maanantai 27. toukokuuta 2019

Pikku matkalaiset

Tämän vuoden toinen koko perheen Tays-retki on tänään suoritettu. Kaikki meni ihan hyvin, jos ei lasketa Milkan itkuja paluumatkan loppuosassa.

Menomatka sujui oikein hyvin. Nooa tuntui oikein nauttivan automatkasta ja Milkakin oli tyytyväinen. Perille päästyä oli myös kiva päästä ajelemaan sairaalan käytäville ja parasta olivat tietenkin Nooan mielestä hissit, ne ovat vaan niin hauskoja äänimaailmaltaan.

Labrassa Milkan kanssa tuli tietysti kovasti itkua, räkää ja kyyneleitä ja sen jälkeen piti vaihtaa vaippa ja kaikki vaatteetkin viereisessä invavessassa kun oli tullut myös aika iso kakkavahinko, mutta nämä kaikki kuuluvat asiaan, kun labrassa käydään. Kaikki näytteet saatiin sujuvasti otettua eivätkä kärsimykset siis pitkittyneet, mikä oli tärkeintä. Myös Nooalla ja isillä meni ihan hyvin labrassa. Näytteitä pitää ottaa aina niin monia erilaisia, että pitää ottaa monta putkiloa täyteen ensin käsivarresta ja sitten vielä pari sormenpäästä. Tällä ja viime kerralla labran hoitajien ei edes tarvinnut soittaa polille, kun pyynnöt olivat ihan oikein - meidän lapsilta kun pitää ottaa P-laktaatti eikä suinkaan B-laktaattia, niissä on käytännön kannalta aika iso ero.

Labrat menivät niin sujuvasti että ehdittiin käydä äkkiä kahvillakin. Sitten juttelimme polilla lasten mukavan lääkärin kanssa molempien lasten asioista ja sen jälkeen vielä tapasimme ravitsemusterapeutin ennen kotimatkalle lähtöä.

Paluumatkakin lähti sujumaan ihan hyvin, vaikkakin itsellä oli jo hieman huono olo hieman lyhyehkön yön, epämääräisen syömisen ja autossa touhuamisen takia. Autossa pitää hoitaa lasten letkuruokia ja lääkkeitä ja muuta pientä näpräämistä, ja menomatkalla olin vielä kirjoittanut yhden pitkän sähköpostinkin, vaikka ei kai se ihan pakko olisi ollut. Nooa oli myös paluumatkalla jo hieman nuutuneemman oloinen, vaikka ihan tyytyväisenä pysyikin. 

Milka ei oikein osaa nukahtaa muualla kuin sängyssä ja sitten kun päiväuniaika oli jo kauan sitten ohitettu, niin Milka lopulta väsähti ja rupesi aivan totaaliseen itkupotkuraivariin, mistä se olo ei tietenkään parantunut yhtään. Lopulta uni voitti autossakin, joskin sitten oltiinkin jo melkein kotona.

Kotona oltiin jo 16:30 aikoihin ja koko reissuun meni vain seitsemän tuntia. Milka jatkoi unia omassa sängyssä ja saikin hyvin nukuttua sillä välin kun itse yritin laittaa kaikki reissutarvikkeet paikoilleen. Toinen kysymys on sitten, milloin uni tulee illalla noin myöhäisten unien jälkeen. Pääasia kuitenkin, että tytöllä on taas hyvä olo. 

Illemmalla otettiin vielä perheselfie sohvalla. Sellaisia ei ole tullut juurikaan näpsyteltyä, joten kuva kuuluu automaattisesti blogiin. Kuvasta ei varmaankaan oikein se välity, mutta kyllä tässä aika kaikkensa antanutta porukkaa istuu tai touhuaa. Viime viikolla ohjelma meni uusiksi akuutin sairaalakeikan vuoksi ja sen jälkeenkin ollaan kaikki podettu enemmän tai vähemmän flunssaista oloa. Tämän päivän sairaalakäynti oli aiemmin suunniteltu, mutta aika puhtia poistava kuten aina. 

Taas yksi perhematka Taysiin tehty. Aika monta näitä on jo heitetty, mutta onneksi tästä pääseekin kohta nukkumaan, kun yöhoitajat tulevat. En ehkä halua unohtaa, että yksi ensimmäisistä Tays-retkistä tuli tehtyä vain puolen tunnin yöunien jälkeen Nooan ollessa pieni. Silloin ei vielä ollut yöhoitoa kotona. Voi olla, että ei enää onnistuisi. 



perjantai 17. toukokuuta 2019

Hyvää kevättä

Alkaneen kesän kunniaksi saimme vammaispalveluista hyviä uutisia koskien Milkan yöhoitoa. Yövuoron pituus on jatkossa meidän toiveen ja tarpeen mukaan 8h 45min. Yöhoitoasia selvisi muilta osin jo syksyllä, mutta silloin jäi yön pituuteen liittyvä näkemysero. Onneksi se selvisi nyt näin hyvin vähän odottelemalla ja uudestaan pyytämällä. Siitä kuuluu suurimmat kiitokset Taivaan Isälle, joskin toki olen kiitollinen myös vammaispalveluille sekä kaikille ystäville, jotka ovat meitä rukouksin tai ajatuksin muistaneet. Tarvittavia ja parhaita tukitoimien järjestelyjä on pyydetty niin Jumalalta kuin kaupungiltakin. Olen varma, että molempia tarvitaan. 

Minusta aina välillä tuntuu, että olen niinkuin tuo leskivaimo, josta Jeesus kertoo Luukkaan evankeliumissa:

Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan'. Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'." Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luukas 18:1‭-‬8 FINPR 

Tänään olemme aloittamassa Milkan kanssa terassikautta:

Tänään tuli myös Nooaa koskevia hyviä uutisia. Kela on myöntänyt Nooalle fysioterapiaa ja allasterapiaa myös seuraavalle vuodelle, joka alkaa kesäkuussa. Neurologian poliklinikalla oltiin jo aika skeptisiä siihen, että Nooa saisi enää Kelan puolelta jatkoa, kun alkaa olla jo iso poika ja motorista edistystä ei enää tule. On kuitenkin monenlaista muuta, jolla voidaan perustella, että terapia auttaa ja parantaa Nooan arjen toimintoihin osallistumista niin, että siinä voidaan nähdä jotain kehitystä. Yritin perustella tätä tavallista peristeellisemmin hakemuksessa samoin kuin fysiotetapeutti omassa lausunnossaan. Ehkäpä siitä oli jotain apua. Vanhan tutun fysioterapeutin osallistuminen on erityisen tärkeää, kun Nooa lähtee syksyllä uuteen ympäristöön eskari-päivähoitoon. Fysioterapiassa on vahva ohjauksellinen painotus eli terapeutti ohjaa Nooan hoitajia tekemään Nooan kanssa hyödyllisiä ja kivoja harjoitteita. 

Kevät on muutenkin mennyt ihan hyvin sen jälkeen kun infektiot hellittivät otteensa. Tällä viikolla käytiin myös sydänlääkärissä molempien lasten kanssa ja kummankin sydän sai kiitosta, joten sydämistä ei ole huolta eikä puutetta. Kumpaimenkin lapsi oli vuodenvaihteen jälkeen kasvanut noin 1,5cm pituutta, joten Milka oli nyt 90cm ja Nooa 102cm. Seuraavaa vaatekokoa keräillään.

Tässä vielä muutama kuva keväältä: