Vuodenvaihteessa Milkan jalkaan oli mystisesti sattunut jotain Ilona-jaksolla. Ei kuitenkaan ollut tietoa mitä ja missä tilanteessa. Jalassa ei oikein näkynyt mitään, mutta se oli selvästi arka ja koko tyttö oli vähän vaisu. Onneksi vaiva meni ohi parissa viikossa ja Milka on taas entisellään, iloinen vauhtityttö.
Sen jälkeen Nooalle tuli melko ärhäkkää ihottumaa nivuseen, mihin emme ensiksi meinanneet keksiä apukeinoa. Onneksi hyvä hoitokeino löytyi. Ihottuma ei ole silti hävinnyt kokonaan ja muistuttaa aika paljon muutaman vuoden takaista riesaa, joka oli siinä aika pitkään.
Viime viikolla Nooalla alkoi silmätulehdus keskiviikkona, ja torstaina kävin hänen kanssaan sitten terveysasemalla. Päädyin siihen, että meidän täytyy alkaa käyttämään kelataksia. Meillä on ollut sille aika vähän tarvetta, mutta nyt on alkanut tuntua, että reissut Nooan kanssa eivät enää suju, ellei isi ole mukana. Minulle on aika hankalaa nostella Nooaa autosta pyörätuoliin ja pyörätuolia auton takaluukkuun ja niin edespäin. Harjoittelimme siis taksin käyttöä ja se helpottikin paljon. Silmätulehdus parantui nopeasti silmätipoilla, kun saimme tipat nopeasti hankittua.
Heti seuraavana päivänä Nooalla oli käynti apuvälineyritys Respectalla. Menimme sinnekin taksilla Nooan kanssa kahdestaan ja lisäksi Nooan fysioterapeutti tuli mukaan. Nooalla on selässä alkavaa skolioosia, ja tätä varten on tulossa jonkinnäköinen pehmeä korsetti apuvälineeksi. Tätä varten piti ottaa mitat pojasta. Fysioterapeutti oli tässä suureksi avuksi niin kuin hän yleensäkin on, sillä käynnillä hän teki Nooan kanssa oikeastaan kaiken: riisui ja puki Nooan ulkovaatteet ja piti häntä sylissä tehden samalla terapiaa sekä auttoi rentoutumaan mittojen ottamisen aikana, kun vieras setä teki kaikkea kummallista. Minun piti lähinnä vain keskustella siitä, miten aluspaitaan ja korsettiin saadaan reikä peg-napin kohdalle vatsaan, kumpi aluspaitavaihtoehto olisi meillä parempi ja mikä tärkeintä, valita korsetin väri saatavilla olevista vaihtoehdoista. Valitsin vihreän. Tosin myöhemmin se piti vielä vaihtaa, kun ei vihreää ollutkaan saatavilla. Koko hökötyksen päällä pidetään kuitenkin varmaan vielä pitkähihaista paitaa tai bodya. Nooalla on yleensä aika lämmin ja hän hikoilee helposti. Lisäkerrokset eivät siinä mielessä olisi tarpeen.
Viime viikko tuntui aika hektiseltä, nimittäin noitten käyntien lisäksi oli myös pohdittavaa mm. meidän molempien vanhempien työasioissa.
Sen lisäksi minulla oli myös pitkä mutta hyvä keskustelu vammaispalvelun sosiaalityöntekijän kanssa. Minua oli taas alkuvuodesta harmittanut, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Viime huhtikuussa lähetin hänelle sähköpostia aiheesta "akuutit tilanteet". Olisi korkea aika vähän suunnitella, miten niistä selvitään. Asia on todella monitahoinen ja hankalakin, mutta lyhyesti kysymys kuuluu, mistä saadaan akuutisti jopa saman päivän aikana hoitoa lapsille, jos tulee akuutti tilanne (esim vanhempi kunnolla sairastuu tai jos vaikka kotihoitoringissä tulee pahoja katkoksia). Kysyin myös, saanko ainakin tietää, mihin numeroon voin soittaa tässä tilanteessa. Keväällä tai sen jälkeenkään sosiaalityöntekijä ei vastannut mitään, siis ei yhtään mitään, koko sähköpostiin.
