maanantai 8. tammikuuta 2018

Toimintaa!

Edelliseen postaukseen jatkona ajattelin kertoa hiukan lisää lasten toiminnoista. Tässä ensin Milkan puuhailuista.

Milka on kovasti harjoitellut vatsallaan oloa sen jälkeen, kun hän pääsi joulun alla pungertamaan vatsalleen asti. Kääntyminen sujuukin jo ihan hyvin, kun taas mahallaan oleminen on ehkä se suurin haaste. Se tuntuu olevan aika raskasta Milkalle, päätellen ähinästä, puhinasta ja jopa vaikerruksesta. HIBCH-puutos on energiantuotannon häiriö, joten järkeenkäyvästi energiaa ja voimia ei ole yhtä paljon kuin terveillä lapsilla. Milka tarvitseekin useimmiten apua, että pääsisi takaisin selälleen tai kyljelleen hiukan 
huilaamaan. Mieli on kuitenkin takaisin mahalleen, eikä tyttö malttaisi lepäillä. Onneksi keinot on monet äidillä ja isillä. Välillä tyttö on täytynyt vangita imetystyynyn avulla vähäksi aikaa selinmakuuasentoon, asettamalla tyynyn pään alle. Milka on kyllä kehittynytkin selvästi vatsallaan olossa ja osaa jo jonkin verran tukeutua myös käsiin siinä ollessaan.

Alkuinnostuksen jälkeen Milka on kyllä ruvennut viihtymään uudestaan välillä myös selällään. Siinä parasta huvia on kantapään paukuttaminen lattiaan niin kovasti, että heikompia jo hirvittää. Välillä imetystyyny tai muuta pehmikettä onkin tarvinut laittaa jalkojen alle, ettei kantapää olisi ihan kolhuilla. 



Milka tykkää kovasti kuvista ja kirjoista. Niitä sitten luetaankin (ja rapsutellaan) yhdessä ja erikseen.

Milkan mielestä myös erilaiset materiaalit tuntuvat olevan erityisen mielenkiintoisia ja niitä pitää tutkia kädellä rapsutellen. Oikeastaan kaikki mihin ylettyy ja erityisesti sohvan ja nojatuolin kangas, keinutuoli, lattia, äidin paita ja niin edelleen. Myös katon ja seinien katselu kiinnostaa. On meillä sentään myös käytössä tunnustelukirja, jossa myös on erilaisia pintoja.

Milka tykkää myös todella kovasti istua pystyssä asennossa ja harjoittelee istumista melko vähällä tuella. Isin tai äidin sylissä, sohvan nurkassa tai fysioterapeutin lainaamassa bumbotuolissa voi harjoitella. Odotamme kovasti apuvälinesetää, joka toisi apuvälinetuolin ja pöytälevyn kokeiluun. Sillä tuntuu jo olevan kiire, kun Milka yrittää usein nousta sitterissäkin pystyyn. Jos Milka on sylissä ilman mitään kiinnostavaa lelua tai asiaa, niin hän tuntuu aina kovasti pohtivan, olisiko jossain lähellä sitten jotain kiinnostavaa. Oli tai ei, niin kovasti tyttö haluaisi mennä tutkimaan asiaa. Molemmille käsille on käyttöä häntä pidellessä.


Milkalla on kerran viikossa fysioterapia kotona, jolloin jumpataan sitten ihan olan takaa. Kelan maksama, yksityisen puolen fysioterapeutti hoitaa terapiat. Hän antaa samalla myös ohjeita vanhemmille, miten Milkan kehitystä kannattaa tukea. Noilla harjoitteilla voikin täyttää kaikki vapaahetket, jos muuten ei olisi tarpeeksi tekemistä. Mukavaa on, että meille jo tuttu Nooan fysioterapeutti pystyi ottamaan Milkankin terapian hoitaakseen.
posted from Bloggeroid

perjantai 5. tammikuuta 2018

Leluja!

