Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. joulukuuta 2019

Rauhaa vain rauhaa

Kun ei uskalla avata jouluaatonaattona saapuneita kirjeitä ennen uudenvuoden aattoa, voi se näyttää vaikka tämmöiseltä:




Eipä kai noissa kirjeissä mitään henkeä ja elämää uhkaavaa ole, ne ovat vain jotain kirjeitä. Puoliso itseasiassa katsoikin ne silloin jo läpi. Loppusyksy on ollut vain todella stressaavaa aikaa päiväkodin asioihin liittyen ja vaikka yritin jättää niiden stressaavien asioiden hoitamisen sekä ajattelemisen jo viikkoa ennen joulua niin se ei oikein kunnolla onnistunut, koska uusia kiireisiä asioita tiputteli vielä joulua edeltävällä viikolla sekä puhelimeen, sähköpostiin että postilaatikkoon. Kirjeet aiheuttavat vain harvoin stressiä, mutta sekin on välillä mahdollista ja niin teki noita edeltävä kirje.

Tuon söpön talviapinan Nooa sai terveysasemalta, kun hän kävi isin kanssa siellä aatonaattona. Nooalla oli kovin ilkeä silmätulehdus ja siihen saatiin silmätipat sillä reissulla. Sen jälkeen meillä oli oikein mukava perhejoulu kotona lasten kanssa ja isovanhempiakin tavattiin. Nooa vain oli hiukan väsy ja normaalia vaisumpi silmätulehduspotilas, mutta saipahan ainakin olla sylissä hyvällä syyllä melkein koko joulun. Ja itse vain en ihan täysin saanut heitetyksi kaikkia arkihuolia. Eivät ne paljon olleet mielessä jouluna ja nukuin pitkästä aikaa kaksi yötä suhteellisen hyvin, mutta huolet olivat siellä taustalla ja painoivat kuitenkin hiukan mieltä. Olin myös Nooan silmistä huolissaan, sillä silmäpöpöistä ei juuri ole kokemusta, ja silmät olivat todella punaiset. Hyvä joulu siitä kuitenkin tuli ja oli kyllä todella mukavaa olla molempien lasten ja isin kanssa normaalia arkea enemmän ja viettää hyvää perheaikaa. 






Joulunpyhien jälkeen saimme toimitettua lapset Ilonaan. Nooallakin oli jo pirteämpi olo. Silloin aloin itsekin päästä vasta paremmin irti stressistä ja onnistuin nauttimaan ainakin perjantai-illan ja lauantain kunnolla omasta "joululomasta". Sunnuntaina aamulla kuitenkin Nooalla oli noussut kuumetta Ilonassa, joka laski tavalliseen tapaan särkylääkkeellä. Sitten olimmekin sen päivän lähtövalmiina, jos tulee lähtö sairaalaan. Kuumetta ei yllättäen kuitenkaan noussut enää uudestaan sunnuntaina (jolloin olisi tarvinut lähteä päivystykseen) eikä seuraavana yönäkään. Maanantaina aamulla Nooalla nousi kuitenkin taas korkea kuume Ilonassa. Isi lähti sitten hakemaan Nooaa ja vei hänet sairaalaan. Itse sain mummon sekä taksin avustuksella haettua Milkan sekä loput apuvälineet Ilonasta.




Tänään aamulla tuli mukavia uutisia, sillä sairaala halusi jo luopua Nooasta ja nyt poju onkin jo kotona. Nooa on vain hiukan väsynyt ja ehkä hiukan normaalia rohisevampi. Kuumeet olivat vain yksittäisiä piikkejä eikä flunssaoireitakaan oikein tullut. Kyllä äidillä olikin jo kauhea ikävä.

Milkan vointi on myös ollut hieman kysymysmerkki. Periaatteessa typy on ihan kunnossa eikä ole ollut kipeänä pitkään aikaan, mutta sitten kuitenkin itkettää tavallista herkemmin ja kovastikin. Parempaan suuntaan ollaan menty flunssien jälkeen, mutta kovin kovin hitaasti. Odotellaan vielä nykyistä parempaa oloa. Öisin myös Milkaa on itkettänyt melko paljon ja Milkan paha olo sitten kuuluu myös kaikkiin muihin huoneisiin varsin hyvin.

