Näytetään tekstit, joissa on tunniste byrokratia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste byrokratia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. helmikuuta 2019

Piiri pieni pyörii - vai pyöriikö?

Tämän blogitekstin tarkoitus on kai kertoa, että hengissä täällä ollaan, vaikka ei blogiin ole tullutkaan joulun jälkeen uusia julkaisuja.

Olen kai ollut liian väsynyt tai kiireinen kirjoittamaan. Ehkä molempia. Lisäksi on ollut teknisiä ongelmia kuvien ja puhelimen sovellusten kanssa.

Talvi on tuntunut aika väsyttävältä. Etenkin marraskuun lopun ja helmikuun alun välisenä aikana meillä oli tosi hankalaa kotihoitoringin kanssa, eli hoitovuorot eivät järjestyneet normaaliin tapaan. Syksyn aikana oli jäänyt kolme hoitajaa pois ringistä, eikä hoitofirma löytänyt uusia heidän tilalleen. Haastattelussa ja tutustumassa kävi syksyllä kyllä pari kolme hoitajaa, mutta kukaan heistä ei tullut jäädäkseen. Marraskuussa lähti vieläpä toiseen työpaikkaan se meidän yhteyshenkilö ja hoitajien esimies, joka meidän ringin asioita oli hoitanut. Se tarkoitti, että toisessa kaupungissa toimiva saman firman palveluesimies otti normaalien töidensä lisäksi meidän hoitoringin kontolleen (samoin kuin muun heidän toimintansa tässä kaupungissa) ja yritti alkaa ratkaisemaan hoitajapulaa. Siinä vaiheessa ongelmat alkoivat näkymään enemmän myös meidän vuoroissa, ja joulu-tammikuussa hoitovuorojen tilanne oli jatkuvasti auki. Melkeinpä joka viikolla meillä oli tilanne, että useita vuoroja seuraavina päivinä oli ilman hoitajaa ja jouduimme olemaan epävarmuudessa, järjestyykö Nooan päivähoito. Tilanne muuttui jatkuvasti mm. sairaslomien takia ja minä jouduin olemaan jatkuvasti yhteydessä hoitofirmaan järjestelyistä tai sieltä tuli kysymyksiä minulle. Myös hoitajille tilanne oli enemmän tai vähemmän hankala, koska heillä ei yhtäkkiä ollutkaan lähiesimiestä, asiat olivat sekaisin ja heille sateli tiuhaan tahtiin pyyntöjä tulla paikkaamaan sairaslomia. Loppujen lopuksi suurin osa vuoroista järjestyi, mutta meiltä peruuntui oikeastaan kahden kuukauden ajan yksi päivävuoro joka viikko - hoitopäiviä, joista monet olivat isän työntekoa varten ja jotkut muuta hoitoapua varten. Myös yövuoroista oli pari kertaa epävarmuutta.

Melko stressaavaa ja väsyttävää aikaa siis. Hoitorinki on niin välttämätön osa meidän elämää, että se vaikuttaa tosi paljon arkeen ja jaksamiseen. Toki vuorojen peruuntumiset ovat ennestäänkin tuttuja, mutta lähellekään näin paljon niitä ei ole kyllä koskaan peruuntunut ja lisäksi taustalla oli joitain muitakin huolenaiheita. Jouduin miettimään, että mitä tapahtuu, jos koko hoitorinki "romahtaa". Se ei näyttänyt mitenkään mahdottomalta, niin huonosti homma tuntui olevan hoidossa. Kotihoidon puuttuminen tarkoittaisi, että lapset eivät pystyisi asumaan kotona, mutta toisaalta heidän sijoittaminen mihinkään muualle olisi kyllä tosi hankalaa lyhyellä aikataululla edes käytännössä - puhumattakaan sellaisen kuvitteellisen tilanteen surullisuudesta ja kurjuudesta. Toisaalta kyllä itsellä säilyi jonkinlainen luottamus siihen, että Taivaan Isä kyllä huolehtii meistä, mutta jouduin myös muistuttamaan tästä itseäni monta kertaa. Ja ajattelin jossain vaiheessa jo sitä, että meillä voi olla edessä isoja muutoksia hoitosysteemeihin.



Hoitorinki ei kuitenkaan romahtanut. Pari uutta hoitajaa lopulta löytyi ihan oikeasti aloittamaan töitä, ja yksi tuttu hoitaja halusi tulla meille takaisin äitiysloman jälkeen ja otti suuren määrän vuoroja hoitaakseen. Se tuntui erityisen hyvältä ja uskon sen olevan rukousvastaus.

Kuitenkin vielä hoitajapulan jo melkein ratkettua tuli vuorojen peruutuksia niin, että 4 päivän sisällä peruuntui 3 päivävuoroa. Silloin lähetin peruuntuneiden vuorojen listauksen tiedoksi myös kaupungille, koska tarkoitus on, että firma järjestää sovitut hoidot. Ehkä olisi pitänyt se lähettää jo aiemminkin tai ehkä tuo oli paras hetki. Joka tapauksessa sen jälkeen homma lähti toimimaan. Varmasti suurin apu oli se, että oltiin jo saatu uudet hoitajat, mutta ehkä yhteydenotosta kaupunkiin päin oli myös jotain apua.

Nyt vuorot tuntuvat pyörivän taas normaaliin tapaan.

Tällä hetkellä elämä tuntuukin sujuvan kaikilta osin paremmin. Olin aika väsynyt, joten jonkun aikaa meni ikäänkuin palautumiseen, mutta nyt alkaa olla jo aika paljon parempi olo. Toisaalta tuntuu ihan kummalliselta, kun hoitofirmasta ei tule koko ajan viestejä. Ehdin tehdä ja ajatella muutakin.

Myös rästiin jäänyttä paperisotaa olen taas saanut aika paljonkin hoidettua eteenpäin. Milkan vammaistukihakemus lähti lopulta Kelaan, eri syistä johtuen useamman kuukauden myöhässä, mutta onneksi sitä maksetaan takautuvasti sitten kun päätös joskus tulee. Hakemuksessa esitin, että tuki myönnettäisiin nyt 16-vuotiaaksi asti. Sen jälkeen sain lähetettyä myös kotihoidon tuen (alle 3v lapsen hoito kotona) ja asumistuen hakemukset. En tiedä voimmeko saada asumistukea, mutta kannattaa yrittää. Alkuvuoden aikana olen myös päivittänyt lasten hoito-ohjeita hoitorinkiä varten. Uusilla hoitajilla on siinä opeteltavaa aika paljon mm. syöttöpumpun käytössä, ja kirjalliset ohjeet ovat aika välttämättömiä. Siinä lueteltuna joitakin hoidettuja asioita, vaikka riittäisihän noita pitemmäksikin listaksi asti. Arjessa ihan pieni muutos auttoi löytämään paremmin aikaa paperitöille, kun siirsin Milkan ruuanlaittoajan myöhemmäksi iltaan. Silloin alkuillasta on mahdollista ehtiä tekemään jotain muuta hyödyllistä.

Alla vielä joitain kuvia lapsista tämän vuoden puolelta. Nooan kanssa tulee vietettyä aika paljon aikaa sylitellen, joten on vähän vaikea välttää oman naamani esiintymistä kuvissa. Olen yrittänyt häivyttää sitä mustavalkoisella värityksellä.




Seuraava kuva on Milkan fysioterapiasta, jossa hän harjoitteli ensimmäistä kertaa istumista kuvan mukaisella tavalla, eli terapeutti ohjasi lähinnä jaloista. Terapeutti sai Milkan pysymään rauhassa ja ehkä uusi asia oli myös sen verran jännittävä että tyttö unohti heilua villisti ja sai kuulemma hieman tuettua itseään käsillä sivulta.


Ulkonakin ollaan todistetusti jossain vaiheessa käyty, tosin viime viikkoina ei olla Milkan kanssa juuri lenkkeilty, vaan hoidettu vain harvakseltaan muunlaisia menoja, kuten pissinäytereissu, hammaslääkäri ja kirkossa käyntiä. Milkalla on ollut pitkäkestoinen nuha päällä, vaikka vointi onkin muuten hyvä. Nooa on käynyt hoitajien kanssa lenkillä, kirjastossa, muskarissa ja välillä kauppakeskuksellakin pyörimässä. Kerran tai pari Nooa on ollut myös kirkossa mukana. Eteisessä on sen verran hälyä, että se ei ole Nooan mielestä kaikista paras osa kirkossa käyntiä. Useimmiten pystyn ottamaan vain toisen lapsen mukaan, koska isi on töissä jumalanpalveluksissa. Toinen on sitten hoitajan kanssa kotona. 



