keskiviikko 20. joulukuuta 2017

19. luukku: Suuri ihme

Voi tätä riemun päivää! Mitä sainkaan vielä vanhoilla silmilläni nähdä. Ei ehkä yhtä suuri ihmetyksen aihe, kuin mitä Simeon sai nähdä pyhäkössä Jeesuksen synnyttyä (Luukas 2:25-32), mutta kuitenkin ihmetyksen aihe. 

Milka on kovasti ollut menossa mahalleen, mutta kun toinen käsi on jäänyt vartalon alle jumiin, niin ei ole päässyt perille asti. Illalla Iisak huhuili katsomaan, että nyt on hyvännäköistä yritystä. Hurjan kannustuksen saattelemana Milka jaksoikin pitää päätä ylhäällä tarpeeksi kauan, että sai vielä käden vedettyä alta pois, ja niin tyttö oli päätynyt selältä vatsalleen ihan omin avuin (kannustusta lukuunottamatta). Oli se iloinen hetki vanhemmille, ja tyttö oli tietysti itsekin tyytyväinen. Samaa piti yrittää vielä uudestaan useamman kerran, kunnes alkoi sujumaan jo hieman sutjakkaamminkin.

Toista vauvaa odotellessa ja Milkan vauvaiällä olen miettinyt, pääsenkö vielä joskus näkemään vauvan kehitysaskeleita. Joista tietysti vatsalleen kääntyminen on yksi merkittävä. Näin sitten vaan sekin on nähty.

Osaakohan tyttö sitä vielä huomennakin? Eiköhän vaan, niin kova on menemisen halu. Toivottavasti tämän myötä myös vatsallaan olo alkaisi sujumaan. Kuvassa ainakin toinen käsi on edessä. Sekin on jo hyvä. Mutta molemmat olisi vielä parempi, ja sitten niihin pitäisi vielä tukeutua ja nojata. Vielä on paljon opeteltavaa. Onneksi fysioterapeutti auttaa. 



Tähän sopii myös raamatunjakeeksi vaikkapa:

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Psalmit 139:14

posted from Bloggeroid

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti