Näytetään tekstit, joissa on tunniste infektiot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste infektiot. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Vuosipäivä

Reilu vuosi sitten kerroin sairastelukuulumisia ja bloggauksen lopussa oli mielestäni jotenkin puhutteleva ovikuva keskussairaalan lastenosastolta. Se kuva jotenkin puhuttelee edelleen.



Kun otin sen kuvan, niin se oli viimeinen tai ainakin toiseksi viimeinen kerta, kun kuljin sen lastenosaston ovissa. Ei ollut energisin ja voimaantunein hetkeni. Milka pääsi seuraavana päivänä kotiin. Lapsilla on ollut viimeisen vuoden aikana kaksi flunssaa, mutta kummatkin menivät niin sujuvasti ohi, että päivystykseen ja sairaalaan ei tarvinnut lähteä. Meillä oli siis jonkun aikaa sitten vuosipäivä - kokonainen vuosi täynnä ilman yhtään ainuttakaan lastenosastojaksoa!

Oi jospa olisin tiennyt silloin vuosi sitten tuon seikan tulevasta vuodesta, niin siitä vuodesta olisi tullut paljon huolettomampi. Sairaalajaksot ovat aina raskaita, ja varsinkin äkilliset päivystykseen lähdöt. En edes tiedä pärjäisinkö enää päivystysreissussa Nooan kanssa, sillä Nooa on jo niin iso poika. Ainakaan vuosi sitten en mielestäni pärjännyt vatsatautisen pojan kanssa, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Ja voi se asia olla päinvastoinkin. Noita päivystykseen lähtöjä on normaalisti tullut monta kertaa vuodessa, joskus liiankin monta. En tiedä, miten korona-aikana toimittaisiin, ja toivottavasti ei tarvitse oppiakaan tietämään. 

Viimeisen vuoden aikana on myös ollut vain muutama hassu päivä, kun lapset ovat joutuneet olemaan poissa päiväkodista sairastamisen takia. Senkin kun olisi tiennyt niin olisi voinut keskittyä huolehtimaan kauempana tulevaisuudessa olevia asioita!

Kyllä tässä on ollut nyt kovasti syytä juhlaan. Lisäksi Milka täytti pari viikkoa sitten neljä vuotta ja on nyt jo niin iso ja ihana tyttö että sitä voi vain ihmetellä ja ihailla.

Milkan synttärit ollaan pystytty viimeksi viettämään "normaalisti", kun hän oli 1-vuotias. Seuraavilla kahdella kerralla meillä oli vatsataudit. Tänä vuonna sitten meni paremmin, vieraitakin oli kaksi, mutta ei sekään aivan normaalia ollut. Tänä talvena on voinut olla iloinen siitä että vatsataudit eivät ole koputelleet ovilla eikä ikkunoilla.








Viimeiset kuvat ovat tämän päivän "sohvakirkosta". Kevättalvella me olemme Milkan kanssa seuranneet jumalanpalveluksia levitetyltä sohvalta käsin, sillä tämä pyöriäinen ei pysy sylissäkään juuri paikoillaan. Nooalla on ollut sunnuntaiaamupäivisin omat touhunsa hoitajan kanssa, kun taas isi on ollut yleensä työn puolesta kirkolla paikan päällä.

Ei tämä elämä nyt helpoltakaan tunnu, mutta ihan suhteellisen hyvin kyllä on mennyt.

Keväisemmät säät piristävät! On niitä odotettukin. 

tiistai 2. helmikuuta 2021

Seesteisen rauhallista arkea?

Alkuvuosi on sujunut mukavan rauhallisesti meidän perheessämme. Keskitalvi ei varmaan koskaan ole sujunut näin terveissä merkeissä. Odotan jo 1,5 kuukauden päästä toivon mukaan koittavaa vuosipäivää. Silloin tulisi nimittäin vuosi täyteen siitä, kun lapset ovat viimeksi olleet sairaalassa lastenosastolla! Joka viikolla tänä vuonna on kuitenkin riittänyt lasten asioissa yhtä ja toista mietittävää.

Vuodenvaihteessa Milkan jalkaan oli mystisesti sattunut jotain Ilona-jaksolla. Ei kuitenkaan ollut tietoa mitä ja missä tilanteessa. Jalassa ei oikein näkynyt mitään, mutta se oli selvästi arka ja koko tyttö oli vähän vaisu. Onneksi vaiva meni ohi parissa viikossa ja Milka on taas entisellään, iloinen vauhtityttö.




Sen jälkeen Nooalle tuli melko ärhäkkää ihottumaa nivuseen, mihin emme ensiksi meinanneet keksiä apukeinoa. Onneksi hyvä hoitokeino löytyi. Ihottuma ei ole silti hävinnyt kokonaan ja muistuttaa aika paljon muutaman vuoden takaista riesaa, joka oli siinä aika pitkään.

Viime viikolla Nooalla alkoi silmätulehdus keskiviikkona, ja torstaina kävin hänen kanssaan sitten terveysasemalla. Päädyin siihen, että meidän täytyy alkaa käyttämään kelataksia. Meillä on ollut sille aika vähän tarvetta, mutta nyt on alkanut tuntua, että reissut Nooan kanssa eivät enää suju, ellei isi ole mukana. Minulle on aika hankalaa nostella Nooaa autosta pyörätuoliin ja pyörätuolia auton takaluukkuun ja niin edespäin. Harjoittelimme siis taksin käyttöä ja se helpottikin paljon. Silmätulehdus parantui nopeasti silmätipoilla, kun saimme tipat nopeasti hankittua.




Heti seuraavana päivänä Nooalla oli käynti apuvälineyritys Respectalla. Menimme sinnekin taksilla Nooan kanssa kahdestaan ja lisäksi Nooan fysioterapeutti tuli mukaan. Nooalla on selässä alkavaa skolioosia, ja tätä varten on tulossa jonkinnäköinen pehmeä korsetti apuvälineeksi. Tätä varten piti ottaa mitat pojasta. Fysioterapeutti oli tässä suureksi avuksi niin kuin hän yleensäkin on, sillä käynnillä hän teki Nooan kanssa oikeastaan kaiken: riisui ja puki Nooan ulkovaatteet ja piti häntä sylissä tehden samalla terapiaa sekä auttoi rentoutumaan mittojen ottamisen aikana, kun vieras setä teki kaikkea kummallista. Minun piti lähinnä vain keskustella siitä, miten aluspaitaan ja korsettiin saadaan reikä peg-napin kohdalle vatsaan, kumpi aluspaitavaihtoehto olisi meillä parempi ja mikä tärkeintä, valita korsetin väri saatavilla olevista vaihtoehdoista. Valitsin vihreän. Tosin myöhemmin se piti vielä vaihtaa, kun ei vihreää ollutkaan saatavilla. Koko hökötyksen päällä pidetään kuitenkin varmaan vielä pitkähihaista paitaa tai bodya. Nooalla on yleensä aika lämmin ja hän hikoilee helposti. Lisäkerrokset eivät siinä mielessä olisi tarpeen.

