maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ikiomat kultamussukat

Lapset ja hoitajat olivat touhunneet eilisessä iltavuorossa meille hääpäivän yllätyksen. Retki läheiseen kauppakeskukseen ruusua ostamaan ja sen jälkeen askartelua. Kylläpä olikin hieno kortti ja ruusu meitä illalla odottamassa! 


Milka on oppinut nostamaan kädet ylös. Sitä hän sitten tekeekin ihan innoissaan tilanteessa kuin tilanteessa! Toinen mieliharrastus on edelleen vasemmalla jalalla paukuttaminen.





Milka on suuren osan ajasta tyytyväinen ja iloinen, mutta toisaalta huono olo on myös lisääntynyt viime aikoina. Talvella huonoa oloa oli vain ihan hetkittäin, mutta viimeisen reilun kuukauden aikana pahoinvointi, oksentelu ja itkuisuuskin ovat lisääntyneet. Milkan ja Nooan sairaudessa ongelmia aiheuttaa se, että aminohappo valiinin hajotusketju ei toimi ja energian sijaan elimistöön kertyy myrkyllistä ainetta. Valiinin määrä onkin ruokavaliossa minimoitu, mutta aika ajoin ruuan määrää täytyy kuitenkin lisätä lapsen kasvaessa. Silloin myös valiinin määrä lisääntyy. Milkan huonompi olo alkoi viimeisestä tällaisesta ruokamuutoksesta.

Samalla olemme huomanneet, että liikunnallisen kehityksen asioissa on tullut takapakkia. En tiedä, onko se lopullista taantumista vai väliaikainen huonosta olosta johtuva asia. Milka ei kuitenkaan enää jaksa olla vatsallaan juuri ollenkaan, eikä esittele meille hienoa kyynärnoja-asentoakaan. Samoin istuminen ei enää suju yhtä vähäisellä tuella kuin talvella. Ehkä hypotonia eli lihasten velttous on lisääntynyt.

Milka on myös alkanut ajoittain katsomaan hieman kieroon. Se on ihan söpöä, mutta taitaa kertoa alkavista näköongelmista.

Viimeisen parin viikon aikana Milkan yöt ovat olleet erityisen levottomia. Onneksi tukitoimiakin nyt hiukan lisättiin, ja tästä eteenpäin meidän tarvitsee hoitaa enää noin kaksi Milkan yötä viikossa kolmen sijasta. Apu tuli taas aivan oikeaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa viime hetkellä.



Nooan vointi on ollut aika tasaista tammikuun influenssasta asti. Kukaan meistä ei ole sen jälkeen sairastellut mitään pikku flunssapöpöä isompaa, mistä saamme myös olla kiitollisia.

Nooalla on näissä kuvissa ihan uudet silmälasit. Niihin tuli vahvuuksia lisää, mutta näköhermoatrofia ei ollut viime lääkärikäynnin mukaan pahentunut.




Nooa on nyt 4v 9kk ikäinen ja Milka on 1v 3kk. Ihanat kultamussukat.
posted from Bloggeroid

tiistai 22. toukokuuta 2018

Rukous palaverin puolesta

Meillä on torstai-aamuna se kauan odotettu palaveri. Tai en tiedä, onko palaveri odotettu, mutta minulla on paljon odotuksia sen suhteen. Tärkein toive on, että Milkan hoitotunnit arjessa jatkuisivat.

Toivoisin myös, että joitakin Nooan hoitotunteja voisi säännöllisesti käyttää sillä tavalla, että hoitaja onkin Milkan kanssa ja minä hoitaisin Nooaa. Esimerkiksi silloin, kun isillä on iltatöitä. Saisi edes vähän pienennettyä Nooan suurta hoitomäärää ja lisättyä äiti-poika-aikaa.

Sen lisäksi on vielä monta muutakin asiaa, joiden toivon menevän parhaiten päin.