Nyt meillä kuitenkin on taas mukavaa perheaikaa tänään ja huomenna, kun saimme Nooankin kotiin. Odotellaan omalla perheellä vuoden vaihtumista, joskin yöhoitajat ehtivät tulla ennen kello kahtatoista. 

Taisin toivoa tältä kuluneelta vuodelta etenkin mielenrauhaa. Ehkä sitä olikin enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Taidankin toivoa myös ensi vuodelle lisääntyvää mielenrauhaa, enemmän mukavaa perheaikaa ja hyviä yöunia.

Ja kaikkea hyvää myös sinun vuoteesi ❣️

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä maaliskuussa tapahtuikaan?

Vuosi lähestyy loppuaan, joten täytyy varmaan yrittää jotain juttua taas raapustaa blogiin.

Sen voin ainakin sanoa, että vuosi on mennyt yllättävänkin hyvin siihen nähden, miltä tuntui maaliskuussa saadun huonon uutisen jälkeen. Silloinhan saimme kuulla, että syntyvä vauva on sairas sekin. Lamaantumaan ei ehtinyt kuin ehkä yhdeksi iltapäiväksi, sillä tieto tuli vain viikkoa ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Siinä tuli kova kiire järjestellä synnytys toiseen sairaalaan ja muuta sellaista. Onneksi ystäväperhe tuli siinä kohtaa tueksi sekä toimintasuunnitelman laatimisessa että toteutuksessa. Sillä oli suuri merkitys.

Ei siinä tosiaan voinut jäädä surussa mylläämään, kun pää piti saada kuntoon synnytystä varten. Mistä löytää synnytykseen voimaa tai iloa, kun maailmaan on tulossa vaikeasti sairas lapsi? Aikaa oli hyvin, hyvin, hyvin vähän valmistautua uuteen tilanteeseen. Onneksi pohja ei tippunut alta, vaan taivaan isän iankaikkiset käsivarret kannattelivat siinäkin tilanteessa.

Synnytys meni hienosti ja siitä jäi hyvä muisto, kuten ensimmäisestäkin. Tapahtumien kulku oli oikeastaan aika jännittävä, ja siinäkin näin Jumalan kädenjäljen mukana. Kaikki sujui niin kohdalleen, jopa kellontarkasti. Se, miten ystävä ehti olla käynnistyspäivinä paikalla juuri niin kauan kuin tarvitsinkin hänen tukeaan ja seuraansa, ja se, miten tamperelainen doula tuli minua "etukäteen moikkaamaan" juuri silloin kun alkoikin tapahtua todenteolla. Tuo ennestään tuntematon doula oli kuin enkeli, niin osaava ja varma, että en olisi parempaa tukihenkilöä voinut tuohon synnytykseen saada, vaikka Iisak joutuikin olemaan kotona Nooan kanssa. Joskus nuorena olen myös pelännyt synnytystä kovasti, mutta sen pelon Jumala hoiti pikkuhiljaa pois jo vuosina ennen Nooan syntymää.

Kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ajanpuutteen vuoksi täytyy kiirehtiä. Milka syntyi 15.3. klo 0:27.

