torstai 5. huhtikuuta 2018

Kuntoutuspäivä

Tässä seuraa hieman viiveellä kuulumisia kuntoutuspäivästä, jossa kävimme lasten kanssa lastenneurologian päiväsairaalassa. Nooalla on ollut tällainen kuntoutuspäivä puolen vuoden välein, ja nyt sitten Milkakin on mukana. Päivä oli pääsiäistä edeltävän viikon keskiviikko, ja ohjelma oli suunniteltu näin:

9:00 Toimintaterapeutti
10:00 Puheterapeutti
11:00 Sosiaalityöntekijä/lounastauko
11:45 Milkan neurologi ja fysioterapeutti
13:00 Nooan neurologi ja fysioterapeutti

Etukäteen hieman jännitin, että mitenkähän oikein saamme hoidetuksi lapset ja omat evästykset, kun ohjelmassa oli 5h palavereita putkeen. Minulla oli aika paljon asiaa sosiaalityöntekijälle, ja siihen oli varattu vähiten aikaa ja ympätty se päivän ainoan tauon yhteyteen. Mietin, että toivottavasti puheterapeutti ei jää juttelemaan liian pitkäksi aikaa, että ehdittäisiin käydä kaikki asiat läpi myös sosiaalityöntekijän kanssa. Loppujen lopuksi kaikki meni tietysti ihan hyvin.

Klo 9 istuimme toimintaterapeutin kanssa alas ja juttelimme. Me emme ole aiemmin tavanneet toimintaterapeuttia, koska Nooa on saanut aina fysioterapiaa. Itse olen mieltänyt niin, että toimintaterapia soveltuu paremmin sellaisille lapsille, joilla on jonkin verran omaa toimintakykyä. Niin voi kuulemma sanoa, mutta saimme kuulla tarkemmin siitä, mitä kaikkea toimintaterapia oikein voi sisältää. Samalla pohdittiin, voisiko Nooa tai Milka hyötyä tästä terapiamuodosta. Toimintaterapeutin kautta kuulemma voidaan järjestää tukivaatteita ja -tarvikkeita lapsille, ja sellaisia olikin suunnitelmissa jo valmiiksi. En vaan itse tiennyt, että tällaiset asiat sisältyvät toimintaterapiaan.

Meillä kotona käyvä fysioterapeutti on suositellut Milkalle painebodya, joka rauhoittaisi hieman Milkan "ylimääräistä liikettä", ja sitä kautta Milka voisi saavuttaa parempaa toimintakykyä. Tietämättä tästä toimintaterapeutti ehdotti samaa ratkaisua Milkalle melkein ensisilmäyksen perusteella. Hän myös kertoi meille enemmän näistä painevaatteista. Niissä suurimpana ongelmana yleensä on se, että ne ovat erittäin tiukkoja, joten ne on hyvin vaikea pukea. Painevaatetta pidetään aluksi vain lyhyen hetken päällä, mutta parin viikon sisällä pitäisi päästä tavoitteeseen, eli vaatetta pidetään 8-10h vuorokaudessa ja erityisesti aktiivisten hetkien aikana, joten päiväunien ajaksi se pitäisi ottaa pois. Myöhemmin neurologin kanssa sovittiin, että Milkalle ruvetaan teettämään tällaista bodya.

Nooan kohdalla on ollut jo jonkin aikaa mietinnässä kaulatuki, ja itse asiassa Nooalla on ollut sellainen lainassakin fysioterapeutilta. Kaulatuen tarkoitus on vapauttaa avustavan aikuisen käsi pitelemästä Nooan päätä pystyssä silloin kun ollaan leikkimässä esimerkiksi istuen lattialla. Kun avustaja saa molemmat kädet vapaaksi, niin hän pystyy auttamaan Nooaa paremmin käsien käytössä ja vartalon hallinnassa. Kaulatukiakin on erilaisia, ja toimintaterapeutti suunnittelee myös tämän asian. Meillä on huhtikuulla taas käynti sairaalalle, jossa otetaan lapsista mitat näitä hankintoja varten.