Rukoillaan, että palaverissa (tai sen seurauksena) tehtäisiin hyviä päätöksiä, jotka tukevat tämän erityisperheemme hyvinvointia. Toivottavasti loppuviikosta on sitten paljon kiitosaiheita kerrottavana.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kesäpoika

Viime yönä tuli herättyä aika monta kertaa, joten en oikein aamulla jaksanut ajatella kirkkoon lähtöä. Lisäksi oikeastaan koko viikon on tuntunut, että en ole ehtinyt viettämään tarpeeksi aikaa Nooan kanssa. Päivähoidon jälkeen ilta on aika lyhyt ja Nooa pystyy olemaan vain yhden vanhemman sylissä kerrallaan. Niinpä isi lupasikin, että hän voi lähteä kirkkoon Milkan kanssa, ja me saimme Nooan kanssa jäädä viettämään äidin ja pojan yhteistä laatuaikaa.

Teimme Nooan kanssa aamupäivärutiinina Nooan ruuat ja laitoimme tiskit koneeseen. Nooa oli tapansa mukaan mieluusti mukana näissä hommissa, koska niistä kuuluu niin hauskoja ääniä. Ehdimme sylitellä ja laulaa lauluja, minkä jälkeen Nooa sai ottaa oikein kunnon ilmakylvyt, sillä vaipan lisäksi piti vaihtaa kaikki vaatteetkin. Juteltiin ja naureskeltiin ja autoin Nooaa pysymään rentona, että hän pystyisi olemaan ilmakylvyllä vähän pitempään. Sen jälkeen kerkesimme vielä ulos nauttimaan ihanasta ja vähän tuulisesta kesäpäivästä. Ulkona lensi paljon jotakin kukan terälehtien kappaleita. Kello yhdeksi piti palata kotiin aloittamaan päiväruoka ja päivälepo.

Kuvassa maailman ihanin kesäpoika.


posted from Bloggeroid

perjantai 18. toukokuuta 2018

Sukelluspuku?!


Milka saa "apuvälineenä" painepuvun. Sen tarkoituksena on kehotuntemusten kautta rauhoittaa ylimääräistä liikettä ja lisäksi aktivoida Milkaa oikeisiin liikemalleihin.

Puku tehtiin lukuisten millintarkkojen mittojen mukaan. Tänään kävimme sitä sovittamassa sairaalalla ja hyvinhän se istui päälle. Ainakin ensimmäisellä kerralla toimintaterapeutin auttaessa puku saatiin päälle ilman itkuja. Se on melkoisen piukea, joten pukemistaito pitää opetella. Onneksi saatiin hyvä kokemus alkuun. 

Sovituksessa pukuun merkattiin vielä PEG-napin sijainti ja puku lähtee vielä käymään valmistajalla, jossa Pegille tehdään luukku. Sitten luukku on varmasti oikeassa kohdassa.

Joskus viikon päästä pääsemme sitten harjoittelemaan puvun käyttöä kotona. Aluksi sitä pidetään vain lyhyitä hetkiä kerrallaan, mutta tavoitteena olisi pitää pukua jatkossa noin 8h päivittäin. Pukemista ja riisumista tulee olemaan runsaasti, kun puku olisi hyvä ottaa päiväunillekin pois. Normaalit vaatteet tulevat sitten tämän aluspuvun päälle. Pukua huolletaan pesemällä se koneessa parin päivän välein.

Kankaan värin sai valita viidestä vaihtoehdosta. Lisäksi sai valita tikkausten värin ja pienen kuvan rintaan.

Isi ehdotti mustaa pukua pinkeillä tikkauksilla ja pääkallon kuvalla. Itse kuitenkin arvelin, että musta olisi näin kesäkeleille epämukava, joten jätettiin kyseinen idea hautumaan tulevaisuuteen ja päädyttiin tämmöiseen suklaanruskeaan väriin. Ainakin se sopii silmien kanssa yhteen. 

Jos puvusta on apua, niin jatkossa niitä saa kaksi kappaletta käyttöön. Varmaan sitten siinä vaiheessa, kun tämä puku jää pieneksi. 




posted from Bloggeroid

lauantai 12. toukokuuta 2018

Hyviä uutisia ja normaalia vastusta

Aluksi täytyy kertoa hyvät uutiset. Sain viime viikolla puhelun vammaispalvelusta, ja meidän toivoma sijaishoitopaikka on kuulemma ok. Eli Milka voi aloittaa jaksot Pienkoti Ilonassa. Ja Nooa voi kuulemma myös aloittaa heti kun haluamme.