Synnytyksen jälkeen, heti kun vauva oli saatu turvallisesti maailmaan, sattui pikku "hupsista-pupsista-tilanne" tai oikeastaan siis vaaratilanne minun kohdallani. Se ei ollut kenenkään syy, vaan erittäin harvinainen synnytykseen liittyvä komplikaatio, niin voi varmaan sanoa. Synnytyksen hoitanut kätilö sanoi jälkeenpäin, että hän on nähnyt vastaavan tilanteen kerran aikaisemmin, ja arvasi sen takia mitä oli tapahtumassa. Sen takia hän osasi toimia erittäin nopeasti ja uskon, että hän pelasti henkeni, joka oli kuulemma minuuteista kiinni, tai ainakin hän turvasi hyvän jälkivoinnin minulle. Sattumuksen takia menetin 4,5 litraa verta, eli melkeinpä kaikki, ja sitä kuulemma korvattiin samaa vauhtia takaisin. Lääkäri, joka ei ollut nähnyt vastaavaa aikaisemmin, kursi minut kokoon, ja ko. operaation jälkeen aamuyöllä hb-arvoni oli ollut 100! Minusta se oli aika uskomatonta, ja kuvaa sitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti yliopistosairaalassa toimittiin. Mitenkähän olisi käynyt oman kotikaupungin keskussairaalassa, jossa olisin synnyttänyt, jos Milka olisi ollut terve, tai jos emme olisi saaneet hänen diagnoosiaan ajoissa, tai jos synnytys olisi alkanut itsestään ennen käynnistyspäivää.

Itselleni tuo tilanne ei ollut niin kovin hurja koettuna, kuin miltä se kuulostaa. Minut tietysti nukutettiin melkein heti, ja vaikka vähän ehdinkin kuulla, mitä tapahtuu, niin en kerinnyt tai osannut pelästyä. Nukutukseen joutuminen oli ihan tuttua juttua jo ensimmäisestä synnytyksestä. Aamulla oli toki heräämössä sitten jännä kuulla, mitä siinä tapahtuikaan. Ja Iisakille sain laittaa tippa linssissä viestiä, että onneksi en joutunut jättämään sinua yksin tänne. Näiden kahden sairaan lapsen kanssa kumpikaan meistä ei pärjäisi yksin.

Oikeastaan koko synnytys ja jälkihässäkkä jäi mielestä hyvin nopeasti, mutta en kuitenkaan halua unohtaa sitä kokonaan. Se on taas yksi asia, joka kertoo Jumalan uskollisuudesta ja huolenpidosta. Hän on kaikkien tilanteiden yläpuolella, Hän näkee kaiken, tietää kaiken jo etukäteen ja auttaa joka tilanteessa. Hänellä on niin sanotusti homma hallussa.

Ainiin, muutamaa viikkoa ennen Milkan syntymää olin rukouskokouksessa, ja eräs henkilö sanoi minulle sanoman, jonka hän koki olevan Jumalalta minulle. Hän sanoi, että "kävelet korkean jyrkänteen reunalla, mutta sinä et putoa sinne". Ajattelin, että se liittyy jollain tavalla siihen, onko vauva terve vai sairas, koska ajatus toisenkin vauvan sairaudesta on tuntunut etukäteen ihan mahdottoman syvältä kuilulta. Ja koska se oli siihen aikaan avoin kysymykseni. No, pari kuukautta synnytyksen jälkeen muistelin tuota sanomaa, ja silloin minä yhtäkkiä tajusin, mihin se liittyi. Pling - ihan kuin valot olisivat syttyneet kun tajusin. Aivan, minä en kuollut enkä siis pudonnut kuiluun. Ehkä Jumala halusi sanoa, että hän on kyllä tiennyt koko ajan mitä tapahtuu.

Tässäpä siis avattuna hiukan maaliskuun tapahtumia. Kai se kuitenkin oli se merkittävin hetki tänä vuonna, kun Milka syntyi.

Kun minä olin nukutuksessa operoitavana, niin enkeli-doula piteli vastasyntynyttä Milkaa ihoaan vasten. Myöhemmin hän kertoi moneen kertaan, kuinka liikuttavaa se oli ja että vauva oli niin kaunis. Enkeli-doula oli kaikin tavoin ihana ja muun muassa antoi minulle itse tekemänsä "voimavillasukat" lahjaksi. Ne ovat minulla nytkin jalassa.

