sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä maaliskuussa tapahtuikaan?

Vuosi lähestyy loppuaan, joten täytyy varmaan yrittää jotain juttua taas raapustaa blogiin.

Sen voin ainakin sanoa, että vuosi on mennyt yllättävänkin hyvin siihen nähden, miltä tuntui maaliskuussa saadun huonon uutisen jälkeen. Silloinhan saimme kuulla, että syntyvä vauva on sairas sekin. Lamaantumaan ei ehtinyt kuin ehkä yhdeksi iltapäiväksi, sillä tieto tuli vain viikkoa ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Siinä tuli kova kiire järjestellä synnytys toiseen sairaalaan ja muuta sellaista. Onneksi ystäväperhe tuli siinä kohtaa tueksi sekä toimintasuunnitelman laatimisessa että toteutuksessa. Sillä oli suuri merkitys.

Ei siinä tosiaan voinut jäädä surussa mylläämään, kun pää piti saada kuntoon synnytystä varten. Mistä löytää synnytykseen voimaa tai iloa, kun maailmaan on tulossa vaikeasti sairas lapsi? Aikaa oli hyvin, hyvin, hyvin vähän valmistautua uuteen tilanteeseen. Onneksi pohja ei tippunut alta, vaan taivaan isän iankaikkiset käsivarret kannattelivat siinäkin tilanteessa.

Synnytys meni hienosti ja siitä jäi hyvä muisto, kuten ensimmäisestäkin. Tapahtumien kulku oli oikeastaan aika jännittävä, ja siinäkin näin Jumalan kädenjäljen mukana. Kaikki sujui niin kohdalleen, jopa kellontarkasti. Se, miten ystävä ehti olla käynnistyspäivinä paikalla juuri niin kauan kuin tarvitsinkin hänen tukeaan ja seuraansa, ja se, miten tamperelainen doula tuli minua "etukäteen moikkaamaan" juuri silloin kun alkoikin tapahtua todenteolla. Tuo ennestään tuntematon doula oli kuin enkeli, niin osaava ja varma, että en olisi parempaa tukihenkilöä voinut tuohon synnytykseen saada, vaikka Iisak joutuikin olemaan kotona Nooan kanssa. Joskus nuorena olen myös pelännyt synnytystä kovasti, mutta sen pelon Jumala hoiti pikkuhiljaa pois jo vuosina ennen Nooan syntymää.

Kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ajanpuutteen vuoksi täytyy kiirehtiä. Milka syntyi 15.3. klo 0:27.

Synnytyksen jälkeen, heti kun vauva oli saatu turvallisesti maailmaan, sattui pikku "hupsista-pupsista-tilanne" tai oikeastaan siis vaaratilanne minun kohdallani. Se ei ollut kenenkään syy, vaan erittäin harvinainen synnytykseen liittyvä komplikaatio, niin voi varmaan sanoa. Synnytyksen hoitanut kätilö sanoi jälkeenpäin, että hän on nähnyt vastaavan tilanteen kerran aikaisemmin, ja arvasi sen takia mitä oli tapahtumassa. Sen takia hän osasi toimia erittäin nopeasti ja uskon, että hän pelasti henkeni, joka oli kuulemma minuuteista kiinni, tai ainakin hän turvasi hyvän jälkivoinnin minulle. Sattumuksen takia menetin 4,5 litraa verta, eli melkeinpä kaikki, ja sitä kuulemma korvattiin samaa vauhtia takaisin. Lääkäri, joka ei ollut nähnyt vastaavaa aikaisemmin, kursi minut kokoon, ja ko. operaation jälkeen aamuyöllä hb-arvoni oli ollut 100! Minusta se oli aika uskomatonta, ja kuvaa sitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti yliopistosairaalassa toimittiin. Mitenkähän olisi käynyt oman kotikaupungin keskussairaalassa, jossa olisin synnyttänyt, jos Milka olisi ollut terve, tai jos emme olisi saaneet hänen diagnoosiaan ajoissa, tai jos synnytys olisi alkanut itsestään ennen käynnistyspäivää.

Itselleni tuo tilanne ei ollut niin kovin hurja koettuna, kuin miltä se kuulostaa. Minut tietysti nukutettiin melkein heti, ja vaikka vähän ehdinkin kuulla, mitä tapahtuu, niin en kerinnyt tai osannut pelästyä. Nukutukseen joutuminen oli ihan tuttua juttua jo ensimmäisestä synnytyksestä. Aamulla oli toki heräämössä sitten jännä kuulla, mitä siinä tapahtuikaan. Ja Iisakille sain laittaa tippa linssissä viestiä, että onneksi en joutunut jättämään sinua yksin tänne. Näiden kahden sairaan lapsen kanssa kumpikaan meistä ei pärjäisi yksin.

Oikeastaan koko synnytys ja jälkihässäkkä jäi mielestä hyvin nopeasti, mutta en kuitenkaan halua unohtaa sitä kokonaan. Se on taas yksi asia, joka kertoo Jumalan uskollisuudesta ja huolenpidosta. Hän on kaikkien tilanteiden yläpuolella, Hän näkee kaiken, tietää kaiken jo etukäteen ja auttaa joka tilanteessa. Hänellä on niin sanotusti homma hallussa.

Ainiin, muutamaa viikkoa ennen Milkan syntymää olin rukouskokouksessa, ja eräs henkilö sanoi minulle sanoman, jonka hän koki olevan Jumalalta minulle. Hän sanoi, että "kävelet korkean jyrkänteen reunalla, mutta sinä et putoa sinne". Ajattelin, että se liittyy jollain tavalla siihen, onko vauva terve vai sairas, koska ajatus toisenkin vauvan sairaudesta on tuntunut etukäteen ihan mahdottoman syvältä kuilulta. Ja koska se oli siihen aikaan avoin kysymykseni. No, pari kuukautta synnytyksen jälkeen muistelin tuota sanomaa, ja silloin minä yhtäkkiä tajusin, mihin se liittyi. Pling - ihan kuin valot olisivat syttyneet kun tajusin. Aivan, minä en kuollut enkä siis pudonnut kuiluun. Ehkä Jumala halusi sanoa, että hän on kyllä tiennyt koko ajan mitä tapahtuu.

Tässäpä siis avattuna hiukan maaliskuun tapahtumia. Kai se kuitenkin oli se merkittävin hetki tänä vuonna, kun Milka syntyi.

Kun minä olin nukutuksessa operoitavana, niin enkeli-doula piteli vastasyntynyttä Milkaa ihoaan vasten. Myöhemmin hän kertoi moneen kertaan, kuinka liikuttavaa se oli ja että vauva oli niin kaunis. Enkeli-doula oli kaikin tavoin ihana ja muun muassa antoi minulle itse tekemänsä "voimavillasukat" lahjaksi. Ne ovat minulla nytkin jalassa.

Kevät oli vaikea ja siitä taisin jotain blogissa kertoakin. Sitten alkoi kuitenkin elämä voittaa ja lähteä pyörimään. Kesä meni oikein mukavasti, vaikka en niin paljoa siitä muistakaan, kun melko väsyneitä oltiin. Kivoja kuvia on kuitenkin muistona ja mm. facebookin mustavalkokuvahaaste oli itseasiassa lopulta jopa merkittävä leikki, koska niihin kuviin tuli ikuistettua pari kesän merkittävistä hetkistä. Syksy oli henkisesti rankempi tietyistä asioista johtuen, mutta muuten on mennyt hyvin. Tuntuu, että tässä ei kulu aikaakaan, kun Milka täyttää jo 1v. Niin vaan on lähtenyt elämä sujumaan tässäkin uudessa tilanteessa.

Kiitos kaikille blogin lukijoille kuuntelemisesta ja tuestanne. Vaikka se olisi vähäistäkin, niin ei kuitenkaan merkityksetöntä.

Kiitos Taivaan Isälle aivan ihanista, erityisistä lapsista ja tietenkin parhaasta lasten isästä ja puolisosta, joka pitää tätä perhettä omalta merkittävältä (200%?) osaltaan pystyssä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

25. luukku: Poika on meille annettu

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Jesaja 9:6

Nooa tuli kotiin. Hän jaksoi vähän aikaa poseeratakin ennen päivälevolle lähtöä, joten saatiin joulukuvia otettua päivänvalolla. Tästä se joulunvietto lähtee jatkumaan. Nyt otetaan rauhallisesti ja nautitaan meille hiukan harvinaiselta tuntuvaa perheaikaa. 

Hyvää Joulua, Siunattua Vapahtajan Syntymäjuhlaa!






posted from Bloggeroid

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24. luukku: Kunnia Jumalalle!


Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
Luukas 2:13‭-‬14 FINPR

Joulu on tullut taas tilanteista huolimatta. Nooa on vielä sairaalassa, mutta pääsee toivottavasti huomenna kotiin. Meillä oli ihan hyvä jouluaatto, vaikka oltiinkin erillään. Tai ainakin minun näkökulmastani. Aamupäivällä ja päivällä olin Nooan kanssa sairaalassa ja isi oli Milkan kanssa kotona. Kun tulin kotiin, niin kuusi oli saanut koristeet. Isi oli Nooan luona iltapäivällä ja alkuillalla, ja me teimme Milkan kanssa hiukan kiireisiäkin puuhasteluja. Joulupukki ei koskaan vieraile meillä, mutta lastenosastolla hän tietysti käy, kuinkas muuten. Niinpä Nooakin sai nähdä pukin.




Isi tuli illaksi kotiin. Söimme hyvin ja vietimme loppuillan Milkan kanssa kolmisin. Milka jaksoikin availla oikein reippaasti lahjapaketteja sohvan nurkassa istuen. 








Nooan kannalta oli tietysti kurjaa, että ei saanut olla kotona. Mutta Nooalla oli tänään jo paljon parempi olo ja olihan sairaalassakin joitain hyviä hetkiä, kuten pitkien päiväunien nukkuminen äidin sylissä. Jos kaikki menee hyvin, niin ehdimme vielä huomenna viettää joulua koko perheellä ja Nooakin pääsee nauttimaan kotoisasta joulutunnelmasta.

Kyllä huomaa, että Jumalalla on hyvä tahto meitä ihmisiä kohtaan. Olemme saaneet niin paljon hyvää.


posted from Bloggeroid

torstai 21. joulukuuta 2017

21. luukku: Rauhassa

Nooalla oli illalla kuumetta 38,4. Oli väsynyt, huonovointinen ja lämmin. Kaikki ovat normaaleja ominaisuuksia, mutta ajattelin että poika on ehkä vielä lämpimämpi kuin yleensä.