Viimeinen kuva on tältä päivältä. Silmälasit ovat olleet Milkalla jo puolisen vuotta. Niitä käytetään aina sen aikaa kun ne pysyvät päässä. Ennätys lienee jossain tunnin kieppeillä. 




sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Rukousaihetta riittää

Taas yksi palaveri tulossa. Tämänkertainen palaveri on kuitenkin erityisen tärkeä, koska siihen on tulossa vammaispalvelusta sekä meidän oma sosiaalityöntekijä että johtava sosiaalityöntekijä. Joten se päätöksiä tekevä henkilö on poikkeuksellisesti paikan päällä. Kerroin aiemmin tekemästäni oikaisuvaatimuksesta, jossa vaadin, että Milkan vaikeutuneen tilanteen vaatimaa lisäyöhoitoapua järjestetään kotiin eikä sijaishoitopaikkaan. Samalla myös vaadin pitkäaikaista päätöstä Milkan päiväavustustunneista ja vaadin, että niiden pitää edelleenkin toteutua kotona. Oikaisuvaatimukseen ei vielä ole tullut vastausta.

Milkan päivätunnit ovat siis tulleet lyhyinä päätöksinä kotipalvelun kautta. Vammaispalvelun tulisi kuitenkin ottaa vastuu näistä, koska kotipalvelu on väliaikaista. Saimme vielä yhden päätöksen kotipalvelua, jolla saamme tunteja marraskuulle asti, mutta sen jälkeen kotipalvelu loppuu tai ainakin vähenee reilusti. Lisäksi meidän omavastuuhinta kotipalvelulle nousi ihan todella paljon.

Sain aikaiseksi ottaa taas yhteyttä vammaispalveluun ja kysyä, järjestyisikö se palaveri, josta oli viimeksi puhetta. Onneksi se saatiin kalenteriin ja olisi järjestymässä viikon päästä maanantaina. Puhelimessa sanoin edelleen, että Milka ei voi olla sijaishoidossa niin paljoa, kuin vammaispalvelu ehdottaa. Kerroin, että voimme tulla sen verran vastaan, että sijaishoitoa voi Milkalla olla 2*3vrk kuukaudessa, mutta lopun ajasta tuki tarvitaan kotona. Sosiaalityöntekijä ehdotti, että jos lisätään sitten myös Nooan hoitojaksoja siellä. Se käy varmasti äkkiseltään ajateltuna järkeen, mutta Nooalla on jo niin paljon välttämätöntä hoitoapua arjessa, että emme tosiaankaan aio suostua tähän. Haluamme itsekin olla rakkaan pojan kanssa. Ja tytön.

Palaveria saa mielellään muistaa rukouksissa. Nooa näyttää tässä esimerkkiä.



Rukoilemisen ei tarvitse olla surullista, sillä Taivaan Isä on luvannut vastata rukouksiin.
posted from Bloggeroid

torstai 5. huhtikuuta 2018

Kuntoutuspäivä

Tässä seuraa hieman viiveellä kuulumisia kuntoutuspäivästä, jossa kävimme lasten kanssa lastenneurologian päiväsairaalassa. Nooalla on ollut tällainen kuntoutuspäivä puolen vuoden välein, ja nyt sitten Milkakin on mukana. Päivä oli pääsiäistä edeltävän viikon keskiviikko, ja ohjelma oli suunniteltu näin:

9:00 Toimintaterapeutti
10:00 Puheterapeutti
11:00 Sosiaalityöntekijä/lounastauko
11:45 Milkan neurologi ja fysioterapeutti
13:00 Nooan neurologi ja fysioterapeutti

Etukäteen hieman jännitin, että mitenkähän oikein saamme hoidetuksi lapset ja omat evästykset, kun ohjelmassa oli 5h palavereita putkeen. Minulla oli aika paljon asiaa sosiaalityöntekijälle, ja siihen oli varattu vähiten aikaa ja ympätty se päivän ainoan tauon yhteyteen. Mietin, että toivottavasti puheterapeutti ei jää juttelemaan liian pitkäksi aikaa, että ehdittäisiin käydä kaikki asiat läpi myös sosiaalityöntekijän kanssa. Loppujen lopuksi kaikki meni tietysti ihan hyvin.

Klo 9 istuimme toimintaterapeutin kanssa alas ja juttelimme. Me emme ole aiemmin tavanneet toimintaterapeuttia, koska Nooa on saanut aina fysioterapiaa. Itse olen mieltänyt niin, että toimintaterapia soveltuu paremmin sellaisille lapsille, joilla on jonkin verran omaa toimintakykyä. Niin voi kuulemma sanoa, mutta saimme kuulla tarkemmin siitä, mitä kaikkea toimintaterapia oikein voi sisältää. Samalla pohdittiin, voisiko Nooa tai Milka hyötyä tästä terapiamuodosta. Toimintaterapeutin kautta kuulemma voidaan järjestää tukivaatteita ja -tarvikkeita lapsille, ja sellaisia olikin suunnitelmissa jo valmiiksi. En vaan itse tiennyt, että tällaiset asiat sisältyvät toimintaterapiaan.

