tiistai 7. marraskuuta 2017

Pienen tytön elämää

Milka pääsi lauantaina mukaan kyläilemään ja tavattiin myös kissa. Kisun kuvia on kovasti katseltu kotona, mutta oikea kissa nukkui niin hiljaa paikallaan, ettei Milka meinannut edes huomata sitä aluksi. Siliteltiin sitten yhdessä ihanaa kisua. Ja yritettiin olla kiskomatta kisun turkkia.



Myös kotona oli eilen merkkitapahtuma, kun Milka meni kokeilemaan isoveljen aurinkokeinua. Milkan asento keinussa olikin yllättävän hyvä, vaikka keinu on vielä kovin iso. Aluksi Milkalla oli melko epävarma olo eikä uskaltanut hievahtaakaan, kun ei saanut oikein otetta mistään. Siihen löytyi kuitenkin nopea apu harsosta ja keinu alkoi tuntua oikein mukavalta paikalta. Äidin mielestä on hyvä, että keinulle näyttäisi tulevan enemmän käyttöä, sillä se vie telineineen aika paljon tilaa olohuoneessa.



posted from Bloggeroid

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Heikkona

Kerroin seurakunnassamme lyhyesti perheestämme ja Jumalan huolenpidosta. Juttu sai niin lämpimän vastaanoton, että se julkaistiin vielä seurakunnan tiedotuslehdessäkin tässä muodossa:

Meidän perheeseemme kuuluvat Ninni-äiti, Iisak-isä ja lapset Nooa 4v ja Milka 7kk. Molemmilla lapsilla on vaikea, etenevä aineenvaihduntasairaus. Nooan kohdalla sairaus on rajoittanut ja vaikeuttanut paljon elämää. Oma syöminen, juominen, puhuminen ja liikkuminen ovat mahdottomia. Niiden lisäksi elämää haittaavat myös mm. velttous ja jäykistely sekä vaikea pahoinvointi ja oksentelu.

Nooalle 2-vuotiaana aloitettu ruokavaliohoito on kuitenkin rauhoittanut ja parantanut pojan oloa paljon. Milkan elämä on saanut alkaa rauhallisemmin, koska ruokavaliohoito voitiin aloittaa heti syntymästä. Silti myös Milkan kohdalla syöminen kävi mahdottomaksi, kehitysviivettä alkaa olla näkyvissä ja pahoinvointikin vaivaa. Molemmat lapset ovat kuitenkin kovin iloisia, aurinkoisia ja sosiaalisia. He ovat selvästi onnellisia lapsia sairaudesta huolimatta.

Me vanhemmat emme ole pystyneet selviämään Nooan hoitamisesta omin voimin, vaan ulkopuolista hoitoapua on tarvittu paljon. Nooan hoitaminen yöaikaan on raskasta työtä, joten Nooalle tulee joka yöksi hoitaja. Oli Jumalan armoa ja apu oikeaan aikaan, että Nooa sai noin puolivuotiaasta eteenpäin jäädä sairaalahoitoon joka yöksi ja sittemmin yöhoito järjestyi kotiin. Sen jälkeen apua on järjestynyt myös päiväajalle aina tarpeen mukaan. Lisää apua ei ole koskaan saatu helposti, mutta aina sitä on lopulta saatu, sillä Jumala on ollut meidän puolellamme. Taivaan Isä on auttanut monta kertaa meidän perhettämme todella merkittävillä tavoilla ja olemme saaneet ihmetellä hänen huolenpitoaan – ja opetella luottamaan siihen.