Nooan kohdalla täytyy vielä selvittää eli sopia vammaispalvelun kanssa muutamia asioita. Me emme saa molempia lapsia apuvälineineen kuljetettua Ilonaan, joten tarvitaan taksikyydit. Lisäksi mielestäni on tärkeää varmistaa, että hoitojakson peruuntuessakin Nooalle järjestyisi yöhoito kotiin. Sellaista tilannetta ei saa tulla, että joutuisimme olemaan 3 vrk ilman mitään hoitoapua. Se on helppo järjestää, koska hoitofirmassa on muutenkin aina yöpäivystys, mutta hoitofirma ei välttämättä halua kustantaa päivystystä sijaishoitojakson ajalle. Silloin vammaispalvelun pitäisi se maksaa. Ja tässä ei tosiaankaan ole kysymys suuresta summasta, mutta usein isoimmat väännöt ovat tulleetkin pikkujutuista. Lisäksi pitää vielä varmistaa, että Nooa saa tarvittavat resurssit hoitopaikkaan, eli hän tarvitsee henkilökohtaisen hoitajan joka hetki, myös yöllä. Eli kustannukset ovat luultavasti suuremmat kuin Milkan osalta. En tajunnut tästä kysyä siinä puhelimessa. Mutta toisaalta sen pitäisi olla itsestäänselvää. 

Milkalle kerkesimmekin sopia jo ensimmäiset hoitojaksot Ilonaan. Pyysin, että pikkuinen saa aloittaa pehmeällä laskulla, joten ensimmäinen käynti on 1vrk mittainen. Toinen on 2 vrk ja sen jälkeen sitten aina se 3 vrk kuukaudessa.

Nämä olivat kyllä todella hyviä uutisia. Sitten kun sijaishoidot lähtevät kunnolla pyörimään ja molemmat lapset käyvät niissä, niin se on varmasti tärkeä voimavara meille vanhemmille. Ja toivotaan, että jaksot voisivat olla lasten mielestä myös mukavaa vaihtelua.

Tukipalaveri on myös vihdoin saatu sovittua ja se olisi tarkoitus pitää 24.5. Siinä tärkeimpänä aiheena on, että Milkalla arjessa olevat hoitotunnit voisivat jatkua samalla tavalla. Kotipalvelu on kustantanut niitä 12h viikossa ja se on mahdollistanut asioiden hoitoa, kotitöiden tekoa sekä vapaahetkiä arjen keskelle. Tunteja ei varmastikaan sillä viikolla ole, kun olisi Ilona-jakso, mutta toivon, että muilla viikoilla tuki jatkuu samanlaisena. 

Samassa palaverissa on myös tarkoitus käydä läpi noita lisäkysymyksiä Nooan Ilonassa aloittamisen suhteen. Toivon, että ne ratkeaisivat palaverissa tai pian sen jälkeen. 

Meillä onkin tulossa oikein palaverien kevät, kun Nooan vasupalaveri on sitten heti seuraavalla viikolla. 

Seuraavaksi vähän kesäisiä kuvia:






Helatorstaina meillä oli perhepäivä ja käytiin oikein koko perheelläkin ulkoilemassa. Perjantaina meni suunnitelmat uusiksi, kun hoitajalla oli akuutti poissaolotarve ja Nooan päivähoito ei järjestynytkään. Päivä meni vähän sekaisin, mutta lopulta saatiin sitten muutamaksi tunniksi hoitoapua.

Toisaalta Nooa sai sitten hiukan enemmän äiti- ja isiaikaa, ja itsekin pääsin pitkästä aikaa viemään Nooaa lenkille. Siitä ylin kuva. Oli mukavaa, kun ei tarvinut pukea muuta kuin hattu. Milkan kanssa käytiin myös lenkillä, joten pääsin oikein kahdelle lenkille kesäsäästä nauttimaan. Milkalla on tosin ollut hankalampi olo viime aikoina, joten lenkilläkin häntä alkoi välillä hermostuttaa. 