Viime viikko tuntui aika hektiseltä, nimittäin noitten käyntien lisäksi oli myös pohdittavaa mm. meidän molempien vanhempien työasioissa.

Sen lisäksi minulla oli myös pitkä mutta hyvä keskustelu vammaispalvelun sosiaalityöntekijän kanssa. Minua oli taas alkuvuodesta harmittanut, kun hän ei ole vastannut sähköposteihin. Viime huhtikuussa lähetin hänelle sähköpostia aiheesta "akuutit tilanteet". Olisi korkea aika vähän suunnitella, miten niistä selvitään. Asia on todella monitahoinen ja hankalakin, mutta lyhyesti kysymys kuuluu, mistä saadaan akuutisti jopa saman päivän aikana hoitoa lapsille, jos tulee akuutti tilanne (esim vanhempi kunnolla sairastuu tai jos vaikka kotihoitoringissä tulee pahoja katkoksia). Kysyin myös, saanko ainakin tietää, mihin numeroon voin soittaa tässä tilanteessa. Keväällä tai sen jälkeenkään sosiaalityöntekijä ei vastannut mitään, siis ei yhtään mitään, koko sähköpostiin.

Olen välillä ollut huolissaan em. ongelmasta, varsinkin viime keväänä ja kesällä. Sen jälkeen on ollut kuitenkin asiasta suhteellisen rauhallinen ja luottavainen olo, että Taivaan Isä pitää meistä huolta. Tästä huolimatta olen kokenut, että minun pitäisi edistää tätä asiaa. Se on ollut siis melkein vuoden jo mielessä ja kolkutellut takaraivossa keskeneräisenä asiana. Marraskuussa otin sen taas esille ja soitin sairaalaan kuntoutusohjaajalle. Hän oli samaa mieltä, että sitä kannattaa suunnitella. Sovimme, että alamme yrittää järjestää verkostopalaveria. Minä laitoin siis verkostolle sähköpostia, jossa avasin ongelmaa ja pyysin palaveria. Tähän tuli pari vastausta mm. päiväkodin ja kotihoitofirman puolelta, mutta vammaispalveluista ei tullut mitään vastausta taaskaan. Ei edes sellaista, että pidetään vaan palaveri. Joten alkuvuodesta asia on taas vähän kolkutellut takaraivossa. Puhelinkeskustelut ovat aika stressaavia, mutta lopulta sain aikaiseksi soittaa vammaispalveluihin ja jätin soittopyynnön. Sosiaalityöntekijä soittikin samana päivänä takaisin, ja meillä oli todella hyvä keskustelu. Olin iloisesti yllättynyt, että hän ottikin asian nyt aika vakavasti ja sanoi, että se pitää selvittää. Hän myös lupasi selvitellä asioita. Saamme myös toisen yhteyshenkilön hänen lisäkseen vammaispalveluihin (palveluohjaajan). Erityisen paljon mieltäni lämmitti se, että sain myös tavallaan omasta työstäni hyvää palautetta. Sosiaalityöntekijä sanoi, että olet kyllä todella perusteellisesti miettinyt asioita. Tuon voisi ohittaa aika helposti, mutta tajusin että tämä pieni palaute kannattaa ottaa itselle vastaan ja huomioida se. Olen monen muun tavoin kokenut, että lasten omaishoitajan työssä ei oikein hyvää palautetta tai arvostusta saa juuri koskaan niiltä tahoilta joiden kanssa kuitenkin tekee yhteistyötä (kokemus ei koske teitä rakkaita lukijoita). Jos joku erehtyy arvostelemaan tai puhumaan pahaa, niin tätähän on sitten niin vaikeaa unohtaa. Sen takia on lämmittänyt mieltä, mitä hän sanoi.




Ja täytyy nyt varmaan vielä mainita, että myös päiväkodin työntekijöiden kanssa yhteistyö on toiminut tosi hyvin ja kummatkin käsittääkseni arvostavat toistensa työtä. Ollaan jopa sanottu se ääneen tammikuun aikana. Hyvää palautetta voi nimittäin saada silläkin tavalla, että muistaa sanoa sitä ensin jollekin toiselle.

Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen ja seuraavaan eli tähän viikkoon, eli taas tänä vuonna ilmoitin Nooan kouluun. Tällä kertaa hänestä oikeasti tulee syksyllä ekaluokkalainen käytyään nyt ensiksi pidennetyn eskarin. Tänään myös selvisi se asia, että myös päiväkodin puolella on ajatuksena, että Nooa jatkaa käytännössä samassa ryhmässä ensi syksynäkin. Ryhmä on varhaiskasvatus - ja perusopetusryhmä, vaikka se fyysisesti sijaisee päiväkodin puolella. Siellä käy nyt jo 7 lasta, vaikkakaan kaikki eivät käy joka päivä. Minulle on ollut edelleen ihan vähän epäselvää, että saako Nooa varmasti jatkaa siellä, mutta oli hyvä kuulla että saa. Olisi tullut melkoinen stressin aihe, jos ei olisi saanut.




Lopuksi näistä tämän viikon aiheista vielä mainintana, että joudun näinä päivinä käymään keskustelua (pitkästä aikaa) myös kotihoitofirman kanssa. Meidän yhteyshenkilö on ollut poissa, ehkä sairaana tms ja on edelleen poissa. Viime viikolla meiltä peruuntui yksi iltavuoro, kun asia oli firman päässä vain unohtunut hoitaa. Tällä viikolla tuli esiin, että me emme saakaan enää sellaista varahenkilöiden listaa, minkä tähän asti olemme saaneet. Eli nimiä, ketkä ovat hälytysvalmiudessa minäkin iltana lähtemään yövuoroon. Ymmärrän myös firman näkökulmaa, mutta minua huolettavat kaikki heikennykset mitkä voivat johtaa siihen, että yövuoro peruuntuu. Lisäksi kyseinen keskustelu on käyty jo aiemmin läpi. Nyt se pitää vaan käydä uudelleen kun on taas uudet yhteyshenkilöt. Toivon että samalla tulisi kuitenkin jotain pientä edistystä muutenkin asioihin, sillä pitkiin aikoihin mitään keskustelua ei oikein ole ollut. Tämä asia siis nyt on aika normaalia arkea ja miellän sen sisältymään edellä mainittuun omaishoitotyöhön. Vaikka sen tietää, että asiat ehkä todennäköisesti selviävät, niin nämä aiheuttavat helposti vähän stressiä ja osa yöunista välillä katoaa silloin, jos asia on kesken. Ei se kuitenkaan niin kamalasti haittaa, jos joku yö menee huonommin.