Viime keväänä löydettiin myös toiselta lapseltamme Milkalta sama vaikea sairaus hieman ennen hänen syntymäänsä. Se oli todella vaikea paikka. Tiesimme, että elämä ei tule olemaan helppoa kahden sairaan lapsen kanssa ja aluksi tuntui melkein mahdottomalta saada edes perusarkea pyörimään. Ehkä moni teistäkin on miettinyt, miksi tällaista on tapahtunut meille.
Minä olen alusta asti kokenut hyvin vahvasti, että Nooan sairauteen liittyy jokin erityinen Jumalan suunnitelma. Että tällä asialla on tarkoitus ja että Jumala on tekemässä jotain. Olen kokenut, että tähän vaikeaan asiaan liittyy suuri Jumalan siunaus tai siunauksia. Mikä se Jumalan suunnitelma sitten on, niin sitä me emme vielä tarkalleen ottaen tiedä. Vaikka meillä on ollut usein vaikeaa, niin toisaalta on ollut myös hienoa saada olla mukana erityisessä Jumalan suunnitelmassa.
Yksi siunauksista varmasti on se, että meidän puolesta on rukoiltu todella paljon. Me olemme siitä todella kiitollisia. Voin kertoa, että rukouksista on ollut paljon apua ja niihin on vastattu. Olen oppinut, miltä se tuntuu, kun ”rukoukset kantavat”. Olemme kiitollisia myös kaikesta käytännön avusta, jota olemme saaneet!
Olen omalla kohdallani kokenut asian niin, että sairaiden lasten äitinä oleminen on minun palvelutehtäväni. En ole vielä varma, mitä kaikkea se tarkoittaa tai olenko vielä kunnolla alkanut toteuttaa tehtävääni.  Kun Milkan synnyttyä mietin, mikä minun tehtäväni on, niin silloin ei tullut kuin yksi asia mieleen: Olla heikko.
Sitä olen todella joutunut olemaan aika paljon. Kulunut syksy on ollut aika vaikea. Olen joutunut olemaan heikko ja pyytämään edelleen lisää apua. Mutta voiko heikkona oleminen olla jonkun tehtävä? En tiedä. Ehkä se ainakin liittyy minun tehtävääni. Viime keväänä Milkan synnyttyä sain ystävältä tekstiviestin, jossa oli raamatunpaikka: 2. Kor 12:9 ”Ja hän sanoi minulle: Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.” Tuntui, että se sopii täydellisesti minun tilanteeseeni. Ehkä minun tehtäväni on olla heikko, että Jumalan voima saisi tulla näkyviin. Rukoillaan, että Jumalan valtasuuruus saa tulla yhä enemmän esiin ja näkyviin meidänkin perheemme tilanteen kautta.

perjantai 3. marraskuuta 2017

Jo on kohtuutonta palaveeraamista

Alkusyksy ei ollut ihan helpoimmasta päästä. Mitä siitä edes kertoisin.

Suurin huolenaihe on kai ollut se, saadaanko Milkan päivähoitoavulle jatkoa. Lopulta me saimme sitä. Mutta välillä iltaisin mietin, että millä hinnalla. Koko prosessi on ollut aika raskas. Eikä se ole ainoa prosessi, joka tässä on meneillään.

Yöhoitoa Milkalle tosiaan saimme. Aluksi määrä tuntui liian pieneltä, mutta muutaman viikon päästä saimme siihen pienen lisäyksen. Tällä hetkellä nuo myönnetyt 35h viikossa taitavat riittää. Maksajana on vammaispalvelu.

Mutta se päivähoitoapu. Kyse on 12:sta tunnista viikossa.

Nooalla on ollut jo pitkään 12h viikossa hoitoapua vammaispalvelun kautta meidän vanhempien jaksamista varten. Keväällä meille myönnettiin sama tuntimäärä myös Milkalle lapsiperheiden kotiavusta, sisältäen Milkan hoitoa ja kotityöapua. Tarvitsemme molemmille lapsille yhtä aikaa hoitajan, että saamme irtiottoa arjesta ja jaksamme pyörittää tätä systeemiä. Osa tunneista kuluu myös lasten asioiden hoitamiseen ja kaupassa käyntiin.

Toukokuussa meillä oli tukipalaveri, jonka tuloksena nuo 12h kotiapua ja Milkan hoitoa myönnettiin heinäkuun loppuun asti. Kesä menikin ihan mukavasti siitä huolimatta, että yövalvomista oli aika paljon. Mutta sitten meinasi nousta seinä eteen. Puhuin elokuussa puhelimessa kotipalvelun palveluohjaajan kanssa ja ihmettelin, miksi hän ei myönnä tunteihin jatkoa. Ko.palvelu on tilapäistä, mutta jakso ei ollut lopussa. Siinä oli viikon päästä tulossa seuraava tukipalaveri, jossa hän halusi kuulla kaikkien muiden tahojen mielipiteet tuntimäärästä. Se ei ollut mikään mukava puhelu, vaikka tietysti tiesin että tärkeämpi päätös tehdään sitten siellä palaverissa. Lopulta hän suostui myöntämään vain kuusi tuntia yhteensä parille viikolle.

