torstai 14. maaliskuuta 2019

Infektioita

Noro on onnellisesti takanapäin. 1,5 viikkoa meni niin, että vähintään yksi perheestä oli koko ajan sairaana. Lapset olivat molemmat 5 päivää sairaalassa peräjälkeen. Vein molemmat päivystykseen, Nooan myöhään illalla ja Milkan parin päivän päästä aamuyöllä. Päivystyksessä kaikki meni yöaikaan sujuvasti, mutta olin vasta päässyt itse suurin piirtein jalkeille noron jälkeen, kun Milka sairastui keskellä yötä ja lähdimme sitten heti sairaalalle. Seuraava päivä oli vaikeampi kuin olin luullut, ja muutenkin omaan toipumiseen meni vielä monta päivää. Milka sairasti meistä pisimpään, oksentelua ja ripulia kesti 5-6 päivää. Viime viikon maanantaina palasimme normaaliin arkeen, mutta kyllä se viikko meni vielä kovin väsyneissä merkeissä omalla kohdallani. Tässä olivat varmasti talven rankimmat viikot.

Noron aikanakin koimme taas Jumalan huolenpitoa siinä, että me vanhemmat emme olleet yhtä aikaa sairaana ja toinen pystyi aina jotenkin hoitamaan lasta. Lapset eivät olleet koko 1,5 viikon aikana ollenkaan yhtä aikaa kotona. Ensin oli Nooa sairaalassa ja sitten Milka. Sairaalassa kävin lasta hoitamassa kaikkina niinä päivinä, kun olin edes suunnilleen terveenä. Sitten kun Nooa oli ollut jo muutaman päivän oireeton, hän pystyi menemään suunniteltuna aikana Ilonaan. Oma lukunsa olisi, miten pakkasin ja kloorasin kaikki mahdolliset tarvikkeetkin niin, ettei pöpö missään tapauksessa pääsisi tavaroiden mukana Ilonaan, ja samoin Ilonan päässä varauduttiin mahdollisimman hyvin. Milka pääsi sairaalasta kotiin vasta sitten, kun Nooa oli jo Ilonassa. Milka oli silloin vielä tosi kipeä. Ajattelimme  että isi oli jo sairastanut lievemmän taudin, mutta isi sairastuikin kunnolla noroon juuri samana iltana, kun Milka kotiutui. En olisi siis selvinnyt mitenkään, jos Nooa olisi ollut kotona. Normaalistihan lapsilla on aina molemmilla oma aikuinen hoitamassa, ja nyt Milka olisi ehkä työllistänyt kahtakin.

Alla muutama kuva Milkasta sairastelun ajalta.









Kotona kuurasin myös kosketuspintoja kloorilla 1-2 kertaa päivässä, mihin hommaan kahden vuoden takainen norokokemus antoi hyvin motivaatiota. Silloin noro jäi pyörimään kotihoitoringin hoitajiin monen viikon ajaksi. Nyt ei käynyt niin, vaan ainoastaan muutama hoitaja sairastui. Näinpä pääsimmekin jatkamaan normaalia, vaikkakin väsynyttä arkea, kun olimme itse tervehtyneet.

Helmikuun omaishoidon vapaa jäi välistä noron takia, mutta saimme sen siirrettyä tälle viikolle - tai niin me luulimme. Maanantai-iltana veimme lapset Ilonaan, mutta Nooalla nousi jo yöllä kuumetta ja tiistaina aamupäivällä isi haki hänet Ilonasta ja vei päivystykseen. Normaalia arkea ei siis jäänyt väliin kuin viikon verran. Päiväsaikaan päivystyksessä menee usein pitempään, yleensä neljä-viisi tuntia. Nyt saatiin varmaan ennätysaika, sillä päivystyksen ovelta osastolle pääsemiseen oli mennyt melkein kuusi tuntia.



Nooalla oli tiistaina korkeaa kuumetta, mutta onneksi tauti selvisi lopulta vain flunssapöpöksi ja korvatkin olivat puhtaat. Minä vietin tiistain siivoillen, uutisia odotellen ja toipuillen. Täytyy myöntää, että olen edelleen aika väsynyt, kun näitä poikkeustilanteita on tiputellut peräjälkeen. Keskiviikkona olin Nooan luona sairaalalla ja tänään hain hänet sieltä kotiin. Illemmalla haemme vielä Milkan kotiin Ilonasta ja toivomme, että tämä flunssapöpö ei veisi Milkaa enää sairaalaan.

Alla vielä Nooan flunssa-kuvia. Tämä hieno poika on jo 5,5-vuotias.





Toivottavasti tämän talven sairastelut alkaisivat olla tässä. Tuntuu, että koko talvi on ollut yksi poikkeustilanteiden sarja. Marras-joulukuussa molemmat lapset olivat kahteen otteeseen flunssan takia sairaalassa, joulu-helmikuussa oli ongelmia hoitoringissä, sen jälkeen noro ja tämä flunssa. Ei kai se ihme ole, jos välillä vähän väsyttää. Onneksi olemme saaneet influenssarokotteet, sitä tautia ei olisi nyt oikein mahtunutkaan mukaan.
posted from Bloggeroid

tiistai 19. helmikuuta 2019

Piiri pieni pyörii - vai pyöriikö?

Tämän blogitekstin tarkoitus on kai kertoa, että hengissä täällä ollaan, vaikka ei blogiin ole tullutkaan joulun jälkeen uusia julkaisuja.

Olen kai ollut liian väsynyt tai kiireinen kirjoittamaan. Ehkä molempia. Lisäksi on ollut teknisiä ongelmia kuvien ja puhelimen sovellusten kanssa.