Eli alkuvuosi ollaan saatu elää varsin seesteistä arkea vain pienine stressin aiheineen. Silti isojakin kysymyksiä on taustalla.




tiistai 11. elokuuta 2020

Lomakuulumiset

Heinäkuun alkupuolella meidän ensimmäisellä lomaviikolla lasten flunssat aiheuttivat stressiä ja lomailu ei oikein sitten onnistunut siinä tilanteessa. Saimme tutustua myös koronatestaukseen. Nooa oli ensimmäinen sairastaja ja minulle oli aluksi epäselvää, mihin hänen kohdallaan pitäisi soittaa, joten soitin useampaankin osoitteeseen. Myös oli epäselvää, jatkuuko Nooan kuumeilu ja joutuuko hänen kanssaan lähtemään sairaalaan. Lopulta kun pääsimme seuraavana päivänä testiin asti, niin itse testi oli kuitenkin helppo ja nopea suun kautta otettuna, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Tuloskin tuli jo seuraavana päivänä. Muutenkin lasten flunssat menivät ihan hyvin ohi eikä sairaalahoitoa onneksi tarvittu. Vaikka koin siinä stressiä ja myös harmitusta loman pilaantumisesta, niin koin myös Jumalan huolenpitoa, sillä saimme tuosta flunssatilanteesta huolimatta apua lasten hoidossa. 

Seuraavalla viikolla olimme taas töissä, mutta koin itseni flunssaiseksi ja kävin myös itse sitten testissä. Silloin lapset olivat päiväkodissa flunssan mentyä ohi ja kun oli erikseen sovittu, että päiväkotiin voi jo tulla. Toisena päivänä sieltä tuli kuitenkin "väärä hälytys" lasten flunssaoireisiin liittyen. Päiväkodin johto oli huolissaan, että lapsilla olisi noussut kuumetta, mutta kyse oli huonosta oireiden tulkinnasta (tai ehkä johtohenkilön haluamasta oireiden ylitarkkailusta). Itseäni alkaa yleensä hermostuttaa melko herkästi, jos normaalilämpöistä lasta luullaan kuumeiseksi, varsinkin jos mitään muita oireita ei ole. Minun piti sitten soittaa sairaalalle lastenpolille ja sillä asia kyllä selvisi eikä meidän tarvinnut hakea lapsia kesken päivän kotiin. Lapset olivat silloin kahdestaan ryhmätiloissa eli siellä ei ollut muita lapsia, vain kaksi hoitajaa. Silti toki ymmärrän myös sijaistavaa johtohenkilöä, jolla oli suuri vastuu. Lisäksi hän toimi toisaalta melko kivasti ja keskustellen kanssani eikä tehnyt hätäisiä päätöksiä, mutta jäin kaipaamaan sitä että hän olisi luottanut enemmän meidän vanhempien arviokykyyn lasten oireista. Ehkä se on liikaa odotettu tällä haavaa. Tilanne oli joka tapauksessa aika stressaava ja siitä jäi hieman huolta, miten selviämme syksyllä flunssatilanteissa, jos päiväkoti peruu kylmästi lasten hoidot ja tilanne voi kestää niin kauan että se käy kovin rankaksi meille. Ja lisäksi väärät hälytykset flunssaoireista ovat mahdollisia ja varmasti stressaavia.

Olen toki valmis venymään mahdollisimman pitkälle niissä tilanteissa, joissa on oikeasti tarvetta. Jos on tartuntavaaraa, niin yritämme varmasti selvitä keskenämme ilman päivähoitoa, jotta kovin monet hoitajatkaan eivät altistuisi, mutta se ei välttämättä niin kamalan pitkään onnistu ja silloin olisi mukava jos meitä ainakin ystävällisesti kuunneltaisiin viranomaisten taholta. Hoitoa voisi ja kuuluisi varmaan järjestää tarvittaessa kotiin, mutta tuntuu että meidän tilanteessa oikeastaan mihinkään ei voi luottaa, paitsi Jumalaan.

Seuraava viikko oli taas lomaviikko ja se onnistui ihan mukavasti, vaikka sää olisi voinut olla parempikin. Viikonloppuna pääsimme puolison kanssa pieneen kotimaan lomareissuunkin lasten ollessa Ilonassa.









Reissun jälkeisellä viikolla oli perheaikaa lasten kanssa, mutta Milkan voinnista oli hieman huolta, sillä hän oli erityisen kitiseväinen. Keskiviikkona ja torstaina oli lasten tarkoitus lähteä taas pariksi päiväksi päiväkotiin, mutta keskiviikkoaamulla luulimme Milkan tulleen uudelleen kipeäksi ja päätimme, että hän jää kotiin. Onneksi paha olo meni kuitenkin ohi eikä flunssaoireita tai uutta tautia tullut. Loppuviikko menikin sitten taas hieman paremmin.











Viimeinen lomaviikko tuntui kaikista rentouttavimmalta, siihen mahtui sekä parisuhdeaikaa mökillä että perheaikaa lasten kanssa kotona.









Viime maanantaina palattiin taas arkeen, eli lapset lähtivät päiväkotiin ja itse jatkoin etätöitä kotona, ja keskiviikkona oli myös Nooan toisen esiopetusvuoden ensimmäinen päivä. Nooa olisi iän puolesta jo koululainen, mutta pidennetty oppivelvollisuus mahdollistaa toisen esiopetusvuoden. Ensi vuonna sitten ekalle luokalle!






maanantai 13. huhtikuuta 2020

Huolien hoitoa

Meidän HIBCH-perheessä on saatu nyt muutaman viikon ajan olla täysin terveenä ja edellistä tautijaksoa ei enää huvita muistella. Olin siitä vasta etätöissä toipumassa, kun Suomessa tuli voimaan ensimmäiset rajoitustoimenpiteet koronaviruksen takia. Silloin varmaan monet ihmiset kokivat henkilökohtaisten huolten nostavan päätään, enemmän tai vähemmän. Niin minäkin. Ehkä puolikuntoinen olo lisäsi huolestunutta mieltä, mutta olisin varmaan huolestunut joka tapauksessa.

Ajattelin nyt yrittää valottaa, millaisia huolenaiheita pandemiatilanne voi aiheuttaa erityisperheen kohdalla.

Suoraan syvään päähän

Kenties suurin pelkoni viimeisen kuuden vuoden aikana on liittynyt siihen, miten riippuvaisia olemme ulkopuolisesta avusta. Lasten yöhoito on välttämätöntä, että selviydymme päivästä toiseen. Nooan kohdalla päivittäinen yöhoito alkoi todella aikaisin jo ensimmäisen vuoden aikana, sillä eräs lääkärikin onneksi huomasi, että Nooa oli todella itkuinen öisin. Aluksi Nooa oli yöt sairaalassa ja sitten, kun kaupunki järjesti yöhoidon kotiin, niin Nooa pystyi muuttamaan kokonaan kotiin.