Kun tunnit myönnettiin toukokuussa, niin olin varma ettei niitä enää lopeteta tai vähennetä. Että sitten kun kotipalvelu ei maksa niitä enää, niin vammaispalvelu varmaan maksaa. Onneksi en silloin tiennyt, minkälainen koetus olisi edessä.

No, elokuun palaveri meni ja se oli aikamoinen vääntö. Palveluohjaaja yritti kaikin tavoin sanoa, että riittäisikö vähempi kuin 12h. Hän kysyi jokaisen mielipidettä, mm. hoitofirman, mikä oli mielestäni hieman kummallista. Lopulta tultiin siihen tulokseen, että kaikki tunnit ovat tarpeen ja tarve on jatkuvaa. Sovittiin että kotipalvelu myöntää niitä 7 viikkoa eteenpäin ja sen jälkeen voisi jatkaa vielä max 3kk asti, jolloin tulisi täyteen alusta alkaen ehdoton 6kk takaraja. Ja sovittiin että samalla haemme ko. tunteja vammaispalvelusta, tavoitteena että vammaispalvelu jatkaa sitten kun hakemus on käsitelty. Vammaispalvelun täti oli paikalla ja oli ihan positiivinen, että tunteja voitaisiin sieltä kautta myöntää.

Palaverin jälkeen olimme helpottuneita, mutta olihan siinä kaikkea muutakin huolta. Noin neljän viikon päästä kysyin vammaispalvelusta, saadaanko ko. tunteja sitä kautta ja mistä alkaen se olisi mahdollista. Vastaus oli että yöhoitoa on myönnetty, muuta tukea ei tässä vaiheessa. Vammaispalvelun johtavan sosiaalityöntekijän päätös.

Siinä vaiheessa aloin olla aika huolissaan. Lapsiperheiden kotipalvelu on tilapäistä ja lisäksi kokemukseni mukaan jatkopäätöksien saaminen sieltä on todella hankalaa ja yleensä sitä saa vain muutaman viikon kerrallaan. Vaikkakin meillä oli kesän yli hieman pidempi päätös. Mutta arvasin, että kotipalvelun palveluohjaaja haluaa taas vähentää tuntimäärää. Mielestäni tuen vähentäminen olisi kohtuutonta, koska tilanne ei ollut helpottunut millään tavalla, vaan pikemminkin vaikeutunut. Onneksi meille oli puolueettoman tahon toimesta järjestetty jo uusi tukipalaveri, jossa oli tarkoitus miettiä, ovatko tukitoimet riittävät. Tilanteen ollessa mikä oli, tiesimme että siinä tullaan keskustelemaan vain siitä, että vähennetäänkö tuota 12h tukea vai jatkuuko se. Eli lokakuun alun palaveri samasta aiheesta kuin kaksi edellistä palaveria, vaikka asian piti olla jo selvä. Mielestäni myös tässä meidän tilanteessa on aika ihmeellistä, jos tukipalaveri käytetään pohtimalla, että vähennetäänkö tai rajoitetaanko tukea jotenkin. Kun voisi miettiä sitäkin, että tarvitaanko vielä jotain lisää tai ovatko nykyiset systeemit toimivia tai mitä tehdään hätätilanteessa.