Talvi on tuntunut aika väsyttävältä. Etenkin marraskuun lopun ja helmikuun alun välisenä aikana meillä oli tosi hankalaa kotihoitoringin kanssa, eli hoitovuorot eivät järjestyneet normaaliin tapaan. Syksyn aikana oli jäänyt kolme hoitajaa pois ringistä, eikä hoitofirma löytänyt uusia heidän tilalleen. Haastattelussa ja tutustumassa kävi syksyllä kyllä pari kolme hoitajaa, mutta kukaan heistä ei tullut jäädäkseen. Marraskuussa lähti vieläpä toiseen työpaikkaan se meidän yhteyshenkilö ja hoitajien esimies, joka meidän ringin asioita oli hoitanut. Se tarkoitti, että toisessa kaupungissa toimiva saman firman palveluesimies otti normaalien töidensä lisäksi meidän hoitoringin kontolleen (samoin kuin muun heidän toimintansa tässä kaupungissa) ja yritti alkaa ratkaisemaan hoitajapulaa. Siinä vaiheessa ongelmat alkoivat näkymään enemmän myös meidän vuoroissa, ja joulu-tammikuussa hoitovuorojen tilanne oli jatkuvasti auki. Melkeinpä joka viikolla meillä oli tilanne, että useita vuoroja seuraavina päivinä oli ilman hoitajaa ja jouduimme olemaan epävarmuudessa, järjestyykö Nooan päivähoito. Tilanne muuttui jatkuvasti mm. sairaslomien takia ja minä jouduin olemaan jatkuvasti yhteydessä hoitofirmaan järjestelyistä tai sieltä tuli kysymyksiä minulle. Myös hoitajille tilanne oli enemmän tai vähemmän hankala, koska heillä ei yhtäkkiä ollutkaan lähiesimiestä, asiat olivat sekaisin ja heille sateli tiuhaan tahtiin pyyntöjä tulla paikkaamaan sairaslomia. Loppujen lopuksi suurin osa vuoroista järjestyi, mutta meiltä peruuntui oikeastaan kahden kuukauden ajan yksi päivävuoro joka viikko - hoitopäiviä, joista monet olivat isän työntekoa varten ja jotkut muuta hoitoapua varten. Myös yövuoroista oli pari kertaa epävarmuutta.

Melko stressaavaa ja väsyttävää aikaa siis. Hoitorinki on niin välttämätön osa meidän elämää, että se vaikuttaa tosi paljon arkeen ja jaksamiseen. Toki vuorojen peruuntumiset ovat ennestäänkin tuttuja, mutta lähellekään näin paljon niitä ei ole kyllä koskaan peruuntunut ja lisäksi taustalla oli joitain muitakin huolenaiheita. Jouduin miettimään, että mitä tapahtuu, jos koko hoitorinki "romahtaa". Se ei näyttänyt mitenkään mahdottomalta, niin huonosti homma tuntui olevan hoidossa. Kotihoidon puuttuminen tarkoittaisi, että lapset eivät pystyisi asumaan kotona, mutta toisaalta heidän sijoittaminen mihinkään muualle olisi kyllä tosi hankalaa lyhyellä aikataululla edes käytännössä - puhumattakaan sellaisen kuvitteellisen tilanteen surullisuudesta ja kurjuudesta. Toisaalta kyllä itsellä säilyi jonkinlainen luottamus siihen, että Taivaan Isä kyllä huolehtii meistä, mutta jouduin myös muistuttamaan tästä itseäni monta kertaa. Ja ajattelin jossain vaiheessa jo sitä, että meillä voi olla edessä isoja muutoksia hoitosysteemeihin.



Hoitorinki ei kuitenkaan romahtanut. Pari uutta hoitajaa lopulta löytyi ihan oikeasti aloittamaan töitä, ja yksi tuttu hoitaja halusi tulla meille takaisin äitiysloman jälkeen ja otti suuren määrän vuoroja hoitaakseen. Se tuntui erityisen hyvältä ja uskon sen olevan rukousvastaus.

Kuitenkin vielä hoitajapulan jo melkein ratkettua tuli vuorojen peruutuksia niin, että 4 päivän sisällä peruuntui 3 päivävuoroa. Silloin lähetin peruuntuneiden vuorojen listauksen tiedoksi myös kaupungille, koska tarkoitus on, että firma järjestää sovitut hoidot. Ehkä olisi pitänyt se lähettää jo aiemminkin tai ehkä tuo oli paras hetki. Joka tapauksessa sen jälkeen homma lähti toimimaan. Varmasti suurin apu oli se, että oltiin jo saatu uudet hoitajat, mutta ehkä yhteydenotosta kaupunkiin päin oli myös jotain apua.

Nyt vuorot tuntuvat pyörivän taas normaaliin tapaan.

Tällä hetkellä elämä tuntuukin sujuvan kaikilta osin paremmin. Olin aika väsynyt, joten jonkun aikaa meni ikäänkuin palautumiseen, mutta nyt alkaa olla jo aika paljon parempi olo. Toisaalta tuntuu ihan kummalliselta, kun hoitofirmasta ei tule koko ajan viestejä. Ehdin tehdä ja ajatella muutakin.