Alkuvaiheessa oli kuitenkin usein ongelmia saada yövuoroihin sijaisia silloin, kun yöhoitajat sairastelivat. Silloin tuli jonkun kerran niin vaikea tilanne, että tunsin jopa oman perusturvallisuuden tunteeni järkkyvän. Tuli eräs viikonloppu ja kolme peräkkäistä yötä, johon ei ollut ketään hoitajaa tulossa. Se olisi ollut meille aivan mahdoton tilanne, sillä hoidimme itse yhdessä isän kanssa Nooaa kaikki päivät kello 7-23 välisen ajan ja sekin kävi todella voimille. Nooan vointi oli silloin todella vaikeaa ja hän on muutenkin erittäin vaativahoitoinen tapaus. Lopulta kaupunki pystyi löytämään noihin kolmeen yöhön nuoren tytön avustajan sijaiseksi, ja hän ehti olla myös perehtymässä ensiksi yhden yön tutun yöavustajan kanssa. Tyttö oli kuitenkin niin epävarma, ettei hän kunnolla osannut ottaa Nooaa edes syliin, sillä Nooan käsittely oli erityisen haastavaa ja olisi vaatinut kokemusta. Hän tuli tekemään yksin ensimmäisen niistä kolmesta yöstä, mutta joutui toteamaan ettei osaa eikä uskalla hoitaa Nooaa enempää ja hän joutui lähtemään kesken yötä pois eikä uskaltanut tulla enää hoitamaan kahta muuta yötä. Minulla oli todella hätä käsissä, sillä me emme mitenkään selviäisi seuraavista kahdesta yöstä ja päivästä omin voimin. Se ei tietenkään ollut tuon sijaisen syytä, vaan kaupunki ei ollut alunperinkään välittänyt järjestää asioita kunnolla. Onneksi kuin sattumalta tapasin seurakunnassa ystäväni, jolle aloin heti itkemään tilannetta. Onneksi tällä ystävällä oli hoitokokemusta ja hän sanoi, että hän pystyy ja ehtii tulla hoitamaan Nooaa tulevan yön. Muuten emme olisi selvinneetkään mitenkään. Tuolloin selvisimme ystävän sekä Jumalan avulla, koska uskon Jumalan olleen siinä taustalla mukana asioiden järjestymisessä. Tuosta ja muista tilanteista jäi itselleni kuitenkin pelko sydämeen.

Tässä pari muistelukuvaa noilta ajoilta Nooasta vanhassa kodissamme. Nooa on näissä kuvissa reilun vuoden ikäinen:





Myöhemmin perheemme yöhoitojärjestelyitä saatiin parannettua juuri noiden ongelmien vauhdittamana. Se olisi kokonaan uusi lukunsa kertoa ja se luku kertoisi erityisestä Jumalan huolenpidosta.

Suurin pelkoni on siis ollut se, että tulisi taas viikonloppu tai viikko, kun emme saa mistään apua, emme selviä omin voimin emmekä silti saa mistään apua. Se on epämukava tunne eikä ole todellakaan kivaa olla niin riippuvainen muista, vaan sitä haluaisi pärjätä omalla porukalla niin kuin kaikki muutkin. 

Pandemiatilanne voisi aiheuttaa tuollaisen pelottavan tilanteen niin monella tavalla.

Toinen tai molemmat vanhemmat voisivat sairastua ja näissä tilanteissa tarvittaisiin paljon normaalia enemmän apua lasten hoitoon. Meidän kumpikin lapsi tarvitsee aikuista joka hetki kellon ympäri ja meidän kaksi lasta tarvitsevat siis kahta aikuista kellon ympäri. Voisi tulla tilanne, että vanhempi on niin sairas, ettei pysty hoitamaan lasta. Tämä on ollut pelkona myös ihan tavallisen noroviruksen kanssa. Jos lapset ovat sairaana niin heidän hoitaminen on vielä normaalia raskaampaa ja silloin välillä tarvitaan kahtakin aikuista yhden lapsen kohdalla. Vatsatautitilanteistakaan me emme varmaan olisi selvinneet ilman Jumalan apua ja varjelusta niin, että aikuiset eivät ole olleet yhtä aikaa pahasti sairaana. Lapset ovat olleet sairaalassa sairaana ollessaan ja jos on sattunut hyvin, niin vanhemmat ovat ehtineet sairastaa pahimman kohdan yli silloin kun ainakin toinen lapsi on sairaalassa. Silti aina olen huolissaan, miten selviämme näistä tilanteista. Koronavirus voisi sairastuttaa vanhemman paljon pitkäkestoisemmin kuin vatsataudit ja lisäksi koronavirus kuulostaa olevan melko arvaamaton, joten siihen pitäisi myös varautua eri tavalla.

Sama huoli on toki varmaan olemassa kaikissa perheissä, joissa on pieniä lapsia. Vaikeasti sairaiden lasten kohdalla lisäongelmaa aiheuttaa kuitenkin se, kun lapsen hoitaminen vaatisi opettelua ja perehtymistä etukäteen tai sitten todella vahvaa hoitokokemusta ja pikaperehdytystä. Lisäksi meillä on kaksi noita lapsia. Ei voi(si) vaan luottaa siihen, että kyllä joku jostain saadaan tarvittaessa apuun, vaan pitäisi olla joku suunnitelma!

Viime kuussa lähetin sähköpostia vammaispalvelujen sosiaalityöntekijälle ja kyselin, jos tehtäisiin joku hätävarasuunnitelma. Vastaavasta olen yrittänyt kysellä aiemminkin. En saanut mitään vastausta. Enkä itsekään osaa sanoa, millainen suunnitelma pitäisi tehdä.

Toinen huoli on se, että kotihoitoringin hoitajat alkaisivat sairastella ja hoitajat yksinkertaisesti loppuisivat. Tällaisia ongelmia on tosiaan ollut jo aiemminkin ja tilanne voisi mennä todella mahdottomaksi, jos pandemiatilanne aiheuttaisi hoitajapulaa joka puolella. Olen tietoinen, että meidän hoitofirmalla ei ole paljoa hoitajia. Hoitofirma yrittää kyllä jollain tavalla hiukan varautua. Viime kädessä kaupungin tehtävä olisi järjestää sijaisia, mutta vaikka meille saataisiinkin joku ihminen akuutissa tilanteessa, niin hän ei osaisi välttämättä hoitaa meidän lapsia. Hankalinta, mutta toisaalta todennäköistä olisi, että vanhemmat ja osa hoitajista olisivat yhtä aikaa sairaana.

Selviytymiseen liittyvien huolien lisäksi myös tuntuu välillä aika vaikealta se, jos meidän kotimme muuttuisi tarttuvan taudin pesäkkeeksi. Tarvitsemme välttämättä ainakin yövuoroihin hoitajia ja jos itse sairastuisimme kunnolla, niin lapset tarvitsisivat hoitajia kellon ympäri. Jos hoitajia löytyisikin niin he kaikki olisivat tartuntavaarassa, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta.