Olen välillä ollut huolissaan em. ongelmasta, varsinkin viime keväänä ja kesällä. Sen jälkeen on ollut kuitenkin asiasta suhteellisen rauhallinen ja luottavainen olo, että Taivaan Isä pitää meistä huolta. Tästä huolimatta olen kokenut, että minun pitäisi edistää tätä asiaa. Se on ollut siis melkein vuoden jo mielessä ja kolkutellut takaraivossa keskeneräisenä asiana. Marraskuussa otin sen taas esille ja soitin sairaalaan kuntoutusohjaajalle. Hän oli samaa mieltä, että sitä kannattaa suunnitella. Sovimme, että alamme yrittää järjestää verkostopalaveria. Minä laitoin siis verkostolle sähköpostia, jossa avasin ongelmaa ja pyysin palaveria. Tähän tuli pari vastausta mm. päiväkodin ja kotihoitofirman puolelta, mutta vammaispalveluista ei tullut mitään vastausta taaskaan. Ei edes sellaista, että pidetään vaan palaveri. Joten alkuvuodesta asia on taas vähän kolkutellut takaraivossa. Puhelinkeskustelut ovat aika stressaavia, mutta lopulta sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluihin ja jätin soittopyynnön. Sosiaalityöntekijä soittikin samana päivänä takaisin, ja meillä oli todella hyvä keskustelu. Olin iloisesti yllättynyt, että hän ottikin asian nyt aika vakavasti ja sanoi, että se pitää selvittää. Hän myös lupasi selvitellä asioita. Saamme myös toisen yhteyshenkilön hänen lisäkseen vammaispalveluihin (palveluohjaajan). Erityisen paljon mieltäni lämmitti se, että sain myös tavallaan omasta työstäni hyvää palautetta. Sosiaalityöntekijä sanoi, että olet kyllä todella perusteellisesti miettinyt asioita. Tuon voisi ohittaa aika helposti, mutta tajusin että tämä pieni palaute kannattaa ottaa itselle vastaan ja huomioida se. Olen monen muun tavoin kokenut, että lasten omaishoitajan työssä ei oikein hyvää palautetta tai arvostusta saa juuri koskaan niiltä tahoilta joiden kanssa kuitenkin tekee yhteistyötä (kokemus ei koske teitä rakkaita lukijoita). Jos joku erehtyy arvostelemaan tai puhumaan pahaa, niin tätähän on sitten niin vaikeaa unohtaa. Sen takia on lämmittänyt mieltä, mitä hän sanoi.
Ja täytyy nyt varmaan vielä mainita, että myös päiväkodin työntekijöiden kanssa yhteistyö on toiminut tosi hyvin ja kummatkin käsittääkseni arvostavat toistensa työtä. Ollaan jopa sanottu se ääneen tammikuun aikana. Hyvää palautetta voi nimittäin saada silläkin tavalla, että muistaa sanoa sitä ensin jollekin toiselle.
Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen ja seuraavaan eli tähän viikkoon, eli taas tänä vuonna ilmoitin Nooan kouluun. Tällä kertaa hänestä oikeasti tulee syksyllä ekaluokkalainen käytyään nyt ensiksi pidennetyn eskarin. Tänään myös selvisi se asia, että myös päiväkodin puolella on ajatuksena, että Nooa jatkaa käytännössä samassa ryhmässä ensi syksynäkin. Ryhmä on varhaiskasvatus - ja perusopetusryhmä, vaikka se fyysisesti sijaisee päiväkodin puolella. Siellä käy nyt jo 7 lasta, vaikkakaan kaikki eivät käy joka päivä. Minulle on ollut edelleen ihan vähän epäselvää, että saako Nooa varmasti jatkaa siellä, mutta oli hyvä kuulla että saa. Olisi tullut melkoinen stressin aihe, jos ei olisi saanut.
Lopuksi näistä tämän viikon aiheista vielä mainintana, että joudun näinä päivinä käymään keskustelua (pitkästä aikaa) myös kotihoitofirman kanssa. Meidän yhteyshenkilö on ollut poissa, ehkä sairaana tms ja on edelleen poissa. Viime viikolla meiltä peruuntui yksi iltavuoro, kun asia oli firman päässä vain unohtunut hoitaa. Tällä viikolla tuli esiin, että me emme saakaan enää sellaista varahenkilöiden listaa, minkä tähän asti olemme saaneet. Eli nimiä, ketkä ovat hälytysvalmiudessa minäkin iltana lähtemään yövuoroon. Ymmärrän myös firman näkökulmaa, mutta minua huolettavat kaikki heikennykset mitkä voivat johtaa siihen, että yövuoro peruuntuu. Lisäksi kyseinen keskustelu on käyty jo aiemmin läpi. Nyt se pitää vaan käydä uudelleen kun on taas uudet yhteyshenkilöt. Toivon että samalla tulisi kuitenkin jotain pientä edistystä muutenkin asioihin, sillä pitkiin aikoihin mitään keskustelua ei oikein ole ollut. Tämä asia siis nyt on aika normaalia arkea ja miellän sen sisältymään edellä mainittuun omaishoitotyöhön. Vaikka sen tietää, että asiat ehkä todennäköisesti selviävät, niin nämä aiheuttavat helposti vähän stressiä ja osa yöunista välillä katoaa silloin, jos asia on kesken. Ei se kuitenkaan niin kamalasti haittaa, jos joku yö menee huonommin.
Eli alkuvuosi ollaan saatu elää varsin seesteistä arkea vain pienine stressin aiheineen. Silti isojakin kysymyksiä on taustalla.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti