torstai 22. maaliskuuta 2018

Kevätpalaveria odottelemaan

Hoitoavun rintamalta on hiukan uutisia.

Milkalla on ollut hoitoapua 12h viikossa kotipalvelun kautta. Tänään sain kotipalvelusta puhelun, jonka lopputuloksena tunnit jatkuvat samalla tavalla huhti- ja toukokuun. Kotipalvelu haluaa nyt pitää palaverin, joka järjestetään kevään aikana meillä. Siihen varmastikin tulee taas mukaan myös vammaispalvelu.

Olen kiitollinen Taivaan Isille huolenpidosta. Milkankin kohdalla hoitoapu tuntuu aivan välttämättömältä, mutta sen saaminen tai varsinkaan jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvää. Onneksi saimme taas melko pitkän jatkopäätöksen ja palaveri voidaan järjestää kiireettömästi sen aikana.

Palaveriin valmistautuminen olisi tärkeää, mutta se tuntuu aika vaikealta. Kirjoittaa ylös perusteluja, miksi tarvitsemme apua.  Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, miten keskustelu tulee sujumaan. Jälkeenpäin tulee kyllä hyviä perusteluja mieleen.

Rukoillaan, että palaveriin saataisiin mukaan yksi tai useampi henkilö, joka voisi puhua meidän puolestamme. Esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijä. Vaikka osaamme perustella itsekin, niin meidän puheilla on vähemmän painoarvoa.

Rukoillaan myöskin, että palaveri voisi sujua hyvässä hengessä, ja että nykyisiin arjen sujumista auttaviin aputunteihin ei tulisi mitään vähennyksiä tai huononnuksia siitäkään huolimatta, jos niiden lisänä aloitettaisiin Milkan omaishoidon vapaapäivät.

Toivon, että voisin odotella palaveria rauhallisin mielin eikä huolehtien. En jaksa enää stressata enkä murehtia. Mutta toivon myös, että saisin aikaiseksi valmistautua palaveriin kunnolla. Siinäkin rukousaihetta.

Ensin pitäisi tietysti saada sovittua palaverin aika, joten siihen voi vielä olla aikaa. Mutta palaverin puolesta kannattaa alkaa rukoilla jo nyt, koska sitten se menee varmasti hyvin.

Onneksi siihen on varmasti tulossa mukaan ainakin yksi henkilö, joka on meidän puolellamme: Jumala. Tarkemmin sanottuna Pyhä Henki, joka varmasti puolustaa meitä, koska hänen nimensäkin on Puolustaja. Uskon, että hän tulee olemaan paikalla.

torstai 15. maaliskuuta 2018

1 vuotta!

Meillä on nyt yksivuotias tyttö!

Tässä kuvia merkkipäivän vietosta. 

Päivänsankari heräsi aamulla tavalliseen tapaan, mutta lisäksi äiti höpötti normaaliakin enemmän ja lauloikin vielä. Tukka oli 1-vuotiaalla vielä pystyssä, kun sai lahjakassin tutkittavaksi.





Merkkipäivänä kerkesi onneksi myös vähän aikaa hulinoimaan isoveljen kanssa. On muuten isoveikallakin hiukan syytä juhlaan, kun on jo 4,5-vuotias!







Ja tässä päivänsankari itse. Valmiina neuvottelemaan juhlien yksityiskohdista? Äiti ei aina vaan ymmärrä ihan täysin, mitä se nännännää tarkoittaa, vaikka sen kuinka selkeillä äänenpainoilla selittää. 


Tällä yksivuotiaalla on maanantain mittausten mukaan pituutta reilut 78cm ja painoa noin 10,9kg.

Merkkipäivän viettoon kuului ulkoilu äidin, isoveikan ja hoitajan kanssa. Ulkona oli kaunis ja aurinkoinen, mutta aika kylmä keli ja pakkanen nipisti poskia. Ulkoilun jälkeen äiti tuli pötköttelemään viereen ja oli ihan hauskat jutut.




posted from Bloggeroid

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Perhematka Taysiin

Tänään kävimme koko perheen yhteisellä retkellä TAYSissa. Molemmilla lapsilla oli verikokeet, ajat lastenendokrinologille sekä ravitsemusterapeutille.

Illalla tietysti jo aloitin lasten tarvikkeiden pakkaamisen ja aamulla jatkoin pakkaamista sillä aikaa, kun isi teki Nooan ruuat valmiiksi. Vaihtovaatetta, vaippoja, harsoja, ruiskuja ja sensellaisia voi pakata jo illalla, mutta esimerkiksi lääkkeet, ruuat ja ruokapumput täytyy katsoa mukaan juuri ennen lähtöä.