Myös rästiin jäänyttä paperisotaa olen taas saanut aika paljonkin hoidettua eteenpäin. Milkan vammaistukihakemus lähti lopulta Kelaan, eri syistä johtuen useamman kuukauden myöhässä, mutta onneksi sitä maksetaan takautuvasti sitten kun päätös joskus tulee. Hakemuksessa esitin, että tuki myönnettäisiin nyt 16-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen sain lähetettyä myös kotihoidon tuen (alle 3v lapsen hoito kotona) ja asumistuen hakemukset. En tiedä voimmeko saada asumistukea, mutta kannattaa yrittää. Alkuvuoden aikana olen myös päivittänyt lasten hoito-ohjeita hoitorinkiä varten. Uusilla hoitajilla on siinä opeteltavaa aika paljon mm. syöttöpumpun käytössä, ja kirjalliset ohjeet ovat aika välttämättömiä. Siinä lueteltuna joitakin hoidettuja asioita, vaikka riittäisihän noita pitemmäksikin listaksi asti. Arjessa ihan pieni muutos auttoi löytämään paremmin aikaa paperitöille, kun siirsin Milkan ruuanlaittoajan myöhemmäksi iltaan. Silloin alkuillasta on mahdollista ehtiä tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Alla vielä joitain kuvia lapsista tämän vuoden puolelta. Nooan kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa sylitellen, joten on vähän vaikea välttää oman naamani esiintymistä kuvissa. Olen yrittänyt häivyttää sitä mustavalkoisella värityksellä.




Seuraava kuva on Milkan fysioterapiasta, jossa hän harjoitteli ensimmäistä kertaa istumista kuvan mukaisella tavalla, eli terapeutti ohjasi lähinnä jaloista. Terapeutti sai Milkan pysymään rauhassa ja ehkä uusi asia oli myös sen verran jännittävä että tyttö unohti heilua villisti ja sai kuulemma hieman tuettua itseään käsillä sivulta.


Ulkonakin ollaan todistetusti jossain vaiheessa käyty, tosin viime viikkoina ei olla Milkan kanssa juuri lenkkeilty, vaan hoidettu vain harvakseltaan muunlaisia menoja, kuten pissinäytereissu, hammaslääkäri ja kirkossa käyntiä. Milkalla on ollut pitkäkestoinen nuha päällä, vaikka vointi onkin muuten hyvä. Nooa on käynyt hoitajien kanssa lenkillä, kirjastossa, muskarissa ja välillä kauppakeskuksellakin pyörimässä. Kerran tai pari Nooa on ollut myös kirkossa mukana. Eteisessä on sen verran hälyä, että se ei ole Nooan mielestä kaikista paras osa kirkossa käyntiä. Useimmiten pystyn ottamaan vain toisen lapsen mukaan, koska isi on töissä jumalanpalveluksissa. Toinen on sitten hoitajan kanssa kotona. 



Viimeinen kuva on tältä päivältä. Silmälasit ovat olleet Milkalla jo puolisen vuotta. Niitä käytetään aina sen aikaa kun ne pysyvät päässä. Ennätys lienee jossain tunnin kieppeillä. 




tiistai 25. joulukuuta 2018

Hyvää joulua köhälästä

Tänä vuonna olemme saaneet viettää jouluaattoa kotosalla perheen kesken. Aatonaattona tuntui olevan varsinainen sairastupajoulu ovella. Nooan vointi oli vain huonompi, vaikka oli jo pari päivää sitten kotiutunut sairaalasta. Vanhemmilla oli myös perin flunssainen olo ja ainoastaan Milkan kohdalla toipuminen tuntuikin menevän päivä päivältä parempaan suuntaan. Aatonaattona olimme suunnitelleet ottaa varaslähdön joulusaunomiseen Nooan hoitovuoron aikana iltapäivällä, mutta hoitaja olikin mahdollisessa mahapöpössä eikä saapunut meille. Pientä jännitystä aiheutti se, että edellisenä päivänä hän oli kyllä ollut meillä. Kipeästä olosta ja saunattomuudesta huolimatta joulurauha tuntui jo laskeutuvan meille, kun saatiin olla perheen kesken ja haistella kinkun tuoksua. Illalla Milka oli jo niin reipas, että jaksoi hieman leikkiä leluillakin.



Aattoaamun valjetessa itsellä oli ääni poissa ja olo oli melkoisen kurja, ja niin taisi olla isillä ja Nooallakin. Yöllä oltiin onneksi saatu nukuttua hieman aiempaa paremmin. Aatonvietto lähti kuitenkin hyvin sujumaan hiukan kiireisine touhuineen. Lapsiakin saatiin mukavasti kuvattua aamupäivän valossa ennen kuusen koristelua. Nooalla oli vieläkin aika huono olo, mutta onneksi hymyjä irtosi kuitenkin kulkusen kilinällä.







Sitten kuusen koristelua, joulurauhan julistus, perunalaatikon paistoa, pikainen päiväsauna, ja niin edelleen. Jossain välissä tehtiin tietysti myös lasten ruokapöperöt. Lapset saivat nukuttua hyvät päiväunet ja sen jälkeen jaksoivat olla kivasti mukana katselemassa ja kuuntelemassa, kun äiti ja isi söivät jouluruokaa. Oli muuten todella hyvää. Perunalaatikko oli ihan itse tehtyä ja tosi hyvää. Voisin ehkä syödä juhannuksenakin. Isin tekemä joulusalaatti myös maistui oikein hyvin ja kruunasi tietysti aterian, kinkun ohella.



Mikä parasta, niin saunan ja päiväunien jälkeen jokaisella tuntui vointi paranevan iltaa kohti. Oli mukavaa nähdä Nooakin vähän reippaampana. Eikä mitään mahapöpöön viittaavia oireitakaan ole tullut, mistä kiitokset huomiselle syntymäpäiväsankarille.

