maanantai 24. syyskuuta 2018

Valoa syksyyn

Tänään meillä oli se palaveri, jonka puolesta toivoin rukouksia viime blogitekstissä. Pyysin rukousta asian puolesta viikko sitten myös meidän seurakunnassamme. Tuntui, että tämä on sen verran tärkeä asia, että on hyvä pyytää koko seurakuntaperhettä rukoilemaan.

Palaveri menikin oikein hyvin ja keskustelu käytiin hyvässä hengessä. Tuntui, että meitä kuunneltiin. Mitään ei vielä sovittu eikä päätetty, kerroimme vain meidän tarpeista ja toiveista. Vammaispalvelun henkilöt kuuntelivat ja kyselivät sillä korvalla, että heidän täytyy tehdä päätös. Sairaalan sostt käytti puheenvuoron, jossa hän puhui puolestamme ja kertoi myös sairaalan puolelta terveisiä. Että Milkaa koskevassa päätöksessä tulee huomioida lapsen etu, ja se lapsen etu on hoidon järjestäminen kotona, jos vanhemmat sitä toivovat. Hän myös esitti, että vanhemmat pystyvät itse arvioimaan parhaiten, mikä tukimuoto tukee vanhempien omaa jaksamista parhaiten. Myös kotipalvelun työntekijä toi esiin kotipalvelun asiantuntemusta siitä, mikä olisi lapsen etu. Ja tietenkin se etu olisi se, että lapsi saisi olla mahdollisimman paljon vanhempien kanssa. Milkan päivätunnit ovat toteutuneet tähän asti kotipalvelun kautta, ja työntekijä kertoi, että kotipalvelu myöntää ainoastaan täysin välttämätöntä apua, jota ilman perhe ei selviäisi.

Me itse kerroimme, että olemme valmiita siihen, että Milkalla olisi 6 vrk sijaishoitoa kuukaudessa. Meille sopii myös 3 vrk, mutta kompromissiratkaisuna myös 6 vrk on ok ja itseasiassa olemme sopineet jo loppuvuoden kalenterinkin sen 6 vrk mukaan. Muilta osin tarvitsemme yöhoidon kotiin kaikille lopuille öille ja päivätunteja aiemman määrän mukaisesti.

Mitään päätöksiä ei vielä tänään tehty, mutta seuraavaksi vammaispalvelussa tehdään tämän pohjalta päätös, ja meille luvattiin, että kuulisimme siitä vielä tällä viikolla. Samaa asiaa käsittelevä oikaisuvaatimukseni on myös käsittelyssä, ehkä jopa aivan lähipäivinäkin. Tai ainakin vammaispalvelun toinen johtava sostt on tietoinen sen tilanteesta. Asiaa saa edelleenkin muistaa rukouksissa.

Meille jäi sellainen olo, että saamme varmaan ihan hyvän päätöksen tai ainakin jotain lisäapua kotiin. Toivottavasti yöhoitoa olisi tarpeeksi, ja päivätunnitkaan eivät vähenisi.

Illemmalla kerkisimme vielä Milkan kanssa ulkoilemaan ja olikin aivan ihastuttava syksykeli ulkoilla. Mukava, että palaverit ja puhelut ovat sujuneet tänä syksynä viime vuotta leppoisammin, niin on parempi mieli kummastella syksyn ihmeitäkin.


posted from Bloggeroid

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Rukousaihetta riittää

Taas yksi palaveri tulossa. Tämänkertainen palaveri on kuitenkin erityisen tärkeä, koska siihen on tulossa vammaispalvelusta sekä meidän oma sosiaalityöntekijä että johtava sosiaalityöntekijä. Joten se päätöksiä tekevä henkilö on poikkeuksellisesti paikan päällä. Kerroin aiemmin tekemästäni oikaisuvaatimuksesta, jossa vaadin, että Milkan vaikeutuneen tilanteen vaatimaa lisäyöhoitoapua järjestetään kotiin eikä sijaishoitopaikkaan. Samalla myös vaadin pitkäaikaista päätöstä Milkan päiväavustustunneista ja vaadin, että niiden pitää edelleenkin toteutua kotona. Oikaisuvaatimukseen ei vielä ole tullut vastausta.

Milkan päivätunnit ovat siis tulleet lyhyinä päätöksinä kotipalvelun kautta. Vammaispalvelun tulisi kuitenkin ottaa vastuu näistä, koska kotipalvelu on väliaikaista. Saimme vielä yhden päätöksen kotipalvelua, jolla saamme tunteja marraskuulle asti, mutta sen jälkeen kotipalvelu loppuu tai ainakin vähenee reilusti. Lisäksi meidän omavastuuhinta kotipalvelulle nousi ihan todella paljon.

Sain aikaiseksi ottaa taas yhteyttä vammaispalveluun ja kysyä, järjestyisikö se palaveri, josta oli viimeksi puhetta. Onneksi se saatiin kalenteriin ja olisi järjestymässä viikon päästä maanantaina. Puhelimessa sanoin edelleen, että Milka ei voi olla sijaishoidossa niin paljoa, kuin vammaispalvelu ehdottaa. Kerroin, että voimme tulla sen verran vastaan, että sijaishoitoa voi Milkalla olla 2*3vrk kuukaudessa, mutta lopun ajasta tuki tarvitaan kotona. Sosiaalityöntekijä ehdotti, että jos lisätään sitten myös Nooan hoitojaksoja siellä. Se käy varmasti äkkiseltään ajateltuna järkeen, mutta Nooalla on jo niin paljon välttämätöntä hoitoapua arjessa, että emme tosiaankaan aio suostua tähän. Haluamme itsekin olla rakkaan pojan kanssa. Ja tytön.

Palaveria saa mielellään muistaa rukouksissa. Nooa näyttää tässä esimerkkiä.



Rukoilemisen ei tarvitse olla surullista, sillä Taivaan Isä on luvannut vastata rukouksiin.
posted from Bloggeroid

lauantai 15. syyskuuta 2018

5-vuotias!

Synttäripäivänä tehtiin pieni lahjanostoreissu läheiseen kauppakeskukseen. Minun 5-vuotiaani on aivan uskomattoman hieno ja upea poika. Äiti on ylpeä.













Nooa on muuten aloittanut myös muskariharrastuksen tänä syksynä. Allasterapiassa hän on käynyt jo muutaman vuoden ajan polskimassa. Uimisesta hän tykkää kovasti ja viime vuoden aikana saunominenkin on alkanut kiinnostaa. Pari viikkoa sitten käytiin myös tutustumassa kouluun, kun Nooa on mahdollisesti lähdössä ensi syksynä eskariin. Iso ja reipas poika.
posted from Bloggeroid

tiistai 4. syyskuuta 2018

Kesän lopetus ja syksyn aloitus

Lapset olivat viikonlopun sijaishoidossa. Torstai-iltana veimme heidät sinne. Perjantaina olin juuri lähdössä mökille, kun hoitopaikasta soitettiin, että ovat mittailleet Nooalta kuumetta ja korkeimmillaan lämpöä on ollut 37,9. Kuumelääkkeen olivat antaneet. Nooalla on kuumerajana 38, joten periaatteessa tuossa ei ollut vielä mitään huolestumisen aihetta. Mutta kyllä sitä kuitenkin aika paljon tuli mietittyä, nouseeko Nooalla sitten illalla kuume ja pitääkö lähteä sairaalaan. Lähdin kuitenkin mökille, koska olimme sopineet, että meidän oma lastenistuimellinen auto jää isälle kaupunkiin. Mökillä katselin kellosta, että milloin kuumelääkkeen vaikutus lakkaa ja tuleeko lisää puheluita. Kun niitä ei tullut, niin uskalsin lähteä saunaan. Stressiä on muutenkin ollut aika paljon, joten tuntui, että maisemanvaihdos oli tarpeellinen. Lisäksi tuntui todella hyvältä viettää aikaa ihan yksin. Sellaiseen ei oikein ole mitään mahdollisuutta omassa arjessamme. Täysin en päässyt kuitenkaan irti stressistä ja sunnuntaina lapsia hakiessa sain kuulla näyttäväni väsyneeltä. Niinhän se pitääkin vapaan viikonlopun jälkeen? Joka tapauksessa yksinolosta, luonnosta ja ulkoilmasta nauttiminen oli mahtavaa.