Matkaan päästiin kuitenkin aikataulussa 9:30. Molemmat lapset hermostuivat lähdön takia ja huusivat autossa, kun lähdettiin liikkeelle. Nooa rauhoittui oikein mukavasti normaaliin tapaan laulelemalla ja lohduttelemalla. Milka itkeskeli vähän pitempään, mutta rauhoittui aina välillä ja lopulta katseli jo ihan tyytyväisenä lelua. Molemmilla lapsilla on ruoka kello 9 ja sen tiputtamista jatkoimme autossa. Tällä kertaa oli molemmille pumput mukana, mikä tuntui ihan hyvältä idealta, koska alkupuoliskolla matkaa minulla oli kädet täynnä tekemistä molempien viihdyttämisessä. Ajattelin, että en ehkä olisi saanut kaikkia ruokia letkutettua käsin ruiskulla. Pumppujen käytössä on vaan se haittapuoli, että letkustot pitää sitten huuhdella ruuan jälkeen, mutta se sujui ihan hyvin, kun mukana oli huuhteluvedet valmiina omissa tuttipulloissaan ja tyhjä limsapullo sotkuvesille.

Ruokien jälkeen loppumatka sujui hieman rauhallisemmin ja ehdimme Nooan kanssa räpsytellä joitain kuviakin takapenkin tunnelmasta.








Perille päästyä menimme suoraan lasten laboratoriojonoon, kun yleensä on ollut tapana käydä ennen lääkärin vastaanottoa labrassa. Sisään päästyä meille ei kuitenkaan ollut labrapyyntöjä valmiina, mikä harmitti jonkin verran. Aikataulu on TAYS-päivinä yleensä varsin tiukka, ja labrat olisi ollut kätevin ottaa tuohon väliin. Arvasimme, että niiltä ei tulla kuitenkaan kokonaan välttymään. Kömmähdyksen takia ehdimme sitten poikkeuksellisesti käydä kahvilla, tosin sekään ei niin kamalasti lohduttanut, kun olin juuri autossa tankannut eväitä. Milkalla oli taas kello 12 ruoka, jota aloitin jo labrajonossa antamaan ja kahvipöydässä sitten jatkettiin. 

Seuraavaksi suuntasimme lastenendokrinologian polille, jossa otettiin pituudet molemmista lapsista ja päästiin lääkäriä tapaamaan. Tuo lastenendokrinologi on kovin positiivinen, ystävällinen ja mukava ja lisäksi huippuluokan asiantuntija alallaan, joten hänen tapaamisensa on aina mukavaa. Hän on kaikista monista lääkäreistä se lääkäri, joka on oikeasti perehtynyt HIBCH-puutokseen - sen jälkeen, kun Nooa sai diagnoosinsa. Taustalla on tietenkin hänen huippu tietämyksensä mitokondriotautien ryhmästä ylipäätään. Keskustelimme ensin Milkan asioista ja laitoin samalla Milkan ruuan loppuun. Isi alkoi antaa Nooalle ruokaa klo 13 aikoihin. Juteltiin Nooan asioista.

Sen jälkeen lähdimme kiireen vilkkaa Milkan kanssa taas labraan, kun isi ja Nooa jäivät hoitamaan asioita sihteerin kanssa. Tällä kertaa saatiin pyynnötkin labraan. Kuten tavallista, niin pyyntöjä eri kokeista oli vaikka kuinka paljon, ja niinpä hoitajalla oli valmiina jotain 8-9 putkiloa, joihin olisi pitänyt saada Milkan käsivarsista verta, mutta eipä se sitten onnistunut. Pari putkilollista saatiin, mutta luonnollisesti Milka huusi kuin syötävä ja rimpuili, ja piikki meni pois paikoiltaan. Sen jälkeen koitettiin pistää vielä kaksi kertaa uudestaan, mutta ei tullut tuloksia. Käsivarret ovat pulleat ja suonet ovat pieniä ja piilossa. Lopuksi otettiin vielä sormenpäästä näyte, joka sentään onnistui. Koko kärsimys ja huuto kesti (onneksi vain) puoli tuntia. Milka huusi niin kovasti, että saatiin yksi oksennuskin aikaan. Tuollaista se on, eikä sille mitään voi, mutta se jäi harmittamaan, ettei kaikkea edes saatu otettua ja suurin osa kärsimyksestä oli ihan turhaa yritystä. Nyt meidän pitää mennä täällä Jyväskylässä uuteen yritykseen pikimmiten.