Kun palaveriin ja päätöksen loppumiseen oli 3 viikkoa aikaa, niin kotipalvelun palveluohjaaja soitti minulle jatkopäätöksestä. Palveluohjaaja sanoi puhelimessa, että hän haluaa ihan tosissaan auttaa. Hän sanoi, että hän voi tehdä jatkopäätöksen 12 tunnista reilusti palaverin yli marraskuun puoliväliin asti, koska vammaispalvelu ei ole maksamassa mitään. Mutta ensin hän halusi kysellä tarkemmin, miten tunnit ovat toteutuneet ja montako tuntia on mennyt kotitöihin yhdessä hoitajan kanssa ja montako asioiden hoitoon ja montako lepäämiseen. Siinä hän tulikin siihen tulokseen, että tunteja on aivan liikaa. Meillä oli kuulemma ihan liikaa vapaa-aikaa (n.8h tunneista siinä kohtaa hänen mielestään). Niin paljon ei voi olla. Eihän tavallisillakaan perheillä ole yhteistä parisuhdeaikaa. Meidän pitäisi käyttää Nooalle myönnettyjä 12h ja vuorotella. Ei auttanut, kun sanoin että niistä ei ole varaa vuorotella koska niitä on niin vähän ja kaiken muun ajan meistä molemmat ovat kiinni toisessa lapsessa tai isä töissä. Me emme pysty vuorottelemaan samaan tapaan kuin normaali lapsiperhe, jossa toinen vanhempi voi jonkin aikaa vahtia molempia lapsia. Ei auttanut kun sanoin että olen ollut väsyneempi, Milka on ollut itkuisempi, kun maha oli pegin asennuksen jäljiltä kipeä normaalia pitempään. Ei auttanut kun sanoin että uusia hoitajia oli tullut ja heidän neuvomiseen oli mennyt tunneista aikaa. Enkä halunnut pyytää hoitajia kotitöihin, koska sillä hetkellä Milkan hoidossa oli ihan tarpeeksi tekemistä. Tuntui että hän oli päätöksensä tehnyt yhdestä väärästä sanasta, jonka sanoin. Sen jälkeen ei muuttanut mieltään, vaikka suurin piirtein itkin puhelimessa, että tilanne on vaan vaikeutunut ja tukea halutaan silti vähentää. En suostunut tuntien vähentämiseen, joten hän suostui sitten tekemään vain viikon jatkoa päätökseen samalla tuntimäärällä. Kuluvan päätöksen loppuun oli kolme viikkoa aikaa ja tuolla yhdellä lisäviikolla selvittäisiin sitten palavereihin saakka, jossa tehtäisiin lopullinen päätös. Minusta oli tärkeää, ettei tunteja vähennetty ennen palavereita. Mutta puhelu oli aivan kauhea ja noin kuuden viikon päätös vaihtui yhteen viikkoon ihan ihmeellisellä tavalla. 

Eipä ollut kovin mukavaa ruveta siinä odottelemaan kolmen viikon päästä olevaa palaveria ja sitä kautta saatavaa lopputulosta. Pari viikkoa kannoin niitä huolia, kunnes tuli mieleen, että nyt on kyllä pakko pyytää rukousapua, sillä en halunnut murehtia sitä asiaa koko ajan. Torstain rukouskokouksesta oli vielä reilu viikko palaveriin, ja siitä tulikin paras viikko pitkään aikaan.

Sunnuntai-iltana ennen palaveria kotipalvelun palveluohjaajalta tuli sähköposti, että hän on kuumeessa eikä pääse paikalle, toivottavasti muut saavat tehtyä arvioinnin. Ei voinut mitään, olin helpottunut. Varmaan koska en halunnut kokea mitään riitelyä tai vääntämistä taas kerran omassa kodissani. Tai sitä että ko. henkilö johtaisi muidenkin ajatuksia omille linjoilleen. Toivoin että vammaispalvelu ottaisi ne tunnit maksaakseen. Koska yleensä vammaispalvelu on tullut apuun silloin kun muilta tahoilta loppuu tahtotila tai resurssit.

Lisäksi kävi sellainen hyvä asia, että sairaalan sosiaalityöntekijä sattui soittamaan minulle palaveria edeltävänä torstaina. Hän on ollut aiemminkin puolellamme, mutta en ollut jaksanut kysyä, pääsisikö hän mukaan. No hän kuitenkin pääsi.

Palaveri meni maanantaina ihan ok ja me saimme puhua. Jäimme odottelemaan, mitä kaupunki päättää sisäisessä palaverissaan perjantaina.

Sen jälkeen tuo sairaalan sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi, että sairaalan kanta on, että tarvitsemme nuo 12h. Hän sanoi ilmoittavansa sen eteenpäin. Olin huojentunut ja ajattelin, että eivät ne nyt voi niitä tunteja vähentää.

