Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoitajat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Muuttolinnut

Nyt eletään meidän hibch-perheessä jännittävää aikaa. Lapset ovat muuttamassa pois kotoa ja niin sanotusti lennähtävät pois pesästä. Viime tarinoinnin yhteydessä kerroin, että Nooa muuttaa talven aikana Kultasiipeen. Sen suunnitelman mukaan Milka olisi jäänyt vielä kotiin asumaan ja lapset olisivat joutuneet eroon toisistaan. Viime viikolla saimme kuitenkin tiedon, että Milkalle on kuin onkin vapautunut myös paikka Kultasiivestä. Lapset pääsevät näin ollen muuttamaan yhtä aikaa. Heillä on Kultasiivessä myös ihan vierekkäiset huoneet. Kiitos tästä Taivaan Isälle.



Viimeisen vuoden olemme odottaneet lapsille kodin ulkopuolelta pysyvää asuinpaikkaa. Kun minä sairastuin, niin Milkalle jouduttiin järjestämään vuorokauden ympäri hoitaja kotiin. Lisäksi on ollut Ilona-jaksoja noin puolet ajasta, jolloin olemme saaneet kotiin rauhaa. Minä en ole siis joulua lukuunottamatta hoitanut lapsia juurikaan kokonaiseen vuoteen. Hoitajien jatkuva läsnäolo meidän suhteellisen pienessä asunnossamme on tuntunut todella kuormittavalta ja se on häirinnyt toipumistani. Isä taas on joutunut hoitamaan melkein kaikki lasten asiat ja myös sairaalakäynnit yksinään. Viimeinen vuosi on siis ollut sellaista aikaa, minkä halusimme luokitella väliaikaiseksi ratkaisuksi. Jo vuosi sitten lapsille tarjottiin paikkoja eräästä lasten hoitokodista Saarijärveltä, mutta se oli pitkän matkan takia pois laskuista. Onneksi nyt on järjestynyt paikat kuitenkin kohtuullisen nopeasti Kultasiipeen, joka on tässä lähellä.



Muutto on jo kolmen viikon päästä maaliskuun 12. päivänä. Minä en vielä kestä oikein mitään stressiä ja kun saimme tiedon, että molemmat lapset pääsevät muuttamaan, niin ahdistuin suunnattomasti koko muuttoasiasta ja menetin myös yöunet. Tuntui niin mahdottomalta saada kaikki järjestelyt tehtyä. Lapsilla on todella paljon välttämätöntä tarviketta, jotka pitää pakata, siirtää ja purkaa saman päivän aikana sillä välin kun lapset ovat koulussa. Lisäksi Kultasiiven hoitajat eivät vielä ole juuri meidän lapsia hoitaneet, joten heitä voi joutua aluksi auttamaan alkuun. Kaksi Kultasiiven hoitajaa on tuttuja Ilona-jaksoilta. Nyt on pahin stressi jo helpottunut ja valoa näkyy tunnelin päässä. Saimme esimerkiksi tiedon, että apuvälinekeskukselta tulee kuorma-auto ja kolme miestä siirtämään lasten isot ja painavat sairaalasängyt ja ehkä samalla menee muitakin apuvälineitä. Paljon on kuitenkin vielä epätietoisuutta, miten kaikki menee.




Kultasiiven työntekijät ovat onneksi myös varautumassa lasten vastaanottamiseen ja he ovat käyneet tutustumassa lapsiin sekä Ilonassa että koulussa. Mahdollisesti he tulevat vielä kotikäynnillekin.

Minä olen stressaamisen lisäksi saanut nimikoitua kaikki lasten vaatteet ja osan lakanoistakin. Kultasiipeen pitää viedä oikeastaan kaikki itse, myös huoneiden kalusteet. Huoneet eivät kuitenkaan ole kamalan isoja, joten ei sinne paljoa mahdu sairaalasänkyjen lisäksi. Kotoa lähtee varmaan myös molempien vanhat hoitopöydät, jotka ovat toimineet työtasona ja laatikostona vauva-ajan jälkeen. Lisäksi olen kirjoittanut vähän lasten hoito- ohjeita valmiiksi, mutta esimerkiksi lasten ruoka- ja lääkeohjelmia ei vielä voi lähettää, koska niihin on tulossa vielä muutoksia ennen muuttoa. Sama koskee lasten ruuanlaitto-ohjeita.



Täytyy vain yrittää luottaa siihen, että kaikki saadaan järjestymään muuton osalta. Alkuvaiheessa varmaan tarvitaan aika paljon yhteistyötä kodin ja Kultasiiven välillä, että kaikki lähtee sujumaan hyvin.

Tämän postauksen kuvat on otettu vajaa vuosi sitten koulun valokuvauksissa.

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Erityistä eristyselämää

Meillä on viime aikoina käynyt hoitajia vain maski päässä. Kotihoitoringin hoitajat saivat ensimmäisenä kyseisen määräyksen, eli maski pitää olla koko vuoron ajan paikoillaan ja se laitetaan jo ulkona ennen ovesta sisään tulemista. Havaintoja minulla ei ole, mutta varmaan syöminen on myös sallittua edelleen. Päiväkodin hoitajat saivat sitten saman ohjeen vain hiukan myöhemmin. Ei varmaan ole niin mukavaa käyttää maskia tällaisessa työssä lasten kanssa touhutessa, mutta ehkä siitä on apua. Olen kiitollinen. Lapsia maskit eivät ole erikoisemmin häirinneet, vaikka ne peittävätkin suuren osan hoitajan ilmeistä. Kuulo on kuitenkin tärkein aistikanava. Onneksi vanhempien kanssa voi kommunikoida normaaliin tapaan.






Nooan ja Milkan elämä ei ole muuten kovin paljoa muuttunut, vaan arki pyörii aika lailla samaan tapaan kuin aiemminkin. 





Aamulla herätään, tehdään aamutoimet ja istutaan hetki äidin tai isin sylissä ennen päiväkotiin lähtöä. Viikonloppuna ei tarvitse lähteä ja se on ihan mukavaa, vaikka päiväkodissa onkin paljon kivoja juttuja. 





Terapiat ovat tauolla, mutta fysioterapeutti on järjestänyt joitakin etäterapioita. Päiväkodin hoitaja tekee silloin harjoitteita lapsen kanssa sen mukaan, mitä terapeutti neuvoo videoyhteyden kautta. Normaalisti terapeutti on tehnyt harjoitteet lasten kanssa ja hoitajat ovat olleet katsomassa ja oppimassa. Nyt kun hoitajat joutuvatkin etäterapiassa oikeasti tekemään koko terapian lapsen kanssa, niin se onkin paljon opettavaisempaa. Varsinkin Nooan kohdalla käsittely ei ole mitenkään helppoa ja olisi tärkeää, että terapeutin opetukset menisivät oikeasti perille Nooaa hoitaville aikuisille. Pelkkä katsominen ei ehkä ole paras tapa oppia.

Milkalle on tulossa myös päiväkotiin seisomateline kotona olevan lisäksi, että seisominen onnistuisi paremmin myös hoitopäivinä. Päiväkodissa lasten ryhmässä ei saa nyt käydä ketään vierailijoita, mutta telineen toimittava henkilö oli saanut tuota varten erityisluvan, kunhan hän käyttää maskia ja hanskoja. Teline pitää säätää oikein Milkan mittojen mukaan, ennen kuin sitä voi käyttää. On tosi hyvä, jos Milka pystyy jatkossa seisomaan päiväkodissakin. Nooalla on siellä jo teline ja useimpina päivinä Nooa seisookin päiväkodissa kaksi kertaa, joten illalla ei sitten tarvitse enää. Milkalla varmaan onnistuisi yksi seisominen päiväkodilla ja toinen kerta olisi sitten illalla kotona niinä iltoina, kun jaksaa (eli useimpina!)

Kotona on muuten uusi jumppamatto, joka on Milkan mielestä aika kiva.



maanantai 11. kesäkuuta 2018

Ikiomat kultamussukat

Lapset ja hoitajat olivat touhunneet eilisessä iltavuorossa meille hääpäivän yllätyksen. Retki läheiseen kauppakeskukseen ruusua ostamaan ja sen jälkeen askartelua. Kylläpä olikin hieno kortti ja ruusu meitä illalla odottamassa! 


Milka on oppinut nostamaan kädet ylös. Sitä hän sitten tekeekin ihan innoissaan tilanteessa kuin tilanteessa! Toinen mieliharrastus on edelleen vasemmalla jalalla paukuttaminen.





Milka on suuren osan ajasta tyytyväinen ja iloinen, mutta toisaalta huono olo on myös lisääntynyt viime aikoina. Talvella huonoa oloa oli vain ihan hetkittäin, mutta viimeisen reilun kuukauden aikana pahoinvointi, oksentelu ja itkuisuuskin ovat lisääntyneet. Milkan ja Nooan sairaudessa ongelmia aiheuttaa se, että aminohappo valiinin hajotusketju ei toimi ja energian sijaan elimistöön kertyy myrkyllistä ainetta. Valiinin määrä onkin ruokavaliossa minimoitu, mutta aika ajoin ruuan määrää täytyy kuitenkin lisätä lapsen kasvaessa. Silloin myös valiinin määrä lisääntyy. Milkan huonompi olo alkoi viimeisestä tällaisesta ruokamuutoksesta.

Samalla olemme huomanneet, että liikunnallisen kehityksen asioissa on tullut takapakkia. En tiedä, onko se lopullista taantumista vai väliaikainen huonosta olosta johtuva asia. Milka ei kuitenkaan enää jaksa olla vatsallaan juuri ollenkaan, eikä esittele meille hienoa kyynärnoja-asentoakaan. Samoin istuminen ei enää suju yhtä vähäisellä tuella kuin talvella. Ehkä hypotonia eli lihasten velttous on lisääntynyt.

Milka on myös alkanut ajoittain katsomaan hieman kieroon. Se on ihan söpöä, mutta taitaa kertoa alkavista näköongelmista.

Viimeisen parin viikon aikana Milkan yöt ovat olleet erityisen levottomia. Onneksi tukitoimiakin nyt hiukan lisättiin, ja tästä eteenpäin meidän tarvitsee hoitaa enää noin kaksi Milkan yötä viikossa kolmen sijasta. Apu tuli taas aivan oikeaan aikaan. Vai pitäisikö sanoa viime hetkellä.



Nooan vointi on ollut aika tasaista tammikuun influenssasta asti. Kukaan meistä ei ole sen jälkeen sairastellut mitään pikku flunssapöpöä isompaa, mistä saamme myös olla kiitollisia.

Nooalla on näissä kuvissa ihan uudet silmälasit. Niihin tuli vahvuuksia lisää, mutta näköhermoatrofia ei ollut viime lääkärikäynnin mukaan pahentunut.




Nooa on nyt 4v 9kk ikäinen ja Milka on 1v 3kk. Ihanat kultamussukat.
posted from Bloggeroid

maanantai 7. elokuuta 2017

Omaan huoneeseen

Viime viikko ja viime päivät ovat olleet melkoisen hektistä aikaa. Nooa oli sairaalassa muutaman päivän ja minä olin hänen kanssaan siellä päivisin. Isä joutui järjestämään työasioita uuteen uskoon, että pystyi olemaan sillä aikaa Milkan kanssa kotona. Saimme luvan käyttää Nooan yöhoitajaa Milkan hoitoon Nooan ollessa sairaalassa, joten saimme nukkua kahtena yönä. Tosin minä nukuin vain toisena yönä. Stressi on tällä hetkellä aika kova Nooan kotihoitoringin asioiden takia.

Ja nyt Milkallakin alkaa oma hoitorinki. Koska Milkan yöhoito käy koko ajan enemmän voimille mm. lisääntyneen oksentelun takia, niin olen pommittanut vammaispalvelua sähköpostilla ja puhelimella. Pyysin Milkalle yöhoitoapua joka yölle 9h per yö. Se ei ihan mennyt läpi, mutta saimme 7h *4 yötä viikossa. On siitäkin varmasti jo huomattavasti apua. Tänä iltana sitten Nooan hoitaja (+1 perehtyjä) tulee klo 23. Milkan hoitaja tulee klo 00. Hän antaa Milkalle kaikki yöruuat eli hän letkuttaa ruokaa yhteensä 3h ja vahtii Milkan unia väliin jäävät 2h+2h. Milkan hoitaja lähtee 7ltä ja Nooan hoitaja(t) 8lta. Huomaatte ehkä, miksi 9h olisi parempi, mutta mennään tällä. Meillä on mahdollisuus nukkua yli 6h ja vuorottelun avulla hiukan enemmänkin. Sillä jaksaa ehkä pyörittää lasten hoidon ja hoitajien rumbaa.

Tänään isi kokosi Nooan vanhan pinnasängyn, jossa on korotettu pääty. Se mahtui työhuoneeseen, josta tuli nyt sitten puoliksi Milkan huone ja puoliksi isin työhuone. Siellä meidän vauva nyt nukkuu isoveljen vanhassa sängyssä. Aika söpöä. Onneksi hänelle ei varmaan ole paljonkaan väliä sillä, että kuka ruokaa ruiskuttaa yöllä.

Vaikka Nooalla on paljon hoitoa ja Milkallakin jo jonkin verran, niin me saamme laittaa kummankin lapsen itse illalla nukkumaan. Se on mukavaa.

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Lepakkovauva ja äidin maanantaimietteet

Tässä päivän hymytyttö.


Tänään ei tapahtunut mitään erikoista.

Aamupäivällä soitin keskussairaalaan lastenpolille ja kysyin, voisimmeko tulla Milkan kanssa käväisemään pituuden mittausta varten. Taysista on pyydetty tarkistamaan Milkan kasvutietoja tällä viikolla, koska lääkäri on jäämässä lomalle. Sovittiin, että tulemme iltapäivällä.

Mitat olivat seuraavat: Pituus 62,8cm, paino 6950g ja päänympärys 44,2cm. Ikää on 3,5kk.

