Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vuosipäivä

Reilu vuosi sitten kerroin sairastelukuulumisia ja bloggauksen lopussa oli mielestäni jotenkin puhutteleva ovikuva keskussairaalan lastenosastolta. Se kuva jotenkin puhuttelee edelleen.



Kun otin sen kuvan, niin se oli viimeinen tai ainakin toiseksi viimeinen kerta, kun kuljin sen lastenosaston ovissa. Ei ollut energisin ja voimaantunein hetkeni. Milka pääsi seuraavana päivänä kotiin. Lapsilla on ollut viimeisen vuoden aikana kaksi flunssaa, mutta kummatkin menivät niin sujuvasti ohi, että päivystykseen ja sairaalaan ei tarvinnut lähteä. Meillä oli siis jonkun aikaa sitten vuosipäivä - kokonainen vuosi täynnä ilman yhtään ainuttakaan lastenosastojaksoa!

Oi jospa olisin tiennyt silloin vuosi sitten tuon seikan tulevasta vuodesta, niin siitä vuodesta olisi tullut paljon huolettomampi. Sairaalajaksot ovat aina raskaita, ja varsinkin äkilliset päivystykseen lähdöt. En edes tiedä pärjäisinkö enää päivystysreissussa Nooan kanssa, sillä Nooa on jo niin iso poika. Ainakaan vuosi sitten en mielestäni pärjännyt vatsatautisen pojan kanssa, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Ja voi se asia olla päinvastoinkin. Noita päivystykseen lähtöjä on normaalisti tullut monta kertaa vuodessa, joskus liiankin monta. En tiedä, miten korona-aikana toimittaisiin, ja toivottavasti ei tarvitse oppiakaan tietämään. 

Viimeisen vuoden aikana on myös ollut vain muutama hassu päivä, kun lapset ovat joutuneet olemaan poissa päiväkodista sairastamisen takia. Senkin kun olisi tiennyt niin olisi voinut keskittyä huolehtimaan kauempana tulevaisuudessa olevia asioita!

Kyllä tässä on ollut nyt kovasti syytä juhlaan. Lisäksi Milka täytti pari viikkoa sitten neljä vuotta ja on nyt jo niin iso ja ihana tyttö että sitä voi vain ihmetellä ja ihailla.

Milkan synttärit ollaan pystytty viimeksi viettämään "normaalisti", kun hän oli 1-vuotias. Seuraavilla kahdella kerralla meillä oli vatsataudit. Tänä vuonna sitten meni paremmin, vieraitakin oli kaksi, mutta ei sekään aivan normaalia ollut. Tänä talvena on voinut olla iloinen siitä että vatsataudit eivät ole koputelleet ovilla eikä ikkunoilla.








Viimeiset kuvat ovat tämän päivän "sohvakirkosta". Kevättalvella me olemme Milkan kanssa seuranneet jumalanpalveluksia levitetyltä sohvalta käsin, sillä tämä pyöriäinen ei pysy sylissäkään juuri paikoillaan. Nooalla on ollut sunnuntaiaamupäivisin omat touhunsa hoitajan kanssa, kun taas isi on ollut yleensä työn puolesta kirkolla paikan päällä.

Ei tämä elämä nyt helpoltakaan tunnu, mutta ihan suhteellisen hyvin kyllä on mennyt.

Keväisemmät säät piristävät! On niitä odotettukin. 

perjantai 21. elokuuta 2020

Lupauksiin tukeutumista

Loppukesä alkaa olemaan pulkassa ja sitten vaan kirpeitä syyssäitä odottelemaan. Kirjoitin ensin kipeitä syyssäitä, mutta toivottavasti ei. Sitä juurikin tässä toivon, että syksy menisi hyvin eikä tulisi paljoa infektioita. Ja että niistä mitä tulee, selvittäisiin sujuvasti yli.

Edellisessä tekstissä mainitsinkin, että lomajaksolla meinasi jo pukata huolta siitä, että miten syksyn flunssatilanteissa oikein selvitään. Toisaalta pahimmalta tuntui se, että jos tulevista tilanteista joutuu olemaan koko ajan huolissaan. Se ei ole kovin mukavaa elämää. Sen takia ajattelin että suurin tarpeeni kyllä ainakin nykyhetkellä olisi lakata huolehtimasta ja osata luottaa Jumalaan, jotta voin rentoutua arkipäiviä viettämään.

Uskovaisena minulla on aina ollut tapana luottaa Jumalaan, vaikka välillä se voi käytännössä unohtuakin. Ihmiselle on ehkä myös tyypillistä sellainen hieman virheellinen "luottamus", että juuri minulle ei tapahdu kuitenkaan mitään pahaa. Tuosta jälkimmäisestä jonkun verran on karissut pois, kun olen huomannut, että on tapahtunut, hyvinkin odottamattomia asioita. Kyllä juuri minulle voi tapahtua, niin hyviä kuin huonojakin asioita.

Olen myös miettinyt, miten minä tällaisena rikkaana länsimaalaisena voin odottaa, että Jumala varjelee juuri minua, kun maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa monille ihmisille, niillekin jotka rukoilevat ja uskovat Jumalaan. Ja oikeastaan olen siis miettinyt sitä, että missä Raamatussa on Jumalan huolenpidosta niitä lupauksia, joita voin ihan varmasti soveltaa omalle kohdallenikin. Onhan niitä varmaan paljonkin.

Matteuksen evankeliumista ainakin löytyi aika yksinkertaista opastusta asiasta. Ja se oli vielä sellaista, mitä Jeesus itse sanoi:
"Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."
Matteus 6:25‭-‬34 FINPR




Ajattelin, että minun huolenaiheeni sopii tuohon listaan ihan hyvin. Ruoka ja vaatteet ovat ihmisen perustarpeita. Se on myös aika perustavanlaatuinen tarve, että tarvitsen lapsille hoitoapua jos esimerkiksi itse olen sairaana. Näistä mistään ei ole mukava kantaa huolta, sillä jos jokin noista puuttuu, niin selviytyminen ei olekaan enää itsestäänselvää.

Jeesus kuitenkin kehotti olemaan murehtimatta näistä asioista. Jeesus ei siis halua minun murehtivan, ja sillä on kyllä paljonkin merkitystä. Jeesus kehotti murehtimisen sijaan etsimään Jumalan valtakuntaa - siis varmaankin häntä itseään - ja lupasi että saan silloin nuo tarpeelliset asiat. Sen takia päätinkin, että niin minä haluaisin tehdä.




Uskon, että Jumala itseasiassa johdatti silloin loman lopulla minun ajatuksiani miettimään näitä asioita, jotta voisin taas päästä huolistani vapauteen. Eihän minulla ole voimaa lopettaa murehtimista, mutta voin kertoa asian Jeesukselle. Enpä minä osaa myöskään etsiä Jumalan valtakuntaa enkä edes monesti jaksa keskittyä Raamatun lukemiseen, mistä voisi kyllä olla apua tuossa etsimisessä, mutta voin kertoa senkin Jeesukselle. Hänellä on voimaa.

Viimeiset muutamat viikot onkin ollut taas paljon parempi olo eivätkä tulevat tilanteet ole enää huolettaneet. Elokuu on mennyt tosi mukavasti eivätkä mitkään pöpöt ole nyt vaivanneet. Pari sairaalareissua poliklinikoille myös ollaan tehty, mutta niistäkin selvittiin. 




Syksyn tuleminen ei haittaa ollenkaan, koska syksy on mukavaa aikaa.



tiistai 11. elokuuta 2020

Lomakuulumiset

Heinäkuun alkupuolella meidän ensimmäisellä lomaviikolla lasten flunssat aiheuttivat stressiä ja lomailu ei oikein sitten onnistunut siinä tilanteessa. Saimme tutustua myös koronatestaukseen. Nooa oli ensimmäinen sairastaja ja minulle oli aluksi epäselvää, mihin hänen kohdallaan pitäisi soittaa, joten soitin useampaankin osoitteeseen. Myös oli epäselvää, jatkuuko Nooan kuumeilu ja joutuuko hänen kanssaan lähtemään sairaalaan. Lopulta kun pääsimme seuraavana päivänä testiin asti, niin itse testi oli kuitenkin helppo ja nopea suun kautta otettuna, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Tuloskin tuli jo seuraavana päivänä. Muutenkin lasten flunssat menivät ihan hyvin ohi eikä sairaalahoitoa onneksi tarvittu. Vaikka koin siinä stressiä ja myös harmitusta loman pilaantumisesta, niin koin myös Jumalan huolenpitoa, sillä saimme tuosta flunssatilanteesta huolimatta apua lasten hoidossa. 

Seuraavalla viikolla olimme taas töissä, mutta koin itseni flunssaiseksi ja kävin myös itse sitten testissä. Silloin lapset olivat päiväkodissa flunssan mentyä ohi ja kun oli erikseen sovittu, että päiväkotiin voi jo tulla. Toisena päivänä sieltä tuli kuitenkin "väärä hälytys" lasten flunssaoireisiin liittyen. Päiväkodin johto oli huolissaan, että lapsilla olisi noussut kuumetta, mutta kyse oli huonosta oireiden tulkinnasta (tai ehkä johtohenkilön haluamasta oireiden ylitarkkailusta). Itseäni alkaa yleensä hermostuttaa melko herkästi, jos normaalilämpöistä lasta luullaan kuumeiseksi, varsinkin jos mitään muita oireita ei ole. Minun piti sitten soittaa sairaalalle lastenpolille ja sillä asia kyllä selvisi eikä meidän tarvinnut hakea lapsia kesken päivän kotiin. Lapset olivat silloin kahdestaan ryhmätiloissa eli siellä ei ollut muita lapsia, vain kaksi hoitajaa. Silti toki ymmärrän myös sijaistavaa johtohenkilöä, jolla oli suuri vastuu. Lisäksi hän toimi toisaalta melko kivasti ja keskustellen kanssani eikä tehnyt hätäisiä päätöksiä, mutta jäin kaipaamaan sitä että hän olisi luottanut enemmän meidän vanhempien arviokykyyn lasten oireista. Ehkä se on liikaa odotettu tällä haavaa. Tilanne oli joka tapauksessa aika stressaava ja siitä jäi hieman huolta, miten selviämme syksyllä flunssatilanteissa, jos päiväkoti peruu kylmästi lasten hoidot ja tilanne voi kestää niin kauan että se käy kovin rankaksi meille. Ja lisäksi väärät hälytykset flunssaoireista ovat mahdollisia ja varmasti stressaavia.

Olen toki valmis venymään mahdollisimman pitkälle niissä tilanteissa, joissa on oikeasti tarvetta. Jos on tartuntavaaraa, niin yritämme varmasti selvitä keskenämme ilman päivähoitoa, jotta kovin monet hoitajatkaan eivät altistuisi, mutta se ei välttämättä niin kamalan pitkään onnistu ja silloin olisi mukava jos meitä ainakin ystävällisesti kuunneltaisiin viranomaisten taholta. Hoitoa voisi ja kuuluisi varmaan järjestää tarvittaessa kotiin, mutta tuntuu että meidän tilanteessa oikeastaan mihinkään ei voi luottaa, paitsi Jumalaan.

Seuraava viikko oli taas lomaviikko ja se onnistui ihan mukavasti, vaikka sää olisi voinut olla parempikin. Viikonloppuna pääsimme puolison kanssa pieneen kotimaan lomareissuunkin lasten ollessa Ilonassa.









Reissun jälkeisellä viikolla oli perheaikaa lasten kanssa, mutta Milkan voinnista oli hieman huolta, sillä hän oli erityisen kitiseväinen. Keskiviikkona ja torstaina oli lasten tarkoitus lähteä taas pariksi päiväksi päiväkotiin, mutta keskiviikkoaamulla luulimme Milkan tulleen uudelleen kipeäksi ja päätimme, että hän jää kotiin. Onneksi paha olo meni kuitenkin ohi eikä flunssaoireita tai uutta tautia tullut. Loppuviikko menikin sitten taas hieman paremmin.











Viimeinen lomaviikko tuntui kaikista rentouttavimmalta, siihen mahtui sekä parisuhdeaikaa mökillä että perheaikaa lasten kanssa kotona.









Viime maanantaina palattiin taas arkeen, eli lapset lähtivät päiväkotiin ja itse jatkoin etätöitä kotona, ja keskiviikkona oli myös Nooan toisen esiopetusvuoden ensimmäinen päivä. Nooa olisi iän puolesta jo koululainen, mutta pidennetty oppivelvollisuus mahdollistaa toisen esiopetusvuoden. Ensi vuonna sitten ekalle luokalle!






maanantai 13. huhtikuuta 2020

Huolien hoitoa

Meidän HIBCH-perheessä on saatu nyt muutaman viikon ajan olla täysin terveenä ja edellistä tautijaksoa ei enää huvita muistella. Olin siitä vasta etätöissä toipumassa, kun Suomessa tuli voimaan ensimmäiset rajoitustoimenpiteet koronaviruksen takia. Silloin varmaan monet ihmiset kokivat henkilökohtaisten huolten nostavan päätään, enemmän tai vähemmän. Niin minäkin. Ehkä puolikuntoinen olo lisäsi huolestunutta mieltä, mutta olisin varmaan huolestunut joka tapauksessa.

Ajattelin nyt yrittää valottaa, millaisia huolenaiheita pandemiatilanne voi aiheuttaa erityisperheen kohdalla.

Suoraan syvään päähän

Kenties suurin pelkoni viimeisen kuuden vuoden aikana on liittynyt siihen, miten riippuvaisia olemme ulkopuolisesta avusta. Lasten yöhoito on välttämätöntä, että selviydymme päivästä toiseen. Nooan kohdalla päivittäinen yöhoito alkoi todella aikaisin jo ensimmäisen vuoden aikana, sillä eräs lääkärikin onneksi huomasi, että Nooa oli todella itkuinen öisin. Aluksi Nooa oli yöt sairaalassa ja sitten, kun kaupunki järjesti yöhoidon kotiin, niin Nooa pystyi muuttamaan kokonaan kotiin.

Alkuvaiheessa oli kuitenkin usein ongelmia saada yövuoroihin sijaisia silloin, kun yöhoitajat sairastelivat. Silloin tuli jonkun kerran niin vaikea tilanne, että tunsin jopa oman perusturvallisuuden tunteeni järkkyvän. Tuli eräs viikonloppu ja kolme peräkkäistä yötä, johon ei ollut ketään hoitajaa tulossa. Se olisi ollut meille aivan mahdoton tilanne, sillä hoidimme itse yhdessä isän kanssa Nooaa kaikki päivät kello 7-23 välisen ajan ja sekin kävi todella voimille. Nooan vointi oli silloin todella vaikeaa ja hän on muutenkin erittäin vaativahoitoinen tapaus. Lopulta kaupunki pystyi löytämään noihin kolmeen yöhön nuoren tytön avustajan sijaiseksi, ja hän ehti olla myös perehtymässä ensiksi yhden yön tutun yöavustajan kanssa. Tyttö oli kuitenkin niin epävarma, ettei hän kunnolla osannut ottaa Nooaa edes syliin, sillä Nooan käsittely oli erityisen haastavaa ja olisi vaatinut kokemusta. Hän tuli tekemään yksin ensimmäisen niistä kolmesta yöstä, mutta joutui toteamaan ettei osaa eikä uskalla hoitaa Nooaa enempää ja hän joutui lähtemään kesken yötä pois eikä uskaltanut tulla enää hoitamaan kahta muuta yötä. Minulla oli todella hätä käsissä, sillä me emme mitenkään selviäisi seuraavista kahdesta yöstä ja päivästä omin voimin. Se ei tietenkään ollut tuon sijaisen syytä, vaan kaupunki ei ollut alunperinkään välittänyt järjestää asioita kunnolla. Onneksi kuin sattumalta tapasin seurakunnassa ystäväni, jolle aloin heti itkemään tilannetta. Onneksi tällä ystävällä oli hoitokokemusta ja hän sanoi, että hän pystyy ja ehtii tulla hoitamaan Nooaa tulevan yön. Muuten emme olisi selvinneetkään mitenkään. Tuolloin selvisimme ystävän sekä Jumalan avulla, koska uskon Jumalan olleen siinä taustalla mukana asioiden järjestymisessä. Tuosta ja muista tilanteista jäi itselleni kuitenkin pelko sydämeen.

Tässä pari muistelukuvaa noilta ajoilta Nooasta vanhassa kodissamme. Nooa on näissä kuvissa reilun vuoden ikäinen:





Myöhemmin perheemme yöhoitojärjestelyitä saatiin parannettua juuri noiden ongelmien vauhdittamana. Se olisi kokonaan uusi lukunsa kertoa ja se luku kertoisi erityisestä Jumalan huolenpidosta.

Suurin pelkoni on siis ollut se, että tulisi taas viikonloppu tai viikko, kun emme saa mistään apua, emme selviä omin voimin emmekä silti saa mistään apua. Se on epämukava tunne eikä ole todellakaan kivaa olla niin riippuvainen muista, vaan sitä haluaisi pärjätä omalla porukalla niin kuin kaikki muutkin. 

Pandemiatilanne voisi aiheuttaa tuollaisen pelottavan tilanteen niin monella tavalla.

Toinen tai molemmat vanhemmat voisivat sairastua ja näissä tilanteissa tarvittaisiin paljon normaalia enemmän apua lasten hoitoon. Meidän kumpikin lapsi tarvitsee aikuista joka hetki kellon ympäri ja meidän kaksi lasta tarvitsevat siis kahta aikuista kellon ympäri. Voisi tulla tilanne, että vanhempi on niin sairas, ettei pysty hoitamaan lasta. Tämä on ollut pelkona myös ihan tavallisen noroviruksen kanssa. Jos lapset ovat sairaana niin heidän hoitaminen on vielä normaalia raskaampaa ja silloin välillä tarvitaan kahtakin aikuista yhden lapsen kohdalla. Vatsatautitilanteistakaan me emme varmaan olisi selvinneet ilman Jumalan apua ja varjelusta niin, että aikuiset eivät ole olleet yhtä aikaa pahasti sairaana. Lapset ovat olleet sairaalassa sairaana ollessaan ja jos on sattunut hyvin, niin vanhemmat ovat ehtineet sairastaa pahimman kohdan yli silloin kun ainakin toinen lapsi on sairaalassa. Silti aina olen huolissaan, miten selviämme näistä tilanteista. Koronavirus voisi sairastuttaa vanhemman paljon pitkäkestoisemmin kuin vatsataudit ja lisäksi koronavirus kuulostaa olevan melko arvaamaton, joten siihen pitäisi myös varautua eri tavalla.

Sama huoli on toki varmaan olemassa kaikissa perheissä, joissa on pieniä lapsia. Vaikeasti sairaiden lasten kohdalla lisäongelmaa aiheuttaa kuitenkin se, kun lapsen hoitaminen vaatisi opettelua ja perehtymistä etukäteen tai sitten todella vahvaa hoitokokemusta ja pikaperehdytystä. Lisäksi meillä on kaksi noita lapsia. Ei voi(si) vaan luottaa siihen, että kyllä joku jostain saadaan tarvittaessa apuun, vaan pitäisi olla joku suunnitelma!

Viime kuussa lähetin sähköpostia vammaispalvelujen sosiaalityöntekijälle ja kyselin, jos tehtäisiin joku hätävarasuunnitelma. Vastaavasta olen yrittänyt kysellä aiemminkin. En saanut mitään vastausta. Enkä itsekään osaa sanoa, millainen suunnitelma pitäisi tehdä.

Toinen huoli on se, että kotihoitoringin hoitajat alkaisivat sairastella ja hoitajat yksinkertaisesti loppuisivat. Tällaisia ongelmia on tosiaan ollut jo aiemminkin ja tilanne voisi mennä todella mahdottomaksi, jos pandemiatilanne aiheuttaisi hoitajapulaa joka puolella. Olen tietoinen, että meidän hoitofirmalla ei ole paljoa hoitajia. Hoitofirma yrittää kyllä jollain tavalla hiukan varautua. Viime kädessä kaupungin tehtävä olisi järjestää sijaisia, mutta vaikka meille saataisiinkin joku ihminen akuutissa tilanteessa, niin hän ei osaisi välttämättä hoitaa meidän lapsia. Hankalinta, mutta toisaalta todennäköistä olisi, että vanhemmat ja osa hoitajista olisivat yhtä aikaa sairaana.

Selviytymiseen liittyvien huolien lisäksi myös tuntuu välillä aika vaikealta se, jos meidän kotimme muuttuisi tarttuvan taudin pesäkkeeksi. Tarvitsemme välttämättä ainakin yövuoroihin hoitajia ja jos itse sairastuisimme kunnolla, niin lapset tarvitsisivat hoitajia kellon ympäri. Jos hoitajia löytyisikin niin he kaikki olisivat tartuntavaarassa, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta.

Mutta mitenkäs nyt sujuu

Yllä mainituista syistä tartuntoja olisi nyt todella tärkeää välttää. Jatkuvasta hoitoavun tarpeesta johtuen täydellinen eristäytyminen ja suojautuminen on kuitenkin mahdotonta. Itse teen etätöitä ja puoliso tekee myös pääosin kotoa töitä. Vältämme ei-välttämättömiä kontakteja. Kotona käy kuitenkin hoitajia melkein yhtä paljon kuin aiemminkin. Vähän ehkä yritämme suunnitella vuoroja eri tavalla. Lapset käyvät edelleen päiväkodissa omassa pikku ryhmässään, koska hoito ei onnistu kotona. Onneksi päiväkotiryhmä on nyt hyvin eristetty ja infektioita on jo aiemminkin pyritty välttämään. Hoitajia meidän elämässä kuitenkin pyörii useita. Myös Ilona-jaksoja olemme toistaiseksi jatkaneet etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaan, koska niitä olisi hankala lopettaakaan. Välillä pohdin, olemmeko nyt tehneet tarpeeksi tautien välttämiseksi.

Päiväkodissa on lapsilla sujunut tosi kivasti. Päiväkodin aloitukseen liittyvät asiat eivät meitä vanhempiakaan enää tänä vuonna ole kuormittaneet liian paljon, vaan kaikki sujuu nyt hyvin. Tuntuu kivalta, että lapsille on järjestynyt näin hyvä hoitopaikka:











Mielenrauhaa

Voisin jatkaa vielä ja luetella lisääkin huolenaiheita. Kerroin näistä huolista nyt vähän niin kuin jälkeenpäin. Itselläni on parempi olo, mutta nämä kysymykset ovat silti olemassa.

Kuten aluksi kerroin, niin aluksi minulla oli aika huolestunut olo. Uskon ja luotan kyllä Jumalan huolenpitoon, mutta jotkut asiat nostavat silti ajoittain huolia pintaan. Kolmisen viikkoa sitten seurakuntamme siirsi myös rukousillat etämuotoon. Kerroin huolestani etärukoushetkessä ja meidän puolesta rukoiltiin. Varmasti meidän puolesta muutenkin rukoillaan edelleen paljon, mistä olen tosi kiitollinen. Tilaisuuden jälkeen ajattelin, että nyt minulla on ainakin tämän illan parempi olo. Mutta viikon päästä sain todeta, että olo on ollut parempi ja rauhallisempi koko viikon. Ja sen jälkeenkin.

Olen ehkä myös jollain tapaa mietteissäni ja omissa keskusteluissani Jumalan kanssa asemoitunut uudestaan tähän tilanteeseen mikä nyt on, tai sitten olen harrastanut tätä mietintää tilanteen varjolla. Vaikka on kurjaa, että meillä Suomessakin on hieman vaikeampi aika meneillään, niin toisaalta se antaa hienosti tilaisuuden tai motivaation miettiä vähän omaa elämää tai omaa suhtautumistaan. Itse olen halunnut miettiä nimenomaan minun ja Jumalan välisiä asioita. En ehkä ollenkaan pohjia myöten, mutta kaikki on plussaa. Ja lisäksi olen rukoillut vähän enemmän ylipäätään sekä muiden ihmisten puolesta. Se tuntuu hyvälle ja sitä haluaisin harrastaa paljon enemmänkin. Joten jos tilanne siihen motivoi, niin siinä on jotain hyvääkin. Yhteyden pitäminen Jumalan kanssa on parhaita asioita elämässä. Silti se jotenkin helposti jää sikseen. 

Kehityskeskusteluja

Minusta on näyttänyt selvältä, että ilman Jumalan apua meillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä liittyen juuri yllä kuvailemiini huolenaiheisiin. 

Vaikka ajattelen suhteellisen positiivisesti tästä yhteiskunnasta, niin omista ja muiden kokemuksista johtuen en kyllä luota siihen, että yhteiskunta pystyisi huolehtimaan meistä välttämättä kaikissa tilanteissa. Ja ilman ulkopuolista apua meidän perhe ei vain selviä.

Tuntuu aika mahdolliselta, että koronavirus voisi iskeä meille ja meidän kotihoitorinkiin, koska meillä käy paljon hoitajia. Meille muuten tuli jo hoitofirmastakin ilmoitus, että hoitajat eivät tule meille ollenkaan, jos meillä on koronavirusta. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että suojavarusteita hankitaan ja tulevat sittenkin. Asiaan ei ole tullut varmaa selkoa, mutta ilmeisestikin suunnitelma on jälkimmäisellä tavalla, mikä on oikein hyvä. Mutta tästä voinee ymmärtää, että meidän luottamus välttämättömänkään avun saamiseen ei aina ole valtavan suuri. Meille voidaan vaan ilmoittaa, että ei nyt onnistu, pahoittelut. 

Olen siis kertonut Jumalalle, että en luota ihmisten tai yhteiskunnan apuun, vaan aion turvautua vain Häneen. Olen varmaan itsekin halunnut kovasti varmistaa, että meillä on jatkossakin riittävästi hoitoapua ja varmistaa, että pärjäämme myös pitkällä tähtäimellä. Se onkin ihan oikein ja tietysti myös osa tehtävänkuvaani lasten edunvalvojana, mutta toisaalta nyt jouduin taas huomaamaan, että aivan kaikesta en voikaan huolehtia. En voi varmistaa etukäteen, että selviämme, jos koronavirus tai muu infektio iskee meihin tai hoitajiin. Muitakin tilanteita voi tulla, mitä en ole osannut kuvitellakaan. Tai kaikki voikin mennä aivan eri tavalla, paremmin tai huonommin, ja haasteet voivatkin olla ihan erilaisia kuin mitä on tullut pelättyä. Monesti pelko voi myös olla pahempi, kuin jos se pelätty asia tapahtuu.

Kerroin Jumalalle, että olkoon näin, mennään sitten taas päivä kerrallaan. Minä en tiedä, mitä on tulossa enkä varmasti selviä yksin. Sinä tiedät jo jokaisen tulossa olevan tilanteen, eivätkä ne aiheuta Sinulle ongelmia. Luotan siihen, että Sinä olet kanssani koko ajan.

Muistin myös, että jos minulle tulee hätä käteen, voin milloin tahansa huutaa apua Jumalalta. Muistin, että olen huutanut aiemminkin ja Jumala on silloin aina auttanut.

Tietenkin teen asioiden eteen myös itse sen, mitä voin. Itse asiassa rukoillessani mieleeni palasi eräs vanha idea, jonka voisin toteuttaa: Jos vanhemmille sattuu jotain, vaikka autokolari tai nyt sitten joutuukin sairastumisen takia sairaalaan, niin lasten tiedot ja hoito-ohjeet ja yhteyshenkilöt ja kaikki pitäisi olla kootusti jossain. Meillä on kyllä paljon ohjeita siellä täällä, mutta eivät vieraat ihmiset niitä löydä. Nyt sekin paperikasa on kuitenkin vain tulostamista vaille valmis ja aion liimata paperit ulko-oveen niin, että ambulanssisedät ja -tädit tai muut tupaan tulevat ihmiset sitten varmasti löytävät ne. Kirjoitin sinne tärkeimmät asiat kissankokoisilla kirjaimilla siltä varalta, että ihmisellä on niin kiire, ettei ehdi lukea.




Kävin läpi myös mielessäni, että tiukan paikan tullen hoidan sitten lapsia (ja yritän hankkia heille hyvää hoitoa) niin kauan kuin jaloillani pysyn ja jos en enää pysy, voin soittaa kaikkia eri numeroita läpi ja ympäri niin kauan kuin tarvitsee. Jos ei puhelin pysy enää kädessä, niin sitten loppu jää Jumalalle ja toisille ihmisille. Joskin en usko tilanteen menevän noin epätoivoiseksi. Kuvittelisin, että Jumala auttaa jo aiemmin.

Jeesus sanoi:
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö."
Johannes 14:27 FINRK

Voin todistaa (oman kokemukseni verran), että Jeesus puhui totta. Vaikka pelkoa ja huolta esiintyy toisinaan, niin Jeesus on auttanut niissä - paljon. Hän antaa niin ihmeellisen rauhan, että sitä ei voi käsittää.

Siitä olen saanut nauttia viime aikoina, vaikka nyt avasinkin noita huolenaiheita. Nehän ovat silti olemassa edelleenkin, joten rukous ei ole ollenkaan pahitteeksi.

keskiviikko 19. helmikuuta 2020

Huolenaihe

Viime perjantaina olimme päiväkodilla lasten hojks- ja vasupalavereissa. Nooan palaverissa fysioterapeutti esitti jo aika vakavana huolena Nooan selkärangan kiertymisen. Koska Nooa on hyvin hypotoninen eli veltto, niin asennot tuppaavat valumaan vinoiksi ja silloin selkäranka menee mutkalle. Pikkulapsella se ei ole vielä niin paha, koska ranka myös palautuu helposti taipuneista asennoista. Toispuoliset asennot kuitenkin edesauttavat huonoa kehitystä. Nyt kun Nooa on jo kasvamassa isoksi pojaksi niin asiaan pitää ruveta kiinnittämään paljon nykyistä enemmän huomiota. Selkäranka on siis alaosastaan hieman kaartunut vasemmalle puolelle. Terapeutti saa kuulemma sen palautumaan vielä, vaikkakaan ei yhtä helposti kuin pienenä. Fysioterapeutti sanoi, että kaikkien Nooaa hoitavien ihmisten pitäisi tietää, millaisissa asennoissa Nooaa täytyy pitää ja miten vääristä asennoista pitää ohjata pois. Ei riitä että Nooa on tyytyväinen ja iloinen vaan pitää myös huolehtia siitä, että selkä ei menisi huonompaan kuntoon. Käsittely ja asennot ovat yhtä tärkeä osa Nooan hoitoa kuin ruoka ja lääkkeetkin. 




Nooan elämässä on kuitenkin niin paljon hoitajia, että tuntuu aika mahdottomalta saada viestitettyä ja opastettua mitään tämäntyyppistä aika haastavaakin ohjetta kaikille niin että se oikeasti tulisi käytäntöön. Kotihoitoringissä ja päiväkodissa on molemmissa noin 8-9 hoitajaa  ja lisäksi on vielä Ilonan hoitajat. Pelkkä kirjallinen ohje ei riitä, vaan oikeastaan jokainen tarvitsisi henkilökohtaista ohjausta (mieluiten fysioterapeutilta) mutta se ei varmastikaan oikein tule onnistumaan.

Palaverissa saimme joitakin ohjeita ja myöhemmin juttelin vielä fysioterapeutin kanssa puhelimessa. Parin viikon päästä on myös vuosittainen käynti neurologilla ja sairaalan fysioterapeutilla, jossa varmasti keskustelemme tästä aiheesta. Sehän ei sinänsä ole mikään uusi asia, vaan selkärangan tilannetta on seurattu kyllä joka vuosi.

Nyt siihen pitäisi kiinnittää kuitenkin enemmän huomiota ja olisi tärkeää saada opastettua myös kaikkia hoitajia sen suhteen. Lisäksi asiaa pitäisi pitää esillä usein, ettei se pääsisi käytännössä unohtumaan.

Tuntuu kovin haasteelliselta, mutta täytyy vain yrittää tehdä Nooan hyväksi niin paljon kuin pystyy. Samalla tietäen, että se ei kuitenkaan riitä kovin pitkälle. Onneksi Nooan selkärangan puolesta voi myös rukoilla.

maanantai 30. joulukuuta 2019

Rauhaa vain rauhaa

Kun ei uskalla avata jouluaatonaattona saapuneita kirjeitä ennen uudenvuoden aattoa, voi se näyttää vaikka tämmöiseltä:




Eipä kai noissa kirjeissä mitään henkeä ja elämää uhkaavaa ole, ne ovat vain jotain kirjeitä. Puoliso itseasiassa katsoikin ne silloin jo läpi. Loppusyksy on ollut vain todella stressaavaa aikaa päiväkodin asioihin liittyen ja vaikka yritin jättää niiden stressaavien asioiden hoitamisen sekä ajattelemisen jo viikkoa ennen joulua niin se ei oikein kunnolla onnistunut, koska uusia kiireisiä asioita tiputteli vielä joulua edeltävällä viikolla sekä puhelimeen, sähköpostiin että postilaatikkoon. Kirjeet aiheuttavat vain harvoin stressiä, mutta sekin on välillä mahdollista ja niin teki noita edeltävä kirje.

Tuon söpön talviapinan Nooa sai terveysasemalta, kun hän kävi isin kanssa siellä aatonaattona. Nooalla oli kovin ilkeä silmätulehdus ja siihen saatiin silmätipat sillä reissulla. Sen jälkeen meillä oli oikein mukava perhejoulu kotona lasten kanssa ja isovanhempiakin tavattiin. Nooa vain oli hiukan väsy ja normaalia vaisumpi silmätulehduspotilas, mutta saipahan ainakin olla sylissä hyvällä syyllä melkein koko joulun. Ja itse vain en ihan täysin saanut heitetyksi kaikkia arkihuolia. Eivät ne paljon olleet mielessä jouluna ja nukuin pitkästä aikaa kaksi yötä suhteellisen hyvin, mutta huolet olivat siellä taustalla ja painoivat kuitenkin hiukan mieltä. Olin myös Nooan silmistä huolissaan, sillä silmäpöpöistä ei juuri ole kokemusta, ja silmät olivat todella punaiset. Hyvä joulu siitä kuitenkin tuli ja oli kyllä todella mukavaa olla molempien lasten ja isin kanssa normaalia arkea enemmän ja viettää hyvää perheaikaa. 






Joulunpyhien jälkeen saimme toimitettua lapset Ilonaan. Nooallakin oli jo pirteämpi olo. Silloin aloin itsekin päästä vasta paremmin irti stressistä ja onnistuin nauttimaan ainakin perjantai-illan ja lauantain kunnolla omasta "joululomasta". Sunnuntaina aamulla kuitenkin Nooalla oli noussut kuumetta Ilonassa, joka laski tavalliseen tapaan särkylääkkeellä. Sitten olimmekin sen päivän lähtövalmiina, jos tulee lähtö sairaalaan. Kuumetta ei yllättäen kuitenkaan noussut enää uudestaan sunnuntaina (jolloin olisi tarvinut lähteä päivystykseen) eikä seuraavana yönäkään. Maanantaina aamulla Nooalla nousi kuitenkin taas korkea kuume Ilonassa. Isi lähti sitten hakemaan Nooaa ja vei hänet sairaalaan. Itse sain mummon sekä taksin avustuksella haettua Milkan sekä loput apuvälineet Ilonasta.




Tänään aamulla tuli mukavia uutisia, sillä sairaala halusi jo luopua Nooasta ja nyt poju onkin jo kotona. Nooa on vain hiukan väsynyt ja ehkä hiukan normaalia rohisevampi. Kuumeet olivat vain yksittäisiä piikkejä eikä flunssaoireitakaan oikein tullut. Kyllä äidillä olikin jo kauhea ikävä.

Milkan vointi on myös ollut hieman kysymysmerkki. Periaatteessa typy on ihan kunnossa eikä ole ollut kipeänä pitkään aikaan, mutta sitten kuitenkin itkettää tavallista herkemmin ja kovastikin. Parempaan suuntaan ollaan menty flunssien jälkeen, mutta kovin kovin hitaasti. Odotellaan vielä nykyistä parempaa oloa. Öisin myös Milkaa on itkettänyt melko paljon ja Milkan paha olo sitten kuuluu myös kaikkiin muihin huoneisiin varsin hyvin.

Nyt meillä kuitenkin on taas mukavaa perheaikaa tänään ja huomenna, kun saimme Nooankin kotiin. Odotellaan omalla perheellä vuoden vaihtumista, joskin yöhoitajat ehtivät tulla ennen kello kahtatoista. 

Taisin toivoa tältä kuluneelta vuodelta etenkin mielenrauhaa. Ehkä sitä olikin enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Taidankin toivoa myös ensi vuodelle lisääntyvää mielenrauhaa, enemmän mukavaa perheaikaa ja hyviä yöunia.

Ja kaikkea hyvää myös sinun vuoteesi ❣️

tiistai 19. helmikuuta 2019

Piiri pieni pyörii - vai pyöriikö?

Tämän blogitekstin tarkoitus on kai kertoa, että hengissä täällä ollaan, vaikka ei blogiin ole tullutkaan joulun jälkeen uusia julkaisuja.

Olen kai ollut liian väsynyt tai kiireinen kirjoittamaan. Ehkä molempia. Lisäksi on ollut teknisiä ongelmia kuvien ja puhelimen sovellusten kanssa.

Talvi on tuntunut aika väsyttävältä. Etenkin marraskuun lopun ja helmikuun alun välisenä aikana meillä oli tosi hankalaa kotihoitoringin kanssa, eli hoitovuorot eivät järjestyneet normaaliin tapaan. Syksyn aikana oli jäänyt kolme hoitajaa pois ringistä, eikä hoitofirma löytänyt uusia heidän tilalleen. Haastattelussa ja tutustumassa kävi syksyllä kyllä pari kolme hoitajaa, mutta kukaan heistä ei tullut jäädäkseen. Marraskuussa lähti vieläpä toiseen työpaikkaan se meidän yhteyshenkilö ja hoitajien esimies, joka meidän ringin asioita oli hoitanut. Se tarkoitti, että toisessa kaupungissa toimiva saman firman palveluesimies otti normaalien töidensä lisäksi meidän hoitoringin kontolleen (samoin kuin muun heidän toimintansa tässä kaupungissa) ja yritti alkaa ratkaisemaan hoitajapulaa. Siinä vaiheessa ongelmat alkoivat näkymään enemmän myös meidän vuoroissa, ja joulu-tammikuussa hoitovuorojen tilanne oli jatkuvasti auki. Melkeinpä joka viikolla meillä oli tilanne, että useita vuoroja seuraavina päivinä oli ilman hoitajaa ja jouduimme olemaan epävarmuudessa, järjestyykö Nooan päivähoito. Tilanne muuttui jatkuvasti mm. sairaslomien takia ja minä jouduin olemaan jatkuvasti yhteydessä hoitofirmaan järjestelyistä tai sieltä tuli kysymyksiä minulle. Myös hoitajille tilanne oli enemmän tai vähemmän hankala, koska heillä ei yhtäkkiä ollutkaan lähiesimiestä, asiat olivat sekaisin ja heille sateli tiuhaan tahtiin pyyntöjä tulla paikkaamaan sairaslomia. Loppujen lopuksi suurin osa vuoroista järjestyi, mutta meiltä peruuntui oikeastaan kahden kuukauden ajan yksi päivävuoro joka viikko - hoitopäiviä, joista monet olivat isän työntekoa varten ja jotkut muuta hoitoapua varten. Myös yövuoroista oli pari kertaa epävarmuutta.

Melko stressaavaa ja väsyttävää aikaa siis. Hoitorinki on niin välttämätön osa meidän elämää, että se vaikuttaa tosi paljon arkeen ja jaksamiseen. Toki vuorojen peruuntumiset ovat ennestäänkin tuttuja, mutta lähellekään näin paljon niitä ei ole kyllä koskaan peruuntunut ja lisäksi taustalla oli joitain muitakin huolenaiheita. Jouduin miettimään, että mitä tapahtuu, jos koko hoitorinki "romahtaa". Se ei näyttänyt mitenkään mahdottomalta, niin huonosti homma tuntui olevan hoidossa. Kotihoidon puuttuminen tarkoittaisi, että lapset eivät pystyisi asumaan kotona, mutta toisaalta heidän sijoittaminen mihinkään muualle olisi kyllä tosi hankalaa lyhyellä aikataululla edes käytännössä - puhumattakaan sellaisen kuvitteellisen tilanteen surullisuudesta ja kurjuudesta. Toisaalta kyllä itsellä säilyi jonkinlainen luottamus siihen, että Taivaan Isä kyllä huolehtii meistä, mutta jouduin myös muistuttamaan tästä itseäni monta kertaa. Ja ajattelin jossain vaiheessa jo sitä, että meillä voi olla edessä isoja muutoksia hoitosysteemeihin.



Hoitorinki ei kuitenkaan romahtanut. Pari uutta hoitajaa lopulta löytyi ihan oikeasti aloittamaan töitä, ja yksi tuttu hoitaja halusi tulla meille takaisin äitiysloman jälkeen ja otti suuren määrän vuoroja hoitaakseen. Se tuntui erityisen hyvältä ja uskon sen olevan rukousvastaus.

Kuitenkin vielä hoitajapulan jo melkein ratkettua tuli vuorojen peruutuksia niin, että 4 päivän sisällä peruuntui 3 päivävuoroa. Silloin lähetin peruuntuneiden vuorojen listauksen tiedoksi myös kaupungille, koska tarkoitus on, että firma järjestää sovitut hoidot. Ehkä olisi pitänyt se lähettää jo aiemminkin tai ehkä tuo oli paras hetki. Joka tapauksessa sen jälkeen homma lähti toimimaan. Varmasti suurin apu oli se, että oltiin jo saatu uudet hoitajat, mutta ehkä yhteydenotosta kaupunkiin päin oli myös jotain apua.

Nyt vuorot tuntuvat pyörivän taas normaaliin tapaan.

Tällä hetkellä elämä tuntuukin sujuvan kaikilta osin paremmin. Olin aika väsynyt, joten jonkun aikaa meni ikäänkuin palautumiseen, mutta nyt alkaa olla jo aika paljon parempi olo. Toisaalta tuntuu ihan kummalliselta, kun hoitofirmasta ei tule koko ajan viestejä. Ehdin tehdä ja ajatella muutakin.

Myös rästiin jäänyttä paperisotaa olen taas saanut aika paljonkin hoidettua eteenpäin. Milkan vammaistukihakemus lähti lopulta Kelaan, eri syistä johtuen useamman kuukauden myöhässä, mutta onneksi sitä maksetaan takautuvasti sitten kun päätös joskus tulee. Hakemuksessa esitin, että tuki myönnettäisiin nyt 16-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen sain lähetettyä myös kotihoidon tuen (alle 3v lapsen hoito kotona) ja asumistuen hakemukset. En tiedä voimmeko saada asumistukea, mutta kannattaa yrittää. Alkuvuoden aikana olen myös päivittänyt lasten hoito-ohjeita hoitorinkiä varten. Uusilla hoitajilla on siinä opeteltavaa aika paljon mm. syöttöpumpun käytössä, ja kirjalliset ohjeet ovat aika välttämättömiä. Siinä lueteltuna joitakin hoidettuja asioita, vaikka riittäisihän noita pitemmäksikin listaksi asti. Arjessa ihan pieni muutos auttoi löytämään paremmin aikaa paperitöille, kun siirsin Milkan ruuanlaittoajan myöhemmäksi iltaan. Silloin alkuillasta on mahdollista ehtiä tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Alla vielä joitain kuvia lapsista tämän vuoden puolelta. Nooan kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa sylitellen, joten on vähän vaikea välttää oman naamani esiintymistä kuvissa. Olen yrittänyt häivyttää sitä mustavalkoisella värityksellä.




Seuraava kuva on Milkan fysioterapiasta, jossa hän harjoitteli ensimmäistä kertaa istumista kuvan mukaisella tavalla, eli terapeutti ohjasi lähinnä jaloista. Terapeutti sai Milkan pysymään rauhassa ja ehkä uusi asia oli myös sen verran jännittävä että tyttö unohti heilua villisti ja sai kuulemma hieman tuettua itseään käsillä sivulta.


Ulkonakin ollaan todistetusti jossain vaiheessa käyty, tosin viime viikkoina ei olla Milkan kanssa juuri lenkkeilty, vaan hoidettu vain harvakseltaan muunlaisia menoja, kuten pissinäytereissu, hammaslääkäri ja kirkossa käyntiä. Milkalla on ollut pitkäkestoinen nuha päällä, vaikka vointi onkin muuten hyvä. Nooa on käynyt hoitajien kanssa lenkillä, kirjastossa, muskarissa ja välillä kauppakeskuksellakin pyörimässä. Kerran tai pari Nooa on ollut myös kirkossa mukana. Eteisessä on sen verran hälyä, että se ei ole Nooan mielestä kaikista paras osa kirkossa käyntiä. Useimmiten pystyn ottamaan vain toisen lapsen mukaan, koska isi on töissä jumalanpalveluksissa. Toinen on sitten hoitajan kanssa kotona. 



Viimeinen kuva on tältä päivältä. Silmälasit ovat olleet Milkalla jo puolisen vuotta. Niitä käytetään aina sen aikaa kun ne pysyvät päässä. Ennätys lienee jossain tunnin kieppeillä. 




perjantai 26. lokakuuta 2018

Carnitene

Niin pieni, mutta ei ollenkaan ihan niin harmiton tapaus, kuin mitä sen koosta voisi päätellä.

Mikä se Carnitene sitten on? Lääkärin sanojen mukaan se ei ole aminohappo, mutta googlehaut kyllä kovasti viittaisivat siihen suuntaan, että aminohappohan se. Joka tapauksessa sen suomenkielinen nimi on karnitiini, ja sitä käytetään Nooan ja Milkan sairauden hoidossa. Lisäksi sitä käytetään myös sydänlääkkeenä, joten me emme (onneksi) ole aivan ainoat kyseisen lääkkeen käyttäjät tässä maassa.



Kun Nooan sairauden syy ja diagnoosi selvisi vuonna 2015, niin samalla selvisi, että sairauden hoitoon on kuin onkin olemassa jonkinlainen hoitokeino, vaikka se ei parantava tai sairauden etenemistä pysäyttävä hoitokeino olekaan. Tuo hoitokeino koostuu kolmesta asiasta: ruokavaliosta, jossa valiinin ja kahden muun aminohapon määrät on minimoitu, sekä kahdesta lääkkeestä: karnitiinista ja B5-vitamiinista. Nooalla karnitiinin käyttö olisi muutenkin pian aloitettu sydänongelman takia.

Alussa karnitiinin kanssa oli vain pienimuotoisia ongelmia. Sen saamiseksi tarvitaan reseptin lisäksi paperinen erityislupa apteekkiin vietäväksi. Näiden tekeminen oli tietysti lääkärille ihan rutiininomaista. Lääkkeet aloitettiin Taysissa osastojaksolla, ja siellä oli käytössä karnitiini, jonka vahvuus oli 1g/10ml. Jakson lopussa lääkäri teki paperit tästä lääkkeestä ja pääsimme lähtemään kotiin. Voisimme heti kotikaupungissa käydä apteekissa ja saada ajoissa lisää lääkkeitä, joita saimme vain vähäsen sairaalasta mukaan. Koska tilanne oli kiireinen, niin ne välitettiin faksilla apteekkiin. Olimme vasta puolivälissä kotiin, kun kuitenkin apteekista soitettiin, että tästä lääkkeestä ei sitten saa kelakorvausta ja sehän on ihan hirmuisen kallis lääke. Onneksi rinnakkaisesta tuotteesta, jonka vahvuus on 2g/10ml, saa kelakorvauksen. Jos siihen saa uuden erityisluvan ja reseptin. Äkkiä soittamaan lääkärille, ennen kuin tämä ehtisi lähteä töistä kotiin.

En enää muista, oliko lääkäri vielä töissä, tai muutakaan yksityiskohtia. Tai muitakaan kaikkia seikkailuja tämän lääkkeen kanssa. Se vaan jäi mieleen, että onneksi apteekissa oltiin valppaampana kuin sairaalassa, nimittäin tällä hetkellä Nooan tarvitsema karnitiini tulisi maksamaan noin 2500€ vuodessa ja Milkan 1000€, koska hänellä on pienempi annos.

Nämä asiat ovat taas tänä vuonna tulleet ajankohtaisiksi. Kevättalvella apteekista sanottiin, että karnitiinin kelakorvattavuus on päättymässä 30.6. Yleensä lääkefirma hakee omalle tuotteelleen korvattavuutta, mutta ilmeisesti firma ei ollut hakenut sitä, ainakaan ajoissa. Juttelimme sairaalassa sosiaalityöntekijän kanssa, joka lupasi ystävällisesti selvittää tätä varsin monimutkaista asiaa. Hän sai selville, että jos lääkefirma ei hae korvattavuutta, niin joku käyttäjistä voi sitä myös hakea, ja riittää kun yksi käyttäjä hakee sitä. Lääkärin pitäisi tehdä kasa papereita ja asiakkaan pitäisi mennä niiden kanssa apteekkiin, missä selvitellään hakemuksen tekoa. Ei kuulostanut houkuttelevalta kaikkien muiden "normaalien" apteekkiasioidemme lisäksi. Sosiaalityöntekijä ehdottikin, että annetaan ajan kulua ja katsotaan kesäkuussa, mikä on tilanne. Se oli tietysti aika jännittävä vaihtoehto, koska tuollaisen asian kanssa ei halua joutua mihinkään paniikkikiireeseen viime metreillä. No, viimeiseen kesäkuun viikkoonhan se jäi kuitenkin. Milka itki kesäkuussa niin paljon, että karnitiini tai muutkaan hoidettavat asiat eivät olleet päällimmäisenä mielessä. Kun muistin asian juhannuksen jälkeen, niin ajattelin, että tuo sosiaalityöntekijä on varmaan jäänyt jo kesälomalle. No, onneksi hän ei ollut, ja hän löysi netistä jonkun taulukon, jonka mukaan juuri meidän karnitiinimme kelakorvattavuutta oli jatkettu. Kaikki oli siis, ainakin karnitiinin osalta, hyvin.

Noh, elokuussa, kun karnitiini oli kaapista taas lopuillaan, niin saimme kuulla apteekista, että tuotetta ei ole nyt saatavilla, vaan se on loppu tukusta. Näin käy aina joskus jonkun harvinaisemman tuotteen kohdalla, eikä se meillekään ollut ensimmäinen kerta. Tilanne oli kuitenkin huolettava, koska karnitiini ehkä mahdollisesti on hyvinkin tärkeä lääke meidän lapsillemme. Vaikka emme oikein tiedä, onko siitä paljon vai vähän hyötyä. Apteekki selvitteli, milloin sitä mahdollisesti taas saataisiin. Ehkä seuraavan viikon lopussa. Siihen asti meidän varasto ei riittäisi. Taysin lääkäri sanoi, että lääke ei saa ainakaan loppua yhtäkkisesti, vaan täytyy ensin vaikka puolittaa annos. Niinpä teimme säännöstelylaskelmia. Lisäksi oli pakko ottaa yhteyttä omaan sairaalaan, olisiko siellä osastolla ko. lääkettä ja voisimmeko saada sitä lainaan. Sosiaalityöntekijä välitti tätä asiaa osastolle ja saimme lupauksen, että lääkevastaava hoitaja soittaa meille seuraavalla viikolla, kun hän tulee töihin. Laskin, että tarvitsemme 8 pulloa, että selviämme siihen arvion mukaiseen päivämäärään asti. Apteekissa ei kuitenkaan oltu varmoja, saako karnitiinia vielä silloinkaan. Noh, hoitaja soitti ja kertoi, että heillä ei ole niin montaa pulloa, mutta saamme kaikki loput, mitä heillä on. Osastolla on monesti käytetty meidän lääkkeitä, kun siellä ei harvinaisempia lääkkeitä aina ole. Onneksi jonkun aikaa sitten sinne oli tilattu meidän tarvitsemaa lääkettä ja sitä oli vielä hiukan jäljellä. Teimme taas säännöstelylaskelmia, kävimme apteekissa, josta soiteltiin tukkuun ja selviteltiin, tuleeko lääke. No, lopulta se tuli arvion mukaisesti, eikä se loppunut kesken. Ainoastaan Nooa joutui menemään viikon verran puolikkaalla annoksella.

Kyllä luulimme, että Carnitenen ongelmat ovat vähäksi aikaa ohi. Eivätpä olleet.

Tällä viikolla meillä vanhemmilla oli kauan odotettu kahdenkeskinen lomamatka Turkuun, ja lapset olivat Ilonassa. Reissu meni hyvin eikä mennyt ollenkaan pilalle, mutta asioiden selvittelyltä ei tälläkään kertaa vältytty.

Tiistai-aamupäivällä olimme ajelemassa Tamperetta ja Turkua kohti, kun puoliso sai puhelun. Ajattelin ensin, että se oli hänen työasioitaan, mutta sitten kuulin hänen sanovan hiukan kireällä äänellä, että "täytyy sitten selvitellä sitä lääkärin kanssa". Kerkesin jo säikähtää, että oliko puhelu sittenkin Ilonasta ja pitääkö meidän jo kohta kääntyä kotiin päin. No, ei se onneksi sieltä ollut, vaan apteekista. Meillä oli taas karnitiini lopussa ja olimme juuri tilanneet sitä lisää molemmille lapsille. Nyt kuitenkin apteekista kerrottiin, että karnitiinin myyntiluvan haltija on vaihtunut, eikä tuotetta voi tilata ilman uusia erityislupia. Lääkärin pitäisi siis tehdä uudet erityisluvat ja reseptit ja ne pitäisi saada mahdollisimman pian apteekkiin. Onneksi Taysin lääkärin kanssa toimii nopea sähköpostiyhteys hyvin, jos hän vaan on töissä. Toivoin, että hän olisi, ettei tarvitsisi ruveta soittelemaan omaan sairaalaan lastenpolille, jossa asia hoituu useimmiten välikäsien kautta. Naputtelin autossa sähköpostia ja kysyin, onnistuisiko paperien faksaaminen apteekkiin. Vanha myyntiluvan haltija oli Sigma-tau ja uusi taas AlfaSigma tai jotain sinnepäin. Onneksi lääkäri oli töissä ja vastasi, että onnistuu huomenna. Isä soitti vielä apteekkiin, jolloin sieltä selvisi, että faksi ei oikein käykään, ainakaan kovin hyvin. Salattu sähköposti olisi kuulemma paras. Noh, naputtelin uutta viestiä lääkärille ja toivoin, että hän ei pidä meitä liian vaativina asiakkaina. Onneksi lääkäri on mukava ja vastasi taas illemmalla, että eiköhän se onnistu. Epäilimme, että olikohan karnitiinin myyntiluvan haltija vaan päättänyt vaihtaa nimeään, ja siitä kaikki tämä vaivannäkö.