Kevät oli vaikea ja siitä taisin jotain blogissa kertoakin. Sitten alkoi kuitenkin elämä voittaa ja lähteä pyörimään. Kesä meni oikein mukavasti, vaikka en niin paljoa siitä muistakaan, kun melko väsyneitä oltiin. Kivoja kuvia on kuitenkin muistona ja mm. facebookin mustavalkokuvahaaste oli itseasiassa lopulta jopa merkittävä leikki, koska niihin kuviin tuli ikuistettua pari kesän merkittävistä hetkistä. Syksy oli henkisesti rankempi tietyistä asioista johtuen, mutta muuten on mennyt hyvin. Tuntuu, että tässä ei kulu aikaakaan, kun Milka täyttää jo 1v. Niin vaan on lähtenyt elämä sujumaan tässäkin uudessa tilanteessa.

Kiitos kaikille blogin lukijoille kuuntelemisesta ja tuestanne. Vaikka se olisi vähäistäkin, niin ei kuitenkaan merkityksetöntä.

Kiitos Taivaan Isälle aivan ihanista, erityisistä lapsista ja tietenkin parhaasta lasten isästä ja puolisosta, joka pitää tätä perhettä omalta merkittävältä (200%?) osaltaan pystyssä.

torstai 14. joulukuuta 2017

14. luukku: Lasten kaltaiset

Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia. Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Luukas 18:15‭-‬17


Päivä on kulunut varsin lastenhoitopainotteisesti. Milka on nuhassa, mutta on silti ollut ihan reipas ja iloinen tyttö koko päivän ja sai nukuttua päiväunia normaalisti. 

Nooalla on ollut koko päivän huono olo, vaikka hän ei ilmeisesti ole kipeä. Onneksi peppu on melkein parantunut sibicortin avulla. Pepun tilanne tuntuu heiluvan laidasta laitaan. Nyt edetään Sibicortin avulla, tarvittaessa kuuri joka toinen viikko. Onneksi on joku rasva, joka auttaa.

Viime yönä Nooalla oli aika normaali yö, mutta edeltävänä yönä hän nukkui vain yhteensä 6h, sillä hän oli ollut hereillä kolmesta melkein seitsemään asti, kylläkin tyytyväisenä. Mutta sen jälkeen on sitten ollut aika väsynyt, kun yöt ovat muuten olleet kovin levottomia ja itkuisia syksyn mittaan. Toivottavasti Nooa saisi nukuttua paremmin. 

Meillä oli kuitenkin oikein mukava ilta päivähoidon jälkeen Nooan kanssa, kun isi hoiti enimmäkseen Milkaa. Nooalla meinasi olla vähän väliä huono olo, mutta se ei haitannut niin paljon, kun lauloimme yhdessä ja kuuntelimme myös lasten joululauluja.

Nyt Nooa ei kuitenkaan meinaa saada unta, vaikka kello on jo yli kymmenen. Isi nukuttaa Nooaa sylissä, kuten joka ilta. Nooalla on tänään tavallista huonompi olo. Milka sai tällä kertaa jo hiukan ennen kymmentä unta. Toivottavasti hän ei enää herää. 

Hyvää yötä, Jeesus myötä. 

posted from Bloggeroid

tiistai 12. joulukuuta 2017

Luminen päivä ison vauvan kanssa

Milkasta tulee otettua enemmän kuvia kuin Nooasta, koska vietän paljon enemmän aikaa Milkan kanssa. On Nooastakin vauvavuodelta kyllä paljon kuvia, tosin ne ovat useimmat huonolaatuisia.

Tänään kuitenkin pötköteltiin lattialla ja laitoin Milkan oikealle kyljelleen ja imetystyynyn pönkäksi selän taakse. Oikealla kyljellä oloa pitäisi harjoitella toispuolisuuden välttämiseksi. Vasemmalle puolelle Milka kääntyy jo liiankin automaattisesti, ja sitten hän yleensä jää siihen jumiin eikä pääse takaisin päin. Nytkään Milka ei kauan oikealla kyljellään viihtynyt, mutta ainakin tyyny esti vasemmalle menon ja auttoi pysymään vähän pitempään selällään, mikä sekin on välillä ihan hyvä. Tyttö oli saanut nähtävästi pallon haltuunsa, mikä oli mukava havainto. Tyyny taisi vähän auttaa pallon lähettyvillä pysymisessä.


