Näytetään tekstit, joissa on tunniste vammaispalvelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vammaispalvelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 2. helmikuuta 2021

Seesteisen rauhallista arkea?

Alkuvuosi on sujunut mukavan rauhallisesti meidän perheessämme. Keskitalvi ei varmaan koskaan ole sujunut näin terveissä merkeissä. Odotan jo 1,5 kuukauden päästä toivon mukaan koittavaa vuosipäivää. Silloin tulisi nimittäin vuosi täyteen siitä, kun lapset ovat viimeksi olleet sairaalassa lastenosastolla! Joka viikolla tänä vuonna on kuitenkin riittänyt lasten asioissa yhtä ja toista mietittävää.

Vuodenvaihteessa Milkan jalkaan oli mystisesti sattunut jotain Ilona-jaksolla. Ei kuitenkaan ollut tietoa mitä ja missä tilanteessa. Jalassa ei oikein näkynyt mitään, mutta se oli selvästi arka ja koko tyttö oli vähän vaisu. Onneksi vaiva meni ohi parissa viikossa ja Milka on taas entisellään, iloinen vauhtityttö.




Sen jälkeen Nooalle tuli melko ärhäkkää ihottumaa nivuseen, mihin emme ensiksi meinanneet keksiä apukeinoa. Onneksi hyvä hoitokeino löytyi. Ihottuma ei ole silti hävinnyt kokonaan ja muistuttaa aika paljon muutaman vuoden takaista riesaa, joka oli siinä aika pitkään.

Viime viikolla Nooalla alkoi silmätulehdus keskiviikkona, ja torstaina kävin hänen kanssaan sitten terveysasemalla. Päädyin siihen, että meidän täytyy alkaa käyttämään kelataksia. Meillä on ollut sille aika vähän tarvetta, mutta nyt on alkanut tuntua, että reissut Nooan kanssa eivät enää suju, ellei isi ole mukana. Minulle on aika hankalaa nostella Nooaa autosta pyörätuoliin ja pyörätuolia auton takaluukkuun ja niin edespäin. Harjoittelimme siis taksin käyttöä ja se helpottikin paljon. Silmätulehdus parantui nopeasti silmätipoilla, kun saimme tipat nopeasti hankittua.




Heti seuraavana päivänä Nooalla oli käynti apuvälineyritys Respectalla. Menimme sinnekin taksilla Nooan kanssa kahdestaan ja lisäksi Nooan fysioterapeutti tuli mukaan. Nooalla on selässä alkavaa skolioosia, ja tätä varten on tulossa jonkinnäköinen pehmeä korsetti apuvälineeksi. Tätä varten piti ottaa mitat pojasta. Fysioterapeutti oli tässä suureksi avuksi niin kuin hän yleensäkin on, sillä käynnillä hän teki Nooan kanssa oikeastaan kaiken: riisui ja puki Nooan ulkovaatteet ja piti häntä sylissä tehden samalla terapiaa sekä auttoi rentoutumaan mittojen ottamisen aikana, kun vieras setä teki kaikkea kummallista. Minun piti lähinnä vain keskustella siitä, miten aluspaitaan ja korsettiin saadaan reikä peg-napin kohdalle vatsaan, kumpi aluspaitavaihtoehto olisi meillä parempi ja mikä tärkeintä, valita korsetin väri saatavilla olevista vaihtoehdoista. Valitsin vihreän. Tosin myöhemmin se piti vielä vaihtaa, kun ei vihreää ollutkaan saatavilla. Koko hökötyksen päällä pidetään kuitenkin varmaan vielä pitkähihaista paitaa tai bodya. Nooalla on yleensä aika lämmin ja hän hikoilee helposti. Lisäkerrokset eivät siinä mielessä olisi tarpeen.

Viime viikko tuntui aika hektiseltä, nimittäin noitten käyntien lisäksi oli myös pohdittavaa mm. meidän molempien vanhempien työasioissa.

Sen lisäksi minulla oli myös pitkä mutta hyvä keskustelu vammaispalvelun sosiaalityöntekijän kanssa. Minua oli taas alkuvuodesta harmittanut, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Viime huhtikuussa lähetin hänelle sähköpostia aiheesta "akuutit tilanteet". Olisi korkea aika vähän suunnitella, miten niistä selvitään. Asia on todella monitahoinen ja hankalakin, mutta lyhyesti kysymys kuuluu, mistä saadaan akuutisti jopa saman päivän aikana hoitoa lapsille, jos tulee akuutti tilanne (esim vanhempi kunnolla sairastuu tai jos vaikka kotihoitoringissä tulee pahoja katkoksia). Kysyin myös, saanko ainakin tietää, mihin numeroon voin soittaa tässä tilanteessa. Keväällä tai sen jälkeenkään sosiaalityöntekijä ei vastannut mitään, siis ei yhtään mitään, koko sähköpostiin.

Olen välillä ollut huolissaan em. ongelmasta, varsinkin viime keväänä ja kesällä. Sen jälkeen on ollut kuitenkin asiasta suhteellisen rauhallinen ja luottavainen olo, että Taivaan Isä pitää meistä huolta. Tästä huolimatta olen kokenut, että minun pitäisi edistää tätä asiaa. Se on ollut siis melkein vuoden jo mielessä ja kolkutellut takaraivossa keskeneräisenä asiana. Marraskuussa otin sen taas esille ja soitin sairaalaan kuntoutusohjaajalle. Hän oli samaa mieltä, että sitä kannattaa suunnitella. Sovimme, että alamme yrittää järjestää verkostopalaveria. Minä laitoin siis verkostolle sähköpostia, jossa avasin ongelmaa ja pyysin palaveria. Tähän tuli pari vastausta mm. päiväkodin ja kotihoitofirman puolelta, mutta vammaispalveluista ei tullut mitään vastausta taaskaan. Ei edes sellaista, että pidetään vaan palaveri. Joten alkuvuodesta asia on taas vähän kolkutellut takaraivossa. Puhelinkeskustelut ovat aika stressaavia, mutta lopulta sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluihin ja jätin soittopyynnön. Sosiaalityöntekijä soittikin samana päivänä takaisin, ja meillä oli todella hyvä keskustelu. Olin iloisesti yllättynyt, että hän ottikin asian nyt aika vakavasti ja sanoi, että se pitää selvittää. Hän myös lupasi selvitellä asioita. Saamme myös toisen yhteyshenkilön hänen lisäkseen vammaispalveluihin (palveluohjaajan). Erityisen paljon mieltäni lämmitti se, että sain myös tavallaan omasta työstäni hyvää palautetta. Sosiaalityöntekijä sanoi, että olet kyllä todella perusteellisesti miettinyt asioita. Tuon voisi ohittaa aika helposti, mutta tajusin että tämä pieni palaute kannattaa ottaa itselle vastaan ja huomioida se. Olen monen muun tavoin kokenut, että lasten omaishoitajan työssä ei oikein hyvää palautetta tai arvostusta saa juuri koskaan niiltä tahoilta joiden kanssa kuitenkin tekee yhteistyötä (kokemus ei koske teitä rakkaita lukijoita). Jos joku erehtyy arvostelemaan tai puhumaan pahaa, niin tätähän on sitten niin vaikeaa unohtaa. Sen takia on lämmittänyt mieltä, mitä hän sanoi.




Ja täytyy nyt varmaan vielä mainita, että myös päiväkodin työntekijöiden kanssa yhteistyö on toiminut tosi hyvin ja kummatkin käsittääkseni arvostavat toistensa työtä. Ollaan jopa sanottu se ääneen tammikuun aikana. Hyvää palautetta voi nimittäin saada silläkin tavalla, että muistaa sanoa sitä ensin jollekin toiselle.

Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen ja seuraavaan eli tähän viikkoon, eli taas tänä vuonna ilmoitin Nooan kouluun. Tällä kertaa hänestä oikeasti tulee syksyllä ekaluokkalainen käytyään nyt ensiksi pidennetyn eskarin. Tänään myös selvisi se asia, että myös päiväkodin puolella on ajatuksena, että Nooa jatkaa käytännössä samassa ryhmässä ensi syksynäkin. Ryhmä on varhaiskasvatus - ja perusopetusryhmä, vaikka se fyysisesti sijaisee päiväkodin puolella. Siellä käy nyt jo 7 lasta, vaikkakaan kaikki eivät käy joka päivä. Minulle on ollut edelleen ihan vähän epäselvää, että saako Nooa varmasti jatkaa siellä, mutta oli hyvä kuulla että saa. Olisi tullut melkoinen stressin aihe, jos ei olisi saanut.




Lopuksi näistä tämän viikon aiheista vielä mainintana, että joudun näinä päivinä käymään keskustelua (pitkästä aikaa) myös kotihoitofirman kanssa. Meidän yhteyshenkilö on ollut poissa, ehkä sairaana tms ja on edelleen poissa. Viime viikolla meiltä peruuntui yksi iltavuoro, kun asia oli firman päässä vain unohtunut hoitaa. Tällä viikolla tuli esiin, että me emme saakaan enää sellaista varahenkilöiden listaa, minkä tähän asti olemme saaneet. Eli nimiä, ketkä ovat hälytysvalmiudessa minäkin iltana lähtemään yövuoroon. Ymmärrän myös firman näkökulmaa, mutta minua huolettavat kaikki heikennykset mitkä voivat johtaa siihen, että yövuoro peruuntuu. Lisäksi kyseinen keskustelu on käyty jo aiemmin läpi. Nyt se pitää vaan käydä uudelleen kun on taas uudet yhteyshenkilöt. Toivon että samalla tulisi kuitenkin jotain pientä edistystä muutenkin asioihin, sillä pitkiin aikoihin mitään keskustelua ei oikein ole ollut. Tämä asia siis nyt on aika normaalia arkea ja miellän sen sisältymään edellä mainittuun omaishoitotyöhön. Vaikka sen tietää, että asiat ehkä todennäköisesti selviävät, niin nämä aiheuttavat helposti vähän stressiä ja osa yöunista välillä katoaa silloin, jos asia on kesken. Ei se kuitenkaan niin kamalasti haittaa, jos joku yö menee huonommin.

Eli alkuvuosi ollaan saatu elää varsin seesteistä arkea vain pienine stressin aiheineen. Silti isojakin kysymyksiä on taustalla.




perjantai 8. marraskuuta 2019

Suuri ongelma

Viimeinen viikko perjantaista perjantaihin on ollut todella rankka.

Keskustelu käy nyt kaupungin kanssa siitä uudesta tilanteesta, kun meiltä olisi kaksi lasta varhaiskasvatuksen parissa (ja toinen myös esiopetuksen). Olen palaamassa tammikuussa töihin ja Milka aloittaa päiväkodissa samassa erityisryhmässä, jossa Nooa käy. Se on hieno juttu, mutta suunnittelu Milkan hoidon aloituksesta ei ollutkaan niin helppoa ja sujuvaa kuin olisi voinut luulla.

Olen valvonut melkein joka yö viime viikolla, enemmän tai vähemmän. Päivät ovat menneet pitkälti sähköpostien kirjoittamiseen ja loppuaika päivällä sekä yöt sen miettimiseen, mitä kirjoitan niihin. Lastenhoidon ja terapioiden ja muun sellaisen lomassa tietenkin. Alkuviikolla pää oli aivan sumea kirjoittamisesta ja valvomisesta ja suremisesta. Tilanne ja keskustelu meni jotenkin henkilökohtaisiin tunteisiin tällä kertaa, siis enemmän kuin yleensä. En kuitenkaan haluaisi sanoa itse mitään typerää mitä kadun jälkeenpäin, ja siksi myös viestien miettimiseen on mennyt niin paljon aikaa. Mutta jos olisin ollut viisaampi, niin olisin myös pystynyt ehkä säästämään enemmän itseäni ja jättämään osan vähemmän tärkeistä asioista vaan keskustelematta. Helppo sanoa tietysti siinä vaiheessa kun on huomannut, että keskustelu ei etene minnekään. Viime sunnuntaina seurakuntamme jumalanpalveluksessa kysyttiin rukousaiheita, ja minulle tuli sellainen olo, että pitäisi sanoa näistä keskusteluista. Kuitenkin heräsin siihen hetkeen hiukan hitaasti enkä kerinnyt eli siis kehdannut ihan tarpeeksi nopeasti reagoida, koska "ainahan minä näitä samoja vanhoja aiheita olen pyytämässä" eikä minulla ollut mitään valmista hyvää lausetta mielessä. Sekin on harmittanut kuluvalla viikolla, sillä uskon, että tämä viikko olisi mennyt paremmin noiden seurakunnan yhteisten rukousten saattelemana. Aina pitäisi heti toimia sen äänen mukaan, minkä sisimmässään kuulee (siis sen hyvän äänen). 

Polttavimmaksi ongelmaksi keskustelussa varhaiskasvatuksen puolen kanssa nousi nyt tällä kertaa se, että me emme saakaan varata molemmille lapsille meidän tarpeen mukaisia hoitoaikoja. Tai saisimme muuten, mutta sitten eivät kuulemma taksimatkat onnistu. Matkat onnistuvat vain, jos meidän lapset menevät samalla taksilla samaan aikaan ja poikkeuksia tähän sääntöön ei kuulemma ole. Kaksilapsisia perheitä koskemaan on tehty tällainen linjaus, joka pätee jatkossakin aina ja kaikkiin kahden lapsen perheisiin. Minulla on aamupainotteinen työ ja isällä iltapainotteinen, joten tarvisimme joinakin päivinä toiselle lapselle iltapainotteisen hoidon ja toiselle aamupainotteisen. Muuten lasten päivä pitenee jo aika paljon. Sanoin että lapselle on kohtuutonta, jos päivä pitenee pelkän taksien yhdistämisen takia jopa neljä tuntia ja kokonaisuudessaan toisen lapsen päivälle tulee mittaa (kotihoitoringin iltahoito isän työiltoina mukaanlukien) jopa 12-13h. Meillä on muutenkin paljon hoitotarvetta ja kaikki aika vanhemman ja lapsen kesken on tärkeää. Tämä ehkä jollain tasolla ymmärrettiin, mutta ainoa tapa välttää pitkä päivä on kuulemma, että isä kuljettaa toisen lapsen itse hoitoon.

Minä en tätä vastausta hyväksynyt, koska kehitysvammaiselle lapselle kuuluu kuljetus päivähoitoon tai kouluun lainkin mukaan.

Ehkä se ei kuulosta isolta asialta, jos joutuisi viemään lapsen itse, mutta oma huoli arjen hyvästä sujumisesta on ihan perusteltu ja taksimatkat ovat yksi ihan tärkeä osa siitä.

Onneksi satumme olemaan tietoisia siitä, että tällaisia ei tarvitse hyväksyä, vaan varhaiskasvatuksen ja vammaispalvelun pitäisi päästä keskenään sopuun asiasta, mikä kuuluu kummallekin osapuolelle. Loppuviikosta sitten keskustelu eteni edes sen verran, että nyt yritetään kutsua kokoon eri tahojen välinen palaveri kokoon pohtimaan tätä suurta asiaa.

Minua vain huolettaa se, että järjestyykö tämä palaveri ollenkaan eli haluavatko kaikki edes yrittää osallistua. Aikaehdotuksia on esitetty ja toivottavasti palaveri syntyy (ja siinä voitaisiin saada vähän muutakin hyvää keskustelua aikaiseksi kuin vääntää pelkästä taksimatkasta). 

Oikeastaan uskon, että asiat kyllä järjestyvät, mutta tämä vääntäminen tuntuu vaan välillä aika raskaalta. Isoimmat ja kurjimmat riidat käydään monesti aika pienistä asioista. Tällä kertaa tämä vaikeus tuli jotenkin aivan puskista. Varmaan, koska meille on kevään ja kesän palavereissa lupailtu monia asioita, että kaikki kyllä onnistuu. Juuri tämän kyseisen asiankin tarkistin erikseen palaverissa kesällä ja silloin vastaus oli, että toki järjestyy. Kyseinen kysymykseen vastannut henkilö ei tokikaan enää ole mukana meidän kuvioissa, mutta olisi kiva, jos vastaus olisi silti voimassa. Meillä oli kyllä aavistus, että ne olivat pelkkiä lupauksia, mutta siitä huolimatta olin jotenkin ajatellut, että Milkan päivähoidon aloitus menee ihan sujuvasti.