Perjantai meni, mutta mitään ei kuulunut. Maanantaina sain puhelun sosiaalityöntekijältä. Hän sanoi, että 12h oli päätetty jatkaa ja huomenna on teillä palaveri klo 14. Kysyin, että mikä taho ne maksaa. Valitettavasti vastaus oli että kotipalvelu. Hän ei tiennyt, kuinka pitkä päätös oli tulossa, mutta oli ymmärtänyt, että toistaiseksi. Palaverin tarkoitus oli kuulemma miettiä, miten meitä voitaisiin tukea. Oletin sen tarkoittavan, että mietitään montako tuntia pitää tehdä kotitöitä, montako tuntia hoitaa asioita ja varmistetaan, että vapaa-aikaa ei jää liikaa. Olin oikeassa.

Ihmettelimme kovasti, että miksi vielä tarvitaan yksi palaveri. Meistä ei ollut kovin mukavaa, että meille vain ilmoitettiin, että tulemme teille huomenna. Iisak joutui järjestämään aikaa kesken työpäivän osallistuakseen siihen. Meille kylläkin sanottiin, että jos hän ei pääse, niin hänelle kyllä sitten kerrotaan jälkeenpäin, mitä siinä puhuttiin. Sehän lohduttaakin, että saa jälkeenpäin tiedon, mitä muut ovat päättäneet oman elämän suhteen.

Tiistain palaverissa väännettiinkin melkein kaksi tuntia näistä asioista, joiden olisi pitänyt olla selviä jo pari kuukautta aiemmin. Se ei ollut todellakaan mikään mukava keskustelu, eikä tässä oikein ehkä pysty sitä enää kunnolla kuvailemaan. Kotipalvelu oli valmis maksamaan noita 12h viikossa eteenpäin, mutta palveluohjaaja yritti kaikin tavoin johdattaa keskustelua siihen suuntaan, että niistä olisi käytännön apua meille mahdollisimman vähän ja että lisärasitetta tulisi mahdollisimman paljon. Hoitofirmasta paikalle tullut henkilö selitti ja selitti asioita, jotka johtivat keskustelua vain sivuraiteille tai saattoivat meitä huonoon valoon. Lopputuloksena tunnit ovat kuitenkin käytettävissä vuoden loppuun asti. Käteen jäi kuitenkin huoli siitä, että palveluohjaaja tuskin tulee olemaan tyytyväinen siihen, miten olemme niitä käyttäneet. Mitä sitten joulukuussa tapahtuu, kun hän kyselee seuraavan kerran sisällöistä, jäi taas auki. Ei tunnu kovin kivalta, kun joku toimistotäti yrittää määrätä jokaista yksityiskohtaa meidän arkipäivistämme, joita hän ei kuitenkaan ymmärrä.

Osa paikalla olleista henkilöistä taisi ymmärtää meitä hiukan paremmin. Pahoittelivat sitä, että tämä on näin vaikeaa. Vammaispalvelun täti ei sanonut mitään koko palaverin aikana, mutta palaverin jälkeen hän sanoi, että "kiitos kärsivällisyydestä". Lämmittihän se mieltä hiukan.

Seuraavana yönä minä en nukkunut kuin 4,5 tuntia ja pari seuraavaa viikkoa menivät muutenkin enemmän tai vähemmän valvoessa, eikä niinkään lastenhoidon takia vaan stressin. Tässä on tosiaan muitakin huolenaiheita, jotka mietityttävät öisin, mutta kyllä tuo painostuspalaveri taisi laukaista jonkinlaisen stressireaktion. Palaverista on nyt kuukausi aikaa, ja vasta nyt alkaa tuntua, että yöt eivät kulu pelkästään huolehtimiseen. Toivon todella, että tästä aiheesta ei tarvitse taas palaveerata juuri joulun alla, vaan jatkopäätös tulisi hieman helpommin.

Ja toivottavasti marras- ja joulukuu menisivät yhtään leppoisammissa tunnelmissa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Taitava vauva

Milka-vauva tekee kolmea asiaa, joita isoveli ei koskaan kunnolla ole oppinut. Milka syö ensinnäkin peukaloa oikein innokkaasti. Se on hieno asia osata, niin ei tarvitse odottaa, että joku antaisi tutin. Tutti ei sitten enää ole maistunutkaan. Kuva noin kuukauden takaa.


Lisäksi Milkan pää pysyy pystyssä, eikä sitä juurikaan tarvitse tukea. Se on pieni asia, joka mahdollisesti helpottaa elämää. Sylissä on helpompi pitää ja tehdä lapsen kanssa asioita, jos yksi käsi ei ole varattu pään tukemiseen. Milkakin luultavasti tarvitsee apuvälineitä, mutta on helpompaa, jos niissä ei tarvita päätukea.