Ennen puheterapeutin saapumista lähdin Milkan kanssa käymään vessassa, ja kun tulimme takaisin, niin huomasin, että isä oli napannut käytävältä kiinni kuntoutusohjaajan. Meillä oli toiveena, että voisimme vaihtaa kuntoutusohjaajaa. Ennen Milkan syntymää meidän kuntoutusohjaajamme jäi eläkkeelle, ja seuraava meille nimetty henkilö ei oikein osannut auttaa meitä, tai niin me ainakin asian koimme. Kuntoutusohjaaja on jonkinlainen yhteyshenkilötyyppinen ihminen, joka voi auttaa perhettä tulemaan toimeen eri tahojen kanssa eli käytännössä hän voi auttaa meitä saamaan apua. Halusimme neurologian puolen kuntoutusohjaajan, koska neurologialla hoidetaan enemmän yhtä vaativia tapauksia kuin meidänkin lapset ovat, joten kuntoutusohjaajakin on vähän enemmän kartalla niistä ongelmista, jota mm. kaupungin kanssa voi olla. Isä ja tämä uusi kuntoutusohjaaja olivatkin ehtineet jo sopia asian melkein loppuun, kun tulin paikalle, mikä oli oikein mukavaa. Uusi kuntoutusohjaaja lupasi soittaa edelliselle kuntoutusohjaajalle, johon emme olleet melko pitkään aikaan enää pitäneet yhteyttä. Olin huojentunut ja oli hienoa, että asia hoitui noin näppärästi.

Kello 10 tapasimme sitten puheterapeutin. Hänen kanssaan keskusteltiin Nooan kommunikaatioasioista. Lapsen kohdalla on tärkeää, että häntä ei vain "hoideta" ja siirrellä paikasta toiseen, vaan että yritetään myös kertoa, mitä ollaan tekemässä seuraavaksi. Nooan tapaisen lapsen kohdalla pelkkä asian kertominen sanoin ei riitä, vaan pitää kehittää erityisiä, Nooalle sopivia kommunikaatiotapoja, jotta hän voisi ymmärtää tilanteista mahdollisimman paljon ja että hän voisi tietää etukäteen, mitä kohta tapahtuu. Usein erityislapsilla käytetty apukeino on kuvakortin näyttäminen, joka toistetaan aina kun tietty asia, vaikkapa ulos lähteminen, tapahtuu. Kuvakommunikaatiota on usein tarjottu Nooallekin, mutta puheterapeutti on sitä mieltä, että kommunikaatiossa pitää aina käyttää lapsen vahvinta aistia. Nooa ei välttämättä oikein näe tai jaksa katsoa kuvia, joten Nooan kohdalla pitäisi käyttää kuuloaistia ja sen lisäksi vaikka tuntoaistia. Nooalla onkin enemmän tai vähemmän ollut käytössä uloslähtölaulu. Eli aina kun lähdetään ulos, niin lauletaan sama tuttu laulu. Tarkoituksena on, että laulun kuullessaan Nooa jo tietää, mitä tapahtuu. Lisäksi tietysti asia myös puhutaan sanoin. Tähän voisi vielä yhdistää jonkunlaisen tuntokokemuksen, kuten vaikkapa painalluksen olkapäihin. Näitä kommunikaatiotapoja pitäisi suunnitella ja lisätä arkeen eri toimintojen yhteyteen. Siinäpä onkin tavoitetta, että tällaiset yhteiset toimintamallit rutinoituisivat arkeen, jossa moni eri hoitaja ja pari vanhempaakin hoitavat vuorotellen Nooaa. En ole varma, miten se onnistuu. Varmaan askel kerrallaan kannattaa edetä.

Toimintaterapeutin ja puheterapeutin sessioiden aikana lapset olivat pääosin sylissä ja annoimme heille samalla aamuruokaa ruiskuilla. Lopulta Nooa harmistui kovasti puheenpölinään ja kovaääniseen nauruun. Lähdin Nooan kanssa sivummalle rauhoittumaan ja vastaan tuli pari hoitajaa, jotka olisivat halunneet ottaa lapsista mittoja. Kello oli jo 11 ja vuorossa oli odotettu sosiaalityöntekijän tapaaminen. Sanoin, että minun pitää saada ensin tämä lapsi rauhoittumaan ja että voin myöhemmin kertoa TAYSissa otetut mitat. Nooa rauhoittuikin ihan hyvin pelkästään sillä, että pääsi äidin kanssa kahdestaan toisessa huoneessa käymään. Eihän sitä nyt koko aikaa jaksa pöliseviä vieraita ihmisiä.

Menin Nooan kanssa lämmittämään mukana olevaa valmisruokaa ja jätin isän ja Milkan hoitelemaan jutut puheterapeutin kanssa loppuun. Sosiaalityöntekijä liittyi seuraan pöydän ääreen, ja hetken päästä myös isi, Milka ja uusi kuntoutusohjaajamme. Söin kiireellä ja samalla käytiin pikaisesti läpi meidän perheen asioita tukitoimien rintamalla. Kuntoutusohjaaja lupasi tulla käymään meillä, jotta voitaisiin käydä asiat rauhassa läpi, ja hän lupasi myös tulla mukaan seuraavaan palaveriin. Kuntoutusohjaaja voinee auttaa meitä, kun perustellaan tukitarpeita Milkan hoitojen muodossa. Toinen tärkeä asia on Nooan lähestyvä kouluikä. Erityislapsena hän kuuluu varhennetun oppivelvollisuuden piiriin. Kuntoutusohjaaja voi auttaa selvittämään, mitä se käytännössä tarkoittaa, ja tukea tässä prosessissa ja keskusteluissa. 

Sosiaalityöntekijälle esitin meidän tänä vuonna kertyneet ja maksetut laskut sairaaloista ja poliklinikoilta. Sairaalamaksukatto 683€ oli jo mennyt täyteen. Siinä voidaan laskea yhteen vanhemman ja kahden lapsen laskut, minkä muistin viime vuodesta. Sosiaalityöntekijä myöhemmin varmisti, että katto on tosiaan täynnä, ja hän soitti myös Taysiin ja sieltä sitten pitäisi tulla meille kirje, jossa on ohjeet, miten saamme yli menneet maksut takaisin. Loppuvuonna ei pidä suostua enää maksamaan laskuja, jos sairaalat niitä lähettäisivät.

Isä muisti kysyä sosiaalityöntekijältä yhden lasten käytössä olevan lääkkeen korvattavuudesta. Apteekissa kerrottiin, että lääkefirma ei ehkä olekaan hakenut siihen kelakorvattavuutta enää heinäkuusta alkaen. Kyseessä on melkoisen kallis lääke. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa. Myöhemmin samana päivänä hän soittikin ja kertoi, että tällä hetkellä voisimme saada ko. lääkkeestä nykyistä suuremman korvauksen, kunhan kelakortteihin saadaan yksi uusi koodi. Hän lupasi kysyä siitä lääkäreiltä. Tämä uusi koodi oli ihan uusi tuttavuus kahden entisen koodin lisäksi, joten oli hyvä, että saimme sen tietoon. Lääkärit eivät yleensä ole kovin hyvin perillä näistä asioista määrätessään lääkkeitä. Kuitenkin jäi vielä auki se asia, että saako lääkkeestä ollenkaan kelakorvauksia heinäkuusta eteenpäin. Mahdollisesti joku potilas joutuu tekemään apteekin kanssa itse hakemuksen asiasta, ellei lääkefirma sitä tee. Siihenkin tarvittaisiin kasa papereita lääkäriltä. Sosiaalityöntekijä lupasi selvittää asiaa edelleen. 

Kello 11:45 siirryimme toiseen tilaan tapaamaan fysioterapeuttia ja neurologia. Aluksi oli Milkan vuoro. Olimme joutuneet muuttamaan kummankin lapsen ruokarytmiä, ettei jouduttaisi antamaan ruokaa juuri, kun fysioterapeutti tutkii lasta lattialla. Siinä on oksentelun vaara. Milka alkoi lisäksi olla jo ihan loppuun väsynyt, mutta jaksoi vähän aikaa näyttää, miten hienosti osaa olla vatsallaan. Puhuttiin Milkan apuvälinetarpeista.

Neurologilta kysyimme, voiko Milka jo saada invaluvan autoilua varten, ja vastaus oli, että tottakai. Eli neurologi tekee siitä suosituksen, jonka jälkeen voimme hakea lupaa. Se tulee helpottamaan paljon liikkumista ja etenkin sairaalakäyntejä. Monesti Nooa ei ole mukana, joten hänen lupaansa ei silloin voi käyttää. Luulisin, että luvan saamisessa ei ole ongelmaa, kun suositus saadaan. 

Neurologi ja fysioterapeutti lähtivätkin jo hetken päästä palaveriin, jolloin saimme ihan yllättävän tauon. Saimme Milkan rattaisiin nukkumaan ja Nooalta vaipan vaihdettua.

Klo 13 jatkettiin vielä Nooan asioita neurologin ja fysioterapeutin kanssa. Todettiin, että Nooan selkäranka on jo mennyt mutkalle hypotonian (velttouden) takia. Hypotonia aiheuttaa toispuoleisia asentoja apuvälineissä ja sylissä. Selästä pitäisi varmaankin ottaa kuva ja jossain vaiheessa Nooa saattaa tarvita esimerkiksi tukivaatteita tai jotain muuta vartalon tukiratkaisua, ettei selkä kehity väärin Nooan kasvaessa. Yritin tänäkin vuonna pyytää Nooalle parempaa suihkutuolia, mutta se ei oikein mennyt läpi. Ehkä se ei haittaa, sillä nykyisestä tuolista voisi olla apua Milkankin kanssa. 

Neurologin kanssa sovittiin myös lapsille tehtävistä kuntoutussuunnitelmista. Nooan kuntoutusjakso loppuu huhtikuun lopussa, joten tarvitaan uusi kuntoutussuunnitelma, ennen kuin voidaan hakea terapioihin jatkoa Kelasta. Milkan suunnitelma on voimassa syksyyn asti, mutta nyt haetaan siihen muutosta siten, että jatkossa molemmilla lapsilla olisi sama kuntoutusjakso. Nooan kohdalla on huolenaiheena, onko Nooan terapia Kelan mielestä riittävän tavoitteellista ja saavutetaanko tavoitteita. Kela ei rahoita pelkästään vointia ylläpitävää kuntoutusta, vaan ainoastaan sellaista, jolla saadaan aikaan jotain positiivista kehitystä. Mielestäni Nooa on edennyt ihan hyvin terapia-asioissa ja saavuttanut parempaa osallistumiskykyä arjen tilanteisiin. Toivottavasti Kela on samaa mieltä. 

Lopulta päästiin lähtemään kotiin ja kotona olikin sitten koko urakka tavaroiden purkamisessa. Johonkin väliin myös sosiaalityöntekijä soitti perään.

Ei se yhtään haitannut, että päivä oli tiivis. Siinä saatiin käytyä läpi paljon asioita ja saimme taas tuntea, että meitä autetaan.

Päivän mukavimpia asioita oli invaluvan suosituksen saaminen ja jatkossa luvassa oleva kuntoutusohjaajan tuki.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Kevätpalaveria odottelemaan

Hoitoavun rintamalta on hiukan uutisia.

Milkalla on ollut hoitoapua 12h viikossa kotipalvelun kautta. Tänään sain kotipalvelusta puhelun, jonka lopputuloksena tunnit jatkuvat samalla tavalla huhti- ja toukokuun. Kotipalvelu haluaa nyt pitää palaverin, joka järjestetään kevään aikana meillä. Siihen varmastikin tulee taas mukaan myös vammaispalvelu.

Olen kiitollinen Taivaan Isille huolenpidosta. Milkankin kohdalla hoitoapu tuntuu aivan välttämättömältä, mutta sen saaminen tai varsinkaan jatkuminen ei ole ollut itsestäänselvää. Onneksi saimme taas melko pitkän jatkopäätöksen ja palaveri voidaan järjestää kiireettömästi sen aikana.

Palaveriin valmistautuminen olisi tärkeää, mutta se tuntuu aika vaikealta. Kirjoittaa ylös perusteluja, miksi tarvitsemme apua.  Etukäteen ei kuitenkaan tiedä, miten keskustelu tulee sujumaan. Jälkeenpäin tulee kyllä hyviä perusteluja mieleen.

Rukoillaan, että palaveriin saataisiin mukaan yksi tai useampi henkilö, joka voisi puhua meidän puolestamme. Esimerkiksi sairaalan sosiaalityöntekijä. Vaikka osaamme perustella itsekin, niin meidän puheilla on vähemmän painoarvoa.

Rukoillaan myöskin, että palaveri voisi sujua hyvässä hengessä, ja että nykyisiin arjen sujumista auttaviin aputunteihin ei tulisi mitään vähennyksiä tai huononnuksia siitäkään huolimatta, jos niiden lisänä aloitettaisiin Milkan omaishoidon vapaapäivät.

Toivon, että voisin odotella palaveria rauhallisin mielin eikä huolehtien. En jaksa enää stressata enkä murehtia. Mutta toivon myös, että saisin aikaiseksi valmistautua palaveriin kunnolla. Siinäkin rukousaihetta.

Ensin pitäisi tietysti saada sovittua palaverin aika, joten siihen voi vielä olla aikaa. Mutta palaverin puolesta kannattaa alkaa rukoilla jo nyt, koska sitten se menee varmasti hyvin.

Onneksi siihen on varmasti tulossa mukaan ainakin yksi henkilö, joka on meidän puolellamme: Jumala. Tarkemmin sanottuna Pyhä Henki, joka varmasti puolustaa meitä, koska hänen nimensäkin on Puolustaja. Uskon, että hän tulee olemaan paikalla.

torstai 15. maaliskuuta 2018

1 vuotta!

Meillä on nyt yksivuotias tyttö!

Tässä kuvia merkkipäivän vietosta. 

Päivänsankari heräsi aamulla tavalliseen tapaan, mutta lisäksi äiti höpötti normaaliakin enemmän ja lauloikin vielä. Tukka oli 1-vuotiaalla vielä pystyssä, kun sai lahjakassin tutkittavaksi.





Merkkipäivänä kerkesi onneksi myös vähän aikaa hulinoimaan isoveljen kanssa. On muuten isoveikallakin hiukan syytä juhlaan, kun on jo 4,5-vuotias!