Illalla sitten avattiin muutamia paketteja. Nooa ei paljoa jaksanut siitä kiinnostua, koska lahjapaperit olivat ällöjä. Nooa sai kuitenkin esimerkiksi pari hienoa kirjaa, joita on varmasti sitten kiva lukea myöhemmin. Milka myös kirjojen ystävänä sai hienon tunnustelukirjan. Äiti taisi tykätä eniten saamastaan hienosta teepannusta. Kylläpä on ilmeisesti tullut oltua kiltti - tai ehkä joku vaan tykkää minusta ja on hyvän vinkin saanut.

Onneksi lahjoja ei ollut liian paljon, koska en enää oikein jaksa pitkiä tai ylenpalttisia avaussessioita.

Illalla vielä sylitelyä, iltatoimia ja niiden yhteydessä tuli vaihdettua Nooalle myös peg-nappi, mikä on 3kk välein tehtävä toimenpide. Vaihtamisella alkoi olla vähän kiire, kun se ei huonon olon takia ollut onnistunut aiemmin.

Ulkoiluksi sai riittää lasten sänkyynmenon jälkeen muutaman minuutin roskien viemisreissu.

Vaikka olemme vain neljästään kotona, niin jouluaatto ei suinkaan ollut kiireetön. Kaksi meistä on erityistarpeisia ja teettävät aika paljon hommaa meille kahdelle muulle, ja lisäksi on sitten tietysti ne muut jouluiset puuhat. Kotona kaikki on kuitenkin helpompaa, koska lapset ovat rauhallisempia. Onneksi aattoon mahtui myös muutamissa väleissä istuskelua lapsi sylissä ja vähän pötköttelyäkin joulupesujen jälkeen. Saunoa ehtii hartaammin sitten paremmalla ajalla.

Pian sitten jouluyön yöunille, jotka toivon mukaan ovat rauhalliset. Joulun vietto ei suinkaan tähän lopu, vaan huomenna on sitten se varsinainen joulujuhla, jota tiettävästi vietämme edelleen perheen kesken toivottavasti rauhallisissa ja entistä terveemmissä merkeissä.
posted from Bloggeroid

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Sisustusta erityisperheen tapaan

Tässä muutama kuvakulma meidän kotiin. Apuvälineitä vilisee nykyään melkein joka nurkassa. Tai siis ainakin yritämme etsiä niille järkeviä paikkoja, että olohuoneen keskivaiheilla säilyisi myös tyhjää tilaa ja että käytävillä pystyisi liikkumaan.



Tässä olohuoneen apuvälineseinusta. Se olisi oikeastaan kiikkutuolin paikka, mutta kiikku on muuttanut keskemmälle. Aiemmin meillä oli tässä kohtaa aurinkokeinu telineineen, mutta viime joulun jälkeen keinu ei ole enää mahtunut sisätiloihin ollenkaan Milkan apuvälineiden lisääntyessä. Nyt tästä löytyy molempien lasten seisomatelineet ja monesti vielä Nooan pandatuoli.

Milkan pandatuoli puolestaan asuu keittiön nurkassa. Keittiö on pikkuinen, mutta aika vähän tuosta pandasta on silti harmia siinä. Onpahan yksi teline vähemmän olohuoneessa 



Eteiseen mahtuu juuri ja juuri Milkan apuvälinerattaat ja Nooan ulkokäytössä oleva pyörätuoli, joskin ulos niillä pääsee lähtemään vain, jos siirtää sitten toisenkin lapsen menopeliä. Kenkiä on paljon, koska tulijoita meille on 3-5 perheen ulkopuolista ihmistä päivittäin, välillä tietysti useampiakin. Onneksi löysimme vähän aikaa sitten pieneen tilaan sopivan kenkäkaapin, johon saa meidän omat kengät laitettua.



Kuvissa näkyy siis kaksi pandatuolia, kaksi seisomatelinettä ja kahdet ulkoilukärryt. Lisäksi löytyy yksi suihkutuoli ja yksi hieman pienempi erityistuoli. Aurinkokeinu on varastoitu vaatehuoneeseen ja odottaa siellä ensi kesää. Talvellakin olisi kiva keinua, mutta sisätiloihin ei vain mahdu. Olohuonetta täyttää myös 1-3 pyykkitelinettä melkein aina, ja olohuoneen lattialla on Milkan hoitopaikka sekä yksi tuoli Milkan "tippatelineenä". Milkalla ei ole omaa huonetta, vaan pikkuinen yönurkkaus. Milkan vaatteet on ripoteltu eteisen hoitopöytään ja loput Nooan huoneessa olevaan kaappiin, koska missään ei ole oikein tilaa Milkan vaatekaapille.

Tällä hetkellä isoin apuväline löytyy tietysti Nooan huoneesta, nimittäin Nooan sähkösänky. Se onkin todella iso. Jatkossa Milkakin varmaan tarvitsee sähkösängyn, mutta me emme vaan oikein tiedä, mihin sellainen voisi mahtua.
posted from Bloggeroid

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Erityistä erityiselle

Nooa on jo melkein metrin mittainen poika ja niinpä hän on jo alkanut käyttää 104-koon vaatteita. Tässä vaiheessa alkaa olla jo melko vaikea löytää tarpeeksi isoja bodyja tavallisista kaupoista. Nooa ei oikeastaan käytä paitoja. Body on aivan paras vaatekappale paristakin syystä. Kun esimerkiksi Nooa on sylissä, niin asentoa täytyy korjata vähän väliä. Paita olisi siis kainaloissa vähän väliä, eikä meiltä vanhemmiltakaan löydy sitä kuuluisaa kolmatta kättä paidan korjailua varten. Siinä hommassa hermostuisi helposti sekä lapsi että aikuinen. Sama koskee kaikkia apuvälineisiin nostoja ja siirtymätilanteita.

Lisäksi body on mielestäni loistava vaatekappale peg-lapselle, koska se suojaa vatsassa olevaa peg-nappia ja näin esimerkiksi lapsi ei itse pääse niin helposti repimään nappia tai väliletkua, eikä se jää myöskään nostoissa niin helposti kiinni minnekään. Bodyn alta on tietysti hankala päästä nappiin käsiksi, mutta koska Nooalla menee melkein jatkuvasti jotakin letkun kautta vatsaan, niin meillä on päädytty pitämään letkua melkein jatkuvasti paikoillaan.

104-koon bodyja saa Suomesta vielä esimerkiksi H&M verkkokaupasta ja suurin osa Nooan bodyista alkaakin pian olla sieltä. Ne käyvät hyvin arkikäyttöön, mutta toisaalta ne eivät kestä niin pitkään. Isoja bodyja on mahdollista tilata myös ulkomailta. Mutta ymmärrettävästi mm värivalikoima alkaa niissä olla jo aika suppea, koska käyttäjiä on vähän.

Niinpä ajattelinkin, että olisi kiva saada Nooalle hankittua muutama vähän parempi body tänä syksynä.

Tilaustyönä saa tietysti suomalaisilta ompelijoilta vaikka mitä, mutta toki niillä on sitten hintaakin enemmän. Onneksi meidän leijonanpennullamme oli juuri syntymäpäivä ja hän sai isovanhemmilta lahjarahaa.



Löysin Facebookissa sellaisen pienen yrityksen, joka tekee bodyja ja vaatteita erityislasten tarpeisiin. Tällä Tarmokas designillä oli sivuillaan esillä juuri sellainen bodymalli, jonka olemme kotona myös havainneet hyväksi. Helppoa puettavuutta on ajateltu mm. hihoissa ja alanepparien kohdalla ja lisäksi sai valita normaalin tai väljemmän mallin. Myös mahan kohdalle olisi saanut halutessaan luukun pegiä varten, tai muita tarpeellisia muutoksia. Bodyissa on myös kasvunvaraa jatkonepparien ja käännettävien hiharesorien ansiosta. Tarmokas designin kokoelmasta löytyikin kolme kivaa kangasta ja nyt valmiit bodyt ovat jo meillä kotona. Ne tulevat varmasti olemaan hyvät ja pitkäikäiset vaatekappaleet. Jos Nooa ei käytä niitä loppuun, niin pikkusiskokulta voinee jatkaa myöhemmin niiden kulutustyössä.

Kiitos mummille ja mummulle sponsorointiavusta.

Lopuksi vielä muutama kuva näistä vaatekappaleista ja yksi myös niiden käyttäjästä. Nooan kuva on syyskuulta.














posted from Bloggeroid

Tässä sitä taas mennään!

Milkalla on ollut nyt syksyllä huomattavasti parempi olo vaikean kesän jälkeen. Keväällä vointi huononi tosi paljon, luultavasti johtuen siitä, kun ruokavaliossa tehtiin melko iso lisäys keväällä. Myös liikunnallisessa kehityksessä tuli taantumaa, eikä Milka pystynyt touko-elokuussa kääntymään ollenkaan vatsalleen tai olemaan kyynärnojassa. Nyt syksymmällä kuitenkin on löytynyt uusi into lattialla olemiseen ja innokas harjoittelija on oppinut näitä taitoja uudelleen, pikkuhiljaa.



Milka nauttii kovasti liikkumisesta ja riehumisesta. Hän ei varsinaisesti pääse ryömimään eteenpäin, mutta paikka ja rintamasuunta lattialla kuitenkin kummallisesti vaihtuu. Selällään ollessa jalkoja voi heittää esimerkiksi ylös ja sivulle, jolloin koko tyttö päätyykin pian aivan eri kohtaan. Sängyssä vasta hauska onkin riehua.

Ruokavaliota korjattiin kesäkuussa huonontuneen voinnin takia. Aminohappo valiinin määrä pienennettiin takaisin aiempaan määrään ja vointi alkoi pikkuhiljaa parantua. Verikokeista selvisi tulosten tultua, että valiini ei kuitenkaan ollut ollut liian korkea silloin kesäkuussa, vaan se oli odotetussa skaalassa. Toki kukaan ei tarkemmin tiedä, mikä olisi paras määrä. Elokuussa otettiin taas verikokeet, mutta valiinia ei onneksi tarvinut ruveta ainakaan vielä lisäämään ruokaan. Seuraava käynti ja verikokeet Taysissa ovat tammikuussa, joten ainakin siihen saakka saamme olla tältä osin rauhassa. Se on mukavaa ja uskonkin, että Milkalla on hyvä loppusyksy edessä. Toivotaan, ettei myöskään infektioita liiemmin tarvitsisi sairastaa. Valiinin saannista pitää kuitenkin huolehtia, ettei se jää liian vähäiseksi, mutta se on sitten ensi vuoden murhe. Se onkin tässä sairaudessa hankaluutena, kun olo ja vointi olisi paras ilman yhtään valiinia, mutta sen täydellinen puute taas aiheuttaa jossain vaiheessa muunlaisia ongelmia. Nyt kuitenkin nautitaan hyvästä syksystä.



Sairauden eteneminen näkyy myös silmissä. Silmälääkäri totesi, että Milkalla on nyt nähtävissä molemmissa silmissä selkeästi kudoskatoa. Sitä on kuulemma samassa määrin kuin Nooalla vastaavan ikäisenä. Lisäksi samaan tapaan kuin Nooalla, Milkalla on myös muita ongelmia näköasioissa, mm heikkonäköisyyttä ja karsastusta. Milkalle ruvetaan hommaamaan silmälaseja kokeiluun. Milka tällä hetkellä näkee kyllä paremmin kuin Nooa.