Annoin Nooalle panadolia ja ressu nukahti heti. Tunnin päästä hän heräsi ja kuume oli laskenut panadolin avulla 37,7. Toivottavasti hän saa levättyä ja kuumeilu menisi ohi. Seuraamme yön yli tilannetta kotona. Jospa ei tarvitsisi lähteä sairaalaan.

Rukoillaan, että Nooa paranisi ja saisimme olla joulun yhdessä kotona.

En tiedä, mikä raamatunkohta tähän sopisi. Vaikkapa:

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. Psalmit 4:8

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Puhelu

Puhelu kotipalvelusta tuli. Se oli ihan mukava puhelu tällä kertaa. Kotipalvelun virkailija oli soittanut ensin hoitofirman yhteyshenkilölle, joka oli puoltanut tuntien jatkamista. Mielestäni ei ole hyvä asia, että hoitofirman mielipiteellä on noin paljon painoarvoa perheemme avun saamisessa. Tuo firman yhteyshenkilö ei ole varsinaisesti juuri ollenkaan selvillä, mitä meillä kotona tapahtuu. Hän ei ole meidän kanssa juuri missään tekemisissä, mutta hoitaa kuitenkin palaverit kaupungin kanssa. Mielestäni huono yhtälö. Mutta onneksi hän oli kuitenkin tällä kertaa sitä mieltä, että kaikki on mennyt hyvin.

Olin iloisesti yllättynyt, että kotipalvelu myöntää nyt jatkopäätöksen 3kk ajalle. Se on pisin jakso, jonka olemme tähän mennessä saaneet. Virkailija olisi halunnut tavata meidät palaverin merkeissä, mutta ei mitenkään ehdi ja arveli, että ei sitä välttämättä tarvitakaan. No, ei todellakaan tarvita. Se on suuri helpotus, että enempää keskustelua ei nyt tarvitse käydä.

Kerroin myös, että minulla on ollut stressiä kotipalvelun tuntijaon toteuttamisesta. Kokonaismäärä on 12h viikossa Milkan hoitoon ja kotityöapuun. Tunneista 2h tehdään kotitöitä yhdessä hoitajan kanssa, 5h on asioiden hoitoon ja 5h rentoutumiseen. Virkailija oli nyt sitä mieltä, että jako on ohjeellinen, joten siitä ei kuulemma tarvitse ottaa paineita. Ihan hyvä, että ei. Ehkä hän ymmärtää, että se ei voi toteutua minuutilleen samalla tavalla joka viikko. Aikaisemmin sain melko erilaisen kuvan. Mutta ehkä siinä oli jonkinlaisia väärinkäsityksiä mukana.

Tämä näyttää myös jatkon kannalta hyvältä. Voisi kuvitella, että jatkossa ei tarvitse enää yhtä suurta vääntöä käydä tästä samasta aiheesta, vaan ko. tuntimäärä voi jatkua. Jossain vaiheessa varmaan maksajataho vaihtuu.

Voi kiitos Jeesus, että asia meni noin hyvin.

Nyt päästään nauttimaan joulun ajasta hyvillä mielin. Toivottavasti saamme taas viettää joulun kotona, eikä kukaan sairastele.

20. luukku: Herran Voideltu

Tälle päivälle kelvannee tämä katkelma Luukkaan evankeliumista, joka löytyy sieltä heti jouluevankeliumin jälkeen ja liittyy myös joulun ajan tapahtumiin:

Jerusalemissa oli mies, jonka nimi oli Simeon. Tämä mies oli hurskas ja jumalaapelkäävä. Hän odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällään. Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, ettei hän näe kuolemaa, ennen kuin on nähnyt Herran Voidellun.
Hän tuli Hengen vaikutuksesta temppeliin, ja kun vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle niin kuin lain mukaan oli tapana, hän otti lapsen syliinsä, ylisti Jumalaa ja sanoi: ”Herra, nyt sinä päästät palvelijasi rauhassa menemään, sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet valmistanut kaikkien kansojen nähtäväksi, valoksi, joka ilmestyy pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille.”
Luukas 2:25-32

Pientä joulukalenteriväsymystä pukkaa. Jaksaakohan vielä 4 blogitekstiä tehdä ennen joulua? Se jää nähtäväksi. Jotain jännitettävää siinä.

19. luukku: Suuri ihme

Voi tätä riemun päivää! Mitä sainkaan vielä vanhoilla silmilläni nähdä. Ei ehkä yhtä suuri ihmetyksen aihe, kuin mitä Simeon sai nähdä pyhäkössä Jeesuksen synnyttyä (Luukas 2:25-32), mutta kuitenkin ihmetyksen aihe. 

Milka on kovasti ollut menossa mahalleen, mutta kun toinen käsi on jäänyt vartalon alle jumiin, niin ei ole päässyt perille asti. Illalla Iisak huhuili katsomaan, että nyt on hyvännäköistä yritystä. Hurjan kannustuksen saattelemana Milka jaksoikin pitää päätä ylhäällä tarpeeksi kauan, että sai vielä käden vedettyä alta pois, ja niin tyttö oli päätynyt selältä vatsalleen ihan omin avuin (kannustusta lukuunottamatta). Oli se iloinen hetki vanhemmille, ja tyttö oli tietysti itsekin tyytyväinen. Samaa piti yrittää vielä uudestaan useamman kerran, kunnes alkoi sujumaan jo hieman sutjakkaamminkin.

Toista vauvaa odotellessa ja Milkan vauvaiällä olen miettinyt, pääsenkö vielä joskus näkemään vauvan kehitysaskeleita. Joista tietysti vatsalleen kääntyminen on yksi merkittävä. Näin sitten vaan sekin on nähty.

Osaakohan tyttö sitä vielä huomennakin? Eiköhän vaan, niin kova on menemisen halu. Toivottavasti tämän myötä myös vatsallaan olo alkaisi sujumaan. Kuvassa ainakin toinen käsi on edessä. Sekin on jo hyvä. Mutta molemmat olisi vielä parempi, ja sitten niihin pitäisi vielä tukeutua ja nojata. Vielä on paljon opeteltavaa. Onneksi fysioterapeutti auttaa. 



Tähän sopii myös raamatunjakeeksi vaikkapa:

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Psalmit 139:14

posted from Bloggeroid

maanantai 18. joulukuuta 2017

18. luukku: Jumalan ajatukset

Tässä tämän päivän raamatunkohta:

"sillä minä tunnen ajatukseni, joita minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra. Ne ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia – minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."
Jeremia 29:11

Viikonloppu on mennyt ihan hyvin ja olen siis ilmeisesti saanut melkein tarpeeksi nukuttua perjantain epäilyksistä huolimatta. Lauantai-iltana meinasi tosin  vähän masentaa. Ehkä olin siinä kohtaa liian väsynyt. Tällä viikolla olisi tiedossa taas puhelinkeskustelu kotipalvelun kanssa, ja sen jättäisin mielellään välistä. Kotipalvelu-päätös loppuu vuoden loppuun, mutta meillä on jatkuva tarve Milkan hoitoavulle. Joten keskustelu on käytävä, jos mielii jatkoa saada. Edellisistä puheluista jäi traumat. Kuulostaa traagiselta, mutta ei ole kovinkaan suurta liioittelua. Toivottavasti palveluohjaaja ei painosta taas tuntien vähentämiseen tai keksi muutakaan uutta ikävää kiusaa. Viimeiset muutamat viikot olen ollut huolehtimatta tästä asiasta, toisin kuin 3 edeltävää kuukautta. Toivottavasti ei juuri joulun alla tule ikäviä uutisia.

Kuitenkin tuntui että joulukuun 1. päivän raamatunkohta oli ikäänkuin minulle. Lupaus siitä, että Jumala hoitaa homman. Pian se ehkä nähdään.

Joka tapauksessa uskon, että Taivaan Isä pitää meistä huolen ja antaa kaiken tarvittavan. Vaikka yhteiskunnan tarjoaman tuen saamisen prosessi on tuntunut välillä liiankin raskaalta, niin tulevaisuus ja toivo ei ole menetetty. Jumala antaa ne meille.

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. luukku: Jumalan mielen mukainen kärsimys

Sen tähden myös ne, jotka kärsivät Jumalan tahdon mukaan, uskokoot sielunsa uskollisen Luojan haltuun ja tehkööt sitä, mikä on hyvää. 1.Piet.4:19

Ne, jotka kärsivät Jumalan tahdon mukaan. Mitä tai millaista on Jumalan mielen mukainen kärsimys? Haluaako Jumala meidän kärsivän? Jos kerran Jumala on hyvä ja rakastava, miksi hän sallii kärsimystä, puhumattakaan siitä että hän haluaisi meidän kärsivän? Äkkiseltään kuulostaa kummalliselta, että Jumala tahtoisi tai edes sallisi asioita, joista seuraa kärsimystä.

Pitkäperjantain kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta muistuttaa kuitenkin, ettei maailman kärsimys ole kivuton asia Jumalallekaan. Ristillä Jumala itse kärsii luotujensa kanssa. Jos sanomme olevamme Jeesuksen seuraajia, voimmeko oikeastaan odottaa itsekään välttävämme kärsimystä?

Pietari tarkoitti varmaankin ylläolevassa raamatunkohdassa kärsimystä, joka aiheutuu Jeesuksen seuraamisesta: pilkkaa, vainoa ja sen sellaista. Entä muut kärsimykset, kuten vaikkapa sairaudet? Voinko sanoa että ne kärsimykset, joita itse olen joutunut kokemaan, ovat olleet Jumalan mielen mukaista kärsimystä?

lauantai 16. joulukuuta 2017

16. luukku: Täydelliset lahjat

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa. Jaakob 1:17

perjantai 15. joulukuuta 2017

15. luukku: Tyhjää täynnä!

En ehtinyt taikka jaksanut etsiä tänään ainuttakaan raamatunpaikkaa enkä edes kysynyt puolisolta. Voisivatkohan lukijat auttaa?

Tänään oli taas melkoisen väsynyt päivä. Meillä on ollut neljänä viime yönä yöhoitaja molemmilla lapsilla, mutta en ole viime aikoina pystynyt käyttämään korvatulppia ja olen herännyt joka yö Nooan todella kovaan huutoon ja muihinkin ääniin. Tänään oli aika huolestunut olo, miten jaksamme viikonlopun. Milkan yöhoito on aina maanantaista torstaihin ja nyt on taas perjantai eli 3 seuraavaa yötä pitäisi selvitä ilman Milkan yöhoitoa. Onneksi illalla oli hiukan parempi olo. Eiköhän se tästä suju kuitenkin. Varsinkin jos korvat paranisivat ja voisin taas käyttää korvatulppia ja nukkua.

torstai 14. joulukuuta 2017

14. luukku: Lasten kaltaiset

Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Luukas 18:15‭-‬17


Päivä on kulunut varsin lastenhoitopainotteisesti. Milka on nuhassa, mutta on silti ollut ihan reipas ja iloinen tyttö koko päivän ja sai nukuttua päiväunia normaalisti. 