Nooa kävi labrassa isin kanssa ja hänen näytteensä saatiin sentään otettua. Labrassa tulee helposti kakat vaippaan, joten vaipanvaihtojen myötä sitten lähdettiin ravitsemusterapeutille. Aikataulu oli niin kireä, että menimme Milkan kanssa jo edeltä, kun isi ja Nooa menivät vasta labraan. Onneksi ravitsemusterapeuttia ei tunnu yhtään häiritsevän, että aikataulu on suunniteltu niin, että tulemme aina myöhässä.

Aloitin antamaan Milkan klo 15 ruokaa ruiskulla ravitsemusterapeutin pöydän ääressä. Kävimme Milkan ruokavalioasiat läpi ja jossain vaiheessa isi ja Nooa liittyivät seuraan. Milkalla on ollut ruokasekoituksessa käytössä vauvaikäisten valmisteita, joten kysyin, että vaihdetaanko ne joihinkin muihin nyt, kun Milka on juuri kohta vuoden vanha. On hyvä olla itse hieman perillä asioista, niin ne etenevät parhaiten. Milkalla tosiaankin tulee hieman muutoksia ruokavalioon. Nooan ruoka-asioista puhuttiin seuraavaksi, ja niihin tulee varmaankin vain vähäisiä muutoksia.

Kaikki lääkärin ja ravitsemusterapeutin päätökset tulevat varsinaisesti vasta myöhemmin postitse tai sähköpostitse tiedoksi. Ensin täytyy odotella labrakokeiden tulokset, sitten lääkäri ja ravitsemusterapeutti neuvottelevat ja sen jälkeen ravitsemusterapeutti laatii uudet ruokasuunnitelmat.

Lopulta pääsimme lähtemään paluumatkalle päin. Milka nukahti autoon heti samantien, eikä kyllä ollut mikään ihmekään. Annoin autossa Milkan ruuat loppuun. Jossain vaiheessa Milka heräsi taas ja itkeskeli aika surkeana, olihan hänellä ihan kamalan rankat verikokeet takana, ja auton turvakaukalokin alkaa olla aika nafti, joten se ei tietysti ihan mukavin paikka ollut. Milka kuitenkin tuntui taas rauhoittuvan parhaiten, kun otin hattua pois ja annoin hänen olla rauhassa. Loppumatkasta Milka nukahti vielä uudestaan. 

Nooan kanssa me kuuntelimme tietysti musiikkia koko matkan ja lauloin ja juttelin myös hänelle paljon. Illalla yläselkä kyllä tuntuikin siltä, että oli tullut oltua vinksahtaneissa asennoissa Nooaa viihdytellessä. Nooallakin oli paluumatkalla jo hieman väsynyt olo, mutta hän oli koko päivän reipas, iso poika niinkuin isoveli ainakin. Loppumatkasta piti vielä aloittaa Nooan viiden ruoka, kun emme ehtineet ajoissa kotiin. Se oli kuitenkin helppo homma, kun pumppu oli mukana. Eikä Nooa tunnu välittävän, vaikka ruokaa ei ole lämmitetty.


Kotona me, kaikkien tavaroiden purkamisen ja muiden hommien välissä, vähän lepäilimme ja pötköttelimme Nooan kanssa ja otimme vähän kotiutumiskuvia. Molemmat lapset saivat tietysti myös syliaikaa pitkän reissupäivän päätteeksi.


posted from Bloggeroid

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Iloinen lenkkikaveri


Tämä postaus oli tarkoitus tehdä jo muutama viikko sitten. Yhtenä kylmimmistä helmikuun pakkaspäivistä päätin lähteä ulkoilemaan Milkan kanssa, ja oli kiva huomata, että tyttökin oli oikein iloisella mielellä mukana. Kuvista tuli niin suloisia, että tallennetaan ne nyt blogiin muistiin.




Milka on yleensä aika rauhallinen lenkkikaveri, vaikka noin kauniita hymyjä ei normaalisti ulkona irtoa. Odottelemme vieläkin Milkalle apuvälinerattaita, joissa Milkan olisi mukavampi olla. Toivon, että sitten uskaltaisi lähteä vähän pidemmällekin kävelylle.

Oli kiva, että tänä vuonna on ollut kunnon talvi. Mukavaa silti, että kovimmat pakkaset jo helpottivat, mutta talvi vielä jatkuu. Linnut laulavat kivasti. Tänäänkin kävimme pikku kävelyllä. 

Lattialla Milkan kyynärnoja-asento on kehittynyt hurjasti ja Milka nostaa jo päätä aika korkealle. Veikeät hymyt ovat meillä ihan arkipäivää. Tämäkin kuva on helmikuulta.



Milkalla onkin ensi viikolla jo 1v-synttärit! Pitää ruveta pian ottamaan uusia kuvia 1-vuotiaasta!
posted from Bloggeroid