Tänään tuli taas lisää harmillisia uutisia hoitofirmasta, kun nyt onkin viikonlopun hoitaja sairaana. Joten kaikki Nooan päivätunnit viikonlopulta peruuntuivat. On niin hyvät ilmat, äitienpäivä ja muuta, niin sijaista ei löytynyt. Onneksi Milkalla on molempina päivinä lyhyempi vuoro. Ja onneksi mummi pääsee tulemaan huomenna apuun, koska isällä on huomenna saarnavuoro kirkossa. En oikein pärjäisi molempien lasten kanssa ilman apuvoimia. Isi tekee sitten saarnan valmiiksi varmaan joskus iltamyöhällä. 

Harmillista, että nämä kaikki peruutukset osuivat samaan syssyyn ja tietysti juuri kuukauden kesäisimmällä hetkellä. 

Mutta toisaalta on kyllä mukava, että saadaan mummi kylään äitienpäivänä.
posted from Bloggeroid

maanantai 7. toukokuuta 2018

Terassikauden avajaiset

Viikonloppuna oli niin hyvät ilmat, että terassikausi tuli virallisesti avattua. Ainakin kaikki perheenjäsenet kävivät sitä testaamassa. Mummi oli lauantaina kylässä ja puuhaili hiukan pihatöissä. Terassi vapautui roskista ja etupihalta tuli esiin pari kevätkukkaa.



Milkan mielestä maisema taisi muuttua aika paljon, kun sitteri siirtyi ulos.





Nooan kanssa uskallettiin vähäksi aikaa ulos ihan sisävaatteissa, ja tuntui monta kesän tuoksua tunkevan pojan nenään.







Terassi on kyllä aivan mahtava olla olemassa. Lastenkin kanssa on melko helppo siirtyä ulos, vaikka olisi vain vähän aikaa. Pientä teknistä ongelmaa aiheuttaa, kun rattailla ei pysty ajamaan ulkokautta terassille esimerkiksi lenkin jälkeen. Myös autotien äänet poistaisin, jos voisin, etenkin Nooaa ajatellen. Mutta kyllä Nooakin viihtyy ulkona, kunhan tukihenkilö on lähellä. Terassi on kuitenkin iso ja melko suojaisa.
posted from Bloggeroid

torstai 3. toukokuuta 2018

Pitkällisiä prosesseja

Blogissa on ollut aika hiljaista, kun aika ja energia ei meinaa riittää kirjoittelemiseen. Tässä kuvassa kuitenkin hiukan meidän perheen vapputunnelmaa. Vappu meni kotosalla sadetta pidellessä, mutta lapset ainakin saivat hauskat kissaleikit aikaan.


Helmikuun alussa kerroin, että vammaispalvelu ei suostunut myöntämään Milkalle enempää yöhoitoa, vaan ehdotti sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa 3vrk kuukaudessa. Siitä olisi hiukan apua öiden kanssa, ja samalla tulisi järjestettyä lakisääteiset omaishoidon vapaapäivät (3vrk /kk). Kirjeessä oli, että asiasta saa lisätietoja vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä.

Ajatus tuntui ihan hyvältä, mutta Milka oli silloin vielä vauvaikäinen, emmekä halunneet kiirehtiä tytön kotoa pois lähettämisessä. Muutenkin tuntui, että asiassa on prosessoitavaa. Vammaispalvelun kanssa oli aiemmin, Nooan kohdalla, ollut puhetta uudesta sijaishoitopaikasta Pienkoti Ilonasta, joka aloitti toimintansa tällä seudulla viime vuonna. Omistaja on meille tuttu, koska hän on toiminut aikaisemmin Nooan hoitajana meillä kotona. Joten olen oikeastaan jo vuoden verran miettinyt, olisiko Pienkoti Ilona sopiva sijaishoitopaikka meidän toiselle tai molemmille lapsille. Ajatus alkoi kevään aikana tuntua ihan hyvältä. Meistä tuntui, että sijaishoitojaksot kerran kuussa olisi helpompi aloittaa ensin Milkan kanssa, ja sen jälkeen alkaa miettimään, onnistuisiko se Nooankin kanssa. Milkalla on valmiiksi huomattavasti vähemmän hoitoa kotona kuin Nooalla. Joten jos vaan Pienkoti Ilona varmistuisi sopivan turvalliseksi ja hyväksi hoitopaikaksi, niin olisimme valmiita päästämään pikkuisen pois kotoa. 