posted from Bloggeroid

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Marjamussukat

Äidillä oli tänään vähän stressaava palaveeraus- ja asiainhoitopäivä. Typykkä joutui tietenkin näihin keskusteluihin mukaan kuunteluoppilaaksi. Onneksi iltapäivällä ehdittiin hiukan ulkoilemaankin ja vietettiinkin sitten oikein mukava hetkinen hämähäkkikeinussa. Oltiin sattumalta pukeuduttu kuin kaksi marjaa, joten piti ottaa taas kuvia. Ja oltaisiin varmaan muutenkin otettu. Milkan söpö hattu on lahjus lastenpolilta yhdeltä loppukesän käynniltä. Mukavaa että ollaan ehditty hiukan käyttää sitä ennen kuin sille täytyy etsiä uusi omistaja.








posted from Bloggeroid

torstai 16. elokuuta 2018

Oikaisuvaatimus

Vein postiin oikaisuvaatimuksen vammaispalvelun tekemästä Milkan yöhoitoa koskevasta päätöksestä. Se on ensimmäinen virallinen valitukseni vammaispalvelun toimista. Tähän asti nämä neljä viimeistä vuotta ollaan päästy eteenpäin selittämällä, pyytämällä, viestittämällä, soittamalla ja keskustelemalla sekä minun, puolison että sairaalan työntekijöiden toimesta. Nyt on kumminkin saatu aikaiseksi sen verran paha erimielisyys meidän ja vammaispalvelun välille, että lähdin valittamaan. Päätöksissähän on aina ilmoitettu melko lyhyt aikaikkuna, jolloin voi valittaa, joten ei siinä kovin kauaa voinut jäädä ihmettelemään. Toivottavasti tästä nyt ei alkanut mikään pitempi valitusten tie. En tosiaankaan halua jatkossa valittaa jokaisesta päätöksestä.

Päätös yöhoitoavusta kotiin oli siis kielteinen. Vammaispalvelu ehdotti sen sijaan aluksi 3-4 vrk /kk lisäjaksoja Ilonassa. Me emme kuitenkaan halunneet lisätä heti Milkan hoitoa kodin ulkopuolella erityisesti siksi, että silloin joutuisimme olemaan Milkasta erossa pitempään kuin yön, vähintään yhden vuorokauden kerrallaan. Lisäksi öiden suhteen tuo määrä ei edes riittänyt, kun laskin että tarvitsemme 8-9 yötä lisää kuukaudessa, ja sen myös sanoin puhelimessa. Myöhemmin, kun vammaispalvelun päätös tuli kirjallisena, niin siinä oli, että kotiin ei myönnetty lisää hoitotunteja, mutta sijaishoitojaksoja myönnettiin se 8-9vrk/kk lisää eli yhteensä niitä olisi 10-11vrk kuukaudessa! Se ei tosiaankaan käy päinsä. Pikainen laskutoimitus osoitti, että Milka viettäisi silloin 1/3 ajastaan poissa kotoa. Se ei tosiaankaan ole tarpeen, mikäli yöhoito vaan saataisiin kotiin joka yölle ja lisäksi Milkalla jo yli vuoden olleet päiväavustustunnit (12h viikossa) jatkuisivat edelleenkin.