Muutamien viime viikkojen aikana Milkalla on lisäksi ollut kovasti innostusta kääntyä kyljelleen ja tavoite onkin onnistunut kumpaankin suuntaan. On siinä kyllä taitava vauva. Ja on varmastikin mukavaa pystyä tekemään jotain, mitä haluaa.


Huomenna lähden Milkan kanssa TAYSiin ja pääsemme nenämahaletkusta eroon. Tiistaina Milkalle on tarkoitus tehdä Peg-napin asennus mahaan. Milka nukutetaan, masuun tehdään reikä ja vatsalaukku vedetään siihen lähelle ja nappi laitetaan paikalleen. Jatkossa ruoka annetaan sitten Pegin kautta. Se on lapselle mukavampi systeemi.

posted from Bloggeroid

maanantai 7. elokuuta 2017

Omaan huoneeseen

Viime viikko ja viime päivät ovat olleet melkoisen hektistä aikaa. Nooa oli sairaalassa muutaman päivän ja minä olin hänen kanssaan siellä päivisin. Isä joutui järjestämään työasioita uuteen uskoon, että pystyi olemaan sillä aikaa Milkan kanssa kotona. Saimme luvan käyttää Nooan yöhoitajaa Milkan hoitoon Nooan ollessa sairaalassa, joten saimme nukkua kahtena yönä. Tosin minä nukuin vain toisena yönä. Stressi on tällä hetkellä aika kova Nooan kotihoitoringin asioiden takia.

Ja nyt Milkallakin alkaa oma hoitorinki. Koska Milkan yöhoito käy koko ajan enemmän voimille mm. lisääntyneen oksentelun takia, niin olen pommittanut vammaispalvelua sähköpostilla ja puhelimella. Pyysin Milkalle yöhoitoapua joka yölle 9h per yö. Se ei ihan mennyt läpi, mutta saimme 7h *4 yötä viikossa. On siitäkin varmasti jo huomattavasti apua. Tänä iltana sitten Nooan hoitaja (+1 perehtyjä) tulee klo 23. Milkan hoitaja tulee klo 00. Hän antaa Milkalle kaikki yöruuat eli hän letkuttaa ruokaa yhteensä 3h ja vahtii Milkan unia väliin jäävät 2h+2h. Milkan hoitaja lähtee 7ltä ja Nooan hoitaja(t) 8lta. Huomaatte ehkä, miksi 9h olisi parempi, mutta mennään tällä. Meillä on mahdollisuus nukkua yli 6h ja vuorottelun avulla hiukan enemmänkin. Sillä jaksaa ehkä pyörittää lasten hoidon ja hoitajien rumbaa.

Tänään isi kokosi Nooan vanhan pinnasängyn, jossa on korotettu pääty. Se mahtui työhuoneeseen, josta tuli nyt sitten puoliksi Milkan huone ja puoliksi isin työhuone. Siellä meidän vauva nyt nukkuu isoveljen vanhassa sängyssä. Aika söpöä. Onneksi hänelle ei varmaan ole paljonkaan väliä sillä, että kuka ruokaa ruiskuttaa yöllä.

Vaikka Nooalla on paljon hoitoa ja Milkallakin jo jonkin verran, niin me saamme laittaa kummankin lapsen itse illalla nukkumaan. Se on mukavaa.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Sairaalaan pyrkimässä

Milka on kasvanut tosi hyvin - viime viikkoon asti.

Kasvun myötä ruokaa pitäisi antaa enemmän ja Taysin ravitsemusterapeutti lähettikin toissaviikolla uuden, kolmevaiheisen ohjelman ruokamäärän lisäämiseksi. Tarkoitus oli edetä hitaasti Milkan tahdissa ja käyttää jokaiseen vaiheeseen jonkun aikaa, tarvittaessa jopa viikon verran. No, me käytimme ensimmäiseen vaiheeseen viikon ja nyt käytämme siihen toisenkin viikon. Viime viikolla Milka oksensi päivittäin noin 4 kertaa, mikä oli selvästi enemmän kuin aikaisempi 1-2 kertaa. Tällä viikolla oksuja tuntuu tulevan sitäkin enemmän ja Milka on oksentanut myös yöllä. Tänään totesin, että vaaka näytti vain 10g enemmän kuin viikko sitten. Ei sentään paino ollut pudonnut, ainakaan vielä.