Kurjalta myös tuntuu senkin takia vääntää noista, kun tässä olisi ihan oikeitakin hankalia ja monimutkaisia kysymyksiä ratkaistavana liittyen juuri uuden tilanteen suunnitteluun. Niissä pitäisi päästä eteenpäin yhdessä päiväkodin kanssa suunnitellen. Ehkä saan aikaiseksi hiukan valoisamman viestin niistä. Muutenkin olisi paljon myös hyvää ja positiivista kerrottavaa, mutta nyt ne eivät olleet aivan pinnalla. 

Onneksi torstaina ja perjantaina itselläni oli jo vähän vähemmän huono olo. Todella väsynyt kyllä kuitenkin. Tällä viikolla oli tuon lisäksi kuitenkin maanantaina myös yksi palaveri vammaispalveluiden kanssa, yhtenä päivänä tapasin päiväkodin sairaanhoitajan (tapaaminen oli hyvä, mutta asia eli Nooan ruuanlaittoon liittyvä suunnittelu nykyisessä tilanteessa on niin haastava että sekin valvotti seuraavana yönä) 
ja nyt tänään taas meillä oli koko päivän yksi hoitaja, jota perehdytin Milkan hoitoon eli keskustelimme melkein koko kahdeksan tuntia. On tässä ollut tätä ohjelmaa.

Tässä vielä kuva tytöstä, jonka hoitoonlähtö nyt tuottaa niin suurta kuohuntaa. Hän pesi tänä iltana äidin iloksi ja yllätykseksi osan hampaistaan itse.



perjantai 17. toukokuuta 2019

Hyvää kevättä

Alkaneen kesän kunniaksi saimme vammaispalveluista hyviä uutisia koskien Milkan yöhoitoa. Yövuoron pituus on jatkossa meidän toiveen ja tarpeen mukaan 8h 45min. Yöhoitoasia selvisi muilta osin jo syksyllä, mutta silloin jäi yön pituuteen liittyvä näkemysero. Onneksi se selvisi nyt näin hyvin vähän odottelemalla ja uudestaan pyytämällä. Siitä kuuluu suurimmat kiitokset Taivaan Isälle, joskin toki olen kiitollinen myös vammaispalveluille sekä kaikille ystäville, jotka ovat meitä rukouksin tai ajatuksin muistaneet. Tarvittavia ja parhaita tukitoimien järjestelyjä on pyydetty niin Jumalalta kuin kaupungiltakin. Olen varma, että molempia tarvitaan. 

Minusta aina välillä tuntuu, että olen niinkuin tuo leskivaimo, josta Jeesus kertoo Luukkaan evankeliumissa:

Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä. Hän sanoi: "Eräässä kaupungissa oli tuomari, joka ei peljännyt Jumalaa eikä hävennyt ihmisiä. Ja siinä kaupungissa oli leskivaimo, joka vähän väliä tuli hänen luoksensa ja sanoi: 'Auta minut oikeuteeni riitapuoltani vastaan'. Mutta pitkään aikaan hän ei tahtonut. Vaan sitten hän sanoi mielessään: 'Vaikka en pelkää Jumalaa enkä häpeä ihmisiä, niin kuitenkin, koska tämä leski tuottaa minulle vaivaa, minä autan hänet oikeuteensa, ettei hän lopulta tulisi ja kävisi minun silmilleni'." Niin Herra sanoi: "Kuulkaa, mitä tuo väärä tuomari sanoo! Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Luukas 18:1‭-‬8 FINPR 

Tänään olemme aloittamassa Milkan kanssa terassikautta:

Tänään tuli myös Nooaa koskevia hyviä uutisia. Kela on myöntänyt Nooalle fysioterapiaa ja allasterapiaa myös seuraavalle vuodelle, joka alkaa kesäkuussa. Neurologian poliklinikalla oltiin jo aika skeptisiä siihen, että Nooa saisi enää Kelan puolelta jatkoa, kun alkaa olla jo iso poika ja motorista edistystä ei enää tule. On kuitenkin monenlaista muuta, jolla voidaan perustella, että terapia auttaa ja parantaa Nooan arjen toimintoihin osallistumista niin, että siinä voidaan nähdä jotain kehitystä. Yritin perustella tätä tavallista peristeellisemmin hakemuksessa samoin kuin fysiotetapeutti omassa lausunnossaan. Ehkäpä siitä oli jotain apua. Vanhan tutun fysioterapeutin osallistuminen on erityisen tärkeää, kun Nooa lähtee syksyllä uuteen ympäristöön eskari-päivähoitoon. Fysioterapiassa on vahva ohjauksellinen painotus eli terapeutti ohjaa Nooan hoitajia tekemään Nooan kanssa hyödyllisiä ja kivoja harjoitteita. 

Kevät on muutenkin mennyt ihan hyvin sen jälkeen kun infektiot hellittivät otteensa. Tällä viikolla käytiin myös sydänlääkärissä molempien lasten kanssa ja kummankin sydän sai kiitosta, joten sydämistä ei ole huolta eikä puutetta. Kumpaimenkin lapsi oli vuodenvaihteen jälkeen kasvanut noin 1,5cm pituutta, joten Milka oli nyt 90cm ja Nooa 102cm. Seuraavaa vaatekokoa keräillään.

Tässä vielä muutama kuva keväältä:


lauantai 20. lokakuuta 2018

Tukitoimien paketti

Saimme sähköpostitse hyviä uutisia palaverin jälkeisellä viikolla:

"Hei,

Myönnetty  28.9. alkaen  yöajalle 8 h/yö 25-26 yötä/kk sekä muuta apua 8,5 h/vko (tilapäishoitojaksot huomioitu)

Päätös postiin perjantaina. Palvelusuunnitelman kirjaus toteutuu myöhemmin.

T. Sissi Sosiaalinen"

Tämä koskee siis Milkalle kotiin myönnettävää hoitoapua. Päiväaikaisten tuntien määrässä ei tapahdu muutosta, mutta maksajataho vaihtuu asianmukaiseksi ja saamme näin pitkäaikaisen päätöksen asiasta, joten sen jatkumisesta ei tarvitse enää kantaa huolta. Tunteja on keskimäärin 8,5h viikossa eli voimme käyttää niitä aikaisempaan tapaan 12h normaaleilla viikoilla ja 4h niillä viikoilla kun Milkalla on lisäksi Ilonajakso. Pääsen hoitamaan asioita, irtautumaan hiukan arjesta ja osallistumaan hiukan myös seurakunnan toimintaan.

Yövuoroja saimme nyt niin paljon, että on mahdollista saada hoitaja kaikille niille öille, jolloin Milka ei ole Ilonassa. Oman sosiaalityöntekijän arvio oli, että hoitoapu on tarpeen kaikille öille. Näin ollen tämäkin asia on vihdoinkin kunnossa. Tässä kyllä hieman harmittaa se, että sos.ttn mielestä 8h mittainen yövuoro riittää, eikä hän suostu edelleenkään ymmärtämään, että mahdollisuus nukkua se 8h olisi varsin kohtuullista. Jos hoitaja on täällä sen 8h niin emme me valitettavasti pysty mitenkään nukkumaan 8h. Jostain syystä hän oli kuitenkin lisännyt päätökseen yhden ylimääräisen yön, ja periaatteessa ne tunnit on mahdollista jakaa muille öille, jolloin yöt olisivat 8h 15min pituisia. Tai niin kauan kun pystyn hoitamaan yhden yön kuukaudessa itse, niin saisimme lopuista öistä ihan ok pituisia (suurin osa olisi toivomamme 8h 45min).

Kysyin, että onhan tunteja edelleen mahdollista siirrellä ym. tavalla, mutta siihen en ole saanut mitään vastausta. Jatkamme siis sillä tavalla ja toivomme, että myöhemminkään ei tarvitse lyhentää öitä.

Asia siis jossain määrin mietityttää vielä, mutta olen kyllä ollut kovin kiitollinen tästä. Nyt voi sanoa, että tukea on tarpeeksi. (Ainakin jos tosiaan saamme jatkossakin jakaa nuo yötunnit niinkuin haluamme. Kai sen yhden yön kuukaudessa hoitaa vaikka päällään seisten?). Ja erityisen tärkeää on se, että tämä yöhoitoavun hakemis-, keskustelu- ja valitusprosessi on saatu hyvään päätökseen eikä siitä tarvitse enää taistella.