Koska vammaispalvelun kanta oli niin tiukka, niin eihän tuossa auttanut muu kuin alkaa valitusta suunnittelemaan. Siitä olin huojentunut, että olimme lopultakin tuen määrästä samoilla linjoilla, eli vammaispalvelu suostui myöntämään jotakin apua joka yölle. Kuitenkin vammaispalvelun mielestä Milka voisi asua kodin ulkopuolella kolmasosan ajasta ja meidän mielestä taas tuki tarvitaan ensisijaisesti kotiin, ja päivätunteja riittää se yhteensä 12h viikossa, jotka tarvitsemme lyhyempinä pätkinä esimerkiksi 4h kerrallaan. Tässä on kysymys etenkin lapsen edusta ja siitä, että potilaan ja läheisten toiveita pitää kuunnella päätöksiä tehtäessä. Milkalla on oikeus asua ensisijaisesti kotona ja meillä kaikilla perheenjäsenillä on oikeus asua ensisijaisesti yhdessä. Siinä on kysymys myös yhdenvertaisuudesta. Kun muilla lapsilla on mahdollisuus asua kotona ja jopa isoveljellä on mahdollisuus asua kotona yöhoidon ja päiväaikaisen avun turvin, niin miksi sitten Milkalla ei olisi tuota mahdollisuutta? Joskus tietenkin sijaishoitojaksoja voi olla noin paljon tai enemmänkin näin pienellä lapsella ja se voi olla paras järjestely, mutta silloin sen pitäisi olla perheen toivoma ja tarvitsema asia. Milkan kohdalla ei meidän mielestämme nyt toteutunut Milkan tai läheisten toiveista ja tarpeista lähtevä päätöksenteko.

Meille aiheutui taaskin tästä aika vaikea tilanne, koska vaikka lisäapua myönnettiin, niin emme pystyneet ainakaan heti ajatella, että ottaisimme sitä käyttöön. Milka oli siinä vaiheessa ollut vasta yhden 1 vrk, yhden 2 vrk ja yhden 3 vrk jakson Ilonassa. Meillä oli kuitenkin niin välttämätön tarve saada lisää yöapua, että pakosta sitä joutui prosessoimaan asiaa, pitäisikö ja voisiko kuitenkin joitakin lisävuorokausia käyttää. Olen pohtinut pääni puhki, mikä edes olisi oikein. En halunnut enkä voinut ajatella pelkästään omaa jaksamista (mikä ei sekään välttämättä paranisi, jos meillä olisi Ilona-reissu joka viikolla), vaan halusin tietää, mikä olisi parasta ja oikein Milkaa ajatellen, ja tietysti meitä kaikkia muitakin. Onneksi moni ystävä ja myös pari sairaalan työntekijää on kuunnellut näitä mietteitä, ja kaikki ne lyhyet tai pitemmät keskustelutilanteet ovat myös auttaneet tässä prosessissa.

Aika pian siinä sitten ajatus kääntyi niin, että pari-kolme lisävuorokautta kuukaudessa voisi olla ihan paikallaan. Meille ei jäänyt oikein muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa niitä käyttöön. Asia vauhdittui, kun Ilona tarjosi Nooalle uudestaan 2 vrk hoitoa sen takia, kun ensimmäinen jakso keskeytyi. Ilona oli laskuttanut siitä vain yhden vuorokauden, joten 2 vrk oli sovittava kalenteriin uudestaan, ja ne sovittiin sitten pari viikkoa sitten tälle viikonlopulle. Samalla Milka käyttää sitten pari lisävuorokautta.