Nooalla on ollut koko päivän huono olo, vaikka hän ei ilmeisesti ole kipeä. Onneksi peppu on melkein parantunut sibicortin avulla. Pepun tilanne tuntuu heiluvan laidasta laitaan. Nyt edetään Sibicortin avulla, tarvittaessa kuuri joka toinen viikko. Onneksi on joku rasva, joka auttaa.

Viime yönä Nooalla oli aika normaali yö, mutta edeltävänä yönä hän nukkui vain yhteensä 6h, sillä hän oli ollut hereillä kolmesta melkein seitsemään asti, kylläkin tyytyväisenä. Mutta sen jälkeen on sitten ollut aika väsynyt, kun yöt ovat muuten olleet kovin levottomia ja itkuisia syksyn mittaan. Toivottavasti Nooa saisi nukuttua paremmin. 

Meillä oli kuitenkin oikein mukava ilta päivähoidon jälkeen Nooan kanssa, kun isi hoiti enimmäkseen Milkaa. Nooalla meinasi olla vähän väliä huono olo, mutta se ei haitannut niin paljon, kun lauloimme yhdessä ja kuuntelimme myös lasten joululauluja.

Nyt Nooa ei kuitenkaan meinaa saada unta, vaikka kello on jo yli kymmenen. Isi nukuttaa Nooaa sylissä, kuten joka ilta. Nooalla on tänään tavallista huonompi olo. Milka sai tällä kertaa jo hiukan ennen kymmentä unta. Toivottavasti hän ei enää herää. 

Hyvää yötä, Jeesus myötä. 

posted from Bloggeroid

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

13. luukku: Yhteys

"minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa." 1. Joh.1:3

Yhteys Jumalan kanssa. Siinä onkin uskon ydin. Ilman yhteyttä on vaikea kommunikoida ja kommunikointi taas parantaa yhteyttä. Siis kommunikoimaan.

Jumalan kanssa olisi hyvä kommunikoida enemmän, koska silloin Jumala yleensä rauhoittaa ja rohkaisee itseäni. Jotenkin se yhteydenpito vaan tuppaa unohtumaan. Jumala ei ole yleensä pitänyt suurta meteliä itsestään, vaikka en muista häntä, mutta silti hän on aina paikalla ja tavattavissa. Erittäin hieno persoona. Vaatimattomasti sanottuna. Vaikka en voi sanoa tuntevani häntä vielä liian hyvin.

tiistai 12. joulukuuta 2017

Luminen päivä ison vauvan kanssa

Milkasta tulee otettua enemmän kuvia kuin Nooasta, koska vietän paljon enemmän aikaa Milkan kanssa. On Nooastakin vauvavuodelta kyllä paljon kuvia, tosin ne ovat useimmat huonolaatuisia.

Tänään kuitenkin pötköteltiin lattialla ja laitoin Milkan oikealle kyljelleen ja imetystyynyn pönkäksi selän taakse. Oikealla kyljellä oloa pitäisi harjoitella toispuolisuuden välttämiseksi. Vasemmalle puolelle Milka kääntyy jo liiankin automaattisesti, ja sitten hän yleensä jää siihen jumiin eikä pääse takaisin päin. Nytkään Milka ei kauan oikealla kyljellään viihtynyt, mutta ainakin tyyny esti vasemmalle menon ja auttoi pysymään vähän pitempään selällään, mikä sekin on välillä ihan hyvä. Tyttö oli saanut nähtävästi pallon haltuunsa, mikä oli mukava havainto. Tyyny taisi vähän auttaa pallon lähettyvillä pysymisessä.


Milka on viime päivinä harjoitellut kovasti jalkojen nostamista selällään ollessaan. Tavoite olisikin saada varpaista kiinni. Kuvassa minä avustan pitämällä jalat sopivalla etäisyydellä, jotta Milka saa tutkailla tonttusukkia, joissa on pikku kulkuset. Tonttusukat sopivat mainiosti juuri tähän kehitysvaiheeseen. Milkalla on myös muita sukkia, joissa on joku kiva kuva tutkittavaksi. Mm. isin ostamat batman-sukat ja äidin ostamat porosukat.


Lumisateesta huolimatta uskaltauduimme Milkan kanssa pitkästä aikaa hiukan ulos. Kärryttelimme ihan pikkuisen ja Milka katseli ihan tyytyväisenä kärryjen suojasta, kun äiti teki lumityötkin. Isi oli tyytyväinen, kun pääsi ajamaan suoraan pihaan. Lumitöitä taitaa riittää vielä tänään tai huomenna isillekin.

Milkalla on ollut käytössä turvakaukalo - adapteri - rattaiden runko - yhdistelmä ulkoiluun ja liikkumiseen. Adapteri on vaan hiukan rikki, joten ulkoilu on nyt jäänyt aika vähiin mm. siksi, ettei se hajoaisi kokonaan liian aikaisin. Milka on myös kasvamassa ulos turvakaukalosta. Omiin tavallisiin rattaisiin ei saatu kunnon asentoa.

Milka todennäköisesti saa apuvälineenä joko muutostyöt omiin rattaisiin tai sitten apuvälinerattaat. Lisäksi hän tarvitsee ja saa jonkunlaisen tuolin kotikäyttöön. Toivon vaan, että asia etenisi aika nopeasti rattaiden osalta, ettei jäätäisi ihan jumiin kotiin.

Nyt on Nooan päivähoito ohi tältä päivältä, isin työpäivä pulkassa ja vietetään perheiltaa. Ilta tuntuu aika lyhyeltä Nooan kanssa oloa ajatellen, joten Nooa on suurimman osan ajasta sylissä ja sylivuorot jaetaan äidin ja isän kesken. Milka pääsee myös todennäköisesti vielä isinkin kanssa sylittelemään ja leikkimään. Sitten tehdään molemmille lapsille iltatoimet ja yritetään saada molemmat nukkumaan. Toivottavasti lapset nukkuvat hyvissä ajoin ennen yöhoitajien tuloa, jotta vanhemmatkin ehtivät syömään ja pesemään hampaat ennen sitä. Toivottavasti kaikki perheenjäsenet nukkuvat yön hyvin ja molemmat yöhoitajat jaksavat valvoa.
posted from Bloggeroid

12. luukku: Kipujen mies

Jes.53 (RK)
3. Hän oli halveksittu ja ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän kärsi. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta häntä haavoitettiin meidän rikkomustemme tähden, runneltiin meidän pahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällään, että meillä olisi rauha, ja hänen haavojensa kautta meidät on parannettu.

Nooalla on aina ollut hyvä iho, mutta nyt on ollut useamman kuukauden ajan kurjaa ihottumaa ja ihorikkoja vaippa-alueella. Loka-marraskuulla kuukauden mittainen lääkevoidekuuri auttoi aika paljon, mutta iho ei ihan ennalleen kuitenkaan palautunut. Kuurin loppumisesta vain parin viikon päästä iho loimottaa taas ihan punaisena ja välillä meinaa mennä paikoin rikki. Silloin tietysti ressua itkettää kun vaippaa vaihdetaan.

Syksyllä käytiin ihotautilääkärillä, josta saatiin kyllä yllämainittua apua, mutta ihottuman syy ei kuitenkaan selvinnyt. Soitin juuri ihopolille ja sain hoitajalle soittoajan, että saataisiin uusia ohjeita. Omatoimisesti ollaankin jo aloitettu kortisonikuuria, jotta tilanne pysyy edes jotenkin hallinnassa.

Todella kurjaa, kun vaiva ei meinaa parantua.

Jeesus tietää, millaista se on, kun tekee kipeää. Rukoillaan, että Nooan peppualue paranee. Ja että hänen ei tarvitsisi itkeä öisin pepun tai pahoinvoinnin tai muidenkaan syiden takia, vaan saisi nukuttua.

maanantai 11. joulukuuta 2017

11. luukku: Tosi valo

Meillä nähtävästi toteutuu tänä vuonna adventtimaanantait. Adventtikynttilät on hienosti aseteltuna ja valittu niistä, mitä kaapista löytyi: kaksi punaista lyhyempää ja kaksi sinistä pitempää kynttilää. Ensimmäisenä adventtina en kerinnyt kuitenkaan sytyttää kynttilää, joten se jäi maanantaille. Samalla tavalla kävi toisenkin adventin kanssa. Ehkä tästä tulee uusi adventtiperinteemme?

Adventtimaanantain kunniaksi halusin löytää jonkun jouluun viittaavan raamatunpaikan ja kysyin apua pastorimieheltäni. Mikä olisi sellainen "valo voittaa pimeyden"-kohta. Pastori lähti etsimään Johanneksen kirjeistä, ja löytyihän sieltäkin ihan kiva kohta, mutta se oli vain osa yhdestä jakeesta. Lopulta päädyimme kuitenkin tähän Johanneksen evankeliumin alun kohtaan:

Joh. 1 (Käännös: RK)
9. Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
10. Maailmassa hän oli, ja maailma oli hänen kauttaan syntynyt, mutta maailma ei tuntenut häntä.
11. Hän tuli omaan maahansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
12. Kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä.

Tämä on joulun sanomaa.

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

10. luukku: Vetten läpi

Jos vetten läpi kuljet, olen minä sinun kanssasi, jos virtojen läpi, eivät ne sinua upota; jos tulen läpi käyt, et sinä kärvenny, eikä liekki sinua polta. Jes. 43:2

Nyt mennään aika syvissä vesissä väsymyksen kanssa. En jaksanut taaskaan etsiä raamatunpaikkaa, mutta puhelinsovellus etsi sen minulle. Ihan hyviä valintoja sovellus on tehnyt, joten näillä mennään nyt sitten. Toivottavasti ensi viikolla olisi tulossa vähän pirteämpiä päiviä. Se vaatisi varmaan jonkun nukutun yön tai pari.

lauantai 9. joulukuuta 2017

9. luukku: Kirkkauden toivo

Eilen jäi tekemättä koko joulukalenteripostaus, mutta kuulin juttua, että hyvässä kalenterissa joutuu aina joskus kovastikin etsimään, että löytyykö sitä luukkua.

Tänään menen myös helpomman kaavan kautta ja kelpuutan puhelinsovelluksen valitseman kohdan:

Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavissa siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Room.8:18

Tänään on ollut tosi väsynyt päivä. Kai se lasketaan kärsimyksiin, jos on tarpeeksi väsynyt eikä pääse lepäämään? Tosin tänään kävi niin, että lopulta sitten pääsin, huilattiin yhdessä lapsen kanssa. Tällä kai selviää iltaan.