Huhtikuun alussa sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluun. Kerroin, että tuo sijaishoito kerran kuussa tuntuu tarpeelliselta ja kysyin Pienkoti Ilonasta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin sanoi, että tilanne onkin muuttunut, ja maaliskuussa on auennut ihan uusi sijaishoitopaikka. Hän puhui vaan tästä uudesta paikasta koko ajan. Yritin kysyä, että tarkoitatko, että se uusi paikka olisi ensisijainen. Kovasti kyllä kuulosti siltä, että vammaispalvelu haluaa Milkan menevän tuohon uuteen paikkaan. Hoito on kuulemma siellä yhtä hyvää, mutta hinta on halvempi. No, lupasin tietysti, että käymme katsomassa paikkaa. Eihän sitä voinut suoralta kädeltäkään torpata.

Puhelun jälkeen oli aika ahdistunut olo. Olin ajatellut, että tämä prosessi menee sujuvasti, koska kerran vammaispalvelu oli itse suositellut sijaishoitoa. Sosiaalityöntekijä oli kyllä ihan ystävällinen puhelimessa. Tuntuu vaan, että välillä tuolla vammaispalvelussa on vain ystävällinen seinä vastassa. On hyvä, että tälle seudulle on tullut uusi sijaishoitopaikka, nimittäin ennen viime vuotta täällä ei ole ollut mitään sellaista paikkaa, joka voisi soveltua Nooalle. Olisin kuitenkin toivonut, että voitaisiin miettiä, mikä vaihtoehto olisi juuri näille lapsille sopivin. Vammaispalvelu tuntui jo päättäneen asian, ja tietysti oleellisin asia kuulosti olevan hinta. Minulle jäi epäselväksi, voimmeko itse vaikuttaa paikan valintaan. Seuraavana yönä hävisivät tietysti yöunet. En pystynyt lopettaa pohdintaa, kumpi noista paikoista olisi sopivampi, ja miten saamme tarvittaessa perusteltua oman kantamme asiaan. 

Kävimme katsomassa vammaispalvelun suosittelemassa paikassa ja sen jälkeen kävimme myös Pienkoti Ilonassa katsomassa. Niinhän siinä kävi, että Pienkoti Ilona tuntui näistä vaihtoehdoista selvästi paremmalta. Se on suunnattu alle 10-vuotiaille kehitysvammaisille lapsille, eli
juuri sellaisille lapsille, kuin nämä meidän pikkuiset. Ilonassa on asiakkaina monia noin parin vuoden ikäisiä lapsia, joista kaikilla on PEG-nappi kuten meidänkin lapsilla. Hoitajilla olisi siis PEGin käyttöön liittyen paljon kokemusta. Lisäksi PEG voidaan siellä vahingossa tapahtuneen irtoamisen jälkeen laittaa paikalleen heti paikanpäällä, mikä on välttämätöntä meidän lasten kohdalla. Ryhmä olisi hyvin pieni ja turvallinen (1-4 lasta kerrallaan hoidossa), ja tarjoaisi kivaa puuhaa, virikkeitä ja toisten lasten seuraa. Se olisi etenkin Milkaa ajatellen paljon mielekkäämpää, kuin mitä toinen hoitopaikka tarjosi.

Nooan kannalta taas on tärkeää, että Ilonan perustanut yrittäjä tuntee Nooan jo valmiiksi ja pystyy opastamaan Nooan hoitoon liittyvät monet erityiset asiat muillekin, sekä nykyisille hoitajille, että jatkossakin aina mahdollisille uusille työntekijöille. Tuntuu siis siltä, että Nooalla olisi siellä parempi ja turvallisempi olo. Nooa voisi myös saada sieltä jotain mielekkäitä virikkeitä verrattuna kotihoitoon.