Meillä kotona käyvä fysioterapeutti on suositellut Milkalle painebodya, joka rauhoittaisi hieman Milkan "ylimääräistä liikettä", ja sitä kautta Milka voisi saavuttaa parempaa toimintakykyä. Tietämättä tästä toimintaterapeutti ehdotti samaa ratkaisua Milkalle melkein ensisilmäyksen perusteella. Hän myös kertoi meille enemmän näistä painevaatteista. Niissä suurimpana ongelmana yleensä on se, että ne ovat erittäin tiukkoja, joten ne on hyvin vaikea pukea. Painevaatetta pidetään aluksi vain lyhyen hetken päällä, mutta parin viikon sisällä pitäisi päästä tavoitteeseen, eli vaatetta pidetään 8-10h vuorokaudessa ja erityisesti aktiivisten hetkien aikana, joten päiväunien ajaksi se pitäisi ottaa pois. Myöhemmin neurologin kanssa sovittiin, että Milkalle ruvetaan teettämään tällaista bodya.

Nooan kohdalla on ollut jo jonkin aikaa mietinnässä kaulatuki, ja itse asiassa Nooalla on ollut sellainen lainassakin fysioterapeutilta. Kaulatuen tarkoitus on vapauttaa avustavan aikuisen käsi pitelemästä Nooan päätä pystyssä silloin kun ollaan leikkimässä esimerkiksi istuen lattialla. Kun avustaja saa molemmat kädet vapaaksi, niin hän pystyy auttamaan Nooaa paremmin käsien käytössä ja vartalon hallinnassa. Kaulatukiakin on erilaisia, ja toimintaterapeutti suunnittelee myös tämän asian. Meillä on huhtikuulla taas käynti sairaalalle, jossa otetaan lapsista mitat näitä hankintoja varten.

Ennen puheterapeutin saapumista lähdin Milkan kanssa käymään vessassa, ja kun tulimme takaisin, niin huomasin, että isä oli napannut käytävältä kiinni kuntoutusohjaajan. Meillä oli toiveena, että voisimme vaihtaa kuntoutusohjaajaa. Ennen Milkan syntymää meidän kuntoutusohjaajamme jäi eläkkeelle, ja seuraava meille nimetty henkilö ei oikein osannut auttaa meitä, tai niin me ainakin asian koimme. Kuntoutusohjaaja on jonkinlainen yhteyshenkilötyyppinen ihminen, joka voi auttaa perhettä tulemaan toimeen eri tahojen kanssa eli käytännössä hän voi auttaa meitä saamaan apua. Halusimme neurologian puolen kuntoutusohjaajan, koska neurologialla hoidetaan enemmän yhtä vaativia tapauksia kuin meidänkin lapset ovat, joten kuntoutusohjaajakin on vähän enemmän kartalla niistä ongelmista, jota mm. kaupungin kanssa voi olla. Isä ja tämä uusi kuntoutusohjaaja olivatkin ehtineet jo sopia asian melkein loppuun, kun tulin paikalle, mikä oli oikein mukavaa. Uusi kuntoutusohjaaja lupasi soittaa edelliselle kuntoutusohjaajalle, johon emme olleet melko pitkään aikaan enää pitäneet yhteyttä. Olin huojentunut ja oli hienoa, että asia hoitui noin näppärästi.