Jokusia vuosia sitten yksi ystävä lohdutti, että elämä kestää niin lyhyen hetken, enintään jonkun 80+ vuotta, ja sen jälkeen päästään lepoon ja iloon. Silloin oli toisenlaiset huolet, mutta tuokin rohkaisi.

torstai 7. joulukuuta 2017

7.luukku: Herran silmä

Katso, Herran silmä valvoo niitä, jotka häntä pelkäävät ja panevat toivonsa hänen laupeuteensa,
pelastaaksensa heidän sielunsa kuolemasta, elättääksensä heitä nälän aikana. Ps.33:18-19

Tämäkin sopii täydellisesti omaan elämääni. Tänään en oikein jaksa selostaa tätä pitempään.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

6. luukku: Onnellinen kansa

Onnellinen se kansa, jonka jumala on Herra, se kansa, jonka Herra on omakseen valinnut! Ps.33:12 (käännös:92)

Paljon onnea 100-vuotiaalle Suomelle! Toivon, että Suomen kansa saa olla onnellinen kansa.

Toivon, että Suomi pitää edelleen ja entistä enemmän huolta orvoista, leskistä ja muukalaisista, kuten Jumala on Raamatussa kehottanut. Siihen joukkoon voidaan varmaan laskea myös vammaiset ja tietysti myös eläkeläiset ja maahanmuuttajat. Kaikki ne, jotka eivät selviydy omin avuin.

"Herra siunatkoon sinua, Suomi, ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan."

tiistai 5. joulukuuta 2017

5. luukku Raamattuun

Lastenhoidon lomassa ei ole paljoakaan mahdollisuuksia omiin harrastuksiin. Meidän perheessämme harrastukset ovat viime aikoina olleet sellaisia, joita voi toteuttaa kotona. Parisuhteessa on kuulemma tärkeää olla joku yhteinen harrastus. Tänä syksynä ainakin yksi harrastuksemme on ollutkin yhteinen, nimittäin Raamatun ulkoa opettelu. Kumpikin valitsee jonkun Raamatun kirjan tai pätkän tai luvun ja alkaa opetella sitä ulkoa, esimerkiksi yksi jae päivässä. Yhteistä tekemistä siitä tulee siinä vaiheessa, kun opeteltua pätkää sitten tarkistetaan, eli toinen laskettelee ulkomuistista niin paljon kuin osaa ja toinen tarkistaa. Jos menee jotain väärin tai jää välistä, niin tulee sanomista. Hauskaa! Mitäs sitä muutakaan iltaisin tekisi, kuin pitäisi tenttejä toisilleen. Aina kun on oppinut vaikka vain yhden jakeen lisää, niin pidetään uusi testi. Jos lapset sanovat omia juttujaan väliin, niin vaikeusaste nousee häiriötekijöiden muodossa. Nooa esimerkiksi usein innostuu itsekin juttelemaan, kun kuulee "rytmikästä puhetta".

Jos tuntuu, että et jaksa lukea Raamattua vaikka haluaisit, niin opettele sitä ulkoa! Se ei ole lainkaan niin vaikeaa kuin miltä se kuulostaa. Ja tuntuu hienolta kun osaa.

Minä opettelin Johanneksen evankeliumin 14. luvun. Siinä Jeesus puhuu opetuslapsilleen ennen kuolemaansa ja sanoo jäähyväiset. Kun Iisak tenttasi tuota lukua minulta ja luettelin sitä ääneen, niin tämä kohta oli aina erityisen hienoa sanoa:

Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Joh.14:19

Etenkin tuo loppu on iso juttu. Jeesus sanoi tämän ennen kuolemaansa, mutta hän tiesi, että hän tulee voittamaan kuoleman ja nousemaan elämään. Jeesus elää ja sitä kautta mekin saamme elää.

Se, miksi tämä on minulle tärkeää, liittyy toissapäivän joulukalenteritekstiin. Kaikki raamatunpaikat, joissa puhutaan kuolemasta ja elämästä, ovat jotenkin todellisempia, kun niitä asioita on miettinyt oman lapsen kohdalla.

Eräs toinen erityislapsen vanhempi kirjoitti blogissaan, että he käyvät joka päivä taistelua lapsen kohdalla sairautta vastaan, taistelua, jota he eivät tule koskaan voittamaan, sillä kyseessä on kuolemaan johtava sairaus.

Minä koen asian eri tavalla. Taistelu ei välttämättä ole hävitty, vaikka lapsi kuolisi. Silloin hän pääsisi Jeesuksen luokse. Taistelu on silloin taisteltu.

Koska Jeesus elää, niin myös minä ja minun perheeni saamme elää. Vaikka kuolisimme.

maanantai 4. joulukuuta 2017

4. luukku Raamattuun: Minä autan sinua

Univelkaa on viime aikoina kertynyt. Valvottuja tai kovin rikkonaisia öitä on ollut ainakin pari viikkoa putkeen. En ole nyt pystynyt käyttämään juurikaan korvatulppia korvakäytävän tulehdusten takia, joten ääniä kuuluu enemmän ja korvatkin kutisevat. Ennen korvaongelmia valvoin stressin takia, ja ehkä se jollain tapaa oli edistämässäkin korvien tulehtumista. Kun valvoo yöllä, niin korvatulpat alkavat häiritä ja niitä tulee venkslattua eessuntaas ja korvia kaivettua. Mitä ei saisi tietenkään tehdä.

No viime yönä olin taas valvomassa puoli viiden aikaan ja alkoi jo hieman hermostuttaa. Olin nukkunut vasta 1,5h ennen Milkan pullonvaihtoa ja jäänyt taas sen jälkeen valvomaan.

Joskus käy niin, että jokin raamatunkohta tuo rauhan yöllä, ja pystyy jatkamaan unia. Harmi että niin ei käy joka kerta. Mutta viime yönä silmät osuivat taas puhelimen näytöllä olevaan raamattusovellukseen, jossa oli tämä päivän jae:

Sillä minä Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: "Älä pelkää, minä autan sinua." Jes.41:13

Näin sen illallakin, mutta en silloin siitä ajatellut ottavani joulukalenterijaetta. Puoli viiden aikaan se kuitenkin onnistui rauhoittamaan olon ja sain taas nukutuksi. Olin juuri hermostumassa ja mietin, mitä seuraavasta päivästä taas tuleekaan. Onneksi Jumala lupasi auttaa, pompotteleva sydän rauhoittui ja uni tuli.

lauantai 2. joulukuuta 2017

3. luukku Raamattuun: Kuoleman varjon maassa

"Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus." Jes.9:2

Tämä joulun tapahtumiin liittyvä Raamatun paikka tuli mieleen kuvasta, jonka otin illalla mummilan rappusilla.



Kuoleman varjon laakso lienee itsellekin jollain tapaa jo tuttua seutua. Vaikka ei kuitenkaan läheskään niin tuttua kuin monelle muulle. Kuoleman ajattelemiselta ei kuitenkaan voinut välttyä, kun lääkärit ottivat siihen liittyvät asiat puheeksi jo Nooan ollessa alle vuoden ikäinen. Neurologi kertoi, että pojallamme on äkkikuoleman riski, päätellen siitä, kuinka vaikea liikuntavamma hänellä oli. Myöhemmin muut lääkärit vahvistivat asiaa. "On paljon mahdollista, että voimat loppuvat jossain vaiheessa." "Todennäköisesti kuolee lapsuusiällä. Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että elää aikuisikään saakka." Asiaa tuli ajateltua ja prosessoitua paljonkin, mutta jostain syystä en kokenut ollenkaan pelkoa. 

Vertaistukiryhmässä eräs äiti kirjoitti, että lapsen diagnoosin myötä kuoleman pelko muutti heidän kotiinsa asumaan. Niin ei käynyt meille.
Olen ollut kyllä peloissaan monen muun asian takia tässä elämässä ja tiedän millaista pelkääminen on, mutta lapsen kuolemaa en ole pelännyt. Vaikka olenkin sitä ajatellut. 

Sanat eivät voi karkoittaa pelkoa. Mutta ilmeisesti Jeesus voi. Hän on voittanut kuoleman vallan. Ehkä olen saanut kokea jotain sen merkityksestä omassa elämässäni.

Lääkäreiden puheista huolimatta meillä vanhemmilla oli aika vahva tunne, että Nooa ei ole lähdössä minnekään pitkään aikaan. Ehkä sekin on ollut yksi syy, miksei asia pelota. Se ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Myös eräs kauempana asuva ystäväni soitti ja kertoi, että hän oli saanut sanoman Jumalalta: "Nooa kasvaa ja elää." Viesti tuntui jotenkin oikealta ja rohkaisi paljon siihen aikaan. Nooa oli silloin noin 1-vuotias. Nyt hän on 4-vuotias ja vaikuttaa edelleen hyvinkin elinvoimaiselta pojalta. 

En ole juuri kysellyt, mitä lääkärit ajattelevat nykyään Nooan tilanteesta. Ehkäpä enemmän niin, että vointi on ollut hyvin tasaista ja Nooa on pärjännyt odotuksia paremmin ja pitempään. Kuitenkin infektiot on syytä ottaa edelleen vakavasti, sillä niihin liittyy vakavan aineenvaihduntakriisin riski. Jälkitautina tuleva keuhkokuume voisi myös heikentää vointia. Onneksi Nooa ei ole paljoa sairastellut.

Loppusyksystä Nooan yöt ovat kuitenkin olleet taas kovin levottomia. Nooalla on mm.pahoinvointia, joka on haitannut kovastikin rakkaan pojan nukkumista. Se tuntuu kovin kurjalta ja huolettaa. Ehkäpä Nooalla on vain huonompi vaihe menossa ja pian mennään taas parempaan päin. Vai onko sairaus pikkuhiljaa etenemässä. Ehkä löytyy jokin apu, jolla yöt taas helpottuvat.

Jeesus on se valo, joka loistaa kuoleman varjon maahan. Ilman häntä meidän HIBCH-perheellämme ei olisi mitään toivoa. 

posted from Bloggeroid

Oma pieni Raamattu-Joulukalenteri

Eilinen raamatunjae puhelimen näytöltä kiinnitti huomion, ja julkaisinkin sen täällä blogissa. Oli sopivasti joulukuun ensimmäinen päivä. Aloin miettimään, että miksi en tekisi omaa pientä raamattu-joulukalenteria.