Mutta mitenkäs nyt sujuu

Yllä mainituista syistä tartuntoja olisi nyt todella tärkeää välttää. Jatkuvasta hoitoavun tarpeesta johtuen täydellinen eristäytyminen ja suojautuminen on kuitenkin mahdotonta. Itse teen etätöitä ja puoliso tekee myös pääosin kotoa töitä. Vältämme ei-välttämättömiä kontakteja. Kotona käy kuitenkin hoitajia melkein yhtä paljon kuin aiemminkin. Vähän ehkä yritämme suunnitella vuoroja eri tavalla. Lapset käyvät edelleen päiväkodissa omassa pikku ryhmässään, koska hoito ei onnistu kotona. Onneksi päiväkotiryhmä on nyt hyvin eristetty ja infektioita on jo aiemminkin pyritty välttämään. Hoitajia meidän elämässä kuitenkin pyörii useita. Myös Ilona-jaksoja olemme toistaiseksi jatkaneet etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaan, koska niitä olisi hankala lopettaakaan. Välillä pohdin, olemmeko nyt tehneet tarpeeksi tautien välttämiseksi.

Päiväkodissa on lapsilla sujunut tosi kivasti. Päiväkodin aloitukseen liittyvät asiat eivät meitä vanhempiakaan enää tänä vuonna ole kuormittaneet liian paljon, vaan kaikki sujuu nyt hyvin. Tuntuu kivalta, että lapsille on järjestynyt näin hyvä hoitopaikka:











Mielenrauhaa

Voisin jatkaa vielä ja luetella lisääkin huolenaiheita. Kerroin näistä huolista nyt vähän niin kuin jälkeenpäin. Itselläni on parempi olo, mutta nämä kysymykset ovat silti olemassa.

Kuten aluksi kerroin, niin aluksi minulla oli aika huolestunut olo. Uskon ja luotan kyllä Jumalan huolenpitoon, mutta jotkut asiat nostavat silti ajoittain huolia pintaan. Kolmisen viikkoa sitten seurakuntamme siirsi myös rukousillat etämuotoon. Kerroin huolestani etärukoushetkessä ja meidän puolesta rukoiltiin. Varmasti meidän puolesta muutenkin rukoillaan edelleen paljon, mistä olen tosi kiitollinen. Tilaisuuden jälkeen ajattelin, että nyt minulla on ainakin tämän illan parempi olo. Mutta viikon päästä sain todeta, että olo on ollut parempi ja rauhallisempi koko viikon. Ja sen jälkeenkin.

Olen ehkä myös jollain tapaa mietteissäni ja omissa keskusteluissani Jumalan kanssa asemoitunut uudestaan tähän tilanteeseen mikä nyt on, tai sitten olen harrastanut tätä mietintää tilanteen varjolla. Vaikka on kurjaa, että meillä Suomessakin on hieman vaikeampi aika meneillään, niin toisaalta se antaa hienosti tilaisuuden tai motivaation miettiä vähän omaa elämää tai omaa suhtautumistaan. Itse olen halunnut miettiä nimenomaan minun ja Jumalan välisiä asioita. En ehkä ollenkaan pohjia myöten, mutta kaikki on plussaa. Ja lisäksi olen rukoillut vähän enemmän ylipäätään sekä muiden ihmisten puolesta. Se tuntuu hyvälle ja sitä haluaisin harrastaa paljon enemmänkin. Joten jos tilanne siihen motivoi, niin siinä on jotain hyvääkin. Yhteyden pitäminen Jumalan kanssa on parhaita asioita elämässä. Silti se jotenkin helposti jää sikseen. 

Kehityskeskusteluja

Minusta on näyttänyt selvältä, että ilman Jumalan apua meillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä liittyen juuri yllä kuvailemiini huolenaiheisiin. 

Vaikka ajattelen suhteellisen positiivisesti tästä yhteiskunnasta, niin omista ja muiden kokemuksista johtuen en kyllä luota siihen, että yhteiskunta pystyisi huolehtimaan meistä välttämättä kaikissa tilanteissa. Ja ilman ulkopuolista apua meidän perhe ei vain selviä.

Tuntuu aika mahdolliselta, että koronavirus voisi iskeä meille ja meidän kotihoitorinkiin, koska meillä käy paljon hoitajia. Meille muuten tuli jo hoitofirmastakin ilmoitus, että hoitajat eivät tule meille ollenkaan, jos meillä on koronavirusta. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että suojavarusteita hankitaan ja tulevat sittenkin. Asiaan ei ole tullut varmaa selkoa, mutta ilmeisestikin suunnitelma on jälkimmäisellä tavalla, mikä on oikein hyvä. Mutta tästä voinee ymmärtää, että meidän luottamus välttämättömänkään avun saamiseen ei aina ole valtavan suuri. Meille voidaan vaan ilmoittaa, että ei nyt onnistu, pahoittelut. 

Olen siis kertonut Jumalalle, että en luota ihmisten tai yhteiskunnan apuun, vaan aion turvautua vain Häneen. Olen varmaan itsekin halunnut kovasti varmistaa, että meillä on jatkossakin riittävästi hoitoapua ja varmistaa, että pärjäämme myös pitkällä tähtäimellä. Se onkin ihan oikein ja tietysti myös osa tehtävänkuvaani lasten edunvalvojana, mutta toisaalta nyt jouduin taas huomaamaan, että aivan kaikesta en voikaan huolehtia. En voi varmistaa etukäteen, että selviämme, jos koronavirus tai muu infektio iskee meihin tai hoitajiin. Muitakin tilanteita voi tulla, mitä en ole osannut kuvitellakaan. Tai kaikki voikin mennä aivan eri tavalla, paremmin tai huonommin, ja haasteet voivatkin olla ihan erilaisia kuin mitä on tullut pelättyä. Monesti pelko voi myös olla pahempi, kuin jos se pelätty asia tapahtuu.

Kerroin Jumalalle, että olkoon näin, mennään sitten taas päivä kerrallaan. Minä en tiedä, mitä on tulossa enkä varmasti selviä yksin. Sinä tiedät jo jokaisen tulossa olevan tilanteen, eivätkä ne aiheuta Sinulle ongelmia. Luotan siihen, että Sinä olet kanssani koko ajan.

Muistin myös, että jos minulle tulee hätä käteen, voin milloin tahansa huutaa apua Jumalalta. Muistin, että olen huutanut aiemminkin ja Jumala on silloin aina auttanut.

Tietenkin teen asioiden eteen myös itse sen, mitä voin. Itse asiassa rukoillessani mieleeni palasi eräs vanha idea, jonka voisin toteuttaa: Jos vanhemmille sattuu jotain, vaikka autokolari tai nyt sitten joutuukin sairastumisen takia sairaalaan, niin lasten tiedot ja hoito-ohjeet ja yhteyshenkilöt ja kaikki pitäisi olla kootusti jossain. Meillä on kyllä paljon ohjeita siellä täällä, mutta eivät vieraat ihmiset niitä löydä. Nyt sekin paperikasa on kuitenkin vain tulostamista vaille valmis ja aion liimata paperit ulko-oveen niin, että ambulanssisedät ja -tädit tai muut tupaan tulevat ihmiset sitten varmasti löytävät ne. Kirjoitin sinne tärkeimmät asiat kissankokoisilla kirjaimilla siltä varalta, että ihmisellä on niin kiire, ettei ehdi lukea.




Kävin läpi myös mielessäni, että tiukan paikan tullen hoidan sitten lapsia (ja yritän hankkia heille hyvää hoitoa) niin kauan kuin jaloillani pysyn ja jos en enää pysy, voin soittaa kaikkia eri numeroita läpi ja ympäri niin kauan kuin tarvitsee. Jos ei puhelin pysy enää kädessä, niin sitten loppu jää Jumalalle ja toisille ihmisille. Joskin en usko tilanteen menevän noin epätoivoiseksi. Kuvittelisin, että Jumala auttaa jo aiemmin.

Jeesus sanoi:
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö."
Johannes 14:27 FINRK

Voin todistaa (oman kokemukseni verran), että Jeesus puhui totta. Vaikka pelkoa ja huolta esiintyy toisinaan, niin Jeesus on auttanut niissä - paljon. Hän antaa niin ihmeellisen rauhan, että sitä ei voi käsittää.

Siitä olen saanut nauttia viime aikoina, vaikka nyt avasinkin noita huolenaiheita. Nehän ovat silti olemassa edelleenkin, joten rukous ei ole ollenkaan pahitteeksi.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Pienimmäinen sairastaa

Nyt on pikku Milkan vuoro sairastaa rotavirustautia. Onneksi Milka on saanut hyvää hoitoa sairaalassa silläkin aikaa, kun itse olin niin huonossa hapessa, että en päässyt katsomaan. Ainakin tänään mennessäni Milkan sairaalahuoneeseen näytti tytöllä olevan mahdollisimman hyvät olosuhteet tilanteeseen nähden. Pylly on huonossa kunnossa ripulin takia, joten typyläinen sai olla ilman vaippaa koko päivän ja alusia ja peitteitä heitettiin pyykkiin niin usein, kuin tarvetta ilmeni. Hoitajat olivat myös muistaneet, että harso on aivan välttämätön ja rakas.






Viime käyntini jälkeen vanhempien taukohuone oli poistettu käytöstä. Hoitaja kävi kuitenkin lämmittämässä valmisruokani. Kun lähdin kotiin päin, niin Milkankin oveen oli ilmaantunut uusi kyltti:






sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Toipilas

Nooalla on jo parempi olo, ja pääsee varmaankin huomenna lähtemään kotiin sairaalasta. Ripuloinnista aiheutui kuivumaa ja lisäksi natriumarvo oli sen jälkeen aika paljon koholla, mutta ne asiat on nyt korjattu sairaalahoidolla. Vointia seurataan vielä yön yli sairaalassa, mutta enää ei tarvitse ottaa edes verikokeita. Niitä onkin jo ihan tarpeeksi pistelty.




Sairaalareissusta tulee viikon mittainen, jos ei lasketa yhtä kotona käväistyä yötä. Saa nähdä, tuleeko sairaalamaksujen katto jo täyteen.




Näillä näkymin Milka ei ole tullut kipeäksi ja olen siitä kovin huojentunut. Viime vuonna, kun sairastimme noroa, niin Milka säilyi pitkään terveenä, mutta lopulta hän kuitenkin sai sen ja sairasti vielä todella pitkään. Toivottavasti nyt ei kävisi vastaavalla tavalla.

Nooalla oli aika raju tauti, vaikka rokote kuulemma lieventää sitä. Uskon kyllä, että tämä tauti voisi olla vielä paljon rajumpikin ilman rokotetta. Nooa oksenteli paljon tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina oli ripulivaihe. Kuumetta myös liittyi asiaan. Tänään Nooa on jo jaksanut naureskella ja jutellakin, vaikka on tietysti voipunut vielä. On tämä poika kyllä varsin sitkeä sissi. Sylistä löytyi hyvä nukkumapaikka.



Toipilas

Nooalla on jo parempi olo, ja pääsee varmaankin huomenna lähtemään kotiin sairaalasta. Ripuloinnista aiheutui kuivumaa ja lisäksi natriumarvo oli aika paljon koholla, mutta ne asiat on nyt korjattu sairaalahoidolla. Vointia seurataan vielä yön yli sairaalassa, mutta enää ei tarvitse ottaa edes verikokeita. Niitä onkin jo ihan tarpeeksi pistelty.




Sairaalareissusta tulee viikon mittainen, jos ei lasketa yhtä kotona käväistyä yötä. Saa nähdä, tuleeko sairaalamaksujen katto jo täyteen.




Näillä näkymin Milka ei ole tullut kipeäksi ja olen siitä kovin huojentunut. Viime vuonna, kun sairastimme noroa, niin Milka säilyi pitkään terveenä, mutta lopulta hän kuitenkin sai sen ja sairasti vielä todella pitkään. Toivottavasti nyt ei kävisi vastaavalla tavalla.

Nooalla oli aika raju tauti, vaikka rokote kuulemma lieventää sitä. Uskon kyllä, että tämä tauti voisi olla vielä paljon rajumpikin ilman rokotetta. Nooa oksenteli paljon tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina oli ripulivaihe. Kuumetta myös liittyi asiaan. Tänään Nooa on jo jaksanut naureskella ja jutellakin, vaikka on tietysti voipunut vielä. On tämä poika kyllä varsin sitkeä sissi. Sylistä löytyi hyvä nukkumapaikka.



perjantai 6. maaliskuuta 2020

Takaisin sairaalaan

Nooa pääsi eilen sairaalasta kotiin, koska vointi oli lääkärin mielestä jo niin hyvä. Iltapäivällä ennen kotiin lähtöä kerkisi tulla vielä kakkanäytteen tulokset ja sen mukaan Nooalla on rotavirus. Kakkanäyte otettiin tiistai-aamuna ja aiemmin sen tulos on tullut tunnissa, mutta nykyään näytteet tutkitaan keskittämisen takia Pirkanmaalla ja vastauksessa kesti kaksi päivää.

Juttelin vielä lääkärin kanssa ja tulos ei muuttanut mitään, koska oireiden mukaan hoidetaan. Lääkäri taisi kuitenkin olla liian optimistinen, sillä kotona ei mennyt hyvin. Illalla ja yöllä tuli paljon ripulointeja ja yöllä panadol ja burana eivät yhdessäkään meinanneet riittää ja kuumettakin nousi kovasti näistä huolimatta. 

Aamulla lähdimme taas päivystykseen (vaikka olin kuvitellut että tässä tilanteessa pääsisi osastolle suoraan palaamaan). Verikokeissa oli kuivumiseen sopivat löydökset ja sitä nyt korjataan nesteytystuella. Nooalla on kyllä todella kurja olo ollut.





Toivottavasti pöpö menisi pian ohi ja muut perheenjäsenet sekä hoitoringin hoitajat säästyisivät sairastumisilta. Hoitoringissä ei ole juurikaan ylimääräisiä hoitajia ja tarvitsemme välttämättä apua ainakin öiden ajaksi. Toivottavasti Milka voisi säästyä näin rankalta taudilta.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Ohjelman muutos

Tänään meillä piti olla kuntoutuspäivä lastenneurologian poliklinikalla, mutta Nooa tulikin kipeäksi. Juuri kun olimme lähdössä ja pakanneet kaiken valmiiksi, niin huomasimme että Nooalla taitaakin olla kuume nousemassa. Koko kuntoutuspäivä siirtyi hamaan tulevaisuuteen myös Milkan osalta.