Arjessakin on tullut jo huomattua, että jaksaminen on parantunut, kun ei ole tarvinut enää heräillä öisin Milkaa hoitamaan (heräilen kyllä ääniin joka tapauksessa ja välillä tulee valvottua öistä taloa). Päivänä muutamana on tullut jopa käytyä Milkan kanssa kunnon pitkällä lenkillä, mistä pari kuvaa alla. Olen myös saanut jonkinlaista syyssiivousta tehtyä (mm. vaatehuone on siivottu ja suurin osa ikkunoista jo pesty). Asioiden hoitotöitä kyllä roikkuu normaaliin tapaan aika paljonkin. Mutta kaipa niistä kaikista tärkeimmät tulee jossain vaiheessa tehtyä.







Jonkun verran kyllä ehkä mietityttää se, että mitä kaikki perheen ulkopuoliset ihmiset ajattelevat siitä, että Milka on Ilonassa 3vrk +3vrk joka kuukausi. Varsinkin sellaiset, jotka eivät lue selityksiäni täältä blogista. Onhan se aika paljon noin pienelle tytölle, ja olisin kyllä itsekin toivonut, että tukea olisi myönnetty ensisijaisesti kotiin. Mutta näillä nyt mennään.

Vammaispalvelut kuulemma myöntää ainoastaan välttämätöntä ja kohtuullista tukea, joten ehkä se kertoo jo tarpeeksi. Ja olen tehnyt parhaani, että lapsi saisi olla kotona mahdollisimman paljon. Kirjoittamaani oikaisuvaatimukseen ei ole vielä tullut mitään vastausta.

Olemme todella kiitollisia Jumalalle siitä, että myös Milkan kohdalla tukitoimet ovat järjestyneet näin hyvin. Uskon, että Jumala on ollut mukana johdattamassa tätäkin prosessia ja jälleen kerran kaupungille ei varmaan jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa, kuin myöntää tarvittu apu. On iso kiitosaihe, että meidän ei edelleenkään tarvinut lähteä valittamaan hallinto-oikeuteen asti, kuten niin monet muut perheet ovat joutuneet tekemään. On niin sanotusti elintärkeää, että erityisperheeseen järjestyy sellaiset palvelut, joilla vanhempien jaksaminen säilyy ja sitä myöten jatkossakin myös vanhempien terveys ja parisuhde säilyvät. Toivottavasti näin olisi muissakin perheissä, siinäpä myös rukousaihetta.

Parin viikon päästä on taas tiedossa Nooan puolesta taistelua, kun kalenterissa on vasu-palaveri ja siinä varmaan puhutaan myös esikoulun aloituksesta. Vaikka tärkein aihe kai onkin Nooan varhaiskasvatuksen sisältö. Alla yksi kuva siitä, mitä Nooa on puuhaillut päivähoidossa.


posted from Bloggeroid

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Rukousaihetta riittää

Taas yksi palaveri tulossa. Tämänkertainen palaveri on kuitenkin erityisen tärkeä, koska siihen on tulossa vammaispalvelusta sekä meidän oma sosiaalityöntekijä että johtava sosiaalityöntekijä. Joten se päätöksiä tekevä henkilö on poikkeuksellisesti paikan päällä. Kerroin aiemmin tekemästäni oikaisuvaatimuksesta, jossa vaadin, että Milkan vaikeutuneen tilanteen vaatimaa lisäyöhoitoapua järjestetään kotiin eikä sijaishoitopaikkaan. Samalla myös vaadin pitkäaikaista päätöstä Milkan päiväavustustunneista ja vaadin, että niiden pitää edelleenkin toteutua kotona. Oikaisuvaatimukseen ei vielä ole tullut vastausta.

Milkan päivätunnit ovat siis tulleet lyhyinä päätöksinä kotipalvelun kautta. Vammaispalvelun tulisi kuitenkin ottaa vastuu näistä, koska kotipalvelu on väliaikaista. Saimme vielä yhden päätöksen kotipalvelua, jolla saamme tunteja marraskuulle asti, mutta sen jälkeen kotipalvelu loppuu tai ainakin vähenee reilusti. Lisäksi meidän omavastuuhinta kotipalvelulle nousi ihan todella paljon.

Sain aikaiseksi ottaa taas yhteyttä vammaispalveluun ja kysyä, järjestyisikö se palaveri, josta oli viimeksi puhetta. Onneksi se saatiin kalenteriin ja olisi järjestymässä viikon päästä maanantaina. Puhelimessa sanoin edelleen, että Milka ei voi olla sijaishoidossa niin paljoa, kuin vammaispalvelu ehdottaa. Kerroin, että voimme tulla sen verran vastaan, että sijaishoitoa voi Milkalla olla 2*3vrk kuukaudessa, mutta lopun ajasta tuki tarvitaan kotona. Sosiaalityöntekijä ehdotti, että jos lisätään sitten myös Nooan hoitojaksoja siellä. Se käy varmasti äkkiseltään ajateltuna järkeen, mutta Nooalla on jo niin paljon välttämätöntä hoitoapua arjessa, että emme tosiaankaan aio suostua tähän. Haluamme itsekin olla rakkaan pojan kanssa. Ja tytön.

Palaveria saa mielellään muistaa rukouksissa. Nooa näyttää tässä esimerkkiä.



Rukoilemisen ei tarvitse olla surullista, sillä Taivaan Isä on luvannut vastata rukouksiin.
posted from Bloggeroid

torstai 16. elokuuta 2018

Oikaisuvaatimus

Vein postiin oikaisuvaatimuksen vammaispalvelun tekemästä Milkan yöhoitoa koskevasta päätöksestä. Se on ensimmäinen virallinen valitukseni vammaispalvelun toimista. Tähän asti nämä neljä viimeistä vuotta ollaan päästy eteenpäin selittämällä, pyytämällä, viestittämällä, soittamalla ja keskustelemalla sekä minun, puolison että sairaalan työntekijöiden toimesta. Nyt on kumminkin saatu aikaiseksi sen verran paha erimielisyys meidän ja vammaispalvelun välille, että lähdin valittamaan. Päätöksissähän on aina ilmoitettu melko lyhyt aikaikkuna, jolloin voi valittaa, joten ei siinä kovin kauaa voinut jäädä ihmettelemään. Toivottavasti tästä nyt ei alkanut mikään pitempi valitusten tie. En tosiaankaan halua jatkossa valittaa jokaisesta päätöksestä.

Päätös yöhoitoavusta kotiin oli siis kielteinen. Vammaispalvelu ehdotti sen sijaan aluksi 3-4 vrk /kk lisäjaksoja Ilonassa. Me emme kuitenkaan halunneet lisätä heti Milkan hoitoa kodin ulkopuolella erityisesti siksi, että silloin joutuisimme olemaan Milkasta erossa pitempään kuin yön, vähintään yhden vuorokauden kerrallaan. Lisäksi öiden suhteen tuo määrä ei edes riittänyt, kun laskin että tarvitsemme 8-9 yötä lisää kuukaudessa, ja sen myös sanoin puhelimessa. Myöhemmin, kun vammaispalvelun päätös tuli kirjallisena, niin siinä oli, että kotiin ei myönnetty lisää hoitotunteja, mutta sijaishoitojaksoja myönnettiin se 8-9vrk/kk lisää eli yhteensä niitä olisi 10-11vrk kuukaudessa! Se ei tosiaankaan käy päinsä. Pikainen laskutoimitus osoitti, että Milka viettäisi silloin 1/3 ajastaan poissa kotoa. Se ei tosiaankaan ole tarpeen, mikäli yöhoito vaan saataisiin kotiin joka yölle ja lisäksi Milkalla jo yli vuoden olleet päiväavustustunnit (12h viikossa) jatkuisivat edelleenkin.

Koska vammaispalvelun kanta oli niin tiukka, niin eihän tuossa auttanut muu kuin alkaa valitusta suunnittelemaan. Siitä olin huojentunut, että olimme lopultakin tuen määrästä samoilla linjoilla, eli vammaispalvelu suostui myöntämään jotakin apua joka yölle. Kuitenkin vammaispalvelun mielestä Milka voisi asua kodin ulkopuolella kolmasosan ajasta ja meidän mielestä taas tuki tarvitaan ensisijaisesti kotiin, ja päivätunteja riittää se yhteensä 12h viikossa, jotka tarvitsemme lyhyempinä pätkinä esimerkiksi 4h kerrallaan. Tässä on kysymys etenkin lapsen edusta ja siitä, että potilaan ja läheisten toiveita pitää kuunnella päätöksiä tehtäessä. Milkalla on oikeus asua ensisijaisesti kotona ja meillä kaikilla perheenjäsenillä on oikeus asua ensisijaisesti yhdessä. Siinä on kysymys myös yhdenvertaisuudesta. Kun muilla lapsilla on mahdollisuus asua kotona ja jopa isoveljellä on mahdollisuus asua kotona yöhoidon ja päiväaikaisen avun turvin, niin miksi sitten Milkalla ei olisi tuota mahdollisuutta? Joskus tietenkin sijaishoitojaksoja voi olla noin paljon tai enemmänkin näin pienellä lapsella ja se voi olla paras järjestely, mutta silloin sen pitäisi olla perheen toivoma ja tarvitsema asia. Milkan kohdalla ei meidän mielestämme nyt toteutunut Milkan tai läheisten toiveista ja tarpeista lähtevä päätöksenteko.