Näköongelmat eivät paljon tunnu neidin vauhtia kuitenkaan hidastavan. Kovasti hän tutkii, havainnoi ja touhuaa.
posted from Bloggeroid

perjantai 26. lokakuuta 2018

Carnitene

Niin pieni, mutta ei ollenkaan ihan niin harmiton tapaus, kuin mitä sen koosta voisi päätellä.

Mikä se Carnitene sitten on? Lääkärin sanojen mukaan se ei ole aminohappo, mutta googlehaut kyllä kovasti viittaisivat siihen suuntaan, että aminohappohan se. Joka tapauksessa sen suomenkielinen nimi on karnitiini, ja sitä käytetään Nooan ja Milkan sairauden hoidossa. Lisäksi sitä käytetään myös sydänlääkkeenä, joten me emme (onneksi) ole aivan ainoat kyseisen lääkkeen käyttäjät tässä maassa.



Kun Nooan sairauden syy ja diagnoosi selvisi vuonna 2015, niin samalla selvisi, että sairauden hoitoon on kuin onkin olemassa jonkinlainen hoitokeino, vaikka se ei parantava tai sairauden etenemistä pysäyttävä hoitokeino olekaan. Tuo hoitokeino koostuu kolmesta asiasta: ruokavaliosta, jossa valiinin ja kahden muun aminohapon määrät on minimoitu, sekä kahdesta lääkkeestä: karnitiinista ja B5-vitamiinista. Nooalla karnitiinin käyttö olisi muutenkin pian aloitettu sydänongelman takia.

Alussa karnitiinin kanssa oli vain pienimuotoisia ongelmia. Sen saamiseksi tarvitaan reseptin lisäksi paperinen erityislupa apteekkiin vietäväksi. Näiden tekeminen oli tietysti lääkärille ihan rutiininomaista. Lääkkeet aloitettiin Taysissa osastojaksolla, ja siellä oli käytössä karnitiini, jonka vahvuus oli 1g/10ml. Jakson lopussa lääkäri teki paperit tästä lääkkeestä ja pääsimme lähtemään kotiin. Voisimme heti kotikaupungissa käydä apteekissa ja saada ajoissa lisää lääkkeitä, joita saimme vain vähäsen sairaalasta mukaan. Koska tilanne oli kiireinen, niin ne välitettiin faksilla apteekkiin. Olimme vasta puolivälissä kotiin, kun kuitenkin apteekista soitettiin, että tästä lääkkeestä ei sitten saa kelakorvausta ja sehän on ihan hirmuisen kallis lääke. Onneksi rinnakkaisesta tuotteesta, jonka vahvuus on 2g/10ml, saa kelakorvauksen. Jos siihen saa uuden erityisluvan ja reseptin. Äkkiä soittamaan lääkärille, ennen kuin tämä ehtisi lähteä töistä kotiin.

En enää muista, oliko lääkäri vielä töissä, tai muutakaan yksityiskohtia. Tai muitakaan kaikkia seikkailuja tämän lääkkeen kanssa. Se vaan jäi mieleen, että onneksi apteekissa oltiin valppaampana kuin sairaalassa, nimittäin tällä hetkellä Nooan tarvitsema karnitiini tulisi maksamaan noin 2500€ vuodessa ja Milkan 1000€, koska hänellä on pienempi annos.

Nämä asiat ovat taas tänä vuonna tulleet ajankohtaisiksi. Kevättalvella apteekista sanottiin, että karnitiinin kelakorvattavuus on päättymässä 30.6. Yleensä lääkefirma hakee omalle tuotteelleen korvattavuutta, mutta ilmeisesti firma ei ollut hakenut sitä, ainakaan ajoissa. Juttelimme sairaalassa sosiaalityöntekijän kanssa, joka lupasi ystävällisesti selvittää tätä varsin monimutkaista asiaa. Hän sai selville, että jos lääkefirma ei hae korvattavuutta, niin joku käyttäjistä voi sitä myös hakea, ja riittää kun yksi käyttäjä hakee sitä. Lääkärin pitäisi tehdä kasa papereita ja asiakkaan pitäisi mennä niiden kanssa apteekkiin, missä selvitellään hakemuksen tekoa. Ei kuulostanut houkuttelevalta kaikkien muiden "normaalien" apteekkiasioidemme lisäksi. Sosiaalityöntekijä ehdottikin, että annetaan ajan kulua ja katsotaan kesäkuussa, mikä on tilanne. Se oli tietysti aika jännittävä vaihtoehto, koska tuollaisen asian kanssa ei halua joutua mihinkään paniikkikiireeseen viime metreillä. No, viimeiseen kesäkuun viikkoonhan se jäi kuitenkin. Milka itki kesäkuussa niin paljon, että karnitiini tai muutkaan hoidettavat asiat eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Kun muistin asian juhannuksen jälkeen, niin ajattelin, että tuo sosiaalityöntekijä on varmaan jäänyt jo kesälomalle. No, onneksi hän ei ollut, ja hän löysi netistä jonkun taulukon, jonka mukaan juuri meidän karnitiinimme kelakorvattavuutta oli jatkettu. Kaikki oli siis, ainakin karnitiinin osalta, hyvin.