Ja tässä päivänsankari itse. Valmiina neuvottelemaan juhlien yksityiskohdista? Äiti ei aina vaan ymmärrä ihan täysin, mitä se nännännää tarkoittaa, vaikka sen kuinka selkeillä äänenpainoilla selittää. 


Tällä yksivuotiaalla on maanantain mittausten mukaan pituutta reilut 78cm ja painoa noin 10,9kg.

Merkkipäivän viettoon kuului ulkoilu äidin, isoveikan ja hoitajan kanssa. Ulkona oli kaunis ja aurinkoinen, mutta aika kylmä keli ja pakkanen nipisti poskia. Ulkoilun jälkeen äiti tuli pötköttelemään viereen ja oli ihan hauskat jutut.




posted from Bloggeroid

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Perhematka Taysiin

Tänään kävimme koko perheen yhteisellä retkellä TAYSissa. Molemmilla lapsilla oli verikokeet, ajat lastenendokrinologille sekä ravitsemusterapeutille.

Illalla tietysti jo aloitin lasten tarvikkeiden pakkaamisen ja aamulla jatkoin pakkaamista sillä aikaa, kun isi teki Nooan ruuat valmiiksi. Vaihtovaatetta, vaippoja, harsoja, ruiskuja ja sensellaisia voi pakata jo illalla, mutta esimerkiksi lääkkeet, ruuat ja ruokapumput täytyy katsoa mukaan juuri ennen lähtöä.

Matkaan päästiin kuitenkin aikataulussa 9:30. Molemmat lapset hermostuivat lähdön takia ja huusivat autossa, kun lähdettiin liikkeelle. Nooa rauhoittui oikein mukavasti normaaliin tapaan laulelemalla ja lohduttelemalla. Milka itkeskeli vähän pitempään, mutta rauhoittui aina välillä ja lopulta katseli jo ihan tyytyväisenä lelua. Molemmilla lapsilla on ruoka kello 9 ja sen tiputtamista jatkoimme autossa. Tällä kertaa oli molemmille pumput mukana, mikä tuntui ihan hyvältä idealta, koska alkupuoliskolla matkaa minulla oli kädet täynnä tekemistä molempien viihdyttämisessä. Ajattelin, että en ehkä olisi saanut kaikkia ruokia letkutettua käsin ruiskulla. Pumppujen käytössä on vaan se haittapuoli, että letkustot pitää sitten huuhdella ruuan jälkeen, mutta se sujui ihan hyvin, kun mukana oli huuhteluvedet valmiina omissa tuttipulloissaan ja tyhjä limsapullo sotkuvesille.

Ruokien jälkeen loppumatka sujui hieman rauhallisemmin ja ehdimme Nooan kanssa räpsytellä joitain kuviakin takapenkin tunnelmasta.








Perille päästyä menimme suoraan lasten laboratoriojonoon, kun yleensä on ollut tapana käydä ennen lääkärin vastaanottoa labrassa. Sisään päästyä meille ei kuitenkaan ollut labrapyyntöjä valmiina, mikä harmitti jonkin verran. Aikataulu on TAYS-päivinä yleensä varsin tiukka, ja labrat olisi ollut kätevin ottaa tuohon väliin. Arvasimme, että niiltä ei tulla kuitenkaan kokonaan välttymään. Kömmähdyksen takia ehdimme sitten poikkeuksellisesti käydä kahvilla, tosin sekään ei niin kamalasti lohduttanut, kun olin juuri autossa tankannut eväitä. Milkalla oli taas kello 12 ruoka, jota aloitin jo labrajonossa antamaan ja kahvipöydässä sitten jatkettiin. 

Seuraavaksi suuntasimme lastenendokrinologian polille, jossa otettiin pituudet molemmista lapsista ja päästiin lääkäriä tapaamaan. Tuo lastenendokrinologi on kovin positiivinen, ystävällinen ja mukava ja lisäksi huippuluokan asiantuntija alallaan, joten hänen tapaamisensa on aina mukavaa. Hän on kaikista monista lääkäreistä se lääkäri, joka on oikeasti perehtynyt HIBCH-puutokseen - sen jälkeen, kun Nooa sai diagnoosinsa. Taustalla on tietenkin hänen huippu tietämyksensä mitokondriotautien ryhmästä ylipäätään. Keskustelimme ensin Milkan asioista ja laitoin samalla Milkan ruuan loppuun. Isi alkoi antaa Nooalle ruokaa klo 13 aikoihin. Juteltiin Nooan asioista.

