uudestaan, mutta ei tullut tuloksia. Käsivarret ovat pulleat ja suonet ovat pieniä ja piilossa. Lopuksi otettiin vielä sormenpäästä näyte, joka sentään onnistui. Koko kärsimys ja huuto kesti (onneksi vain) puoli tuntia. Milka huusi niin kovasti, että saatiin yksi oksennuskin aikaan. Tuollaista se on, eikä sille mitään voi, mutta se jäi harmittamaan, ettei kaikkea edes saatu otettua ja suurin osa kärsimyksestä oli ihan turhaa yritystä. Nyt meidän pitää mennä täällä Jyväskylässä uuteen yritykseen pikimmiten.

Nooa kävi labrassa isin kanssa ja hänen näytteensä saatiin sentään otettua. Labrassa tulee helposti kakat vaippaan, joten vaipanvaihtojen myötä sitten lähdettiin ravitsemusterapeutille. Aikataulu oli niin kireä, että menimme Milkan kanssa jo edeltä, kun isi ja Nooa menivät vasta labraan. Onneksi ravitsemusterapeuttia ei tunnu yhtään häiritsevän, että aikataulu on suunniteltu niin, että tulemme aina myöhässä.

Aloitin antamaan Milkan klo 15 ruokaa ruiskulla ravitsemusterapeutin pöydän ääressä. Kävimme Milkan ruokavalioasiat läpi ja jossain vaiheessa isi ja Nooa liittyivät seuraan. Milkalla on ollut ruokasekoituksessa käytössä vauvaikäisten valmisteita, joten kysyin, että vaihdetaanko ne joihinkin muihin nyt, kun Milka on juuri kohta vuoden vanha. On hyvä olla itse hieman perillä asioista, niin ne etenevät parhaiten. Milkalla tosiaankin tulee hieman muutoksia ruokavalioon. Nooan ruoka-asioista puhuttiin seuraavaksi, ja niihin tulee varmaankin vain vähäisiä muutoksia.

Kaikki lääkärin ja ravitsemusterapeutin päätökset tulevat varsinaisesti vasta myöhemmin postitse tai sähköpostitse tiedoksi. Ensin täytyy odotella labrakokeiden tulokset, sitten lääkäri ja ravitsemusterapeutti neuvottelevat ja sen jälkeen ravitsemusterapeutti laatii uudet ruokasuunnitelmat.

Lopulta pääsimme lähtemään paluumatkalle päin. Milka nukahti autoon heti samantien, eikä kyllä ollut mikään ihmekään. Annoin autossa Milkan ruuat loppuun. Jossain vaiheessa Milka heräsi taas ja itkeskeli aika surkeana, olihan hänellä ihan kamalan rankat verikokeet takana, ja auton turvakaukalokin alkaa olla aika nafti, joten se ei tietysti ihan mukavin paikka ollut. Milka kuitenkin tuntui taas rauhoittuvan parhaiten, kun otin hattua pois ja annoin hänen olla rauhassa. Loppumatkasta Milka nukahti vielä uudestaan. 

Nooan kanssa me kuuntelimme tietysti musiikkia koko matkan ja lauloin ja juttelin myös hänelle paljon. Illalla yläselkä kyllä tuntuikin siltä, että oli tullut oltua vinksahtaneissa asennoissa Nooaa viihdytellessä. Nooallakin oli paluumatkalla jo hieman väsynyt olo, mutta hän oli koko päivän reipas, iso poika niinkuin isoveli ainakin. Loppumatkasta piti vielä aloittaa Nooan viiden ruoka, kun emme ehtineet ajoissa kotiin. Se oli kuitenkin helppo homma, kun pumppu oli mukana. Eikä Nooa tunnu välittävän, vaikka ruokaa ei ole lämmitetty.


Kotona me, kaikkien tavaroiden purkamisen ja muiden hommien välissä, vähän lepäilimme ja pötköttelimme Nooan kanssa ja otimme vähän kotiutumiskuvia. Molemmat lapset saivat tietysti myös syliaikaa pitkän reissupäivän päätteeksi.


posted from Bloggeroid

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Iloinen lenkkikaveri


Tämä postaus oli tarkoitus tehdä jo muutama viikko sitten. Yhtenä kylmimmistä helmikuun pakkaspäivistä päätin lähteä ulkoilemaan Milkan kanssa, ja oli kiva huomata, että tyttökin oli oikein iloisella mielellä mukana. Kuvista tuli niin suloisia, että tallennetaan ne nyt blogiin muistiin.




Milka on yleensä aika rauhallinen lenkkikaveri, vaikka noin kauniita hymyjä ei normaalisti ulkona irtoa. Odottelemme vieläkin Milkalle apuvälinerattaita, joissa Milkan olisi mukavampi olla. Toivon, että sitten uskaltaisi lähteä vähän pidemmällekin kävelylle.

Oli kiva, että tänä vuonna on ollut kunnon talvi. Mukavaa silti, että kovimmat pakkaset jo helpottivat, mutta talvi vielä jatkuu. Linnut laulavat kivasti. Tänäänkin kävimme pikku kävelyllä. 

Lattialla Milkan kyynärnoja-asento on kehittynyt hurjasti ja Milka nostaa jo päätä aika korkealle. Veikeät hymyt ovat meillä ihan arkipäivää. Tämäkin kuva on helmikuulta.



Milkalla onkin ensi viikolla jo 1v-synttärit! Pitää ruveta pian ottamaan uusia kuvia 1-vuotiaasta!
posted from Bloggeroid