Milka on viime päivinä harjoitellut kovasti jalkojen nostamista selällään ollessaan. Tavoite olisikin saada varpaista kiinni. Kuvassa minä avustan pitämällä jalat sopivalla etäisyydellä, jotta Milka saa tutkailla tonttusukkia, joissa on pikku kulkuset. Tonttusukat sopivat mainiosti juuri tähän kehitysvaiheeseen. Milkalla on myös muita sukkia, joissa on joku kiva kuva tutkittavaksi. Mm. isin ostamat batman-sukat ja äidin ostamat porosukat.


Lumisateesta huolimatta uskaltauduimme Milkan kanssa pitkästä aikaa hiukan ulos. Kärryttelimme ihan pikkuisen ja Milka katseli ihan tyytyväisenä kärryjen suojasta, kun äiti teki lumityötkin. Isi oli tyytyväinen, kun pääsi ajamaan suoraan pihaan. Lumitöitä taitaa riittää vielä tänään tai huomenna isillekin.

Milkalla on ollut käytössä turvakaukalo - adapteri - rattaiden runko - yhdistelmä ulkoiluun ja liikkumiseen. Adapteri on vaan hiukan rikki, joten ulkoilu on nyt jäänyt aika vähiin mm. siksi, ettei se hajoaisi kokonaan liian aikaisin. Milka on myös kasvamassa ulos turvakaukalosta. Omiin tavallisiin rattaisiin ei saatu kunnon asentoa.

Milka todennäköisesti saa apuvälineenä joko muutostyöt omiin rattaisiin tai sitten apuvälinerattaat. Lisäksi hän tarvitsee ja saa jonkunlaisen tuolin kotikäyttöön. Toivon vaan, että asia etenisi aika nopeasti rattaiden osalta, ettei jäätäisi ihan jumiin kotiin.

Nyt on Nooan päivähoito ohi tältä päivältä, isin työpäivä pulkassa ja vietetään perheiltaa. Ilta tuntuu aika lyhyeltä Nooan kanssa oloa ajatellen, joten Nooa on suurimman osan ajasta sylissä ja sylivuorot jaetaan äidin ja isän kesken. Milka pääsee myös todennäköisesti vielä isinkin kanssa sylittelemään ja leikkimään. Sitten tehdään molemmille lapsille iltatoimet ja yritetään saada molemmat nukkumaan. Toivottavasti lapset nukkuvat hyvissä ajoin ennen yöhoitajien tuloa, jotta vanhemmatkin ehtivät syömään ja pesemään hampaat ennen sitä. Toivottavasti kaikki perheenjäsenet nukkuvat yön hyvin ja molemmat yöhoitajat jaksavat valvoa.
posted from Bloggeroid

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heikkona

Kerroin seurakunnassamme lyhyesti perheestämme ja Jumalan huolenpidosta. Juttu sai niin lämpimän vastaanoton, että se julkaistiin vielä seurakunnan tiedotuslehdessäkin tässä muodossa:

Meidän perheeseemme kuuluvat Ninni-äiti, Iisak-isä ja lapset Nooa 4v ja Milka 7kk. Molemmilla lapsilla on vaikea, etenevä aineenvaihduntasairaus. Nooan kohdalla sairaus on rajoittanut ja vaikeuttanut paljon elämää. Oma syöminen, juominen, puhuminen ja liikkuminen ovat mahdottomia. Niiden lisäksi elämää haittaavat myös mm. velttous ja jäykistely sekä vaikea pahoinvointi ja oksentelu.

Nooalle 2-vuotiaana aloitettu ruokavaliohoito on kuitenkin rauhoittanut ja parantanut pojan oloa paljon. Milkan elämä on saanut alkaa rauhallisemmin, koska ruokavaliohoito voitiin aloittaa heti syntymästä. Silti myös Milkan kohdalla syöminen kävi mahdottomaksi, kehitysviivettä alkaa olla näkyvissä ja pahoinvointikin vaivaa. Molemmat lapset ovat kuitenkin kovin iloisia, aurinkoisia ja sosiaalisia. He ovat selvästi onnellisia lapsia sairaudesta huolimatta.

Me vanhemmat emme ole pystyneet selviämään Nooan hoitamisesta omin voimin, vaan ulkopuolista hoitoapua on tarvittu paljon. Nooan hoitaminen yöaikaan on raskasta työtä, joten Nooalle tulee joka yöksi hoitaja. Oli Jumalan armoa ja apu oikeaan aikaan, että Nooa sai noin puolivuotiaasta eteenpäin jäädä sairaalahoitoon joka yöksi ja sittemmin yöhoito järjestyi kotiin. Sen jälkeen apua on järjestynyt myös päiväajalle aina tarpeen mukaan. Lisää apua ei ole koskaan saatu helposti, mutta aina sitä on lopulta saatu, sillä Jumala on ollut meidän puolellamme. Taivaan Isä on auttanut monta kertaa meidän perhettämme todella merkittävillä tavoilla ja olemme saaneet ihmetellä hänen huolenpitoaan – ja opetella luottamaan siihen.

Viime keväänä löydettiin myös toiselta lapseltamme Milkalta sama vaikea sairaus hieman ennen hänen syntymäänsä. Se oli todella vaikea paikka. Tiesimme, että elämä ei tule olemaan helppoa kahden sairaan lapsen kanssa ja aluksi tuntui melkein mahdottomalta saada edes perusarkea pyörimään. Ehkä moni teistäkin on miettinyt, miksi tällaista on tapahtunut meille.
Minä olen alusta asti kokenut hyvin vahvasti, että Nooan sairauteen liittyy jokin erityinen Jumalan suunnitelma. Että tällä asialla on tarkoitus ja että Jumala on tekemässä jotain. Olen kokenut, että tähän vaikeaan asiaan liittyy suuri Jumalan siunaus tai siunauksia. Mikä se Jumalan suunnitelma sitten on, niin sitä me emme vielä tarkalleen ottaen tiedä. Vaikka meillä on ollut usein vaikeaa, niin toisaalta on ollut myös hienoa saada olla mukana erityisessä Jumalan suunnitelmassa.
Yksi siunauksista varmasti on se, että meidän puolesta on rukoiltu todella paljon. Me olemme siitä todella kiitollisia. Voin kertoa, että rukouksista on ollut paljon apua ja niihin on vastattu. Olen oppinut, miltä se tuntuu, kun ”rukoukset kantavat”. Olemme kiitollisia myös kaikesta käytännön avusta, jota olemme saaneet!
Olen omalla kohdallani kokenut asian niin, että sairaiden lasten äitinä oleminen on minun palvelutehtäväni. En ole vielä varma, mitä kaikkea se tarkoittaa tai olenko vielä kunnolla alkanut toteuttaa tehtävääni.  Kun Milkan synnyttyä mietin, mikä minun tehtäväni on, niin silloin ei tullut kuin yksi asia mieleen: Olla heikko.
Sitä olen todella joutunut olemaan aika paljon. Kulunut syksy on ollut aika vaikea. Olen joutunut olemaan heikko ja pyytämään edelleen lisää apua. Mutta voiko heikkona oleminen olla jonkun tehtävä? En tiedä. Ehkä se ainakin liittyy minun tehtävääni. Viime keväänä Milkan synnyttyä sain ystävältä tekstiviestin, jossa oli raamatunpaikka: 2. Kor 12:9 ”Ja hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Tuntui, että se sopii täydellisesti minun tilanteeseeni. Ehkä minun tehtäväni on olla heikko, että Jumalan voima saisi tulla näkyviin. Rukoillaan, että Jumalan valtasuuruus saa tulla yhä enemmän esiin ja näkyviin meidänkin perheemme tilanteen kautta.