Noh, elokuussa, kun karnitiini oli kaapista taas lopuillaan, niin saimme kuulla apteekista, että tuotetta ei ole nyt saatavilla, vaan se on loppu tukusta. Näin käy aina joskus jonkun harvinaisemman tuotteen kohdalla, eikä se meillekään ollut ensimmäinen kerta. Tilanne oli kuitenkin huolettava, koska karnitiini ehkä mahdollisesti on hyvinkin tärkeä lääke meidän lapsillemme. Vaikka emme oikein tiedä, onko siitä paljon vai vähän hyötyä. Apteekki selvitteli, milloin sitä mahdollisesti taas saataisiin. Ehkä seuraavan viikon lopussa. Siihen asti meidän varasto ei riittäisi. Taysin lääkäri sanoi, että lääke ei saa ainakaan loppua yhtäkkisesti, vaan täytyy ensin vaikka puolittaa annos. Niinpä teimme säännöstelylaskelmia. Lisäksi oli pakko ottaa yhteyttä omaan sairaalaan, olisiko siellä osastolla ko. lääkettä ja voisimmeko saada sitä lainaan. Sosiaalityöntekijä välitti tätä asiaa osastolle ja saimme lupauksen, että lääkevastaava hoitaja soittaa meille seuraavalla viikolla, kun hän tulee töihin. Laskin, että tarvitsemme 8 pulloa, että selviämme siihen arvion mukaiseen päivämäärään asti. Apteekissa ei kuitenkaan oltu varmoja, saako karnitiinia vielä silloinkaan. Noh, hoitaja soitti ja kertoi, että heillä ei ole niin montaa pulloa, mutta saamme kaikki loput, mitä heillä on. Osastolla on monesti käytetty meidän lääkkeitä, kun siellä ei harvinaisempia lääkkeitä aina ole. Onneksi jonkun aikaa sitten sinne oli tilattu meidän tarvitsemaa lääkettä ja sitä oli vielä hiukan jäljellä. Teimme taas säännöstelylaskelmia, kävimme apteekissa, josta soiteltiin tukkuun ja selviteltiin, tuleeko lääke. No, lopulta se tuli arvion mukaisesti, eikä se loppunut kesken. Ainoastaan Nooa joutui menemään viikon verran puolikkaalla annoksella.

Kyllä luulimme, että Carnitenen ongelmat ovat vähäksi aikaa ohi. Eivätpä olleet.

Tällä viikolla meillä vanhemmilla oli kauan odotettu kahdenkeskinen lomamatka Turkuun, ja lapset olivat Ilonassa. Reissu meni hyvin eikä mennyt ollenkaan pilalle, mutta asioiden selvittelyltä ei tälläkään kertaa vältytty.

Tiistai-aamupäivällä olimme ajelemassa Tamperetta ja Turkua kohti, kun puoliso sai puhelun. Ajattelin ensin, että se oli hänen työasioitaan, mutta sitten kuulin hänen sanovan hiukan kireällä äänellä, että "täytyy sitten selvitellä sitä lääkärin kanssa". Kerkesin jo säikähtää, että oliko puhelu sittenkin Ilonasta ja pitääkö meidän jo kohta kääntyä kotiin päin. No, ei se onneksi sieltä ollut, vaan apteekista. Meillä oli taas karnitiini lopussa ja olimme juuri tilanneet sitä lisää molemmille lapsille. Nyt kuitenkin apteekista kerrottiin, että karnitiinin myyntiluvan haltija on vaihtunut, eikä tuotetta voi tilata ilman uusia erityislupia. Lääkärin pitäisi siis tehdä uudet erityisluvat ja reseptit ja ne pitäisi saada mahdollisimman pian apteekkiin. Onneksi Taysin lääkärin kanssa toimii nopea sähköpostiyhteys hyvin, jos hän vaan on töissä. Toivoin, että hän olisi, ettei tarvitsisi ruveta soittelemaan omaan sairaalaan lastenpolille, jossa asia hoituu useimmiten välikäsien kautta. Naputtelin autossa sähköpostia ja kysyin, onnistuisiko paperien faksaaminen apteekkiin. Vanha myyntiluvan haltija oli Sigma-tau ja uusi taas AlfaSigma tai jotain sinnepäin. Onneksi lääkäri oli töissä ja vastasi, että onnistuu huomenna. Isä soitti vielä apteekkiin, jolloin sieltä selvisi, että faksi ei oikein käykään, ainakaan kovin hyvin. Salattu sähköposti olisi kuulemma paras. Noh, naputtelin uutta viestiä lääkärille ja toivoin, että hän ei pidä meitä liian vaativina asiakkaina. Onneksi lääkäri on mukava ja vastasi taas illemmalla, että eiköhän se onnistu. Epäilimme, että olikohan karnitiinin myyntiluvan haltija vaan päättänyt vaihtaa nimeään, ja siitä kaikki tämä vaivannäkö.