Lisäksi Ilona oli hyvin varusteltu juuri tällaisia lapsia ajatellen. Sieltä löytyy kaikki perustarvikkeet PEG-lapsen hoitoon, joten siellä ei kovin helposti jouduttaisi pulaan, jos vaikka on joku ruisku unohtunut pakata mukaan. Ilonassa olisi valmiina vaipat, vaatteet, ruiskut ja kaikki mahdollinen. Omat apuvälineet, ruokapumput, niiden letkustot sekä erityisruokatarvikkeet ja lääkkeet pitää pakata mukaan. Niissäkin on kahden tällaisen lapsen kohdalla jo aivan riittämiin pakkaamista. Apteekista haettavia eri ruoka- ja lääkeaineita lapsilla yhteensä on yli 20 erilaista, joten eiköhän niitä kaikkia pitäisi ottaa mukaan tarvittava määrä 3vrk reissua varten.

Mielestäni Pienkoti Ilona oli ihastuttava paikka ja jättäisin varmaan hyvillä mielin Milkan sinne. Tietysti ensimmäinen kerta voisi olla hiukan sydäntä särkevää, mutta ehkä ei liian pahasti. Ehkä Ilona voisi olla vähän niinkuin mummola, vaikka vähän erilainen.

Vammaispalvelun suosittelemassa paikassa toiminta on vasta aivan alussa, ja siinä olisi meidän erityistarpeisten lasten kohdalla paljon selvitettävää ja keskusteltavaa. Yksikkö on myös 4-paikkainen, mutta se on suunnattu 0-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi olisi luultavasti siellä enemmän omassa huoneessaan hoitajan kanssa kuin ryhmässä. Henkilökunta oli sielläkin oikein mukavaa, mutta meidän pitäisi itse hoitaa hoitajien perehdyttäminen. Vaikka lasten ja nuorten yksikkö on pieni, niin koko yksikkö on iso. En pysty luottamaan täysin siihen, että myöhemmin perehdytykset sujuisivat tarpeeksi hyvin siinä vaiheessa, kun Nooan hoitoon tarvitsisi ottaa uusia hoitajia. Tai siis luulen, että tuo olisi ihan ok paikka tuokin, mutta se vaatisi paljon enemmän huolta ja vaivaa meiltä vanhemmilta, ja luulen, että lopputulos ei olisi yhtä turvallisen ja mukavan tuntuinen Nooaa ajatellen. Myöskään ei tunnu kovin kivalta viedä 1-vuotiasta tuollaiseen paikkaan. Se mainostaa olevansa kodinomainen, mutta on auttamatta jonkun verran laitosmainen. Meidän mielestä se sopisi paremmin esimerkiksi kouluikäisille lapsille.

Kun olimme käyneet katsomassa molemmat paikat, niin olimme kummatkin isän kanssa sitä mieltä, että Ilona on selvästi parempi vaihtoehto. Siinä kohtaa ainakin itselläni tuli parempi olo, kun saimme oman mielipiteemme selville ja se oli ihan selkeä. Minulle jopa tuli jonkinlainen varmuuden tunne, että lapset pääsevät Ilonaan. Ainakin hetkellisesti. Se oli niin hyvä paikka, ja Taivaan Isä järjestää lapsille parasta. Lähetin sähköpostitse vammaispalveluun perusteluja, miksi meidän mielestämme Pienkoti Ilona olisi sopivampi. Ja pyysin samalla yhteydenottoa. Siitä on nyt kaksi viikkoa. Soitin vielä seuraavana maanantaina uudestaan ja jätin vastaajaan soittopyynnön. Mitään ei ole kuulunut. 