Täytyy toivoa, että saisimme uuden ajan mahdollisimman pian, mutta se menee ainakin huhtikuulle asti. Kuntoutushakemusten kanssa tulee taas kiire ja terapiat saattavat olla kesäkuussa taas katkolla, jos päätökset eivät tule ajoissa, mutta eihän tälle nyt mitään voinut.

Myös Milkalla oli kovin levoton yö ja hänen kannaltaan oli kyllä varmasti mukava jäädä tänään kotiin lepäämään. Haimme lapset vasta eilen Ilonasta.

Nooalla nousikin aamupäivällä jo melko korkea kuume, johon liittyen oli myös inhottavaa säpsähtelyä ja myös oksennuksia tuli tavanomaista enemmän. Isi ja Nooa lähtivät sitten päivystykseen ja me tytöt jäimme kotipäivää viettämään. Itselläni on oikeastaan etätyöpäivä, mutta suurin osa työtunneista täytyy tehdä muina päivinä kuin tänään. Liukuva työaika mahdollistaa sen.

Nooa ja isi pääsivät melko nopeasti päivystyksen läpi ja Nooa sai iv-nesteytyksen alkuun, vaikka osasto on kuulemma aivan täynnä. Päivystyksessä otettiin taas rutiinikäytännön mukaan rsv- ja influenssanäytteet ja ne olivat molemmat negatiivisia. Toivotaan, että poju paranee pian ja tietysti myös toivotaan, ettei Milka tulisi yhtä kipeäksi. Nooa kerkesi olla tasan 2kk terveenä ja Milka ei myöskään sinä aikana ole sairastellut. Olen edelleen kiitollinen siitä asiasta.

keskiviikko 7. elokuuta 2019

Arjen sekoittaja

Arki lähti maanantaina oikein rytinällä käyntiin, tai siltä se ainakin tuntui. Olimme viettäneet vapaan viikonlopun ja menimme aamupäivällä Ilonaan hakemaan lapsia. Jonkinlainen aavistus oli mielessä, että flunssa voi uhata ilmojen kylmettyä. Ilonasta ei kuitenkaan ollut tullut mitään viestejä. Kuitenkin sinne päästyä saimme kuulla ja huomata, että lapset olivat kipeänä. Milka oli vain nuhainen, mutta Nooalla oli huono yö takana, kun flunssa oli alkanut iltayöllä pukkaamaan päälle ja yöllä oli noussut melkein kuumettakin. Lämpö oli laskenut lääkkeen jälkeen, mutta Nooa oli kuitenkin aika kipeän näköinen.

Kun pääsimme 11 jälkeen kotiin, niin Nooalla olikin jo noussut ihan reilusti kuumetta. Isi piti Nooaa sylissä ja minä purin Ilonakasseja ja pakkasin tarvikkeita sairaalaan lähtöä varten ja tein Nooan ruuat. Koko vuorokauden ruoka tehdään yleensä joka päivä ennen 13 ateriaa, joten ilman sitä ei voinut lähteä päivystykseen. Pitkät ateriavälit voivat aiheuttaa ongelmia lasten sairaudessa, eikä päivystyksessä ole tarjolla heille sopivaa ruokaa. Onneksi Milka oli aika rauhallinen ja viihtyi itsekseen, sillä muuten ei olisi Nooan tarvikkeiden pakkaamisesta tullut mitään. Päivystykseen lähtiessä pitää ottaa myös mukaan päivän aikana tarvitut lääkkeet ruiskuissa sekä myös erikoisemmat lääkepullot osastolle jäämistä varten, koska sairaalassa ei aina välttämättä ole kaikkia erikoisempia lääkkeitä (ja lapsilla on useampia erikoisia lääkkeitä).

Nooa ja isi lähtivät sairaalalle päin joskus puoli yhden jälkeen, joten Nooa kerkesi olla kotona vain vähän toista tuntia. Sen jälkeen minun piti hetimmiten tehdä vielä Milkankin ruuat ja muutenkin hallita keittiössä oleva kaaos. Milkan ruuat tehdään yleensä vasta illalla, mutta pari pullollista oli hävinnyt Ilonassa jonkun kommelluksen takia. Onneksi Milka jaksoi edelleen olla tyytyväinen ja lopulta pääsimme myös aloittamaan kunnolla nuhapäivän viettoa tyttöjen kesken. Olin kiitollinen, että isi lähti päivystykseen. 

Onneksi päivystyksessä meni tällä kertaa aika sutjakkaasti ja Nooa ja isi pääsivät suhteellisen nopeasti osastolle asti. Aikaahan päivystyksessä aina kuluu, mutta tällä kertaa ei mennyt koko päivää.




Mietimme tietysti taas sitä, että nouseeko Milkallakin kuumetta ja täytyykö hänet myös viedä sairaalaan. Yritinkin ainakin henkisesti varautua, että minun vuoro on lähteä tarvittaessa illalla tai yötä myöten vielä Milkan kanssa päivystykseen. Mittailin päivän mittaan monta kertaa kuumetta, mutta ei sitä mittarin mukaan ollut, vaikka Milka oli aika flunssainen ja käteen lämmin. Tein Milkalle kotona ylimääräistä hiilihydraattiseosta, mikä auttaa myös (iv-nesteytyksen tilalla) aineenvaihduntaa pysymään ojennuksessa flunssan aikana.  Lopulta sitten alkoi näyttää selvältä että Milka voi olla yön kotona. Kuumetta ei noussut myöskään tiistaina ja sitten illalla Milka alkoikin jo osoittaa hieman enenevää pirteyttä, joten kuumeen mittailu ja ylimääräiset flunssalisät jäivät sikseen.






Nooalla meni sairaalassa tavalliseen tapaan ja pääsi jo keskiviikkona kotiin. Se oli hyvä asia myös isän töiden kannalta, koska niitä on hyvin hankala tehdä silloin jos normaali päivähoito ei onnistu. Nyt hän varmaankin ehtii tehdä vielä tämän viikon työt.

Luonnollisesti toki sairaalakeikkaa piti pukata juuri tähän eskari-päivähoidon aloitusjaksoon. Tiistaina piti olla hoitajan nro 2 perehdytys kotona ja torstaina hänen piti tulla taas hoitamaan päivä ja perehtymään samalla lisää. Perehdytys jäi pitämättä ja torstain hoito piti sumplia toisella tapaa. Se kuitenkin järjestyi, ja luultavasti myös se perehdytys järjestyy ensi viikolla. Se on vielä hiukan auki. Näistä ollaan soiteltu erityisopen kanssa ja koitettu suunnitella asioita. Myös hoitofirmaan ja vammaispalvelun puolelle täytyy olla yhteyksissä. Perehdyttäjät tulevat hoitofirmasta ja perehtyjät päiväkodilta. Lisäksi jatkossakin näiden välillä tulee olemaan hiukan yhteistyötä, sillä päiväkoti hoitaa vuorot noin 17-18 asti ja hoitorinki illat niinä päivinä kun tarvitaan iltahoitoa isin töiden aikaan. Noista hoitovuorojen kellonajoista on jo tullut myös hiukan hämminkiä. Kellonajoista pitää sopia myös kahden terapeutin kanssa ja huolehtia, että kaikki tietävät, milloin ja missä on terapia. 

Toivonkin, että asiat lähtevät sujumaan hyvin eikä ylimääräistä säätöä moniin suuntiin olisi ihan kamalasti jatkossa. Täytyy kuitenkin orientoitua niin, että tietty määrä säätöä on itsestäänselvyys.

Nyt olisi tärkeintä, että saadaan nuo uudet päiväkodin hoitajat perehdytettyä ja hoitopäivät pyörimään.

Näihin kysymyksiin liittyen oli kuitenkin tosi hyvä asia, että Nooa pääsi jo kahden yön jälkeen pois sairaalasta ja Milka ei joutunut sinne ollenkaan. Näin ollen suunnitelmiin ei tullut ihan kamalan paljon vahinkoa, vaikka tauti osui juuri tähän kriittiseen hetkeen. Täytyy myös toivoa, että hoitajat eivät nyt saisi tätä samaa flunssaa, koska se voisi aiheuttaa lisää mutkia matkaan. Itsellä on myös ollut aika kipeä olo eilen ja tänään, eivätkä sinkkitabletit ole karkottaneet flunssaa ihan yhtä nopeasti kuin yleensä. Eiköhän se tästä kuitenkin ohi mene, kun lapsillakin alkaa mennä. Hoitofirmassa on myös yksi hoitaja sairaslomalla ja viikonloppuna on Milkan hoitovuoro auki. Toivon, että siihen löytyy toinen hoitaja, koska tämän viikon jälkeen olisi taas pieni lepohetki äidillekin ihan paikallaan. 

torstai 14. maaliskuuta 2019

Infektioita

Noro on onnellisesti takanapäin. 1,5 viikkoa meni niin, että vähintään yksi perheestä oli koko ajan sairaana. Lapset olivat molemmat 5 päivää sairaalassa peräjälkeen. Vein molemmat päivystykseen, Nooan myöhään illalla ja Milkan parin päivän päästä aamuyöllä. Päivystyksessä kaikki meni yöaikaan sujuvasti, mutta olin vasta päässyt itse suurin piirtein jalkeille noron jälkeen, kun Milka sairastui keskellä yötä ja lähdimme sitten heti sairaalalle. Seuraava päivä oli vaikeampi kuin olin luullut, ja muutenkin omaan toipumiseen meni vielä monta päivää. Milka sairasti meistä pisimpään, oksentelua ja ripulia kesti 5-6 päivää. Viime viikon maanantaina palasimme normaaliin arkeen, mutta kyllä se viikko meni vielä kovin väsyneissä merkeissä omalla kohdallani. Tässä olivat varmasti talven rankimmat viikot.

Noron aikanakin koimme taas Jumalan huolenpitoa siinä, että me vanhemmat emme olleet yhtä aikaa sairaana ja toinen pystyi aina jotenkin hoitamaan lasta. Lapset eivät olleet koko 1,5 viikon aikana ollenkaan yhtä aikaa kotona. Ensin oli Nooa sairaalassa ja sitten Milka. Sairaalassa kävin lasta hoitamassa kaikkina niinä päivinä, kun olin edes suunnilleen terveenä. Sitten kun Nooa oli ollut jo muutaman päivän oireeton, hän pystyi menemään suunniteltuna aikana Ilonaan. Oma lukunsa olisi, miten pakkasin ja kloorasin kaikki mahdolliset tarvikkeetkin niin, ettei pöpö missään tapauksessa pääsisi tavaroiden mukana Ilonaan, ja samoin Ilonan päässä varauduttiin mahdollisimman hyvin. Milka pääsi sairaalasta kotiin vasta sitten, kun Nooa oli jo Ilonassa. Milka oli silloin vielä tosi kipeä. Ajattelimme  että isi oli jo sairastanut lievemmän taudin, mutta isi sairastuikin kunnolla noroon juuri samana iltana, kun Milka kotiutui. En olisi siis selvinnyt mitenkään, jos Nooa olisi ollut kotona. Normaalistihan lapsilla on aina molemmilla oma aikuinen hoitamassa, ja nyt Milka olisi ehkä työllistänyt kahtakin.

Alla muutama kuva Milkasta sairastelun ajalta.









Kotona kuurasin myös kosketuspintoja kloorilla 1-2 kertaa päivässä, mihin hommaan kahden vuoden takainen norokokemus antoi hyvin motivaatiota. Silloin noro jäi pyörimään kotihoitoringin hoitajiin monen viikon ajaksi. Nyt ei käynyt niin, vaan ainoastaan muutama hoitaja sairastui. Näinpä pääsimmekin jatkamaan normaalia, vaikkakin väsynyttä arkea, kun olimme itse tervehtyneet.

Helmikuun omaishoidon vapaa jäi välistä noron takia, mutta saimme sen siirrettyä tälle viikolle - tai niin me luulimme. Maanantai-iltana veimme lapset Ilonaan, mutta Nooalla nousi jo yöllä kuumetta ja tiistaina aamupäivällä isi haki hänet Ilonasta ja vei päivystykseen. Normaalia arkea ei siis jäänyt väliin kuin viikon verran. Päiväsaikaan päivystyksessä menee usein pitempään, yleensä neljä-viisi tuntia. Nyt saatiin varmaan ennätysaika, sillä päivystyksen ovelta osastolle pääsemiseen oli mennyt melkein kuusi tuntia.



Nooalla oli tiistaina korkeaa kuumetta, mutta onneksi tauti selvisi lopulta vain flunssapöpöksi ja korvatkin olivat puhtaat. Minä vietin tiistain siivoillen, uutisia odotellen ja toipuillen. Täytyy myöntää, että olen edelleen aika väsynyt, kun näitä poikkeustilanteita on tiputellut peräjälkeen. Keskiviikkona olin Nooan luona sairaalalla ja tänään hain hänet sieltä kotiin. Illemmalla haemme vielä Milkan kotiin Ilonasta ja toivomme, että tämä flunssapöpö ei veisi Milkaa enää sairaalaan.

Alla vielä Nooan flunssa-kuvia. Tämä hieno poika on jo 5,5-vuotias.





Toivottavasti tämän talven sairastelut alkaisivat olla tässä. Tuntuu, että koko talvi on ollut yksi poikkeustilanteiden sarja. Marras-joulukuussa molemmat lapset olivat kahteen otteeseen flunssan takia sairaalassa, joulu-helmikuussa oli ongelmia hoitoringissä, sen jälkeen noro ja tämä flunssa. Ei kai se ihme ole, jos välillä vähän väsyttää. Onneksi olemme saaneet influenssarokotteet, sitä tautia ei olisi nyt oikein mahtunutkaan mukaan.
posted from Bloggeroid