Meille aiheutui taaskin tästä aika vaikea tilanne, koska vaikka lisäapua myönnettiin, niin emme pystyneet ainakaan heti ajatella, että ottaisimme sitä käyttöön. Milka oli siinä vaiheessa ollut vasta yhden 1 vrk, yhden 2 vrk ja yhden 3 vrk jakson Ilonassa. Meillä oli kuitenkin niin välttämätön tarve saada lisää yöapua, että pakosta sitä joutui prosessoimaan asiaa, pitäisikö ja voisiko kuitenkin joitakin lisävuorokausia käyttää. Olen pohtinut pääni puhki, mikä edes olisi oikein. En halunnut enkä voinut ajatella pelkästään omaa jaksamista (mikä ei sekään välttämättä paranisi, jos meillä olisi Ilona-reissu joka viikolla), vaan halusin tietää, mikä olisi parasta ja oikein Milkaa ajatellen, ja tietysti meitä kaikkia muitakin. Onneksi moni ystävä ja myös pari sairaalan työntekijää on kuunnellut näitä mietteitä, ja kaikki ne lyhyet tai pitemmät keskustelutilanteet ovat myös auttaneet tässä prosessissa.

Aika pian siinä sitten ajatus kääntyi niin, että pari-kolme lisävuorokautta kuukaudessa voisi olla ihan paikallaan. Meille ei jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa niitä käyttöön. Asia vauhdittui, kun Ilona tarjosi Nooalle uudestaan 2 vrk hoitoa sen takia, kun ensimmäinen jakso keskeytyi. Ilona oli laskuttanut siitä vain yhden vuorokauden, joten 2 vrk oli sovittava kalenteriin uudestaan, ja ne sovittiin sitten pari viikkoa sitten tälle viikonlopulle. Samalla Milka käyttää sitten pari lisävuorokautta.

Kun soittelin sairaalan sostt:lle ja keskustelimme valituksen tekemisestä, niin hän sanoi, että jos voimme myöntyä päätökseen joiltain osin, niin valituksella on paremmat mahdollisuudet mennä läpi nopeammin. Niinpä sitten jotenkin vain päädyin siihen, että ilonajaksoja voisi olla yhteensä 6 vrk kuukaudessa, eli 3 lisävuorokautta. Se kyllä vähän raastaa sisintä, mutta jonkinlainen laskelma oli pakko tehdä. Ja on siinä kuitenkin jotain perää, että osan tukitoimista olisi mahdollisesti hyvä olla kodin ulkopuolella, varsinkin nyt kun olemme löytäneet ihanan hoitopaikan. Puolisolta tietenkin kyselin mielipiteitä pähkäilyprosessin aikana ja hän myötäili sujuvasti. Valituksessa myönnyin siihen, että sijaishoitoa olisi 6 vrk /kk, mutta vaadin, että loput yövuorot järjestetään kotiin sen mittaisena, kuin olemme ehdottaneet, eli 8,75h/yö. Lisäksi vaadin, että päiväajan avustustunnit jatkuvat kotona ja niistä saadaan pitkäaikainen päätös. Vaadin, että noita päivätunteja on ilonaviikolla 4h ja muilla viikoilla 12h, eli saman käytännön mukaan kuin tähän asti. Käytännössä niitä olisi keskimäärin 8,5h viikossa.

Sairaalan 2 sosiaalityöntekijää luki tekemäni valituksen luonnoksen, mutta he eivät nähneet hyväksi tehdä siihen mitään muutoksia. Erikseen sain kuitenkin joitakin asiaan sopivia lainauksia lakipykälistä, ja niitä upotin sitten vielä tekstiin.

Valituksen tekeminen oli oikeastaan ihan hauskaa, kun pääsin sen aloittamisen kynnyksestä yli, ja kun olin ensimmäistä kertaa valittamassa vammaispalvelun päätöksestä, ja kun olen ihan varma siitä, että minä olen oikeassa ja valitus on ihan hyvin perusteltu. Niin myös sairaalan setä sanoi. Se ei kuitenkaan ole hauskaa, että perusturvalautakunnassa kuulemma hyvin harvoin mikään valitus menee läpi. Jos valitus ei mene läpi, niin seuraava mahdollisuus on valittaa hallinto-oikeuteen. Se käsittely vaan sitten kestää todella kauan. Tukitoimien kohdalla tilanne voi olla täysin muuttunut, kun päätös joskus tulee. Ainakaan meillä ei silloin varmaan olisi enää 1-vuotiasta tyttöä. Mutta yksi asia kerrallaan. Nyt on valitus lähtenyt perusturvalautakuntaan. Ainakin sieltä tulee vastaus pikemmin. Näin sitä on lähdetty riitelyn tielle. Eipä tosiaan tuntunut oikein meille jäävän muutakaan vaihtoehtoa. Minä en jaksa enää aiempaan tapaan tämän tästä vaatia ja perustella yöhoidon tarvetta, jos sitä saa sitten kerrallaan vain 0-5h lisää. Ne viimeiset puuttuvat yöt tai tunnit on aivan varmasti kaikista vaikein saada sillä tavoin, että seurataan taas tilannetta ja sitten yritetään perustella, miksi ei pärjätä ilman niitä viimeisiä x tuntia viikossa.

Yritän silti samalla myös saada vielä keskustelua aikaan. Etenkin sen takia, että tämä oikeuskäsittelyjen tie on niin pitkä. Ja sen takia, että olen ainakin yrittänyt kaiken mahdollisen yhteisymmärrykseen pääsemiseksi. Kun vammaispalvelun täti soitti tästä päätöksestä heinäkuussa, niin jouduimme sitten jonkinlaiseen väittelyyn asiasta. Päätös on peräisin johtavalta sosiaalityöntekijältä, jonka kanssa en ole jutellut. Oma sostt koetti siinä puhelimessa perustella vammaispalvelun kantaa. Olin kovasti sitä vastaan, joten hän ehdotti, että voisi yrittää järjestää johtavan sostt:n meille juttelemaan mahdollisimman pian. Niin sovittiinkin, mutta sen jälkeen ei ole yhteydenottoa kuulunut. En ole vielä jaksanut kysellä sen perään, mutta täytyy se varmaan tehdä. Lähetän viestin ja kysyn, onnistuisiko se palaveri.
posted from Bloggeroid

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Päivän sähköpostikeskustelu

Tämän päivän sähköpostikeskustelu täytyy ikuistaa blogiin. Ensimmäinen viesti alempana, nimet muutettu.
Hei 

Milka on liian pieni kodin ulkopuolisen hoidon lisäämiseen. Hoidot Ilonassa ovat vasta alkaneet ja ensimmäinen 3vrk putkeen aiheutti selvästi ikävää. Kyllä tässä vaiheessa pitää hoito järjestää kotiin pyyntöni mukaisesti. Lapsen ja perheen etua on ajateltava, eikä voida "pakottaa" sijaishoitoon, koska emme öitä pysty hoitamaan. Sijaishoidon lisäämistä voi miettiä myöhemmin, sitten kun se on kunnolla lähtenyt käyntiin. 
Tiedän että jollain muulla 1-vuotiaalla saattaa olla enemmän kuin 3 vrk sijaishoitoa, tilanteet ovat erilaisia. Mutta Milkan kohdalla on varmasti nyt kotihoito oikea vaihtoehto.
Sijaishoito ja yöhoito ovat eri asioita. Me tarvitsemme yöhoitoa. Päivällä haluamme hoitaa itse Milkaa, tosin tietenkään nykyiset päivätunnit eivät saa vähentyä ja tarvitsemme ne nykyisellä tavalla säännöllisesti arjen tueksi, ei tiivistettynä parin vrk ajalle. 
Voitteko ottaa tämän huomioon ja muuttaa vielä esityksenne?
Yt. Äiti 

Hei,

olet varmaan odottanut ilmoitusta avun tuntien lisäämisestä. Sain myös puhelun sos.tt. "Sami Sossulta".

Yöavustustuntien lisäyksen sijaan esitetään tilapäishoitovuorokausien lisäämistä eli  lakisääteisen omaishoidon vapaan lisäksi olisi  esimerkiksi  3 vuorokautta Ilonassa. 

t. "Sissi Sosiaalinen"


Vammaispalvelu teki ihan niin kuin arvelinkin. Ensin viivytellään mahdollisimman pitkään ja odotellaan helpottuisiko tilanne (Sami Sossu soitti tänään ja kertoi, että näin se oli nimenomaan mennyt.) Tänä vuonna näköjään tuulee siitä suunnasta, että yöhoitoa ei voida lisätä, sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa kyllä. Prosessi pitkittyy aivan turhaan, ehkä se onkin tausta-ajatuksena.
Kaikki sanovat, että laitoshoito on kalliimpaa kuin kotihoito. Miksiköhän sitten ei yhtään tunnu siltä. Oma pyyntöni kotiin olisi tarkoittanut noin 58h lisää kotihoitoa kuukaudessa, joista suurin osa yöllä (yövuoroissa viimeinen tunti on ollut "päivätunti"). Sen sijaan vammaispalvelu myöntää 72h kodin ulkopuolista hoitoa. Ehkä se sitten on halvempaa, kun siinä on vähemmän yötunteja. Sissi Sosiaalinen kyllä tietää, että emme halua nyt lisätä sijaishoitoa, siitä oli puhetta viime paleaverissa.

Kai tuotakin vaihtoehtoa joutuu harkitsemaan, mutta ensin on pistettävä vastaan. Tämä ei tunnu kovin reilulta ainakaan Milkaa ajatellen. Ehkäpä tuo kuitenkin jossain mielessä tuntuu hyvältä, että asiaa saatiin potkittua eteenpäin edes jotenkin. 

perjantai 22. kesäkuuta 2018

Pikku ressukka

Milkalla vaan jatkuu kurja olo edelleen. Melkein 2 viikkoa jo mennyt ja hän on ollut todella itkuinen ja kipeä. Maha on löysällä ja pepun iho meni lopulta rikki tämän viikon alussa. Viimeksi keskiviikkona olin yhteydessä sairaalaan, ja sieltä kehotettiin vielä seuraamaan tilannetta. Ehkäpä pitkällinen mahapöpö voi olla kyseessä ja siinä tapauksessa kyllä pian pitäisi alkaa helpottaa. Pari viimeistä päivää onkin ollut hiukan parempia. Milka on kyllä edelleen itkenyt paljon, mutta kuulostaa, että olo ei kuitenkaan olisi ihan niin paha tai kipeä enää. Viime yökään ei enää ollut läheskään pelkkää huutoa. Kakat eivät ole ihan pelkkää vettä, mutta niitä tulee edelleen niin tiuhaan tahtiin, että peppu ei parane ja vaipanvaihdot ovat todella kurjia. Kaikki keinot ovat kyllä käytössä tilanteen parantamiseksi. En tiedä selviääkö todellinen syy tai syyt Milkan tämänhetkiseen kipeään oloon varmaksi koskaan. Toivottavasti ainakin olo paranisi pian.

Parina viime päivänä Milka on rauhoittunut parhaiten liikkuviin rattaisiin. Lähdöt ovat tosin hankalia, mutta sen jälkeen koko lenkki on sujunut mukavasti. Onkin ollut kiva päästä ulkoilemaan. Rattaita on käytetty myös sisällä ees taas lykkimiseen, vaikka se ei toimi aivan yhtä hyvin. Nyt kun alkoi sataa, niin täytyy varmaan tyytyä jompaan kumpaan, ulko- tai sisärattailuun. Toki sylissä kantaminen myös käy Milkalle, mutta kukaan ei jaksa kovin kauaa kantaa häntä, kun painoa on jo 12kg.



Toivotaan, että pikkuisella alkaisi jo pian olla paljon parempi olo.

Meidän perheen tukitoimia lisättiin hiukan juuri keväällä, mutta Milkalla ei edelleenkään ole yöhoitoa joka yöllä. Koska tilanne on koko ajan vain vaikeutunut viime palaverin jälkeenkin, niin kerroin sähköpostilla vammaispalveluille tilanteesta ja kysyin, voiko Milka jo pian saada yöhoidon joka yölle. Tuntuu todella nololta ja ristiriitaiselta pyytää heti lisää apua, koska sitä juuri hiukkasen lisättiin. Ja olin itsekin siihen määrään oikein iloinen ja tyytyväinen vain muutama viikko sitten. On todennäköistä (ja erittäin toivottua) että Milkan vointi tästä paranee. Kuitenkin minulla oli sellainen olo, että viesti täytyy lähettää. Jatkossa tulee varmasti huonompia ja parempia vaiheita. Tuntuu, että koko ajan täytyy katsoa noin puoli vuotta pitemmälle, että pärjätäänkö silloinkin. Nytkään me emme olisi selvinneet tästä tilanteesta läheskään näin hyvin, ellen olisi aikaisemmin viime kesänä, viime syksynä, viime talvena ja niin edelleen ollut niin itsepäinen avunpyytäjä kuin olin. Olen todella kiitollinen, että olemme saaneet paljon apua. Ja toisaalta luottavainen, että sitä löytyy tarpeeksi jatkossakin. Mutta minun täytyy valitettavasti tehdä oma osuuteni asioiden edistämiseksi.

Sain vammaispalveluista viestiä, että asiaa käsitellään ensi viikolla. Asiaa voi muistaa rukouksissa, että se menisi parhain päin. Ja tietysti erityisesti sitä, että Milkan olo paranisi. Kiitos taivaan isille huolenpidosta.
posted from Bloggeroid

lauantai 12. toukokuuta 2018

Hyviä uutisia ja normaalia vastusta

Aluksi täytyy kertoa hyvät uutiset. Sain viime viikolla puhelun vammaispalvelusta, ja meidän toivoma sijaishoitopaikka on kuulemma ok. Eli Milka voi aloittaa jaksot Pienkoti Ilonassa. Ja Nooa voi kuulemma myös aloittaa heti kun haluamme.

Nooan kohdalla täytyy vielä selvittää eli sopia vammaispalvelun kanssa muutamia asioita. Me emme saa molempia lapsia apuvälineineen kuljetettua Ilonaan, joten tarvitaan taksikyydit. Lisäksi mielestäni on tärkeää varmistaa, että hoitojakson peruuntuessakin Nooalle järjestyisi yöhoito kotiin. Sellaista tilannetta ei saa tulla, että joutuisimme olemaan 3 vrk ilman mitään hoitoapua. Se on helppo järjestää, koska hoitofirmassa on muutenkin aina yöpäivystys, mutta hoitofirma ei välttämättä halua kustantaa päivystystä sijaishoitojakson ajalle. Silloin vammaispalvelun pitäisi se maksaa. Ja tässä ei tosiaankaan ole kysymys suuresta summasta, mutta usein isoimmat väännöt ovat tulleetkin pikkujutuista. Lisäksi pitää vielä varmistaa, että Nooa saa tarvittavat resurssit hoitopaikkaan, eli hän tarvitsee henkilökohtaisen hoitajan joka hetki, myös yöllä. Eli kustannukset ovat luultavasti suuremmat kuin Milkan osalta. En tajunnut tästä kysyä siinä puhelimessa. Mutta toisaalta sen pitäisi olla itsestäänselvää. 

Milkalle kerkesimmekin sopia jo ensimmäiset hoitojaksot Ilonaan. Pyysin, että pikkuinen saa aloittaa pehmeällä laskulla, joten ensimmäinen käynti on 1vrk mittainen. Toinen on 2 vrk ja sen jälkeen sitten aina se 3 vrk kuukaudessa.

Nämä olivat kyllä todella hyviä uutisia. Sitten kun sijaishoidot lähtevät kunnolla pyörimään ja molemmat lapset käyvät niissä, niin se on varmasti tärkeä voimavara meille vanhemmille. Ja toivotaan, että jaksot voisivat olla lasten mielestä myös mukavaa vaihtelua.