Pääsimme Turkuun ja seuraavana päivänä keskiviikkona kävimme mm. opastetulla kierroksella Turun linnassa. Kierroksen aikana puoliso oli saanut kolme puhelua apteekista. Paperit lääkäriltä eivät olleet vielä tulleet ja lisäksi oli selvinnyt, että myyntiluvan haltijan vaihtumisen myötä lääkkeellä ei ollut myöskään enää kelakorvattavuutta. No voi apua. Tämä alkoi tuntua jo hiukan liian hankalalta, kun keväällä ja alkukesällä oli jo ollut epätietoisuus kelakorvattavuudesta, joka sitten kuitenkin päättyi parhain päin. Laskimme, että meillä ei kyllä millään olisi varaa ostaa karnitiinia itse ainakaan normaaleita 3kk annoksia. Vaikka Nooa ehkä saisikin ne takaisin vakuutusyhtiöltä, niin Milka ei saisi, koska Milkalla ei ole sattuneesta syystä vakuutusta. Eikä Nooan vakuutuskaan kauan riittäisi moiseen, koska siinä on vakuutuskatto 17000€. 2500€ vuodessa yhteen ainoaan lääkkeeseen täyttäisi sen liiankin pian. Onneksi olin melko varma siitä, että kelakorvattavuus karnitiinille saataisiin taas jossakin vaiheessa, koska aiemminkin näin kävi. Oli kuitenkin aivan mahdollista, että siihen tulisi väliä ja joutuisimme ainakin nämä lääkkeet maksamaan itse. Lähetin uuden ryhmäsähköpostin Taysiin ja omaan sairaalaan, jossa kerroin tilanteesta ja kysyin, että mitäs tehdään. Toivoin, että sosiaalityöntekijä selvittäisi taas asiaa. Illalla, kun olimme Turun kaupunginteatterilla, niin tähän tuli vastauksia. Taysin sosiaalityöntekijä oli kaivanut esiin kesällä tapahtuneen muutoksen ja taulukon, jonka mukaan meidän karnitiini on saanut kelakorvauksen, vaikka kaikki rinnakkaisvalmisteet eivät saaneet. Eli asia olisi kunnossa. Oma sosiaalityöntekijä myötäili tätä, että nyt on varmaan apteekki katsonut väärin. En ollut ollenkaan varma, että apteekki olisi tehnyt virheen, mutta ajattelin palata aamulla asiaan. Torstai-aamuna olikin jo kotiin lähdön aika ja ennen lähtöä viestitin taas sairaalaan. Että taulukossa mainittu myyntiluvan haltija oli se vanha, ja että apteekista sanottiin, että kelakorvattavuuden puute tällä hetkellä liittyi juuri myyntiluvan haltijan vaihtumiseen. Taysin sosiaalityöntekijä vastasi, että hän laittaa tästä Kelaan kyselyä. Siihen ei vielä ole tullut vastausta.

Onneksi apteekki oli taas tänään eli perjantaina ottanut yhteyttä puolisoon ja saanut selvitettyä asiat Hilan ja Kelan kanssa. Kelasta oli nyt tieto, että apteekki saa myöntää kelakorvauksen. Loppu siis hyvin, kaikki hyvin.

Ainoastaan meillä meni jonkun verran "ylimääräistä" rahaa, kun molemmille lapsille piti hakea uudestaan erityisluvat ja vielä pikana, sen takia, kun myyntiluvan haltija vaihtui. Pääasia kuitenkin, että itse lääkkeet saadaan kelakorvauksella.

Reissu ei tästä kovin paljoa kärsinyt ja meni muutenkin hyvin. Kiitos Taivaan Isälle siitä ja taas yhden asian järjestymisestä. Kiitos myös puolisolle yhteydenpidosta apteeekkiin päin. Emme hoida ihan kaikkia asioita tähän tapaan, mutta nyt oli aika mukavaa, että puoliso hoiti puhelut apteekkiin ja minä taas viestit sairaalaan.

Tämä ei edes ollut kovin iso tai stressaava ongelma, varsinkin kun sitä yhdessä hoidettiin. Mutta ajattelin jakaa vilkaisun meidän lääkehuoltomaailmaamme.

Yleisenä löpinänä vielä kerron, että apteekista tilattavia tuotteita on lapsilla noin 24. Aika monet tuotteet ovat siis samoja molemmilla, mutta ne on laskettu erikseen mukaan, koska ne täytyy tilata ja hakea molemmille erikseen ja ne täytyy myös säilyttää eri kaapeissa lapsen omassa varastossa, mm. kelakorvausten takia. Tietysti hätätilanteessa voi lainata pieniä määriä toiselta lapselta, jos toisella on. Muutama lääkkeistä vaatii erityisluvat, jotka uusitaan ja haetaan vuosittain. Merkittävä osa apteekkituotteista on ruokavalmisteita lasten monimutkaiseen ruokavalioon. Tuotteet pitää käydä Kelan aikarajojen mukaan tilaamassa apteekista, yleensä siis pystyy tilaamaan 1-4 tuotetta kerrallaan. Kun ne ovat tulleet apteekkiin, niin ne pääsee hakemaan, yleensä auton ja ostoskärryjen kanssa, sillä etenkin ruokavalmisteet vievät paljon tilaa. Apteekkikäynneille tulee yleensä tarvetta yleensä useamman kerran viikossa, eivätkä asiat aina hoidu kovin nopeasti siinä apteekin luukulla, kun on useita tuotteita ja/tai harvinaisempia tuotteita. Suurimmasta osasta niistä saa kelakorvauksen, jolloin kelakatto (600?€/lapsi) täyttyy joskus alkuvuodesta ja sen jälkeen tuotteet maksavat 2,50€/ostokerta/lapsi. Joillakin lääkkeillä ei ole kelakorvattavuutta johtuen pitkälti siitä, että sairaus on harvinainen ja myös hoitokeinot ovat harvinaisia. Ne pitää maksaa itse. Nooalla niistä voidaan hakea korvaus vakuutuksesta, mutta vakuutusyhtiö ei suostu maksamaan kaikista tuotteista, jos niitä ei ole heidän lääkelistallaan.

Ylipäätään kaikkea lasten asioiden hoitoa on niin paljon, että se kävisi kyllä ihan hyvin osa-aikaisesta palkkatyöstä. Omaishoitajan työ ei tosiaankaan rajaudu vain hoitotyöhön.
posted from Bloggeroid

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Päivän sähköpostikeskustelu

Tämän päivän sähköpostikeskustelu täytyy ikuistaa blogiin. Ensimmäinen viesti alempana, nimet muutettu.
Hei 

Milka on liian pieni kodin ulkopuolisen hoidon lisäämiseen. Hoidot Ilonassa ovat vasta alkaneet ja ensimmäinen 3vrk putkeen aiheutti selvästi ikävää. Kyllä tässä vaiheessa pitää hoito järjestää kotiin pyyntöni mukaisesti. Lapsen ja perheen etua on ajateltava, eikä voida "pakottaa" sijaishoitoon, koska emme öitä pysty hoitamaan. Sijaishoidon lisäämistä voi miettiä myöhemmin, sitten kun se on kunnolla lähtenyt käyntiin. 
Tiedän että jollain muulla 1-vuotiaalla saattaa olla enemmän kuin 3 vrk sijaishoitoa, tilanteet ovat erilaisia. Mutta Milkan kohdalla on varmasti nyt kotihoito oikea vaihtoehto.
Sijaishoito ja yöhoito ovat eri asioita. Me tarvitsemme yöhoitoa. Päivällä haluamme hoitaa itse Milkaa, tosin tietenkään nykyiset päivätunnit eivät saa vähentyä ja tarvitsemme ne nykyisellä tavalla säännöllisesti arjen tueksi, ei tiivistettynä parin vrk ajalle. 
Voitteko ottaa tämän huomioon ja muuttaa vielä esityksenne?
Yt. Äiti 

Hei,

olet varmaan odottanut ilmoitusta avun tuntien lisäämisestä. Sain myös puhelun sos.tt. "Sami Sossulta".

Yöavustustuntien lisäyksen sijaan esitetään tilapäishoitovuorokausien lisäämistä eli  lakisääteisen omaishoidon vapaan lisäksi olisi  esimerkiksi  3 vuorokautta Ilonassa. 

t. "Sissi Sosiaalinen"


Vammaispalvelu teki ihan niin kuin arvelinkin. Ensin viivytellään mahdollisimman pitkään ja odotellaan helpottuisiko tilanne (Sami Sossu soitti tänään ja kertoi, että näin se oli nimenomaan mennyt.) Tänä vuonna näköjään tuulee siitä suunnasta, että yöhoitoa ei voida lisätä, sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa kyllä. Prosessi pitkittyy aivan turhaan, ehkä se onkin tausta-ajatuksena.
Kaikki sanovat, että laitoshoito on kalliimpaa kuin kotihoito. Miksiköhän sitten ei yhtään tunnu siltä. Oma pyyntöni kotiin olisi tarkoittanut noin 58h lisää kotihoitoa kuukaudessa, joista suurin osa yöllä (yövuoroissa viimeinen tunti on ollut "päivätunti"). Sen sijaan vammaispalvelu myöntää 72h kodin ulkopuolista hoitoa. Ehkä se sitten on halvempaa, kun siinä on vähemmän yötunteja. Sissi Sosiaalinen kyllä tietää, että emme halua nyt lisätä sijaishoitoa, siitä oli puhetta viime paleaverissa.

Kai tuotakin vaihtoehtoa joutuu harkitsemaan, mutta ensin on pistettävä vastaan. Tämä ei tunnu kovin reilulta ainakaan Milkaa ajatellen. Ehkäpä tuo kuitenkin jossain mielessä tuntuu hyvältä, että asiaa saatiin potkittua eteenpäin edes jotenkin. 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Keskeytynyt loma

Tämä kesä on ollut hankala. Jos tuollaista lievää ilmaisua nyt käyttäisin.

Kesäkuu oli vaikea Milkan kanssa, eikä Milka ole edelleenkään oikein kunnossa, vaikka pahin menikin ohi.