Pieni katsaus lasten leikkeihin joululahjojen kautta:

Milka sai kolme lelua, jotka näkyvät kuvassa. Norsu ja Pluto ovat äidiltä ja isiltä. Norsu on oikein monikäyttöinen. Värit ovat hyvät, norsu helisee ja jopa vinkuu. Norsun korvista löytyy tunnustelu- ja purupintoja, vaikkakin useimmiten Milka maistelee norsun ihanaa pitkää kärsää. Pluto on ihan vaan pehmolelu, mutta pitkistä raajoista ja etenkin korvista on hyvä ottaa kiinni. Pluton korva onkin yleensä Milkalla suussa. 

Fysioterapeutti tuo aina parhaat joululahjat ja niin tuonkin ihanan pallon sisällä uivan ankan. Se on mielenkiintoinen ja kehittävä pikkuiselle ja miksei isommillekin. 



Nooalle fysioterapeutin pussista löytyi soittelutarvikkeita. Kuvassa perkussiosetti. Näillä sitten napsutellen ja kilistellen ja helistellen soitellaan. Olihan siellä myös kapulat sekä jonkinlainen pilli. Fysioterapeutti varmaan kertoo, kuinka sitä kannattaa käyttää.

Itseasiassa Nooa sai vahingossa kaksi perkussiosettiä, hän kun on niin tunnettu musiikin ystävä. Onneksi ne olivat hiukan erilaiset eli oikeastaan tuo kuvassa näkyvä kastelukannu kuuluu toiseen settiin. Yritin näyttää sitä Milkalle, mutta Milka tuntui ajattelevan, että näitä kuuluu pureskella. Kaksi osaa joutui kaappiin varalle. 



Lastenosastolla vieraillut pukki toi Nooalle ihanan oravan. Se pitää monenlaista ääntä ja liikkuu ja on Nooan mielestä tosi hauska. 

Nooa sai myös kaksi pehmolelua, ihanan kissan ja ison tiikerin. Kissasta Nooa on tykännyt kovasti ja taisi kokea myös saamisen iloa, kun se tuli paketista. Tiikeri on ihan hyvä kokonsa takia, sen saa apuvälinetelineissä paremmin aseteltua Nooan ulottuville. Nooan vanha, pienempi tiikeri on pesty aika monta kertaa koneessa. Kissan päälle meni oksennusta heti tapaninpäivänä, mutta se ei kummallista kyllä kovin paljoa pahastunut pesusta.

Nooa tarvitsee jonkun apua oikeastaan kaikkeen leikkimiseen, paitsi pehmolelujen halimiseen, ja siihenkin hän tarvitsee välillä apua.



Molemmat lapset saivat myös vaatetta lahjaksi. Ihan hyvä, sillä leluja oli tuossa jo ihan tarpeeksi.

posted from Bloggeroid

sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä maaliskuussa tapahtuikaan?

Vuosi lähestyy loppuaan, joten täytyy varmaan yrittää jotain juttua taas raapustaa blogiin.

Sen voin ainakin sanoa, että vuosi on mennyt yllättävänkin hyvin siihen nähden, miltä tuntui maaliskuussa saadun huonon uutisen jälkeen. Silloinhan saimme kuulla, että syntyvä vauva on sairas sekin. Lamaantumaan ei ehtinyt kuin ehkä yhdeksi iltapäiväksi, sillä tieto tuli vain viikkoa ennen suunniteltua synnytyksen käynnistystä. Siinä tuli kova kiire järjestellä synnytys toiseen sairaalaan ja muuta sellaista. Onneksi ystäväperhe tuli siinä kohtaa tueksi sekä toimintasuunnitelman laatimisessa että toteutuksessa. Sillä oli suuri merkitys.

Ei siinä tosiaan voinut jäädä surussa mylläämään, kun pää piti saada kuntoon synnytystä varten. Mistä löytää synnytykseen voimaa tai iloa, kun maailmaan on tulossa vaikeasti sairas lapsi? Aikaa oli hyvin, hyvin, hyvin vähän valmistautua uuteen tilanteeseen. Onneksi pohja ei tippunut alta, vaan taivaan isän iankaikkiset käsivarret kannattelivat siinäkin tilanteessa.