Tukipalaveri on myös vihdoin saatu sovittua ja se olisi tarkoitus pitää 24.5. Siinä tärkeimpänä aiheena on, että Milkalla arjessa olevat hoitotunnit voisivat jatkua samalla tavalla. Kotipalvelu on kustantanut niitä 12h viikossa ja se on mahdollistanut asioiden hoitoa, kotitöiden tekoa sekä vapaahetkiä arjen keskelle. Tunteja ei varmastikaan sillä viikolla ole, kun olisi Ilona-jakso, mutta toivon, että muilla viikoilla tuki jatkuu samanlaisena. 

Samassa palaverissa on myös tarkoitus käydä läpi noita lisäkysymyksiä Nooan Ilonassa aloittamisen suhteen. Toivon, että ne ratkeaisivat palaverissa tai pian sen jälkeen. 

Meillä onkin tulossa oikein palaverien kevät, kun Nooan vasupalaveri on sitten heti seuraavalla viikolla. 

Seuraavaksi vähän kesäisiä kuvia:






Helatorstaina meillä oli perhepäivä ja käytiin oikein koko perheelläkin ulkoilemassa. Perjantaina meni suunnitelmat uusiksi, kun hoitajalla oli akuutti poissaolotarve ja Nooan päivähoito ei järjestynytkään. Päivä meni vähän sekaisin, mutta lopulta saatiin sitten muutamaksi tunniksi hoitoapua.

Toisaalta Nooa sai sitten hiukan enemmän äiti- ja isiaikaa, ja itsekin pääsin pitkästä aikaa viemään Nooaa lenkille. Siitä ylin kuva. Oli mukavaa, kun ei tarvinut pukea muuta kuin hattu. Milkan kanssa käytiin myös lenkillä, joten pääsin oikein kahdelle lenkille kesäsäästä nauttimaan. Milkalla on tosin ollut hankalampi olo viime aikoina, joten lenkilläkin häntä alkoi välillä hermostuttaa. 

Tänään tuli taas lisää harmillisia uutisia hoitofirmasta, kun nyt onkin viikonlopun hoitaja sairaana. Joten kaikki Nooan päivätunnit viikonlopulta peruuntuivat. On niin hyvät ilmat, äitienpäivä ja muuta, niin sijaista ei löytynyt. Onneksi Milkalla on molempina päivinä lyhyempi vuoro. Ja onneksi mummi pääsee tulemaan huomenna apuun, koska isällä on huomenna saarnavuoro kirkossa. En oikein pärjäisi molempien lasten kanssa ilman apuvoimia. Isi tekee sitten saarnan valmiiksi varmaan joskus iltamyöhällä. 

Harmillista, että nämä kaikki peruutukset osuivat samaan syssyyn ja tietysti juuri kuukauden kesäisimmällä hetkellä. 

Mutta toisaalta on kyllä mukava, että saadaan mummi kylään äitienpäivänä.
posted from Bloggeroid

torstai 3. toukokuuta 2018

Pitkällisiä prosesseja

Blogissa on ollut aika hiljaista, kun aika ja energia ei meinaa riittää kirjoittelemiseen. Tässä kuvassa kuitenkin hiukan meidän perheen vapputunnelmaa. Vappu meni kotosalla sadetta pidellessä, mutta lapset ainakin saivat hauskat kissaleikit aikaan.


Helmikuun alussa kerroin, että vammaispalvelu ei suostunut myöntämään Milkalle enempää yöhoitoa, vaan ehdotti sen sijaan kodin ulkopuolista hoitoa 3vrk kuukaudessa. Siitä olisi hiukan apua öiden kanssa, ja samalla tulisi järjestettyä lakisääteiset omaishoidon vapaapäivät (3vrk /kk). Kirjeessä oli, että asiasta saa lisätietoja vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä.

Ajatus tuntui ihan hyvältä, mutta Milka oli silloin vielä vauvaikäinen, emmekä halunneet kiirehtiä tytön kotoa pois lähettämisessä. Muutenkin tuntui, että asiassa on prosessoitavaa. Vammaispalvelun kanssa oli aiemmin, Nooan kohdalla, ollut puhetta uudesta sijaishoitopaikasta Pienkoti Ilonasta, joka aloitti toimintansa tällä seudulla viime vuonna. Omistaja on meille tuttu, koska hän on toiminut aikaisemmin Nooan hoitajana meillä kotona. Joten olen oikeastaan jo vuoden verran miettinyt, olisiko Pienkoti Ilona sopiva sijaishoitopaikka meidän toiselle tai molemmille lapsille. Ajatus alkoi kevään aikana tuntua ihan hyvältä. Meistä tuntui, että sijaishoitojaksot kerran kuussa olisi helpompi aloittaa ensin Milkan kanssa, ja sen jälkeen alkaa miettimään, onnistuisiko se Nooankin kanssa. Milkalla on valmiiksi huomattavasti vähemmän hoitoa kotona kuin Nooalla. Joten jos vaan Pienkoti Ilona varmistuisi sopivan turvalliseksi ja hyväksi hoitopaikaksi, niin olisimme valmiita päästämään pikkuisen pois kotoa. 

Huhtikuun alussa sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluun. Kerroin, että tuo sijaishoito kerran kuussa tuntuu tarpeelliselta ja kysyin Pienkoti Ilonasta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin sanoi, että tilanne onkin muuttunut, ja maaliskuussa on auennut ihan uusi sijaishoitopaikka. Hän puhui vaan tästä uudesta paikasta koko ajan. Yritin kysyä, että tarkoitatko, että se uusi paikka olisi ensisijainen. Kovasti kyllä kuulosti siltä, että vammaispalvelu haluaa Milkan menevän tuohon uuteen paikkaan. Hoito on kuulemma siellä yhtä hyvää, mutta hinta on halvempi. No, lupasin tietysti, että käymme katsomassa paikkaa. Eihän sitä voinut suoralta kädeltäkään torpata.

Puhelun jälkeen oli aika ahdistunut olo. Olin ajatellut, että tämä prosessi menee sujuvasti, koska kerran vammaispalvelu oli itse suositellut sijaishoitoa. Sosiaalityöntekijä oli kyllä ihan ystävällinen puhelimessa. Tuntuu vaan, että välillä tuolla vammaispalvelussa on vain ystävällinen seinä vastassa. On hyvä, että tälle seudulle on tullut uusi sijaishoitopaikka, nimittäin ennen viime vuotta täällä ei ole ollut mitään sellaista paikkaa, joka voisi soveltua Nooalle. Olisin kuitenkin toivonut, että voitaisiin miettiä, mikä vaihtoehto olisi juuri näille lapsille sopivin. Vammaispalvelu tuntui jo päättäneen asian, ja tietysti oleellisin asia kuulosti olevan hinta. Minulle jäi epäselväksi, voimmeko itse vaikuttaa paikan valintaan. Seuraavana yönä hävisivät tietysti yöunet. En pystynyt lopettaa pohdintaa, kumpi noista paikoista olisi sopivampi, ja miten saamme tarvittaessa perusteltua oman kantamme asiaan. 

Kävimme katsomassa vammaispalvelun suosittelemassa paikassa ja sen jälkeen kävimme myös Pienkoti Ilonassa katsomassa. Niinhän siinä kävi, että Pienkoti Ilona tuntui näistä vaihtoehdoista selvästi paremmalta. Se on suunnattu alle 10-vuotiaille kehitysvammaisille lapsille, eli
juuri sellaisille lapsille, kuin nämä meidän pikkuiset. Ilonassa on asiakkaina monia noin parin vuoden ikäisiä lapsia, joista kaikilla on PEG-nappi kuten meidänkin lapsilla. Hoitajilla olisi siis PEGin käyttöön liittyen paljon kokemusta. Lisäksi PEG voidaan siellä vahingossa tapahtuneen irtoamisen jälkeen laittaa paikalleen heti paikanpäällä, mikä on välttämätöntä meidän lasten kohdalla. Ryhmä olisi hyvin pieni ja turvallinen (1-4 lasta kerrallaan hoidossa), ja tarjoaisi kivaa puuhaa, virikkeitä ja toisten lasten seuraa. Se olisi etenkin Milkaa ajatellen paljon mielekkäämpää, kuin mitä toinen hoitopaikka tarjosi.