Lähetin tiedot ravitsemusterapeutille, joka juttelee lääkärin kanssa ja päivittää Milkan ruokaohjeen. Kerroin samalla, että Milka ei syö enää ollenkaan itse, vaan kaikki ruoka annetaan nyt letkun kautta. Pari viikkoa sitten me vielä kokeilimme imetystä joka päivä, vaikkakaan ei se silloinkaan enää varsinaisesti syömistä ollut, ainakaan määrän puolesta.

Kuvassa näkyy jollain tapaa vauvoilla esiintyvä ATNR-varhaisheijaste, jossa toinen käsi on koukussa ja toinen suorana katseen suuntaan. Tässä se ei ole ihan puhtaimmillaan, koska käsi ei ole ihan suorana. ATNR:n pitäisi hävitä jonkun lähteen mukaan noin 2kk iässä. Jos se ei häviä, niin vauva ei pysty kääntymään selältä mahalleen. Nooalla ATNR näkyy edelleen. En oikein jaksa uskoa, että se häviäisi Milkaltakaan.

Nooalla oli tänään päivähoitoa 8h, joka oli jaettu kahdelle hoitajalle. Lisäksi meillä kävi Milkan hoidon ja kotiavun merkeissä kolmas hoitaja, joka viipyi 2h. Nuo 2h meillä oli siis kaksi hoitajaa yhtä aikaa, molemmilla lapsilla omansa. Siinä välissä kävimme isin kanssa kirjastossa, kaupassa ja apteekissa. Kun tulimme kotiin puoli tuntia etuajassa, niin olohuoneessa kävi iloinen melko äänekäs puheenpälpätys. Hoitajillakin on toisistaan seuraa tässä uudessa tilanteessa. Itsellä on hieman uutta totuteltavaa, kun kotona on - ei vain yksi, vaan usein peräti kaksi perheen ulkopuolista ihmistä osallistumassa arkeen. Omaa tilaa on aika rajoitetusti ja kodin äänimaailmakin on ajoittain ihan uusi. Mukavahan se olisi pärjätä omillaan, mutta kun emme pärjää, niin omaa rauhaa tärkeämpää on saada apua. Mutta kyllä tässä tosiaankin toivon, että kaikki sujuisi hoitajien ja hoitofirman kanssa sujuvasti ja ongelmitta.

Itseasiassa meillä oli tänään hetken aikaa kolme hoitajaa, kun kaksi oli lähdössä yhtä aikaa ja yksi tulossa vielä illaksi hoitamaan Nooaa. Uusi ennätys sekin.

Nykyään minusta tuntuu melko usein, että en saa tai ehdi olla Nooan kanssa ollenkaan tarpeeksi. Nooalla on päivähoitoa 52h viikossa eli arkisin yleensä 8h ja viikonloppuisin keskimäärin 6h päivässä. Hoitovuorot ovat välttämättömiä, sillä 40h niistä kuluu siihen, että isi saa työt tehtyä minun hoitaessa Milkaa, ja loput 12h meidän vanhempien jaksamisen tueksi ja asioiden hoitoon. Kun olemme vain oman perheen kesken, niin vuorottelemme. Välillä olen Nooan kanssa, välillä Milkan. Nooan hoitopäivän aikana on onneksi lupa vaihtaa vähäksi aikaa hoitajan kanssa vauvoja, niin että Nooakin pääsee välillä äidin syliin. Jotenkin tuntuu, että siihen ei aina kuitenkaan löydy tilaisuuksia oman ja myös Nooan ohjelman takia. Tänään kuitenkin ehdin vielä illalla sylitellä Nooan kanssa puolisen tuntia, vaikka Nooalla olikin iltahoito. Se oli tosi mukavaa meidän molempien mielestä. Nooa on niin valtavan ilahtunut aina, kun hän pääsee äidin tai isin syliin. Iltahoitaja lähti puoli kymmeneltä, jolloin isi meni nukuttamaan Nooaa ja minä jatkoin Milkan ruokkimista.

Kello alkaa olla jo aika paljon, kun molemmat lapset ovat lopulta nukkumassa. Nooan illat ovat parina viime päivänä venyneet kovin myöhään. Milkallakin on ollut hiukan hankalampi nukkumaanmeno eilen ja tänään, kun hänen on pitänyt itkeskellä väsymystä tai jotain muuta. Mutta varmaan se on väliaikaista vaan.

En ole kerinnyt kirjoittelemaan kovin paljoa blogiin, mutta kerrottavaa kyllä olisi vaikka joka päivä. Ehkä blogi tarjoaa siis vain välähdyskuvia meidän elämästä. Tai ehkä siitä muodostuu pikkuhiljaa jonkinlainen parempi kuva.
posted from Bloggeroid