Löytyisiköhän joka päivä sellainen raamatunkohta, joka jollain tapaa koskettaa itseäni tai omaa tilannetta? Ehkä paikkojen etsiminen päivittäin toimisi sopivana väylänä keskittyä joulun hengelliseen sanomaan. Tai ainakin jouluna juhlitun henkilön sanomaan. Joka vuosi sitä mietin, että haluaisin keskittyä myös todelliseen joulun sanomaan, mutta se tuntuu aika vaikealta. Miten siihen keskitytään? Kertomus on kovin tuttu, mitä uutta siitä nyt saisi irti. Kaikkea muuta touhua on niin paljon, ettei näitä ehdi niin paljoa miettiäkään. Kuitenkin Jeesuksella on varmasti meille jotain asiaa, tänäänkin. Raamatun lukeminen on jäänyt aika vähiin, vaikka sitä kautta voisi saada paljon rohkaisua ja voimaa. Kaikki Jumalan sanojen äärelle vievät ideat ovat varmaan plussaa. Joten ehkäpä yritän.

Tänään joulukuun toisena päivänä olen Milkan kanssa viikonloppuvierailulla mummilassa. Mummilla ja ukilla on keittiössä sellainen raamatunjaelapputeline, josta voi kääntää esiin uuden jakeen vaikka joka päivä. Selailin sitä ja löysin tämän:

"Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!" Room.11:33

Joulukalenterijaetta pitää tietenkin ainakin sen verran painaa mieleen, että muistaa sen vielä illallakin lunttaamatta.

Ja varmaan vähän miettiä, että miksi valitsin juuri sen.

Tämä ainakin sopii hyvin omaan tilanteeseen. Oma elämän tie, joka on meidän eteemme annettu, tuntuu aika ihmeelliseltä. Se tuntuu jotenkin aika poikkeukselliselta. Usein tie tuntuu vaikealta, mutta silloin olisi tärkeää osata nähdä tai kuulla, että Jumalalla on homma hallussaan. Jumala on viisaudessaan johtanut meidät tälle tielle, niin minä uskon. Hän tietää, mistä tässä on kysymys ja mitä on edessäpäin. Jumala ei ota pois kaikkia kärsimyksiä, mutta hän antaa meille kaiken minkä tarvitsemme, ja hänellä on niin paljon rikkautta, mistä antaa.

Kyllä, se rohkaisee, kun miettii hetken sitä, kuinka suuri ja ihmeellinen Jumala on.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Päivän raamatunkohta

Puhelimen näytöllä lukee päivän raamatunkohta: "Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa." 2.Moos.14:14

Ehkäpä tämän mukaan pitäisi edetä tällä hetkellä. Asiat saattaisivat hoitua ihan hyvin ja saattaisin itse päästä helpommalla.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Pienen tytön elämää

Milka pääsi lauantaina mukaan kyläilemään ja tavattiin myös kissa. Kisun kuvia on kovasti katseltu kotona, mutta oikea kissa nukkui niin hiljaa paikallaan, ettei Milka meinannut edes huomata sitä aluksi. Siliteltiin sitten yhdessä ihanaa kisua. Ja yritettiin olla kiskomatta kisun turkkia.



Myös kotona oli eilen merkkitapahtuma, kun Milka meni kokeilemaan isoveljen aurinkokeinua. Milkan asento keinussa olikin yllättävän hyvä, vaikka keinu on vielä kovin iso. Aluksi Milkalla oli melko epävarma olo eikä uskaltanut hievahtaakaan, kun ei saanut oikein otetta mistään. Siihen löytyi kuitenkin nopea apu harsosta ja keinu alkoi tuntua oikein mukavalta paikalta. Äidin mielestä on hyvä, että keinulle näyttäisi tulevan enemmän käyttöä, sillä se vie telineineen aika paljon tilaa olohuoneessa.



posted from Bloggeroid

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heikkona

Kerroin seurakunnassamme lyhyesti perheestämme ja Jumalan huolenpidosta. Juttu sai niin lämpimän vastaanoton, että se julkaistiin vielä seurakunnan tiedotuslehdessäkin tässä muodossa:

Meidän perheeseemme kuuluvat Ninni-äiti, Iisak-isä ja lapset Nooa 4v ja Milka 7kk. Molemmilla lapsilla on vaikea, etenevä aineenvaihduntasairaus. Nooan kohdalla sairaus on rajoittanut ja vaikeuttanut paljon elämää. Oma syöminen, juominen, puhuminen ja liikkuminen ovat mahdottomia. Niiden lisäksi elämää haittaavat myös mm. velttous ja jäykistely sekä vaikea pahoinvointi ja oksentelu.

Nooalle 2-vuotiaana aloitettu ruokavaliohoito on kuitenkin rauhoittanut ja parantanut pojan oloa paljon. Milkan elämä on saanut alkaa rauhallisemmin, koska ruokavaliohoito voitiin aloittaa heti syntymästä. Silti myös Milkan kohdalla syöminen kävi mahdottomaksi, kehitysviivettä alkaa olla näkyvissä ja pahoinvointikin vaivaa. Molemmat lapset ovat kuitenkin kovin iloisia, aurinkoisia ja sosiaalisia. He ovat selvästi onnellisia lapsia sairaudesta huolimatta.

Me vanhemmat emme ole pystyneet selviämään Nooan hoitamisesta omin voimin, vaan ulkopuolista hoitoapua on tarvittu paljon. Nooan hoitaminen yöaikaan on raskasta työtä, joten Nooalle tulee joka yöksi hoitaja. Oli Jumalan armoa ja apu oikeaan aikaan, että Nooa sai noin puolivuotiaasta eteenpäin jäädä sairaalahoitoon joka yöksi ja sittemmin yöhoito järjestyi kotiin. Sen jälkeen apua on järjestynyt myös päiväajalle aina tarpeen mukaan. Lisää apua ei ole koskaan saatu helposti, mutta aina sitä on lopulta saatu, sillä Jumala on ollut meidän puolellamme. Taivaan Isä on auttanut monta kertaa meidän perhettämme todella merkittävillä tavoilla ja olemme saaneet ihmetellä hänen huolenpitoaan – ja opetella luottamaan siihen.

Viime keväänä löydettiin myös toiselta lapseltamme Milkalta sama vaikea sairaus hieman ennen hänen syntymäänsä. Se oli todella vaikea paikka. Tiesimme, että elämä ei tule olemaan helppoa kahden sairaan lapsen kanssa ja aluksi tuntui melkein mahdottomalta saada edes perusarkea pyörimään. Ehkä moni teistäkin on miettinyt, miksi tällaista on tapahtunut meille.
Minä olen alusta asti kokenut hyvin vahvasti, että Nooan sairauteen liittyy jokin erityinen Jumalan suunnitelma. Että tällä asialla on tarkoitus ja että Jumala on tekemässä jotain. Olen kokenut, että tähän vaikeaan asiaan liittyy suuri Jumalan siunaus tai siunauksia. Mikä se Jumalan suunnitelma sitten on, niin sitä me emme vielä tarkalleen ottaen tiedä. Vaikka meillä on ollut usein vaikeaa, niin toisaalta on ollut myös hienoa saada olla mukana erityisessä Jumalan suunnitelmassa.
Yksi siunauksista varmasti on se, että meidän puolesta on rukoiltu todella paljon. Me olemme siitä todella kiitollisia. Voin kertoa, että rukouksista on ollut paljon apua ja niihin on vastattu. Olen oppinut, miltä se tuntuu, kun ”rukoukset kantavat”. Olemme kiitollisia myös kaikesta käytännön avusta, jota olemme saaneet!
Olen omalla kohdallani kokenut asian niin, että sairaiden lasten äitinä oleminen on minun palvelutehtäväni. En ole vielä varma, mitä kaikkea se tarkoittaa tai olenko vielä kunnolla alkanut toteuttaa tehtävääni.  Kun Milkan synnyttyä mietin, mikä minun tehtäväni on, niin silloin ei tullut kuin yksi asia mieleen: Olla heikko.
Sitä olen todella joutunut olemaan aika paljon. Kulunut syksy on ollut aika vaikea. Olen joutunut olemaan heikko ja pyytämään edelleen lisää apua. Mutta voiko heikkona oleminen olla jonkun tehtävä? En tiedä. Ehkä se ainakin liittyy minun tehtävääni. Viime keväänä Milkan synnyttyä sain ystävältä tekstiviestin, jossa oli raamatunpaikka: 2. Kor 12:9 ”Ja hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Tuntui, että se sopii täydellisesti minun tilanteeseeni. Ehkä minun tehtäväni on olla heikko, että Jumalan voima saisi tulla näkyviin. Rukoillaan, että Jumalan valtasuuruus saa tulla yhä enemmän esiin ja näkyviin meidänkin perheemme tilanteen kautta.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Jo on kohtuutonta palaveeraamista

Alkusyksy ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Mitä siitä edes kertoisin.

Suurin huolenaihe on kai ollut se, saadaanko Milkan päivähoitoavulle jatkoa. Lopulta me saimme sitä. Mutta välillä iltaisin mietin, että millä hinnalla. Koko prosessi on ollut aika raskas. Eikä se ole ainoa prosessi, joka tässä on meneillään.

Yöhoitoa Milkalle tosiaan saimme. Aluksi määrä tuntui liian pieneltä, mutta muutaman viikon päästä saimme siihen pienen lisäyksen. Tällä hetkellä nuo myönnetyt 35h viikossa taitavat riittää. Maksajana on vammaispalvelu.

Mutta se päivähoitoapu. Kyse on 12:sta tunnista viikossa.

Nooalla on ollut jo pitkään 12h viikossa hoitoapua vammaispalvelun kautta meidän vanhempien jaksamista varten. Keväällä meille myönnettiin sama tuntimäärä myös Milkalle lapsiperheiden kotiavusta, sisältäen Milkan hoitoa ja kotityöapua. Tarvitsemme molemmille lapsille yhtä aikaa hoitajan, että saamme irtiottoa arjesta ja jaksamme pyörittää tätä systeemiä. Osa tunneista kuluu myös lasten asioiden hoitamiseen ja kaupassa käyntiin.

Toukokuussa meillä oli tukipalaveri, jonka tuloksena nuo 12h kotiapua ja Milkan hoitoa myönnettiin heinäkuun loppuun asti. Kesä menikin ihan mukavasti siitä huolimatta, että yövalvomista oli aika paljon. Mutta sitten meinasi nousta seinä eteen. Puhuin elokuussa puhelimessa kotipalvelun palveluohjaajan kanssa ja ihmettelin, miksi hän ei myönnä tunteihin jatkoa. Ko.palvelu on tilapäistä, mutta jakso ei ollut lopussa. Siinä oli viikon päästä tulossa seuraava tukipalaveri, jossa hän halusi kuulla kaikkien muiden tahojen mielipiteet tuntimäärästä. Se ei ollut mikään mukava puhelu, vaikka tietysti tiesin että tärkeämpi päätös tehdään sitten siellä palaverissa. Lopulta hän suostui myöntämään vain kuusi tuntia yhteensä parille viikolle.

Kun tunnit myönnettiin toukokuussa, niin olin varma ettei niitä enää lopeteta tai vähennetä. Että sitten kun kotipalvelu ei maksa niitä enää, niin vammaispalvelu varmaan maksaa. Onneksi en silloin tiennyt, minkälainen koetus olisi edessä.

No, elokuun palaveri meni ja se oli aikamoinen vääntö. Palveluohjaaja yritti kaikin tavoin sanoa, että riittäisikö vähempi kuin 12h. Hän kysyi jokaisen mielipidettä, mm. hoitofirman, mikä oli mielestäni hieman kummallista. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kaikki tunnit ovat tarpeen ja tarve on jatkuvaa. Sovittiin että kotipalvelu myöntää niitä 7 viikkoa eteenpäin ja sen jälkeen voisi jatkaa vielä max 3kk asti, jolloin tulisi täyteen alusta alkaen ehdoton 6kk takaraja. Ja sovittiin että samalla haemme ko. tunteja vammaispalvelusta, tavoitteena että vammaispalvelu jatkaa sitten kun hakemus on käsitelty. Vammaispalvelun täti oli paikalla ja oli ihan positiivinen, että tunteja voitaisiin sieltä kautta myöntää.

Palaverin jälkeen olimme helpottuneita, mutta olihan siinä kaikkea muutakin huolta. Noin neljän viikon päästä kysyin vammaispalvelusta, saadaanko ko. tunteja sitä kautta ja mistä alkaen se olisi mahdollista. Vastaus oli että yöhoitoa on myönnetty, muuta tukea ei tässä vaiheessa. Vammaispalvelun johtavan sosiaalityöntekijän päätös.

Siinä vaiheessa aloin olla aika huolissaan. Lapsiperheiden kotipalvelu on tilapäistä ja lisäksi kokemukseni mukaan jatkopäätöksien saaminen sieltä on todella hankalaa ja yleensä sitä saa vain muutaman viikon kerrallaan. Vaikkakin meillä oli kesän yli hieman pidempi päätös. Mutta arvasin, että kotipalvelun palveluohjaaja haluaa taas vähentää tuntimäärää. Mielestäni tuen vähentäminen olisi kohtuutonta, koska tilanne ei ollut helpottunut millään tavalla, vaan pikemminkin vaikeutunut. Onneksi meille oli puolueettoman tahon toimesta järjestetty jo uusi tukipalaveri, jossa oli tarkoitus miettiä, ovatko tukitoimet riittävät. Tilanteen ollessa mikä oli, tiesimme että siinä tullaan keskustelemaan vain siitä, että vähennetäänkö tuota 12h tukea vai jatkuuko se. Eli lokakuun alun palaveri samasta aiheesta kuin kaksi edellistä palaveria, vaikka asian piti olla jo selvä. Mielestäni myös tässä meidän tilanteessa on aika ihmeellistä, jos tukipalaveri käytetään pohtimalla, että vähennetäänkö tai rajoitetaanko tukea jotenkin. Kun voisi miettiä sitäkin, että tarvitaanko vielä jotain lisää tai ovatko nykyiset systeemit toimivia tai mitä tehdään hätätilanteessa.

Kun palaveriin ja päätöksen loppumiseen oli 3 viikkoa aikaa, niin kotipalvelun palveluohjaaja soitti minulle jatkopäätöksestä. Palveluohjaaja sanoi puhelimessa, että hän haluaa ihan tosissaan auttaa. Hän sanoi, että hän voi tehdä jatkopäätöksen 12 tunnista reilusti palaverin yli marraskuun puoliväliin asti, koska vammaispalvelu ei ole maksamassa mitään. Mutta ensin hän halusi kysellä tarkemmin, miten tunnit ovat toteutuneet ja montako tuntia on mennyt kotitöihin yhdessä hoitajan kanssa ja montako asioiden hoitoon ja montako lepäämiseen. Siinä hän tulikin siihen tulokseen, että tunteja on aivan liikaa. Meillä oli kuulemma ihan liikaa vapaa-aikaa (n.8h tunneista siinä kohtaa hänen mielestään). Niin paljon ei voi olla. Eihän tavallisillakaan perheillä ole yhteistä parisuhdeaikaa. Meidän pitäisi käyttää Nooalle myönnettyjä 12h ja vuorotella. Ei auttanut, kun sanoin että niistä ei ole varaa vuorotella koska niitä on niin vähän ja kaiken muun ajan meistä molemmat ovat kiinni toisessa lapsessa tai isä töissä. Me emme pysty vuorottelemaan samaan tapaan kuin normaali lapsiperhe, jossa toinen vanhempi voi jonkin aikaa vahtia molempia lapsia. Ei auttanut kun sanoin että olen ollut väsyneempi, Milka on ollut itkuisempi, kun maha oli pegin asennuksen jäljiltä kipeä normaalia pitempään. Ei auttanut kun sanoin että uusia hoitajia oli tullut ja heidän neuvomiseen oli mennyt tunneista aikaa. Enkä halunnut pyytää hoitajia kotitöihin, koska sillä hetkellä Milkan hoidossa oli ihan tarpeeksi tekemistä. Tuntui että hän oli päätöksensä tehnyt yhdestä väärästä sanasta, jonka sanoin. Sen jälkeen ei muuttanut mieltään, vaikka suurin piirtein itkin puhelimessa, että tilanne on vaan vaikeutunut ja tukea halutaan silti vähentää. En suostunut tuntien vähentämiseen, joten hän suostui sitten tekemään vain viikon jatkoa päätökseen samalla tuntimäärällä. Kuluvan päätöksen loppuun oli kolme viikkoa aikaa ja tuolla yhdellä lisäviikolla selvittäisiin sitten palavereihin saakka, jossa tehtäisiin lopullinen päätös. Minusta oli tärkeää, ettei tunteja vähennetty ennen palavereita. Mutta puhelu oli aivan kauhea ja noin kuuden viikon päätös vaihtui yhteen viikkoon ihan ihmeellisellä tavalla. 

Eipä ollut kovin mukavaa ruveta siinä odottelemaan kolmen viikon päästä olevaa palaveria ja sitä kautta saatavaa lopputulosta. Pari viikkoa kannoin niitä huolia, kunnes tuli mieleen, että nyt on kyllä pakko pyytää rukousapua, sillä en halunnut murehtia sitä asiaa koko ajan. Torstain rukouskokouksesta oli vielä reilu viikko palaveriin, ja siitä tulikin paras viikko pitkään aikaan.

Sunnuntai-iltana ennen palaveria kotipalvelun palveluohjaajalta tuli sähköposti, että hän on kuumeessa eikä pääse paikalle, toivottavasti muut saavat tehtyä arvioinnin. Ei voinut mitään, olin helpottunut. Varmaan koska en halunnut kokea mitään riitelyä tai vääntämistä taas kerran omassa kodissani. Tai sitä että ko. henkilö johtaisi muidenkin ajatuksia omille linjoilleen. Toivoin että vammaispalvelu ottaisi ne tunnit maksaakseen. Koska yleensä vammaispalvelu on tullut apuun silloin kun muilta tahoilta loppuu tahtotila tai resurssit.

Lisäksi kävi sellainen hyvä asia, että sairaalan sosiaalityöntekijä sattui soittamaan minulle palaveria edeltävänä torstaina. Hän on ollut aiemminkin puolellamme, mutta en ollut jaksanut kysyä, pääsisikö hän mukaan. No hän kuitenkin pääsi.

Palaveri meni maanantaina ihan ok ja me saimme puhua. Jäimme odottelemaan, mitä kaupunki päättää sisäisessä palaverissaan perjantaina.

Sen jälkeen tuo sairaalan sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi, että sairaalan kanta on, että tarvitsemme nuo 12h. Hän sanoi ilmoittavansa sen eteenpäin. Olin huojentunut ja ajattelin, että eivät ne nyt voi niitä tunteja vähentää.

Perjantai meni, mutta mitään ei kuulunut. Maanantaina sain puhelun sosiaalityöntekijältä. Hän sanoi, että 12h oli päätetty jatkaa ja huomenna on teillä palaveri klo 14. Kysyin, että mikä taho ne maksaa. Valitettavasti vastaus oli että kotipalvelu. Hän ei tiennyt, kuinka pitkä päätös oli tulossa, mutta oli ymmärtänyt, että toistaiseksi. Palaverin tarkoitus oli kuulemma miettiä, miten meitä voitaisiin tukea. Oletin sen tarkoittavan, että mietitään montako tuntia pitää tehdä kotitöitä, montako tuntia hoitaa asioita ja varmistetaan, että vapaa-aikaa ei jää liikaa. Olin oikeassa.

Ihmettelimme kovasti, että miksi vielä tarvitaan yksi palaveri. Meistä ei ollut kovin mukavaa, että meille vain ilmoitettiin, että tulemme teille huomenna. Iisak joutui järjestämään aikaa kesken työpäivän osallistuakseen siihen. Meille kylläkin sanottiin, että jos hän ei pääse, niin hänelle kyllä sitten kerrotaan jälkeenpäin, mitä siinä puhuttiin. Sehän lohduttaakin, että saa jälkeenpäin tiedon, mitä muut ovat päättäneet oman elämän suhteen.

Tiistain palaverissa väännettiinkin melkein kaksi tuntia näistä asioista, joiden olisi pitänyt olla selviä jo pari kuukautta aiemmin. Se ei ollut todellakaan mikään mukava keskustelu, eikä tässä oikein ehkä pysty sitä enää kunnolla kuvailemaan. Kotipalvelu oli valmis maksamaan noita 12h viikossa eteenpäin, mutta palveluohjaaja yritti kaikin tavoin johdattaa keskustelua siihen suuntaan, että niistä olisi käytännön apua meille mahdollisimman vähän ja että lisärasitetta tulisi mahdollisimman paljon. Hoitofirmasta paikalle tullut henkilö selitti ja selitti asioita, jotka johtivat keskustelua vain sivuraiteille tai saattoivat meitä huonoon valoon. Lopputuloksena tunnit ovat kuitenkin käytettävissä vuoden loppuun asti. Käteen jäi kuitenkin huoli siitä, että palveluohjaaja tuskin tulee olemaan tyytyväinen siihen, miten olemme niitä käyttäneet. Mitä sitten joulukuussa tapahtuu, kun hän kyselee seuraavan kerran sisällöistä, jäi taas auki. Ei tunnu kovin kivalta, kun joku toimistotäti yrittää määrätä jokaista yksityiskohtaa meidän arkipäivistämme, joita hän ei kuitenkaan ymmärrä.

Osa paikalla olleista henkilöistä taisi ymmärtää meitä hiukan paremmin. Pahoittelivat sitä, että tämä on näin vaikeaa. Vammaispalvelun täti ei sanonut mitään koko palaverin aikana, mutta palaverin jälkeen hän sanoi, että "kiitos kärsivällisyydestä". Lämmittihän se mieltä hiukan.