Nooan kannalta taas on tärkeää, että Ilonan perustanut yrittäjä tuntee Nooan jo valmiiksi ja pystyy opastamaan Nooan hoitoon liittyvät monet erityiset asiat muillekin, sekä nykyisille hoitajille, että jatkossakin aina mahdollisille uusille työntekijöille. Tuntuu siis siltä, että Nooalla olisi siellä parempi ja turvallisempi olo. Nooa voisi myös saada sieltä jotain mielekkäitä virikkeitä verrattuna kotihoitoon.

Lisäksi Ilona oli hyvin varusteltu juuri tällaisia lapsia ajatellen. Sieltä löytyy kaikki perustarvikkeet PEG-lapsen hoitoon, joten siellä ei kovin helposti jouduttaisi pulaan, jos vaikka on joku ruisku unohtunut pakata mukaan. Ilonassa olisi valmiina vaipat, vaatteet, ruiskut ja kaikki mahdollinen. Omat apuvälineet, ruokapumput, niiden letkustot sekä erityisruokatarvikkeet ja lääkkeet pitää pakata mukaan. Niissäkin on kahden tällaisen lapsen kohdalla jo aivan riittämiin pakkaamista. Apteekista haettavia eri ruoka- ja lääkeaineita lapsilla yhteensä on yli 20 erilaista, joten eiköhän niitä kaikkia pitäisi ottaa mukaan tarvittava määrä 3vrk reissua varten.

Mielestäni Pienkoti Ilona oli ihastuttava paikka ja jättäisin varmaan hyvillä mielin Milkan sinne. Tietysti ensimmäinen kerta voisi olla hiukan sydäntä särkevää, mutta ehkä ei liian pahasti. Ehkä Ilona voisi olla vähän niinkuin mummola, vaikka vähän erilainen.

Vammaispalvelun suosittelemassa paikassa toiminta on vasta aivan alussa, ja siinä olisi meidän erityistarpeisten lasten kohdalla paljon selvitettävää ja keskusteltavaa. Yksikkö on myös 4-paikkainen, mutta se on suunnattu 0-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Lapsi olisi luultavasti siellä enemmän omassa huoneessaan hoitajan kanssa kuin ryhmässä. Henkilökunta oli sielläkin oikein mukavaa, mutta meidän pitäisi itse hoitaa hoitajien perehdyttäminen. Vaikka lasten ja nuorten yksikkö on pieni, niin koko yksikkö on iso. En pysty luottamaan täysin siihen, että myöhemmin perehdytykset sujuisivat tarpeeksi hyvin siinä vaiheessa, kun Nooan hoitoon tarvitsisi ottaa uusia hoitajia. Tai siis luulen, että tuo olisi ihan ok paikka tuokin, mutta se vaatisi paljon enemmän huolta ja vaivaa meiltä vanhemmilta, ja luulen, että lopputulos ei olisi yhtä turvallisen ja mukavan tuntuinen Nooaa ajatellen. Myöskään ei tunnu kovin kivalta viedä 1-vuotiasta tuollaiseen paikkaan. Se mainostaa olevansa kodinomainen, mutta on auttamatta jonkun verran laitosmainen. Meidän mielestä se sopisi paremmin esimerkiksi kouluikäisille lapsille.

Kun olimme käyneet katsomassa molemmat paikat, niin olimme kummatkin isän kanssa sitä mieltä, että Ilona on selvästi parempi vaihtoehto. Siinä kohtaa ainakin itselläni tuli parempi olo, kun saimme oman mielipiteemme selville ja se oli ihan selkeä. Minulle jopa tuli jonkinlainen varmuuden tunne, että lapset pääsevät Ilonaan. Ainakin hetkellisesti. Se oli niin hyvä paikka, ja Taivaan Isä järjestää lapsille parasta. Lähetin sähköpostitse vammaispalveluun perusteluja, miksi meidän mielestämme Pienkoti Ilona olisi sopivampi. Ja pyysin samalla yhteydenottoa. Siitä on nyt kaksi viikkoa. Soitin vielä seuraavana maanantaina uudestaan ja jätin vastaajaan soittopyynnön. Mitään ei ole kuulunut. 

Vappu on mennyt taas pohdiskellessa näitä tukiasioita. Omat yöt ovat olleet aika levottomia tästä ja muistakin syistä johtuen. Olisin toivonut, että tämä prosessi olisi mennyt nopeammin, koska kerran, kerrankin, vammaispalvelu oli jossain asiassa aloitteentekijä. En yhtään tiedä, saako Milka tai Nooa Ilonasta paikkaa, ja minkälainen vääntö tästä nyt on tulossa. Mielestäni olisi tärkeää, että saataisiin tämä prosessi nyt eteenpäin mahdollisimman pian. Eli että Milka saisi sen Ilona-paikan ja päästäisiin sopimaan hänelle ensimmäiset hoitokerrat. Sen jälkeen voitaisiin alkaa keskustelemaan siitä, että voisiko Nooakin aloittaa siellä. Se nimittäin vaatisi vähän enemmän järjestelyä.

Mielestäni tulevien vuosien kannalta on välttämätöntä, että molemmilla lapsilla olisi kuukausittain nuo hoitojaksot kodin ulkopuolella. Se on tuntunut aiemmin ihan mahdottomalta Nooan kohdalla, pitkälti siksikin, kun sopivaa paikkaa ei ole ollut. Nyt kuitenkin sellainen olisi olemassa ja on tullut aika edetä asiassa.

Meillä on kotona joka päivä hoitajia, joten ei meillä mitään ihan omaa kotia ole, vaan hoitajien kanssa jaettu sellainen. On meillä toki perheaikaakin, mutta aika vähän. Jaksamiselle olisi tärkeää, että saisimme joskus irtautua hoitoringistä ja olla joko kotona rauhassa, tai sitten vaikkapa poistua kotikaupungista pariksi päiväksi jonnekin muualle.

Nooan kohdalla ei myöskään mielestäni enää kauan yksi hoitava taho riitä. Hoitofirma järjestää tänne päivittäin vuoroja, mutta niidenkin järjestymisessä on välillä ongelmia. Entä jos tulisi akuutisti tarve saada Nooalle ympärivuorokautinen hoito. Meille vanhemmille voisi esimerkiksi sattua jotakin. Kukaan ystävistä tai sukulaisista ei tuosta vaan ilman harjoitusta pystyisi hoitamaan Nooaa. Ei myöskään hoitofirma ole välttämättä kykenevä tuollaista tilannetta hoitamaan. Jos Nooalla ja Milkalla olisi valmiina sijaishoitopaikka, jossa heidän hoito ja asiat ovat tuttuja, niin siinä olisi paljon enemmän potentiaalia yhtäkkisiinkin tilanteisiin. Tällä hetkellä viimeinen hätävarapaikka lienee sairaalassa, mutta siellä on homma aina tietyllä tavalla niin sekaisin, että siellä ei kovin hyvin selvitä ilman vanhempia. Eikä se ole varsinaisesti "hoitopaikka" muutenkaan.

Muita tukiasioita on myös auki, ja nekin tietysti ovat mielessä jossain taustalla. Kotiin tulevat Milkan hoitotunnit jatkuvat toukokuun ajan kotipalvelun kautta, mutta jatkosta piti pitää palaveri huhti- tai toukokuussa. Sen ajankohtaa ei ole vielä sovittu. Minulla on huolenaiheena, että kotipalvelu ei välttämättä halua jatkaa Milkan hoitotunteja, jos Milka aloittaa sijaishoidossa (tai jos hänelle tarjotaan sellaista hoitopaikkaa, jota me emme halua). Mielestäni lakisääteisten omaishoidon vapaapäivien aloittaminen ei tarkoita, että arjessa muuten olevaa tukea pitäisi vähentää. Joka tapauksessa olisi tärkeää, että saataisiin se palaverin aika sovittua.

Taisin aiemmassa tekstissä kertoa, että saimme sairaalasta kuntoutusohjaajan tukemaan meitä näissäkin prosesseissa. Hän kävi meillä viime viikolla tutustumassa ja lupasi edistää tuota palaverin toteutumista. Hän oli myös vahvasti sitä mieltä, että sijaishoitojaksot pitäisi saada alkuun molemmilla lapsilla meidän jaksamisen takia, joten hän lupasi soittaa vammaispalveluun ja yrittää puhua Milkan Ilonaan pääsemisen puolesta. Toivottavasti siitä olisi apua.

Uskon, että nämä asiat järjestyvät. Mutta on tässä taas prosessia kerrakseen. 

postd from Bloggeroid