Kun soittelin sairaalan sostt:lle ja keskustelimme valituksen tekemisestä, niin hän sanoi, että jos voimme myöntyä päätökseen joiltain osin, niin valituksella on paremmat mahdollisuudet mennä läpi nopeammin. Niinpä sitten jotenkin vain päädyin siihen, että ilonajaksoja voisi olla yhteensä 6 vrk kuukaudessa, eli 3 lisävuorokautta. Se kyllä vähän raastaa sisintä, mutta jonkinlainen laskelma oli pakko tehdä. Ja on siinä kuitenkin jotain perää, että osan tukitoimista olisi mahdollisesti hyvä olla kodin ulkopuolella, varsinkin nyt kun olemme löytäneet ihanan hoitopaikan. Puolisolta tietenkin kyselin mielipiteitä pähkäilyprosessin aikana ja hän myötäili sujuvasti. Valituksessa myönnyin siihen, että sijaishoitoa olisi 6 vrk /kk, mutta vaadin, että loput yövuorot järjestetään kotiin sen mittaisena, kuin olemme ehdottaneet, eli 8,75h/yö. Lisäksi vaadin, että päiväajan avustustunnit jatkuvat kotona ja niistä saadaan pitkäaikainen päätös. Vaadin, että noita päivätunteja on ilonaviikolla 4h ja muilla viikoilla 12h, eli saman käytännön mukaan kuin tähän asti. Käytännössä niitä olisi keskimäärin 8,5h viikossa.

Sairaalan 2 sosiaalityöntekijää luki tekemäni valituksen luonnoksen, mutta he eivät nähneet hyväksi tehdä siihen mitään muutoksia. Erikseen sain kuitenkin joitakin asiaan sopivia lainauksia lakipykälistä, ja niitä upotin sitten vielä tekstiin.

Valituksen tekeminen oli oikeastaan ihan hauskaa, kun pääsin sen aloittamisen kynnyksestä yli, ja kun olin ensimmäistä kertaa valittamassa vammaispalvelun päätöksestä, ja kun olen ihan varma siitä, että minä olen oikeassa ja valitus on ihan hyvin perusteltu. Niin myös sairaalan setä sanoi. Se ei kuitenkaan ole hauskaa, että perusturvalautakunnassa kuulemma hyvin harvoin mikään valitus menee läpi. Jos valitus ei mene läpi, niin seuraava mahdollisuus on valittaa hallinto-oikeuteen. Se käsittely vaan sitten kestää todella kauan. Tukitoimien kohdalla tilanne voi olla täysin muuttunut, kun päätös joskus tulee. Ainakaan meillä ei silloin varmaan olisi enää 1-vuotiasta tyttöä. Mutta yksi asia kerrallaan. Nyt on valitus lähtenyt perusturvalautakuntaan. Ainakin sieltä tulee vastaus pikemmin. Näin sitä on lähdetty riitelyn tielle. Eipä tosiaan tuntunut oikein meille jäävän muutakaan vaihtoehtoa. Minä en jaksa enää aiempaan tapaan tämän tästä vaatia ja perustella yöhoidon tarvetta, jos sitä saa sitten kerrallaan vain 0-5h lisää. Ne viimeiset puuttuvat yöt tai tunnit on aivan varmasti kaikista vaikein saada sillä tavoin, että seurataan taas tilannetta ja sitten yritetään perustella, miksi ei pärjätä ilman niitä viimeisiä x tuntia viikossa.

Yritän silti samalla myös saada vielä keskustelua aikaan. Etenkin sen takia, että tämä oikeuskäsittelyjen tie on niin pitkä. Ja sen takia, että olen ainakin yrittänyt kaiken mahdollisen yhteisymmärrykseen pääsemiseksi. Kun vammaispalvelun täti soitti tästä päätöksestä heinäkuussa, niin jouduimme sitten jonkinlaiseen väittelyyn asiasta. Päätös on peräisin johtavalta sosiaalityöntekijältä, jonka kanssa en ole jutellut. Oma sostt koetti siinä puhelimessa perustella vammaispalvelun kantaa. Olin kovasti sitä vastaan, joten hän ehdotti, että voisi yrittää järjestää johtavan sostt:n meille juttelemaan mahdollisimman pian. Niin sovittiinkin, mutta sen jälkeen ei ole yhteydenottoa kuulunut. En ole vielä jaksanut kysellä sen perään, mutta täytyy se varmaan tehdä. Lähetän viestin ja kysyn, onnistuisiko se palaveri.
posted from Bloggeroid