Vappu on mennyt taas pohdiskellessa näitä tukiasioita. Omat yöt ovat olleet aika levottomia tästä ja muistakin syistä johtuen. Olisin toivonut, että tämä prosessi olisi mennyt nopeammin, koska kerran, kerrankin, vammaispalvelu oli jossain asiassa aloitteentekijä. En yhtään tiedä, saako Milka tai Nooa Ilonasta paikkaa, ja minkälainen vääntö tästä nyt on tulossa. Mielestäni olisi tärkeää, että saataisiin tämä prosessi nyt eteenpäin mahdollisimman pian. Eli että Milka saisi sen Ilona-paikan ja päästäisiin sopimaan hänelle ensimmäiset hoitokerrat. Sen jälkeen voitaisiin alkaa keskustelemaan siitä, että voisiko Nooakin aloittaa siellä. Se nimittäin vaatisi vähän enemmän järjestelyä.

Mielestäni tulevien vuosien kannalta on välttämätöntä, että molemmilla lapsilla olisi kuukausittain nuo hoitojaksot kodin ulkopuolella. Se on tuntunut aiemmin ihan mahdottomalta Nooan kohdalla, pitkälti siksikin, kun sopivaa paikkaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin sellainen olisi olemassa ja on tullut aika edetä asiassa.

Meillä on kotona joka päivä hoitajia, joten ei meillä mitään ihan omaa kotia ole, vaan hoitajien kanssa jaettu sellainen. On meillä toki perheaikaakin, mutta aika vähän. Jaksamiselle olisi tärkeää, että saisimme joskus irtautua hoitoringistä ja olla joko kotona rauhassa, tai sitten vaikkapa poistua kotikaupungista pariksi päiväksi jonnekin muualle.

Nooan kohdalla ei myöskään mielestäni enää kauan yksi hoitava taho riitä. Hoitofirma järjestää tänne päivittäin vuoroja, mutta niidenkin järjestymisessä on välillä ongelmia. Entä jos tulisi akuutisti tarve saada Nooalle ympärivuorokautinen hoito. Meille vanhemmille voisi esimerkiksi sattua jotakin. Kukaan ystävistä tai sukulaisista ei tuosta vaan ilman harjoitusta pystyisi hoitamaan Nooaa. Ei myöskään hoitofirma ole välttämättä kykenevä tuollaista tilannetta hoitamaan. Jos Nooalla ja Milkalla olisi valmiina sijaishoitopaikka, jossa heidän hoito ja asiat ovat tuttuja, niin siinä olisi paljon enemmän potentiaalia yhtäkkisiinkin tilanteisiin. Tällä hetkellä viimeinen hätävarapaikka lienee sairaalassa, mutta siellä on homma aina tietyllä tavalla niin sekaisin, että siellä ei kovin hyvin selvitä ilman vanhempia. Eikä se ole varsinaisesti "hoitopaikka" muutenkaan.

Muita tukiasioita on myös auki, ja nekin tietysti ovat mielessä jossain taustalla. Kotiin tulevat Milkan hoitotunnit jatkuvat toukokuun ajan kotipalvelun kautta, mutta jatkosta piti pitää palaveri huhti- tai toukokuussa. Sen ajankohtaa ei ole vielä sovittu. Minulla on huolenaiheena, että kotipalvelu ei välttämättä halua jatkaa Milkan hoitotunteja, jos Milka aloittaa sijaishoidossa (tai jos hänelle tarjotaan sellaista hoitopaikkaa, jota me emme halua). Mielestäni lakisääteisten omaishoidon vapaapäivien aloittaminen ei tarkoita, että arjessa muuten olevaa tukea pitäisi vähentää. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että saataisiin se palaverin aika sovittua.

Taisin aiemmassa tekstissä kertoa, että saimme sairaalasta kuntoutusohjaajan tukemaan meitä näissäkin prosesseissa. Hän kävi meillä viime viikolla tutustumassa ja lupasi edistää tuota palaverin toteutumista. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että sijaishoitojaksot pitäisi saada alkuun molemmilla lapsilla meidän jaksamisen takia, joten hän lupasi soittaa vammaispalveluun ja yrittää puhua Milkan Ilonaan pääsemisen puolesta. Toivottavasti siitä olisi apua.

Uskon, että nämä asiat järjestyvät. Mutta on tässä taas prosessia kerrakseen. 

postd from Bloggeroid