Kello 10 tapasimme sitten puheterapeutin. Hänen kanssaan keskusteltiin Nooan kommunikaatioasioista. Lapsen kohdalla on tärkeää, että häntä ei vain "hoideta" ja siirrellä paikasta toiseen, vaan että yritetään myös kertoa, mitä ollaan tekemässä seuraavaksi. Nooan tapaisen lapsen kohdalla pelkkä asian kertominen sanoin ei riitä, vaan pitää kehittää erityisiä, Nooalle sopivia kommunikaatiotapoja, jotta hän voisi ymmärtää tilanteista mahdollisimman paljon ja että hän voisi tietää etukäteen, mitä kohta tapahtuu. Usein erityislapsilla käytetty apukeino on kuvakortin näyttäminen, joka toistetaan aina kun tietty asia, vaikkapa ulos lähteminen, tapahtuu. Kuvakommunikaatiota on usein tarjottu Nooallekin, mutta puheterapeutti on sitä mieltä, että kommunikaatiossa pitää aina käyttää lapsen vahvinta aistia. Nooa ei välttämättä oikein näe tai jaksa katsoa kuvia, joten Nooan kohdalla pitäisi käyttää kuuloaistia ja sen lisäksi vaikka tuntoaistia. Nooalla onkin enemmän tai vähemmän ollut käytössä uloslähtölaulu. Eli aina kun lähdetään ulos, niin lauletaan sama tuttu laulu. Tarkoituksena on, että laulun kuullessaan Nooa jo tietää, mitä tapahtuu. Lisäksi tietysti asia myös puhutaan sanoin. Tähän voisi vielä yhdistää jonkunlaisen tuntokokemuksen, kuten vaikkapa painalluksen olkapäihin. Näitä kommunikaatiotapoja pitäisi suunnitella ja lisätä arkeen eri toimintojen yhteyteen. Siinäpä onkin tavoitetta, että tällaiset yhteiset toimintamallit rutinoituisivat arkeen, jossa moni eri hoitaja ja pari vanhempaakin hoitavat vuorotellen Nooaa. En ole varma, miten se onnistuu. Varmaan askel kerrallaan kannattaa edetä.

Toimintaterapeutin ja puheterapeutin sessioiden aikana lapset olivat pääosin sylissä ja annoimme heille samalla aamuruokaa ruiskuilla. Lopulta Nooa harmistui kovasti puheenpölinään ja kovaääniseen nauruun. Lähdin Nooan kanssa sivummalle rauhoittumaan ja vastaan tuli pari hoitajaa, jotka olisivat halunneet ottaa lapsista mittoja. Kello oli jo 11 ja vuorossa oli odotettu sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sanoin, että minun pitää saada ensin tämä lapsi rauhoittumaan ja että voin myöhemmin kertoa TAYSissa otetut mitat. Nooa rauhoittuikin ihan hyvin pelkästään sillä, että pääsi äidin kanssa kahdestaan toisessa huoneessa käymään. Eihän sitä nyt koko aikaa jaksa pöliseviä vieraita ihmisiä.

Menin Nooan kanssa lämmittämään mukana olevaa valmisruokaa ja jätin isän ja Milkan hoitelemaan jutut puheterapeutin kanssa loppuun. Sosiaalityöntekijä liittyi seuraan pöydän ääreen, ja hetken päästä myös isi, Milka ja uusi kuntoutusohjaajamme. Söin kiireellä ja samalla käytiin pikaisesti läpi meidän perheen asioita tukitoimien rintamalla. Kuntoutusohjaaja lupasi tulla käymään meillä, jotta voitaisiin käydä asiat rauhassa läpi, ja hän lupasi myös tulla mukaan seuraavaan palaveriin. Kuntoutusohjaaja voinee auttaa meitä, kun perustellaan tukitarpeita Milkan hoitojen muodossa. Toinen tärkeä asia on Nooan lähestyvä kouluikä. Erityislapsena hän kuuluu varhennetun oppivelvollisuuden piiriin. Kuntoutusohjaaja voi auttaa selvittämään, mitä se käytännössä tarkoittaa, ja tukea tässä prosessissa ja keskusteluissa. 

Sosiaalityöntekijälle esitin meidän tänä vuonna kertyneet ja maksetut laskut sairaaloista ja poliklinikoilta. Sairaalamaksukatto 683€ oli jo mennyt täyteen. Siinä voidaan laskea yhteen vanhemman ja kahden lapsen laskut, minkä muistin viime vuodesta. Sosiaalityöntekijä myöhemmin varmisti, että katto on tosiaan täynnä, ja hän soitti myös Taysiin ja sieltä sitten pitäisi tulla meille kirje, jossa on ohjeet, miten saamme yli menneet maksut takaisin. Loppuvuonna ei pidä suostua enää maksamaan laskuja, jos sairaalat niitä lähettäisivät.