Synnytys meni hienosti ja siitä jäi hyvä muisto, kuten ensimmäisestäkin. Tapahtumien kulku oli oikeastaan aika jännittävä, ja siinäkin näin Jumalan kädenjäljen mukana. Kaikki sujui niin kohdalleen, jopa kellontarkasti. Se, miten ystävä ehti olla käynnistyspäivinä paikalla juuri niin kauan kuin tarvitsinkin hänen tukeaan ja seuraansa, ja se, miten tamperelainen doula tuli minua "etukäteen moikkaamaan" juuri silloin kun alkoikin tapahtua todenteolla. Tuo ennestään tuntematon doula oli kuin enkeli, niin osaava ja varma, että en olisi parempaa tukihenkilöä voinut tuohon synnytykseen saada, vaikka Iisak joutuikin olemaan kotona Nooan kanssa. Joskus nuorena olen myös pelännyt synnytystä kovasti, mutta sen pelon Jumala hoiti pikkuhiljaa pois jo vuosina ennen Nooan syntymää.

Kerrottavaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ajanpuutteen vuoksi täytyy kiirehtiä. Milka syntyi 15.3. klo 0:27.

Synnytyksen jälkeen, heti kun vauva oli saatu turvallisesti maailmaan, sattui pikku "hupsista-pupsista-tilanne" tai oikeastaan siis vaaratilanne minun kohdallani. Se ei ollut kenenkään syy, vaan erittäin harvinainen synnytykseen liittyvä komplikaatio, niin voi varmaan sanoa. Synnytyksen hoitanut kätilö sanoi jälkeenpäin, että hän on nähnyt vastaavan tilanteen kerran aikaisemmin, ja arvasi sen takia mitä oli tapahtumassa. Sen takia hän osasi toimia erittäin nopeasti ja uskon, että hän pelasti henkeni, joka oli kuulemma minuuteista kiinni, tai ainakin hän turvasi hyvän jälkivoinnin minulle. Sattumuksen takia menetin 4,5 litraa verta, eli melkeinpä kaikki, ja sitä kuulemma korvattiin samaa vauhtia takaisin. Lääkäri, joka ei ollut nähnyt vastaavaa aikaisemmin, kursi minut kokoon, ja ko. operaation jälkeen aamuyöllä hb-arvoni oli ollut 100! Minusta se oli aika uskomatonta, ja kuvaa sitä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti yliopistosairaalassa toimittiin. Mitenkähän olisi käynyt oman kotikaupungin keskussairaalassa, jossa olisin synnyttänyt, jos Milka olisi ollut terve, tai jos emme olisi saaneet hänen diagnoosiaan ajoissa, tai jos synnytys olisi alkanut itsestään ennen käynnistyspäivää.

Itselleni tuo tilanne ei ollut niin kovin hurja koettuna, kuin miltä se kuulostaa. Minut tietysti nukutettiin melkein heti, ja vaikka vähän ehdinkin kuulla, mitä tapahtuu, niin en kerinnyt tai osannut pelästyä. Nukutukseen joutuminen oli ihan tuttua juttua jo ensimmäisestä synnytyksestä. Aamulla oli toki heräämössä sitten jännä kuulla, mitä siinä tapahtuikaan. Ja Iisakille sain laittaa tippa linssissä viestiä, että onneksi en joutunut jättämään sinua yksin tänne. Näiden kahden sairaan lapsen kanssa kumpikaan meistä ei pärjäisi yksin.

Oikeastaan koko synnytys ja jälkihässäkkä jäi mielestä hyvin nopeasti, mutta en kuitenkaan halua unohtaa sitä kokonaan. Se on taas yksi asia, joka kertoo Jumalan uskollisuudesta ja huolenpidosta. Hän on kaikkien tilanteiden yläpuolella, Hän näkee kaiken, tietää kaiken jo etukäteen ja auttaa joka tilanteessa. Hänellä on niin sanotusti homma hallussa.