Sen jälkeen lähdimme kiireen vilkkaa Milkan kanssa taas labraan, kun isi ja Nooa jäivät hoitamaan asioita sihteerin kanssa. Tällä kertaa saatiin pyynnötkin labraan. Kuten tavallista, niin pyyntöjä eri kokeista oli vaikka kuinka paljon, ja niinpä hoitajalla oli valmiina jotain 8-9 putkiloa, joihin olisi pitänyt saada Milkan käsivarsista verta, mutta eipä se sitten onnistunut. Pari putkilollista saatiin, mutta luonnollisesti Milka huusi kuin syötävä ja rimpuili, ja piikki meni pois paikoiltaan. Sen jälkeen koitettiin pistää vielä kaksi kertaa uudestaan, mutta ei tullut tuloksia. Käsivarret ovat pulleat ja suonet ovat pieniä ja piilossa. Lopuksi otettiin vielä sormenpäästä näyte, joka sentään onnistui. Koko kärsimys ja huuto kesti (onneksi vain) puoli tuntia. Milka huusi niin kovasti, että saatiin yksi oksennuskin aikaan. Tuollaista se on, eikä sille mitään voi, mutta se jäi harmittamaan, ettei kaikkea edes saatu otettua ja suurin osa kärsimyksestä oli ihan turhaa yritystä. Nyt meidän pitää mennä täällä Jyväskylässä uuteen yritykseen pikimmiten.

Nooa kävi labrassa isin kanssa ja hänen näytteensä saatiin sentään otettua. Labrassa tulee helposti kakat vaippaan, joten vaipanvaihtojen myötä sitten lähdettiin ravitsemusterapeutille. Aikataulu oli niin kireä, että menimme Milkan kanssa jo edeltä, kun isi ja Nooa menivät vasta labraan. Onneksi ravitsemusterapeuttia ei tunnu yhtään häiritsevän, että aikataulu on suunniteltu niin, että tulemme aina myöhässä.

Aloitin antamaan Milkan klo 15 ruokaa ruiskulla ravitsemusterapeutin pöydän ääressä. Kävimme Milkan ruokavalioasiat läpi ja jossain vaiheessa isi ja Nooa liittyivät seuraan. Milkalla on ollut ruokasekoituksessa käytössä vauvaikäisten valmisteita, joten kysyin, että vaihdetaanko ne joihinkin muihin nyt, kun Milka on juuri kohta vuoden vanha. On hyvä olla itse hieman perillä asioista, niin ne etenevät parhaiten. Milkalla tosiaankin tulee hieman muutoksia ruokavalioon. Nooan ruoka-asioista puhuttiin seuraavaksi, ja niihin tulee varmaankin vain vähäisiä muutoksia.

Kaikki lääkärin ja ravitsemusterapeutin päätökset tulevat varsinaisesti vasta myöhemmin postitse tai sähköpostitse tiedoksi. Ensin täytyy odotella labrakokeiden tulokset, sitten lääkäri ja ravitsemusterapeutti neuvottelevat ja sen jälkeen ravitsemusterapeutti laatii uudet ruokasuunnitelmat.

Lopulta pääsimme lähtemään paluumatkalle päin. Milka nukahti autoon heti samantien, eikä kyllä ollut mikään ihmekään. Annoin autossa Milkan ruuat loppuun. Jossain vaiheessa Milka heräsi taas ja itkeskeli aika surkeana, olihan hänellä ihan kamalan rankat verikokeet takana, ja auton turvakaukalokin alkaa olla aika nafti, joten se ei tietysti ihan mukavin paikka ollut. Milka kuitenkin tuntui taas rauhoittuvan parhaiten, kun otin hattua pois ja annoin hänen olla rauhassa. Loppumatkasta Milka nukahti vielä uudestaan. 

Nooan kanssa me kuuntelimme tietysti musiikkia koko matkan ja lauloin ja juttelin myös hänelle paljon. Illalla yläselkä kyllä tuntuikin siltä, että oli tullut oltua vinksahtaneissa asennoissa Nooaa viihdytellessä. Nooallakin oli paluumatkalla jo hieman väsynyt olo, mutta hän oli koko päivän reipas, iso poika niinkuin isoveli ainakin. Loppumatkasta piti vielä aloittaa Nooan viiden ruoka, kun emme ehtineet ajoissa kotiin. Se oli kuitenkin helppo homma, kun pumppu oli mukana. Eikä Nooa tunnu välittävän, vaikka ruokaa ei ole lämmitetty.