Seuraavana yönä minä en nukkunut kuin 4,5 tuntia ja pari seuraavaa viikkoa menivät muutenkin enemmän tai vähemmän valvoessa, eikä niinkään lastenhoidon takia vaan stressin. Tässä on tosiaan muitakin huolenaiheita, jotka mietityttävät öisin, mutta kyllä tuo painostuspalaveri taisi laukaista jonkinlaisen stressireaktion. Palaverista on nyt kuukausi aikaa, ja vasta nyt alkaa tuntua, että yöt eivät kulu pelkästään huolehtimiseen. Toivon todella, että tästä aiheesta ei tarvitse taas palaveerata juuri joulun alla, vaan jatkopäätös tulisi hieman helpommin.

Ja toivottavasti marras- ja joulukuu menisivät yhtään leppoisammissa tunnelmissa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Taitava vauva

Milka-vauva tekee kolmea asiaa, joita isoveli ei koskaan kunnolla ole oppinut. Milka syö ensinnäkin peukaloa oikein innokkaasti. Se on hieno asia osata, niin ei tarvitse odottaa, että joku antaisi tutin. Tutti ei sitten enää ole maistunutkaan. Kuva noin kuukauden takaa.


Lisäksi Milkan pää pysyy pystyssä, eikä sitä juurikaan tarvitse tukea. Se on pieni asia, joka mahdollisesti helpottaa elämää. Sylissä on helpompi pitää ja tehdä lapsen kanssa asioita, jos yksi käsi ei ole varattu pään tukemiseen. Milkakin luultavasti tarvitsee apuvälineitä, mutta on helpompaa, jos niissä ei tarvita päätukea.

Muutamien viime viikkojen aikana Milkalla on lisäksi ollut kovasti innostusta kääntyä kyljelleen ja tavoite onkin onnistunut kumpaankin suuntaan. On siinä kyllä taitava vauva. Ja on varmastikin mukavaa pystyä tekemään jotain, mitä haluaa.


Huomenna lähden Milkan kanssa TAYSiin ja pääsemme nenämahaletkusta eroon. Tiistaina Milkalle on tarkoitus tehdä Peg-napin asennus mahaan. Milka nukutetaan, masuun tehdään reikä ja vatsalaukku vedetään siihen lähelle ja nappi laitetaan paikalleen. Jatkossa ruoka annetaan sitten Pegin kautta. Se on lapselle mukavampi systeemi.

posted from Bloggeroid

maanantai 7. elokuuta 2017

Omaan huoneeseen

Viime viikko ja viime päivät ovat olleet melkoisen hektistä aikaa. Nooa oli sairaalassa muutaman päivän ja minä olin hänen kanssaan siellä päivisin. Isä joutui järjestämään työasioita uuteen uskoon, että pystyi olemaan sillä aikaa Milkan kanssa kotona. Saimme luvan käyttää Nooan yöhoitajaa Milkan hoitoon Nooan ollessa sairaalassa, joten saimme nukkua kahtena yönä. Tosin minä nukuin vain toisena yönä. Stressi on tällä hetkellä aika kova Nooan kotihoitoringin asioiden takia.

Ja nyt Milkallakin alkaa oma hoitorinki. Koska Milkan yöhoito käy koko ajan enemmän voimille mm. lisääntyneen oksentelun takia, niin olen pommittanut vammaispalvelua sähköpostilla ja puhelimella. Pyysin Milkalle yöhoitoapua joka yölle 9h per yö. Se ei ihan mennyt läpi, mutta saimme 7h *4 yötä viikossa. On siitäkin varmasti jo huomattavasti apua. Tänä iltana sitten Nooan hoitaja (+1 perehtyjä) tulee klo 23. Milkan hoitaja tulee klo 00. Hän antaa Milkalle kaikki yöruuat eli hän letkuttaa ruokaa yhteensä 3h ja vahtii Milkan unia väliin jäävät 2h+2h. Milkan hoitaja lähtee 7ltä ja Nooan hoitaja(t) 8lta. Huomaatte ehkä, miksi 9h olisi parempi, mutta mennään tällä. Meillä on mahdollisuus nukkua yli 6h ja vuorottelun avulla hiukan enemmänkin. Sillä jaksaa ehkä pyörittää lasten hoidon ja hoitajien rumbaa.

Tänään isi kokosi Nooan vanhan pinnasängyn, jossa on korotettu pääty. Se mahtui työhuoneeseen, josta tuli nyt sitten puoliksi Milkan huone ja puoliksi isin työhuone. Siellä meidän vauva nyt nukkuu isoveljen vanhassa sängyssä. Aika söpöä. Onneksi hänelle ei varmaan ole paljonkaan väliä sillä, että kuka ruokaa ruiskuttaa yöllä.

Vaikka Nooalla on paljon hoitoa ja Milkallakin jo jonkin verran, niin me saamme laittaa kummankin lapsen itse illalla nukkumaan. Se on mukavaa.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sairaalaan pyrkimässä

Milka on kasvanut tosi hyvin - viime viikkoon asti.

Kasvun myötä ruokaa pitäisi antaa enemmän ja Taysin ravitsemusterapeutti lähettikin toissaviikolla uuden, kolmevaiheisen ohjelman ruokamäärän lisäämiseksi. Tarkoitus oli edetä hitaasti Milkan tahdissa ja käyttää jokaiseen vaiheeseen jonkun aikaa, tarvittaessa jopa viikon verran. No, me käytimme ensimmäiseen vaiheeseen viikon ja nyt käytämme siihen toisenkin viikon. Viime viikolla Milka oksensi päivittäin noin 4 kertaa, mikä oli selvästi enemmän kuin aikaisempi 1-2 kertaa. Tällä viikolla oksuja tuntuu tulevan sitäkin enemmän ja Milka on oksentanut myös yöllä. Tänään totesin, että vaaka näytti vain 10g enemmän kuin viikko sitten. Ei sentään paino ollut pudonnut, ainakaan vielä.

Soitin tänään oman kaupungin keskussairaalaan lastenpolille ja kerroin tilanteesta. Hoitaja jutteli sitten lääkärille ja me saimme kaksi vaihtoehtoa: jos huoli on kova, niin mennä tänään päivystykseen. Tai sitten huomenna verikokeisiin. Valitsin jälkimmäisen ja pyysin, että voitaisiin nähdä huomenna myös lääkäriä. Lääkäri on kuulemma kiireinen etenkin näin loma-aikana, mutta saattaahan tuo ehkä järjestyä.

Tarvitsisimme lääkärikäynnin tässä lähiaikoina senkin takia, että olen tekemässä vammaistukihakemusta, johon olisi hyvä saada dokumentti tämänhetkisestä tilanteesta. Muutenkin olisi hyvä, että keskussairaalassa oltaisiin tietoisia Milkan tilanteesta ja joskus jopa mahdollisesti tehtäisiin asioille jotain. Vaikka ei niille välttämättä kovin paljoa voi tehdäkään. Siinäkin tapauksessa on hyvä käydä muistuttamassa lääkäreitä lapsen olemassaolosta ja ongelmista. Siitä voi olla hyötyä mm. jollakin toisella kerralla, kun tarvitaan akuutisti apua. Milkalla oli keskussairaalassa käynti kesäkuussa, mutta seuraava suunniteltu käynti olisi vasta elokuussa Taysissa ja sekin saattaa siirtyä syyskuulle, sillä odottelemme kutsua osastolle Taysiin ja mahdollisuuksien mukaan nuo käynnit yhdistetään. Tarkoitus olisi, että tilannetta seurataan molemmissa sairaaloissa. Taysissa on ko. sairauden ja vastaavien sairauksien erikoisasiantuntemusta. Omassa kotisairaalassa tehdään kaikkea muuta tarvittavaa seurantaa. Kunhan seurannat nyt saadaan kunnolla käyntiin. Emme me tietenkään itsekään halua siellä turhan päiten rampata, mutta tarpeellinen määrä käyntejä olisi hyvä.

Huomenna siis sairaalaan tarkistamaan verikokeet ja tiedottamaan sairaalan väkeä tilanteesta. Ei tässä ihan akuuttia huolta taida olla, sillä pissavaippoja on tullut hyvin. Kumminkin oksenteluun on tarpeen reagoida, koska se on vaikuttanut painon nousuun. Jos tilanne jatkuu näin, niin paino voi pudotakin. Silloin todennäköisesti sairaalakin herää asiaan, mikäli ei painonnousun pysähtyminen vielä riitä. Voi olla, että meillä on hankalia aikoja tiedossa.

Myös kolme ja puoli vuotta sitten yritimme epätoivoisesti hakea apua vastaavan ikäiselle vauvalle. Siitäkin kertoo Nooan tarinan osa 1. Onneksi huoli ja epätietoisuus ei ole läheskään samaa luokkaa tällä kertaa. Jännä kyllä, että tilanne vaikeutuu myös tällä vauvalla juuri saman ikäisenä.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Saunomista

Keväällä kävi mielessä sellainen kysymys, että pääsenköhän tänä kesänä ollenkaan rantasaunaan ja uimaan. Välillä mahdollisuudet siihen tuntuivat rajoitetuilta silloinkin, kun olin vielä yhden erityislapsen äiti. Joka kesä se on kuitenkin jollain tapaa onnistunut, yleensä useammankin kerran, vaikka keväällä olisi ollut epäileväinen.

No, nyt minulla on kaksi erityislasta ja olen päässyt jo kolme kertaa saunomaan ja uimaan tällä viikolla. Olo on oikein tyytyväinen ja rentoutunutkin. Lisäksi tukka haisee mukavasti savulle, sillä tänään tuli saunottua sekä normaalissa että -savusaunassa. Tänä kesänä ei voi enää ainakaan valittaa.

Mikä näistä saunoista sitten oli se kesän kohokohta? Jaa-a. Luulenpa että tiedän.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Terveisiä terassilta


Tänään sain olla vähän pidempään Nooan kanssa ja ehdittiin käydä terassillakin. Meillä ei ole siellä käsinojallista tuolia, missä olisi hyvä pitää Nooaa sylissä, mutta onnistuihan istuskelu pienin virityksin. Nooa ei ole kovin tottunut terassilla oloon, joten lauloin hänelle kivoja lauluja, jotka pitivätkin mielen hyvänä. Yksi iso oksennus saatiin aikaiseksi ja sen jälkeen olikin aihetta ihan uuteen lauluun, jonka sanoitus on ihan ikioma: "Kaikki meni oksulle, Nooan housutkin... Nooan paitakin...äitin housutkin...Nooan hattukin!" Se oli Nooan mielestä tosi kiva. Muisteltiin sitä vielä illallakin, kun kerrattiin päivän tapahtumia.

Pienempänä Nooa ei tykännyt yhtään päähän koskemisesta, esimerkiksi silittelystä. Nykyään hän tykkää siitä ja etenkin rapsutuksista, haleista ja pusuista. Jotain olen saanut hänelle opetettua.


posted from Bloggeroid

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Lepakkovauva ja äidin maanantaimietteet

Tässä päivän hymytyttö.


Tänään ei tapahtunut mitään erikoista.

Aamupäivällä soitin keskussairaalaan lastenpolille ja kysyin, voisimmeko tulla Milkan kanssa käväisemään pituuden mittausta varten. Taysista on pyydetty tarkistamaan Milkan kasvutietoja tällä viikolla, koska lääkäri on jäämässä lomalle. Sovittiin, että tulemme iltapäivällä.

Mitat olivat seuraavat: Pituus 62,8cm, paino 6950g ja päänympärys 44,2cm. Ikää on 3,5kk.

Lähetin tiedot ravitsemusterapeutille, joka juttelee lääkärin kanssa ja päivittää Milkan ruokaohjeen. Kerroin samalla, että Milka ei syö enää ollenkaan itse, vaan kaikki ruoka annetaan nyt letkun kautta. Pari viikkoa sitten me vielä kokeilimme imetystä joka päivä, vaikkakaan ei se silloinkaan enää varsinaisesti syömistä ollut, ainakaan määrän puolesta.

Kuvassa näkyy jollain tapaa vauvoilla esiintyvä ATNR-varhaisheijaste, jossa toinen käsi on koukussa ja toinen suorana katseen suuntaan. Tässä se ei ole ihan puhtaimmillaan, koska käsi ei ole ihan suorana. ATNR:n pitäisi hävitä jonkun lähteen mukaan noin 2kk iässä. Jos se ei häviä, niin vauva ei pysty kääntymään selältä mahalleen. Nooalla ATNR näkyy edelleen. En oikein jaksa uskoa, että se häviäisi Milkaltakaan.

Nooalla oli tänään päivähoitoa 8h, joka oli jaettu kahdelle hoitajalle. Lisäksi meillä kävi Milkan hoidon ja kotiavun merkeissä kolmas hoitaja, joka viipyi 2h. Nuo 2h meillä oli siis kaksi hoitajaa yhtä aikaa, molemmilla lapsilla omansa. Siinä välissä kävimme isin kanssa kirjastossa, kaupassa ja apteekissa. Kun tulimme kotiin puoli tuntia etuajassa, niin olohuoneessa kävi iloinen melko äänekäs puheenpälpätys. Hoitajillakin on toisistaan seuraa tässä uudessa tilanteessa. Itsellä on hieman uutta totuteltavaa, kun kotona on - ei vain yksi, vaan usein peräti kaksi perheen ulkopuolista ihmistä osallistumassa arkeen. Omaa tilaa on aika rajoitetusti ja kodin äänimaailmakin on ajoittain ihan uusi. Mukavahan se olisi pärjätä omillaan, mutta kun emme pärjää, niin omaa rauhaa tärkeämpää on saada apua. Mutta kyllä tässä tosiaankin toivon, että kaikki sujuisi hoitajien ja hoitofirman kanssa sujuvasti ja ongelmitta.

Itseasiassa meillä oli tänään hetken aikaa kolme hoitajaa, kun kaksi oli lähdössä yhtä aikaa ja yksi tulossa vielä illaksi hoitamaan Nooaa. Uusi ennätys sekin.

Nykyään minusta tuntuu melko usein, että en saa tai ehdi olla Nooan kanssa ollenkaan tarpeeksi. Nooalla on päivähoitoa 52h viikossa eli arkisin yleensä 8h ja viikonloppuisin keskimäärin 6h päivässä. Hoitovuorot ovat välttämättömiä, sillä 40h niistä kuluu siihen, että isi saa työt tehtyä minun hoitaessa Milkaa, ja loput 12h meidän vanhempien jaksamisen tueksi ja asioiden hoitoon. Kun olemme vain oman perheen kesken, niin vuorottelemme. Välillä olen Nooan kanssa, välillä Milkan. Nooan hoitopäivän aikana on onneksi lupa vaihtaa vähäksi aikaa hoitajan kanssa vauvoja, niin että Nooakin pääsee välillä äidin syliin. Jotenkin tuntuu, että siihen ei aina kuitenkaan löydy tilaisuuksia oman ja myös Nooan ohjelman takia. Tänään kuitenkin ehdin vielä illalla sylitellä Nooan kanssa puolisen tuntia, vaikka Nooalla olikin iltahoito. Se oli tosi mukavaa meidän molempien mielestä. Nooa on niin valtavan ilahtunut aina, kun hän pääsee äidin tai isin syliin. Iltahoitaja lähti puoli kymmeneltä, jolloin isi meni nukuttamaan Nooaa ja minä jatkoin Milkan ruokkimista.

Kello alkaa olla jo aika paljon, kun molemmat lapset ovat lopulta nukkumassa. Nooan illat ovat parina viime päivänä venyneet kovin myöhään. Milkallakin on ollut hiukan hankalampi nukkumaanmeno eilen ja tänään, kun hänen on pitänyt itkeskellä väsymystä tai jotain muuta. Mutta varmaan se on väliaikaista vaan.

En ole kerinnyt kirjoittelemaan kovin paljoa blogiin, mutta kerrottavaa kyllä olisi vaikka joka päivä. Ehkä blogi tarjoaa siis vain välähdyskuvia meidän elämästä. Tai ehkä siitä muodostuu pikkuhiljaa jonkinlainen parempi kuva.
posted from Bloggeroid

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannus kuvilla

Juhannusaattona teimme koko perheen reissun mummilaan. Milka oli ensimmäistä kertaa mummilassa, ja Nooallakin oli viime käynnistä kulunut jo yli puoli vuotta. Pakkaamista ja valmistelua oli melkoisen paljon siihen nähden, että ehdittiin olla perillä vain alle 8 tuntia. Nooan yöhoitotarpeen takia vain päivän reissut ovat mahdollisia. Päivästä tuli kuitenkin oikein mukava lyhykäisyydestään huolimatta. 

Mukavinta oli, kun ehdin olla rauhassa myös Nooan kanssa. Makuuasento ei ole Nooalle helpoin etenkään vieraammissa paikoissa, mutta nyt hän viihtyi hyvin "päivälevolla" sängyllä pötkötellen. Meillä oli Nooan kanssa kivaa ja otimme paljon selfiekuvia, joista tämä yksi onnistui. Sen jälkeen Nooa pötkötteli sängyllä vielä mumminkin kanssa. 



Isomummu tuli myös käymään ja tapasi Milkan ensimmäistä kertaa. Mummu piteli pitkän aikaa Milkaa sylissä. Niin kauan, että Milkaa rupesi nukuttamaan. Otettiin myös ensimmäiset perhekuvat meistä neljästä, mutta niistä mikään ei onnistunut ihan kamalan hyvin. Mummilan olohuone ei ole ihan paras paikka valokuvaamiseen.



Aikataulu oli aika tiivis lyhyen käyntimme takia, mutta kerkisimme ennen saunaa ulos grillaamaan.



Lapset jäivät aluksi mummin kanssa sisään, mutta pihalla totesin, että Nooa täytyy hakea mukaan grillaamaan. Nooa tykkäsikin kovasti päästä sylissä ulos ja varsinkin lokkien äänet naurattivat häntä kovasti. Totesin, että en osaa sanoa, mitä lokki sanoo. Se on hankalampi matkittava ihan äkkiseltään.

Aikaa oli niin vähän pihalla olemiseen, että en raaskinut laittaa Nooaa rattaisiin syömisen ajaksi. Hyvinhän makkaraa, limsaa ja salaattia sai syötyä myös Nooa toisessa kainalossa, kun vieressä oli henkilöitä ojentelemassa ruokaa. Nurmikko tosin sai myös maistaa limua. Saunan jälkeen olikin sitten jo kiire lähteä kotiin päin.



Juhannuspäivälle olimme suunnitelleet pitemmän hoitovuoron Nooalle, joten hän sai jäädä kotiin viettämään hieman leppoisampaa päivää. Milkan ja isin kanssa lähdimme käymään juhannuskonferenssissa Keuruulla. Alussa keli oli hieman kylmä ja menimme hetimmiten kahville näyttelyteltassa. Kuvassa Milka on isin sylissä ihmettelemässä, että mitä kummaa älämölöä täällä kuuluu joka puolelta. Ihmisiä oli aika paljon enemmän kuin meillä kotona. "Kahvilasta" saatiin kätevästi myös vettä letkuruuan päätteeksi letkun huuhtelua varten.



Vähän myöhemmin käytiin hakemassa myös isille ja äidille ruokaa ja rantauduttiin piknik-huovan päälle. Tässä vajaa perhepotretti ilman Nooaa:


Milka oli oikein tyytyväinen ja rauhallinen koko ajan, mutta ei saanut rattaissa oikein nukuttua. Piknik-huovan päällä sen sijaan oli vakaampi alusta ottaa päiväunia. Äidillekin tuli väistämättä iloinen mieli, kun vauvan kanssa maahan rantautuminen onnistui ja vietettiin siinä ihan rauhassa aikaa. On aina mukavaa, kun lasten kanssa onnistuu tekemään asioita rajoittavasta sairaudesta huolimatta. Milkan kanssa pystyy tekemään monia asioita, jotka Nooa-ressukalle olivat ja ovat vaikeita. Sen takia osaankin arvostaa meneillään olevan vauva-ajan tiettyjä mukavuuksia.





Aurinko pilkahteli sen verran, että viriteltiin Milkalle harsoa suojaksi. Niin ollen Milka nukkui juhlakentällä teltassa, ihan niin kuin konferenssin henkeen kuuluu.


Myös lauantaina meillä oli aikataulu ja sen takia emme jääneetkään odottamaan Milkan heräämistä, joka tapahtui paremmin vasta kun ajoimme mummon ja papan mökin pihaan Keuruulla. Päivään mahtui sitten vielävajaa pari tuntia mökkeilyä ennen kotiin lähtöä. Milka seurusteli mummun kanssa ja me kävimme saunassa ja paljussa, joissa molemmissa oli kuuma. Itse kävin myös saunan viereen kaivetussa "lätäkössä" heittämässä talviturkin kaulaan asti, mutta odottelen vielä, että pääsisikö tänäkin kesänä uimaan ihan oikeaan järviveteen...mieluiten aluksi saunasta.

Juhannus oli näin ollen oikein onnistunut. Kyllä sitten sunnuntaina väsyttikin.
posted from Bloggeroid