Pääsimme Turkuun ja seuraavana päivänä keskiviikkona kävimme mm. opastetulla kierroksella Turun linnassa. Kierroksen aikana puoliso oli saanut kolme puhelua apteekista. Paperit lääkäriltä eivät olleet vielä tulleet ja lisäksi oli selvinnyt, että myyntiluvan haltijan vaihtumisen myötä lääkkeellä ei ollut myöskään enää kelakorvattavuutta. No voi apua. Tämä alkoi tuntua jo hiukan liian hankalalta, kun keväällä ja alkukesällä oli jo ollut epätietoisuus kelakorvattavuudesta, joka sitten kuitenkin päättyi parhain päin. Laskimme, että meillä ei kyllä millään olisi varaa ostaa karnitiinia itse ainakaan normaaleita 3kk annoksia. Vaikka Nooa ehkä saisikin ne takaisin vakuutusyhtiöltä, niin Milka ei saisi, koska Milkalla ei ole sattuneesta syystä vakuutusta. Eikä Nooan vakuutuskaan kauan riittäisi moiseen, koska siinä on vakuutuskatto 17000€. 2500€ vuodessa yhteen ainoaan lääkkeeseen täyttäisi sen liiankin pian. Onneksi olin melko varma siitä, että kelakorvattavuus karnitiinille saataisiin taas jossakin vaiheessa, koska aiemminkin näin kävi. Oli kuitenkin aivan mahdollista, että siihen tulisi väliä ja joutuisimme ainakin nämä lääkkeet maksamaan itse. Lähetin uuden ryhmäsähköpostin Taysiin ja omaan sairaalaan, jossa kerroin tilanteesta ja kysyin, että mitäs tehdään. Toivoin, että sosiaalityöntekijä selvittäisi taas asiaa. Illalla, kun olimme Turun kaupunginteatterilla, niin tähän tuli vastauksia. Taysin sosiaalityöntekijä oli kaivanut esiin kesällä tapahtuneen muutoksen ja taulukon, jonka mukaan meidän karnitiini on saanut kelakorvauksen, vaikka kaikki rinnakkaisvalmisteet eivät saaneet. Eli asia olisi kunnossa. Oma sosiaalityöntekijä myötäili tätä, että nyt on varmaan apteekki katsonut väärin. En ollut ollenkaan varma, että apteekki olisi tehnyt virheen, mutta ajattelin palata aamulla asiaan. Torstai-aamuna olikin jo kotiin lähdön aika ja ennen lähtöä viestitin taas sairaalaan. Että taulukossa mainittu myyntiluvan haltija oli se vanha, ja että apteekista sanottiin, että kelakorvattavuuden puute tällä hetkellä liittyi juuri myyntiluvan haltijan vaihtumiseen. Taysin sosiaalityöntekijä vastasi, että hän laittaa tästä Kelaan kyselyä. Siihen ei vielä ole tullut vastausta.

Onneksi apteekki oli taas tänään eli perjantaina ottanut yhteyttä puolisoon ja saanut selvitettyä asiat Hilan ja Kelan kanssa. Kelasta oli nyt tieto, että apteekki saa myöntää kelakorvauksen. Loppu siis hyvin, kaikki hyvin.

Ainoastaan meillä meni jonkun verran "ylimääräistä" rahaa, kun molemmille lapsille piti hakea uudestaan erityisluvat ja vielä pikana, sen takia, kun myyntiluvan haltija vaihtui. Pääasia kuitenkin, että itse lääkkeet saadaan kelakorvauksella.

Reissu ei tästä kovin paljoa kärsinyt ja meni muutenkin hyvin. Kiitos Taivaan Isälle siitä ja taas yhden asian järjestymisestä. Kiitos myös puolisolle yhteydenpidosta apteeekkiin päin. Emme hoida ihan kaikkia asioita tähän tapaan, mutta nyt oli aika mukavaa, että puoliso hoiti puhelut apteekkiin ja minä taas viestit sairaalaan.

Tämä ei edes ollut kovin iso tai stressaava ongelma, varsinkin kun sitä yhdessä hoidettiin. Mutta ajattelin jakaa vilkaisun meidän lääkehuoltomaailmaamme.

Yleisenä löpinänä vielä kerron, että apteekista tilattavia tuotteita on lapsilla noin 24. Aika monet tuotteet ovat siis samoja molemmilla, mutta ne on laskettu erikseen mukaan, koska ne täytyy tilata ja hakea molemmille erikseen ja ne täytyy myös säilyttää eri kaapeissa lapsen omassa varastossa, mm. kelakorvausten takia. Tietysti hätätilanteessa voi lainata pieniä määriä toiselta lapselta, jos toisella on. Muutama lääkkeistä vaatii erityisluvat, jotka uusitaan ja haetaan vuosittain. Merkittävä osa apteekkituotteista on ruokavalmisteita lasten monimutkaiseen ruokavalioon. Tuotteet pitää käydä Kelan aikarajojen mukaan tilaamassa apteekista, yleensä siis pystyy tilaamaan 1-4 tuotetta kerrallaan. Kun ne ovat tulleet apteekkiin, niin ne pääsee hakemaan, yleensä auton ja ostoskärryjen kanssa, sillä etenkin ruokavalmisteet vievät paljon tilaa. Apteekkikäynneille tulee yleensä tarvetta yleensä useamman kerran viikossa, eivätkä asiat aina hoidu kovin nopeasti siinä apteekin luukulla, kun on useita tuotteita ja/tai harvinaisempia tuotteita. Suurimmasta osasta niistä saa kelakorvauksen, jolloin kelakatto (600?€/lapsi) täyttyy joskus alkuvuodesta ja sen jälkeen tuotteet maksavat 2,50€/ostokerta/lapsi. Joillakin lääkkeillä ei ole kelakorvattavuutta johtuen pitkälti siitä, että sairaus on harvinainen ja myös hoitokeinot ovat harvinaisia. Ne pitää maksaa itse. Nooalla niistä voidaan hakea korvaus vakuutuksesta, mutta vakuutusyhtiö ei suostu maksamaan kaikista tuotteista, jos niitä ei ole heidän lääkelistallaan.

Ylipäätään kaikkea lasten asioiden hoitoa on niin paljon, että se kävisi kyllä ihan hyvin osa-aikaisesta palkkatyöstä. Omaishoitajan työ ei tosiaankaan rajaudu vain hoitotyöhön.
posted from Bloggeroid