Kotona me, kaikkien tavaroiden purkamisen ja muiden hommien välissä, vähän lepäilimme ja pötköttelimme Nooan kanssa ja otimme vähän kotiutumiskuvia. Molemmat lapset saivat tietysti myös syliaikaa pitkän reissupäivän päätteeksi.


posted from Bloggeroid

tiistai 6. maaliskuuta 2018

Iloinen lenkkikaveri


Tämä postaus oli tarkoitus tehdä jo muutama viikko sitten. Yhtenä kylmimmistä helmikuun pakkaspäivistä päätin lähteä ulkoilemaan Milkan kanssa, ja oli kiva huomata, että tyttökin oli oikein iloisella mielellä mukana. Kuvista tuli niin suloisia, että tallennetaan ne nyt blogiin muistiin.




Milka on yleensä aika rauhallinen lenkkikaveri, vaikka noin kauniita hymyjä ei normaalisti ulkona irtoa. Odottelemme vieläkin Milkalle apuvälinerattaita, joissa Milkan olisi mukavampi olla. Toivon, että sitten uskaltaisi lähteä vähän pidemmällekin kävelylle.

Oli kiva, että tänä vuonna on ollut kunnon talvi. Mukavaa silti, että kovimmat pakkaset jo helpottivat, mutta talvi vielä jatkuu. Linnut laulavat kivasti. Tänäänkin kävimme pikku kävelyllä. 

Lattialla Milkan kyynärnoja-asento on kehittynyt hurjasti ja Milka nostaa jo päätä aika korkealle. Veikeät hymyt ovat meillä ihan arkipäivää. Tämäkin kuva on helmikuulta.



Milkalla onkin ensi viikolla jo 1v-synttärit! Pitää ruveta pian ottamaan uusia kuvia 1-vuotiaasta!
posted from Bloggeroid

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Iltayön jännitysnäytelmä

Kello on 23 lauantai-iltana. Nooan yöhoitaja ei ole tullut. 23:01. No, ehkä hän on myöhässä. Vaikka ei koskaan ole, ainakaan ilmoittamatta. 23:02. Nyt on kiire ottaa yhteyttä, päivystäjän vahtivuoro loppuu 23:15, eikä sen jälkeen välttämättä saa ketään kiinni. 23:03. Laitan whats up viestin yöhoitajalle, se menee perille, mutta vastausta ei tule. 23:04. Soitan hänelle. Hän on sairaana ja ilmoittanut siitä hoitorinkiläisille. Mutta päivystäjä ei tullut.

Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. En tiedä saammeko hoitajaa yöksi. Yritän etsiä päivystäjän numeroa, että ehdin saada hänet kiinni ennen 23:15. Minulla ei ole numeroa, mutta onneksi sairaana oleva hoitaja saa yhteyden päivystäjään ja antaa minullekin numeron. Joskus 23:15 soitan päivystäjälle. Hän selittää miksi hän on unohtanut koko päivystyksen ja lopulta hän myös sanoo olevansa tulossa. Hyvä.

Tai ainakin pahin on vältetty. Joku tulee. Muuten kumpikaan meistä vanhemmista ei nukkuisi tänä yönä.

Päivystäjä tulee 23:35.

Yö on joka tapauksessa aika pitkälti pilalla. Olin juuri menossa nukkumaan, kun tajusin, että hoitaja ei ole tullut ja täytyy soitella perään. Minun pitäisi hoitaa Milkaa tänä yönä, mikä tietää aika monta herätystä. Niitten herätysten välillä olisi tärkeää nukkua, mutta tuollaisen stressitilanteen jälkeen en pysty nukkumaan moneen tuntiin.

Mietin, miten muistuttaisin ystävällisesti hoitorinkiläisiä, miten toimitaan sairastapauksissa. On sovittu, miten toimitaan, mutta se ei nyt toteutunut ihan täysin. En halua moittia ketään, vahinkojahan voi sattua. Mutta haluaisin vaan, että näitä tilanteita tulisi jatkossa mahdollisimman vähän. Pelkään kuitenkin, että hoitajat voivat kokea palautteen huonona tai epäreiluna. En halua miettiä tätä yöllä, mutta minkäs teen.

Onneksi on silti pitkä aika siitä, kun näin kävi viimeksi. Hoitaja oli sairaana, mutta päivystäjä ei ollut saanut tietoa. Silloin emme saaneet päivystäjää enää yöllä kiinni, eikä kukaan tullut yöksi. Se oli ennen Milkan syntymää. Nyt yövalvominen Nooan kanssa on vielä mahdottomampaa, koska seuraavana aamuna ei ole mahdollista päästä nukkumaan. Onneksi nyt saimme hoitajat kiinni yölläkin.

On syytä olla suuresti kiitollinen, että Nooan yöhoito on sujunut näin aukottomasti. Ensimmäisenä hoitovuotena se ei sujunut, hoitajaa ei aina tullut. Se oli meillä vaikeaa aikaa. Nyt on hoitaja aina tai melkein aina varalla, mutta viesti ei ihan aina näköjään mene perille. Tiedonkulun parantaminen on asia, jota voi aina yrittää parantaa.

Kello on 0:37. Yritän edelleen rauhoittua. Yhdeltä pitää hoitaa Milkan ruokapumppua. Saisikohan sen jälkeen unta.

Onneksi huomenna on molemmilla lapsilla iltapäivällä hoitoapua, joten tarvittaessa voi nukkua päiväunet. Tosin olisi muutakin käyttöä sille ajalle kuin nukkuminen.

Kello 1:15 ruokapumpun toimenpiteet on tehty. Yritän nukkua. Nyt nukuttaa jo aika paljon. Nooa kuuluu itkevän. 1:37. Milka alkaa itkeä, eikä meinaa rauhoittua. Tuntuu pientäkin harmittavan kovasti, kun ei saa uudestaan unta. 2:10. Milka jatkaa unia ja minäkin saan unta. 2:48 Milka itkee. Saan hänet rauhoittumaan jonkun ajan päästä. 3:50. Milka itkee taas. Sen jälkeen me nukumme kolme tuntia, kunnes Milkan yöruoka loppuu 7ltä. Minä en saa enää uudestaan unta, kun hoitoringin asiat palaavat mieleen. Milka jatkaa unia 9 asti.

Seuraavan päivän suunnitelmia on pakko muuttaa väsymyksen takia, mutta sen jälkeen päivä sujuu kuitenkin ihan hyvin.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Ei vauvaa!

Milka sai viime viikolla ensimmäisen apuvälineensä. Nyt tyttö sitten istua tönöttää keittiön pöydän ääressä. Tuntuu, että meillä ei ole enää vauvaa, vaan tällainen pieni tyttö. 




Tässä kuvassa Milkan pandatuoli on hiukan paremmin näkyvissä. Apuvälineet tulevat apuvälinekeskuksesta lainaan. Tämä tuoli on "perus-panda" eli siinä ei ole mitään ylimääräisiä parannuksia. Fysioterapeutti olisi halunnut Milkalle Panda Activen, jossa ilmeisesti olisi muotoiltu istuintyyny ja sen semmoista. Panda Activea ei kuitenkaan ollut varastossa, kun taas tällainen oli. Eiköhän tällä kuitenkin ihan hyvin päästä istumisen alkuun. Pöytälevy ja jalkatuki ovat tulossa myöhemmin. 







Kuten kuvista näkyy, niin Milka ei tarvitse päätukea eikä kyllä ihan kauheasti aina nojaa selkänojaankaan. Milka ei kuitenkaan osaa istua täysin ilman tukea ja siksi tuoli on tarpeen. Kädet myös vapautuvat tavaroiden tutkimiseen, kun vartalo saa tarpeellista tukea pystyssä pysymiseen.

Alla näkyy vertailun vuoksi Nooan X-panda-tuoli. Se on enemmän varusteltu. Päätuki ja sivutuet löytyvät ja lisäksi tuolissa on jousto-ominaisuus: jos Nooa jäykistää ja ojentaa itseään kovasti, niin selkänoja antaa hiukan periksi ja on siten hiukan mukavampi.


Viime syksynä jäi raportoimatta tärkeä virstanpylväs, kun Nooa sai ensimmäisen pyörätuolinsa. Se tuli apuvälinerattaiden tilalle. Nooasta tuli näin ollen iso poika!

Pyörätuoli on ihan uusi ja tilattiin Nooaa varten merten takaa. Rungon väri on äidin valitsema. Pyörätuoli on myös ihan uutta ja edistynyttä mallia pyörätuolimarkkinoilla, joten voi varmaan sanoa, että Nooa sai parasta laatua mitä on saatavilla. Tuoli on melko siro kooltaan ja pyörätuolien mittakaavassa myös kevyt, sillä runko on alumiiniputkea. Se on mahdollista saada melko pieneen kasaan kuljetusta varten, jos osaa. Selkänoja on erikseen valmistettu ja se muotoillaan käyttäjän tarpeiden mukaan yksilöllisesti. 

Lisävarusteena tuli mm. kahdet kappaleet istuinpäällisiä pesuja varten ja kuomu. Tavarakoria ei valitettavasti ole, mutta onneksi noita koukkuja ja vipuja näissä härpäkkeissä riittää, niin ainakin ulkovaatteet saa ripustettua muovikassissa mukaan, kunhan muistaa ottaa sen muovikassin kotoa mukaan. Alempi kuva on joulun ajalta, jolloin tuli napattua Nooasta ja pyörätuolista kuva lasten päivystyksessä odotellessa.






Niin ne lapset kasvavat ja saavat uusia apuvälineitä!

posted from Bloggeroid