Maanantaina alkoi ensimmäinen lasten yhteinen 3vrk mittainen Ilona-jakso. Oli siinä paljon puuhaa, mutta saimme lopulta melko onnistuneesti lapset ja heidän kaikki välttämättömät tarvikkeensa toimitettua Ilonaan. Siitä lähdettiin sitten vapaa-ajan viettoon. Minä lähdin mökille, aluksi yksin, kun tarjoutui sellainen tilaisuus. Mökillä oli mukavaa, vaikka olinkin aika lopussa sinne päästyä ja vaikka tiistaina piti lähteä vähän asioitakin hoitamaan.



Keskiviikkoaamuna Ilonasta tuli kuitenkin puhelu, joka katkaisi lomailun kovin lyhyeen. Nooalla oli mitattu 39,7 asteen kuume. Korkein ikinä! Yö oli ollut myös itkuinen, niinkuin usein infektion iskiessä on. Emme olisi päässeet tarpeeksi nopeasti hakemaan Nooaa, joten soitin ensin lastenosastolle ja sen jälkeen tilasin Nooalle ambulanssin hätänumerosta. Sitäkään ei ole tullut aiemmin tehtyä. Ilonan hoitaja lähti Nooan kanssa päivystykseen ja me vanhemmat jäimme hiukan hermostuneena laittamaan mökkiä kuntoon, ja lähdimme ajamaan kotikaupunkia kohti. Hain Nooan lääkkeet ja tavaroita Ilonasta, mutta Nooa oli vielä päivystyksessä hoitajan kanssa, kun pääsin paikalle. Kuume oli laskenut kyllä kipulääkkeellä. Nooa oli hikoillut silloin itsensä aivan märäksi ja häntä yskitti paljon. Myöhemmin selvisi, että veriarvotkin olivat ihan ok ja ihan tavallinen virustauti on kyseessä. Lisäksi tänään löytyi korvatulehdus, jota hoidetaan antibiootilla. Nooa varmaan pääsee jo huomenna kotiin, ja toivottavasti hän paranee pian. Nooa on todella reipas potilas.



Itse olen ollut todella väsynyt loman keskeydyttyä, sillä en varmaan ollut kunnolla ehtinyt vielä palautumaan kaikesta viime aikojen touhusta. Ja olihan tämä, tai olisi ollut, ensimmäinen kunnon omaishoidon vapaa pitkään aikaan. Sairaalajaksojen aiheuttamat poikkeustilanteet tuntuvat aina raskailta. Onneksi Nooalla ei ollut mitään sen pahempaa hätää, vaikka korkealle noussut kuume vähän säikäytti. Pelkäänpä, että sama tauti saattaa tarttua meihin muihinkin. Olisi todella kurjaa, jos pikkuinen Milka joutuisi vielä tulemaan noin kipeäksi, kun hän ei ole muutenkaan kunnossa.

Toivotaan kuitenkin, että kohta päästäisiin taas normaaliin arkeen kiinni.
posted from Bloggeroid

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Pikku ressukka

Milkalla vaan jatkuu kurja olo edelleen. Melkein 2 viikkoa jo mennyt ja hän on ollut todella itkuinen ja kipeä. Maha on löysällä ja pepun iho meni lopulta rikki tämän viikon alussa. Viimeksi keskiviikkona olin yhteydessä sairaalaan, ja sieltä kehotettiin vielä seuraamaan tilannetta. Ehkäpä pitkällinen mahapöpö voi olla kyseessä ja siinä tapauksessa kyllä pian pitäisi alkaa helpottaa. Pari viimeistä päivää onkin ollut hiukan parempia. Milka on kyllä edelleen itkenyt paljon, mutta kuulostaa, että olo ei kuitenkaan olisi ihan niin paha tai kipeä enää. Viime yökään ei enää ollut läheskään pelkkää huutoa. Kakat eivät ole ihan pelkkää vettä, mutta niitä tulee edelleen niin tiuhaan tahtiin, että peppu ei parane ja vaipanvaihdot ovat todella kurjia. Kaikki keinot ovat kyllä käytössä tilanteen parantamiseksi. En tiedä selviääkö todellinen syy tai syyt Milkan tämänhetkiseen kipeään oloon varmaksi koskaan. Toivottavasti ainakin olo paranisi pian.

Parina viime päivänä Milka on rauhoittunut parhaiten liikkuviin rattaisiin. Lähdöt ovat tosin hankalia, mutta sen jälkeen koko lenkki on sujunut mukavasti. Onkin ollut kiva päästä ulkoilemaan. Rattaita on käytetty myös sisällä ees taas lykkimiseen, vaikka se ei toimi aivan yhtä hyvin. Nyt kun alkoi sataa, niin täytyy varmaan tyytyä jompaan kumpaan, ulko- tai sisärattailuun. Toki sylissä kantaminen myös käy Milkalle, mutta kukaan ei jaksa kovin kauaa kantaa häntä, kun painoa on jo 12kg.



Toivotaan, että pikkuisella alkaisi jo pian olla paljon parempi olo.

Meidän perheen tukitoimia lisättiin hiukan juuri keväällä, mutta Milkalla ei edelleenkään ole yöhoitoa joka yöllä. Koska tilanne on koko ajan vain vaikeutunut viime palaverin jälkeenkin, niin kerroin sähköpostilla vammaispalveluille tilanteesta ja kysyin, voiko Milka jo pian saada yöhoidon joka yölle. Tuntuu todella nololta ja ristiriitaiselta pyytää heti lisää apua, koska sitä juuri hiukkasen lisättiin. Ja olin itsekin siihen määrään oikein iloinen ja tyytyväinen vain muutama viikko sitten. On todennäköistä (ja erittäin toivottua) että Milkan vointi tästä paranee. Kuitenkin minulla oli sellainen olo, että viesti täytyy lähettää. Jatkossa tulee varmasti huonompia ja parempia vaiheita. Tuntuu, että koko ajan täytyy katsoa noin puoli vuotta pitemmälle, että pärjätäänkö silloinkin. Nytkään me emme olisi selvinneet tästä tilanteesta läheskään näin hyvin, ellen olisi aikaisemmin viime kesänä, viime syksynä, viime talvena ja niin edelleen ollut niin itsepäinen avunpyytäjä kuin olin. Olen todella kiitollinen, että olemme saaneet paljon apua. Ja toisaalta luottavainen, että sitä löytyy tarpeeksi jatkossakin. Mutta minun täytyy valitettavasti tehdä oma osuuteni asioiden edistämiseksi.

Sain vammaispalveluista viestiä, että asiaa käsitellään ensi viikolla. Asiaa voi muistaa rukouksissa, että se menisi parhain päin. Ja tietysti erityisesti sitä, että Milkan olo paranisi. Kiitos taivaan isille huolenpidosta.
posted from Bloggeroid

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ikiomat kultamussukat

Lapset ja hoitajat olivat touhunneet eilisessä iltavuorossa meille hääpäivän yllätyksen. Retki läheiseen kauppakeskukseen ruusua ostamaan ja sen jälkeen askartelua. Kylläpä olikin hieno kortti ja ruusu meitä illalla odottamassa! 


Milka on oppinut nostamaan kädet ylös. Sitä hän sitten tekeekin ihan innoissaan tilanteessa kuin tilanteessa! Toinen mieliharrastus on edelleen vasemmalla jalalla paukuttaminen.





Milka on suuren osan ajasta tyytyväinen ja iloinen, mutta toisaalta huono olo on myös lisääntynyt viime aikoina. Talvella huonoa oloa oli vain ihan hetkittäin, mutta viimeisen reilun kuukauden aikana pahoinvointi, oksentelu ja itkuisuuskin ovat lisääntyneet. Milkan ja Nooan sairaudessa ongelmia aiheuttaa se, että aminohappo valiinin hajotusketju ei toimi ja energian sijaan elimistöön kertyy myrkyllistä ainetta. Valiinin määrä onkin ruokavaliossa minimoitu, mutta aika ajoin ruuan määrää täytyy kuitenkin lisätä lapsen kasvaessa. Silloin myös valiinin määrä lisääntyy. Milkan huonompi olo alkoi viimeisestä tällaisesta ruokamuutoksesta.

Samalla olemme huomanneet, että liikunnallisen kehityksen asioissa on tullut takapakkia. En tiedä, onko se lopullista taantumista vai väliaikainen huonosta olosta johtuva asia. Milka ei kuitenkaan enää jaksa olla vatsallaan juuri ollenkaan, eikä esittele meille hienoa kyynärnoja-asentoakaan. Samoin istuminen ei enää suju yhtä vähäisellä tuella kuin talvella. Ehkä hypotonia eli lihasten velttous on lisääntynyt.

Milka on myös alkanut ajoittain katsomaan hieman kieroon. Se on ihan söpöä, mutta taitaa kertoa alkavista näköongelmista.

Viimeisen parin viikon aikana Milkan yöt ovat olleet erityisen levottomia. Onneksi tukitoimiakin nyt hiukan lisättiin, ja tästä eteenpäin meidän tarvitsee hoitaa enää noin kaksi Milkan yötä viikossa kolmen sijasta. Apu tuli taas aivan oikeaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa viime hetkellä.



Nooan vointi on ollut aika tasaista tammikuun influenssasta asti. Kukaan meistä ei ole sen jälkeen sairastellut mitään pikku flunssapöpöä isompaa, mistä saamme myös olla kiitollisia.

Nooalla on näissä kuvissa ihan uudet silmälasit. Niihin tuli vahvuuksia lisää, mutta näköhermoatrofia ei ollut viime lääkärikäynnin mukaan pahentunut.




Nooa on nyt 4v 9kk ikäinen ja Milka on 1v 3kk. Ihanat kultamussukat.
posted from Bloggeroid