Isä muisti kysyä sosiaalityöntekijältä yhden lasten käytössä olevan lääkkeen korvattavuudesta. Apteekissa kerrottiin, että lääkefirma ei ehkä olekaan hakenut siihen kelakorvattavuutta enää heinäkuusta alkaen. Kyseessä on melkoisen kallis lääke. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa. Myöhemmin samana päivänä hän soittikin ja kertoi, että tällä hetkellä voisimme saada ko. lääkkeestä nykyistä suuremman korvauksen, kunhan kelakortteihin saadaan yksi uusi koodi. Hän lupasi kysyä siitä lääkäreiltä. Tämä uusi koodi oli ihan uusi tuttavuus kahden entisen koodin lisäksi, joten oli hyvä, että saimme sen tietoon. Lääkärit eivät yleensä ole kovin hyvin perillä näistä asioista määrätessään lääkkeitä. Kuitenkin jäi vielä auki se asia, että saako lääkkeestä ollenkaan kelakorvauksia heinäkuusta eteenpäin. Mahdollisesti joku potilas joutuu tekemään apteekin kanssa itse hakemuksen asiasta, ellei lääkefirma sitä tee. Siihenkin tarvittaisiin kasa papereita lääkäriltä. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa edelleen. 

Kello 11:45 siirryimme toiseen tilaan tapaamaan fysioterapeuttia ja neurologia. Aluksi oli Milkan vuoro. Olimme joutuneet muuttamaan kummankin lapsen ruokarytmiä, ettei jouduttaisi antamaan ruokaa juuri, kun fysioterapeutti tutkii lasta lattialla. Siinä on oksentelun vaara. Milka alkoi lisäksi olla jo ihan loppuun väsynyt, mutta jaksoi vähän aikaa näyttää, miten hienosti osaa olla vatsallaan. Puhuttiin Milkan apuvälinetarpeista.

Neurologilta kysyimme, voiko Milka jo saada invaluvan autoilua varten, ja vastaus oli, että tottakai. Eli neurologi tekee siitä suosituksen, jonka jälkeen voimme hakea lupaa. Se tulee helpottamaan paljon liikkumista ja etenkin sairaalakäyntejä. Monesti Nooa ei ole mukana, joten hänen lupaansa ei silloin voi käyttää. Luulisin, että luvan saamisessa ei ole ongelmaa, kun suositus saadaan. 

Neurologi ja fysioterapeutti lähtivätkin jo hetken päästä palaveriin, jolloin saimme ihan yllättävän tauon. Saimme Milkan rattaisiin nukkumaan ja Nooalta vaipan vaihdettua.

Klo 13 jatkettiin vielä Nooan asioita neurologin ja fysioterapeutin kanssa. Todettiin, että Nooan selkäranka on jo mennyt mutkalle hypotonian (velttouden) takia. Hypotonia aiheuttaa toispuoleisia asentoja apuvälineissä ja sylissä. Selästä pitäisi varmaankin ottaa kuva ja jossain vaiheessa Nooa saattaa tarvita esimerkiksi tukivaatteita tai jotain muuta vartalon tukiratkaisua, ettei selkä kehity väärin Nooan kasvaessa. Yritin tänäkin vuonna pyytää Nooalle parempaa suihkutuolia, mutta se ei oikein mennyt läpi. Ehkä se ei haittaa, sillä nykyisestä tuolista voisi olla apua Milkankin kanssa. 

Neurologin kanssa sovittiin myös lapsille tehtävistä kuntoutussuunnitelmista. Nooan kuntoutusjakso loppuu huhtikuun lopussa, joten tarvitaan uusi kuntoutussuunnitelma, ennen kuin voidaan hakea terapioihin jatkoa Kelasta. Milkan suunnitelma on voimassa syksyyn asti, mutta nyt haetaan siihen muutosta siten, että jatkossa molemmilla lapsilla olisi sama kuntoutusjakso. Nooan kohdalla on huolenaiheena, onko Nooan terapia Kelan mielestä riittävän tavoitteellista ja saavutetaanko tavoitteita. Kela ei rahoita pelkästään vointia ylläpitävää kuntoutusta, vaan ainoastaan sellaista, jolla saadaan aikaan jotain positiivista kehitystä. Mielestäni Nooa on edennyt ihan hyvin terapia-asioissa ja saavuttanut parempaa osallistumiskykyä arjen tilanteisiin. Toivottavasti Kela on samaa mieltä. 

Lopulta päästiin lähtemään kotiin ja kotona olikin sitten koko urakka tavaroiden purkamisessa. Johonkin väliin myös sosiaalityöntekijä soitti perään.

Ei se yhtään haitannut, että päivä oli tiivis. Siinä saatiin käytyä läpi paljon asioita ja saimme taas tuntea, että meitä autetaan.

Päivän mukavimpia asioita oli invaluvan suosituksen saaminen ja jatkossa luvassa oleva kuntoutusohjaajan tuki.