Ainiin, muutamaa viikkoa ennen Milkan syntymää olin rukouskokouksessa, ja eräs henkilö sanoi minulle sanoman, jonka hän koki olevan Jumalalta minulle. Hän sanoi, että "kävelet korkean jyrkänteen reunalla, mutta sinä et putoa sinne". Ajattelin, että se liittyy jollain tavalla siihen, onko vauva terve vai sairas, koska ajatus toisenkin vauvan sairaudesta on tuntunut etukäteen ihan mahdottoman syvältä kuilulta. Ja koska se oli siihen aikaan avoin kysymykseni. No, pari kuukautta synnytyksen jälkeen muistelin tuota sanomaa, ja silloin minä yhtäkkiä tajusin, mihin se liittyi. Pling - ihan kuin valot olisivat syttyneet kun tajusin. Aivan, minä en kuollut enkä siis pudonnut kuiluun. Ehkä Jumala halusi sanoa, että hän on kyllä tiennyt koko ajan mitä tapahtuu.

Tässäpä siis avattuna hiukan maaliskuun tapahtumia. Kai se kuitenkin oli se merkittävin hetki tänä vuonna, kun Milka syntyi.

Kun minä olin nukutuksessa operoitavana, niin enkeli-doula piteli vastasyntynyttä Milkaa ihoaan vasten. Myöhemmin hän kertoi moneen kertaan, kuinka liikuttavaa se oli ja että vauva oli niin kaunis. Enkeli-doula oli kaikin tavoin ihana ja muun muassa antoi minulle itse tekemänsä "voimavillasukat" lahjaksi. Ne ovat minulla nytkin jalassa.

Kevät oli vaikea ja siitä taisin jotain blogissa kertoakin. Sitten alkoi kuitenkin elämä voittaa ja lähteä pyörimään. Kesä meni oikein mukavasti, vaikka en niin paljoa siitä muistakaan, kun melko väsyneitä oltiin. Kivoja kuvia on kuitenkin muistona ja mm. facebookin mustavalkokuvahaaste oli itseasiassa lopulta jopa merkittävä leikki, koska niihin kuviin tuli ikuistettua pari kesän merkittävistä hetkistä. Syksy oli henkisesti rankempi tietyistä asioista johtuen, mutta muuten on mennyt hyvin. Tuntuu, että tässä ei kulu aikaakaan, kun Milka täyttää jo 1v. Niin vaan on lähtenyt elämä sujumaan tässäkin uudessa tilanteessa.

Kiitos kaikille blogin lukijoille kuuntelemisesta ja tuestanne. Vaikka se olisi vähäistäkin, niin ei kuitenkaan merkityksetöntä.

Kiitos Taivaan Isälle aivan ihanista, erityisistä lapsista ja tietenkin parhaasta lasten isästä ja puolisosta, joka pitää tätä perhettä omalta merkittävältä (200%?) osaltaan pystyssä.

maanantai 25. joulukuuta 2017

25. luukku: Poika on meille annettu

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
Jesaja 9:6

Nooa tuli kotiin. Hän jaksoi vähän aikaa poseeratakin ennen päivälevolle lähtöä, joten saatiin joulukuvia otettua päivänvalolla. Tästä se joulunvietto lähtee jatkumaan. Nyt otetaan rauhallisesti ja nautitaan meille hiukan harvinaiselta tuntuvaa perheaikaa. 

Hyvää Joulua, Siunattua Vapahtajan Syntymäjuhlaa!






posted from Bloggeroid

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

24. luukku: Kunnia Jumalalle!


Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
Luukas 2:13‭-‬14 FINPR

Joulu on tullut taas tilanteista huolimatta. Nooa on vielä sairaalassa, mutta pääsee toivottavasti huomenna kotiin. Meillä oli ihan hyvä jouluaatto, vaikka oltiinkin erillään. Tai ainakin minun näkökulmastani. Aamupäivällä ja päivällä olin Nooan kanssa sairaalassa ja isi oli Milkan kanssa kotona. Kun tulin kotiin, niin kuusi oli saanut koristeet. Isi oli Nooan luona iltapäivällä ja alkuillalla, ja me teimme Milkan kanssa hiukan kiireisiäkin puuhasteluja. Joulupukki ei koskaan vieraile meillä, mutta lastenosastolla hän tietysti käy, kuinkas muuten. Niinpä Nooakin sai nähdä pukin.




Isi tuli illaksi kotiin. Söimme hyvin ja vietimme loppuillan Milkan kanssa kolmisin. Milka jaksoikin availla oikein reippaasti lahjapaketteja sohvan nurkassa istuen. 








Nooan kannalta oli tietysti kurjaa, että ei saanut olla kotona. Mutta Nooalla oli tänään jo paljon parempi olo ja olihan sairaalassakin joitain hyviä hetkiä, kuten pitkien päiväunien nukkuminen äidin sylissä. Jos kaikki menee hyvin, niin ehdimme vielä huomenna viettää joulua koko perheellä ja Nooakin pääsee nauttimaan kotoisasta joulutunnelmasta.

Kyllä huomaa, että Jumalalla on hyvä tahto meitä ihmisiä kohtaan. Olemme saaneet niin paljon hyvää.


posted from Bloggeroid

torstai 21. joulukuuta 2017

21. luukku: Rauhassa

Nooalla oli illalla kuumetta 38,4. Oli väsynyt, huonovointinen ja lämmin. Kaikki ovat normaaleja ominaisuuksia, mutta ajattelin että poika on ehkä vielä lämpimämpi kuin yleensä.

Annoin Nooalle panadolia ja ressu nukahti heti. Tunnin päästä hän heräsi ja kuume oli laskenut panadolin avulla 37,7. Toivottavasti hän saa levättyä ja kuumeilu menisi ohi. Seuraamme yön yli tilannetta kotona. Jospa ei tarvitsisi lähteä sairaalaan.

Rukoillaan, että Nooa paranisi ja saisimme olla joulun yhdessä kotona.

En tiedä, mikä raamatunkohta tähän sopisi. Vaikkapa:

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua. Psalmit 4:8

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Puhelu

Puhelu kotipalvelusta tuli. Se oli ihan mukava puhelu tällä kertaa. Kotipalvelun virkailija oli soittanut ensin hoitofirman yhteyshenkilölle, joka oli puoltanut tuntien jatkamista. Mielestäni ei ole hyvä asia, että hoitofirman mielipiteellä on noin paljon painoarvoa perheemme avun saamisessa. Tuo firman yhteyshenkilö ei ole varsinaisesti juuri ollenkaan selvillä, mitä meillä kotona tapahtuu. Hän ei ole meidän kanssa juuri missään tekemisissä, mutta hoitaa kuitenkin palaverit kaupungin kanssa. Mielestäni huono yhtälö. Mutta onneksi hän oli kuitenkin tällä kertaa sitä mieltä, että kaikki on mennyt hyvin.

Olin iloisesti yllättynyt, että kotipalvelu myöntää nyt jatkopäätöksen 3kk ajalle. Se on pisin jakso, jonka olemme tähän mennessä saaneet. Virkailija olisi halunnut tavata meidät palaverin merkeissä, mutta ei mitenkään ehdi ja arveli, että ei sitä välttämättä tarvitakaan. No, ei todellakaan tarvita. Se on suuri helpotus, että enempää keskustelua ei nyt tarvitse käydä.

Kerroin myös, että minulla on ollut stressiä kotipalvelun tuntijaon toteuttamisesta. Kokonaismäärä on 12h viikossa Milkan hoitoon ja kotityöapuun. Tunneista 2h tehdään kotitöitä yhdessä hoitajan kanssa, 5h on asioiden hoitoon ja 5h rentoutumiseen. Virkailija oli nyt sitä mieltä, että jako on ohjeellinen, joten siitä ei kuulemma tarvitse ottaa paineita. Ihan hyvä, että ei. Ehkä hän ymmärtää, että se ei voi toteutua minuutilleen samalla tavalla joka viikko. Aikaisemmin sain melko erilaisen kuvan. Mutta ehkä siinä oli jonkinlaisia väärinkäsityksiä mukana.

Tämä näyttää myös jatkon kannalta hyvältä. Voisi kuvitella, että jatkossa ei tarvitse enää yhtä suurta vääntöä käydä tästä samasta aiheesta, vaan ko. tuntimäärä voi jatkua. Jossain vaiheessa varmaan maksajataho vaihtuu.

Voi kiitos Jeesus, että asia meni noin hyvin.

Nyt päästään nauttimaan joulun ajasta hyvillä mielin. Toivottavasti saamme taas viettää joulun kotona, eikä kukaan sairastele.