Soitin tänään oman kaupungin keskussairaalaan lastenpolille ja kerroin tilanteesta. Hoitaja jutteli sitten lääkärille ja me saimme kaksi vaihtoehtoa: jos huoli on kova, niin mennä tänään päivystykseen. Tai sitten huomenna verikokeisiin. Valitsin jälkimmäisen ja pyysin, että voitaisiin nähdä huomenna myös lääkäriä. Lääkäri on kuulemma kiireinen etenkin näin loma-aikana, mutta saattaahan tuo ehkä järjestyä.

Tarvitsisimme lääkärikäynnin tässä lähiaikoina senkin takia, että olen tekemässä vammaistukihakemusta, johon olisi hyvä saada dokumentti tämänhetkisestä tilanteesta. Muutenkin olisi hyvä, että keskussairaalassa oltaisiin tietoisia Milkan tilanteesta ja joskus jopa mahdollisesti tehtäisiin asioille jotain. Vaikka ei niille välttämättä kovin paljoa voi tehdäkään. Siinäkin tapauksessa on hyvä käydä muistuttamassa lääkäreitä lapsen olemassaolosta ja ongelmista. Siitä voi olla hyötyä mm. jollakin toisella kerralla, kun tarvitaan akuutisti apua. Milkalla oli keskussairaalassa käynti kesäkuussa, mutta seuraava suunniteltu käynti olisi vasta elokuussa Taysissa ja sekin saattaa siirtyä syyskuulle, sillä odottelemme kutsua osastolle Taysiin ja mahdollisuuksien mukaan nuo käynnit yhdistetään. Tarkoitus olisi, että tilannetta seurataan molemmissa sairaaloissa. Taysissa on ko. sairauden ja vastaavien sairauksien erikoisasiantuntemusta. Omassa kotisairaalassa tehdään kaikkea muuta tarvittavaa seurantaa. Kunhan seurannat nyt saadaan kunnolla käyntiin. Emme me tietenkään itsekään halua siellä turhan päiten rampata, mutta tarpeellinen määrä käyntejä olisi hyvä.

Huomenna siis sairaalaan tarkistamaan verikokeet ja tiedottamaan sairaalan väkeä tilanteesta. Ei tässä ihan akuuttia huolta taida olla, sillä pissavaippoja on tullut hyvin. Kumminkin oksenteluun on tarpeen reagoida, koska se on vaikuttanut painon nousuun. Jos tilanne jatkuu näin, niin paino voi pudotakin. Silloin todennäköisesti sairaalakin herää asiaan, mikäli ei painonnousun pysähtyminen vielä riitä. Voi olla, että meillä on hankalia aikoja tiedossa.

Myös kolme ja puoli vuotta sitten yritimme epätoivoisesti hakea apua vastaavan ikäiselle vauvalle. Siitäkin kertoo Nooan tarinan osa 1. Onneksi huoli ja epätietoisuus ei ole läheskään samaa luokkaa tällä kertaa. Jännä kyllä, että tilanne vaikeutuu myös tällä vauvalla juuri saman ikäisenä.

lauantai 15. heinäkuuta 2017

Saunomista

Keväällä kävi mielessä sellainen kysymys, että pääsenköhän tänä kesänä ollenkaan rantasaunaan ja uimaan. Välillä mahdollisuudet siihen tuntuivat rajoitetuilta silloinkin, kun olin vielä yhden erityislapsen äiti. Joka kesä se on kuitenkin jollain tapaa onnistunut, yleensä useammankin kerran, vaikka keväällä olisi ollut epäileväinen.

No, nyt minulla on kaksi erityislasta ja olen päässyt jo kolme kertaa saunomaan ja uimaan tällä viikolla. Olo on oikein tyytyväinen ja rentoutunutkin. Lisäksi tukka haisee mukavasti savulle, sillä tänään tuli saunottua sekä normaalissa että -savusaunassa. Tänä kesänä ei voi enää ainakaan valittaa.

Mikä näistä saunoista sitten oli se kesän kohokohta? Jaa-a. Luulenpa että tiedän.