perjantai 24. huhtikuuta 2020

Erityistä eristyselämää

Meillä on viime aikoina käynyt hoitajia vain maski päässä. Kotihoitoringin hoitajat saivat ensimmäisenä kyseisen määräyksen, eli maski pitää olla koko vuoron ajan paikoillaan ja se laitetaan jo ulkona ennen ovesta sisään tulemista. Havaintoja minulla ei ole, mutta varmaan syöminen on myös sallittua edelleen. Päiväkodin hoitajat saivat sitten saman ohjeen vain hiukan myöhemmin. Ei varmaan ole niin mukavaa käyttää maskia tällaisessa työssä lasten kanssa touhutessa, mutta ehkä siitä on apua. Olen kiitollinen. Lapsia maskit eivät ole erikoisemmin häirinneet, vaikka ne peittävätkin suuren osan hoitajan ilmeistä. Kuulo on kuitenkin tärkein aistikanava. Onneksi vanhempien kanssa voi kommunikoida normaaliin tapaan.






Nooan ja Milkan elämä ei ole muuten kovin paljoa muuttunut, vaan arki pyörii aika lailla samaan tapaan kuin aiemminkin. 





Aamulla herätään, tehdään aamutoimet ja istutaan hetki äidin tai isin sylissä ennen päiväkotiin lähtöä. Viikonloppuna ei tarvitse lähteä ja se on ihan mukavaa, vaikka päiväkodissa onkin paljon kivoja juttuja. 





Terapiat ovat tauolla, mutta fysioterapeutti on järjestänyt joitakin etäterapioita. Päiväkodin hoitaja tekee silloin harjoitteita lapsen kanssa sen mukaan, mitä terapeutti neuvoo videoyhteyden kautta. Normaalisti terapeutti on tehnyt harjoitteet lasten kanssa ja hoitajat ovat olleet katsomassa ja oppimassa. Nyt kun hoitajat joutuvatkin etäterapiassa oikeasti tekemään koko terapian lapsen kanssa, niin se onkin paljon opettavaisempaa. Varsinkin Nooan kohdalla käsittely ei ole mitenkään helppoa ja olisi tärkeää, että terapeutin opetukset menisivät oikeasti perille Nooaa hoitaville aikuisille. Pelkkä katsominen ei ehkä ole paras tapa oppia.

Milkalle on tulossa myös päiväkotiin seisomateline kotona olevan lisäksi, että seisominen onnistuisi paremmin myös hoitopäivinä. Päiväkodissa lasten ryhmässä ei saa nyt käydä ketään vierailijoita, mutta telineen toimittava henkilö oli saanut tuota varten erityisluvan, kunhan hän käyttää maskia ja hanskoja. Teline pitää säätää oikein Milkan mittojen mukaan, ennen kuin sitä voi käyttää. On tosi hyvä, jos Milka pystyy jatkossa seisomaan päiväkodissakin. Nooalla on siellä jo teline ja useimpina päivinä Nooa seisookin päiväkodissa kaksi kertaa, joten illalla ei sitten tarvitse enää. Milkalla varmaan onnistuisi yksi seisominen päiväkodilla ja toinen kerta olisi sitten illalla kotona niinä iltoina, kun jaksaa (eli useimpina!)

Kotona on muuten uusi jumppamatto, joka on Milkan mielestä aika kiva.



maanantai 13. huhtikuuta 2020

Huolien hoitoa

Meidän HIBCH-perheessä on saatu nyt muutaman viikon ajan olla täysin terveenä ja edellistä tautijaksoa ei enää huvita muistella. Olin siitä vasta etätöissä toipumassa, kun Suomessa tuli voimaan ensimmäiset rajoitustoimenpiteet koronaviruksen takia. Silloin varmaan monet ihmiset kokivat henkilökohtaisten huolten nostavan päätään, enemmän tai vähemmän. Niin minäkin. Ehkä puolikuntoinen olo lisäsi huolestunutta mieltä, mutta olisin varmaan huolestunut joka tapauksessa.

Ajattelin nyt yrittää valottaa, millaisia huolenaiheita pandemiatilanne voi aiheuttaa erityisperheen kohdalla.

Suoraan syvään päähän

Kenties suurin pelkoni viimeisen kuuden vuoden aikana on liittynyt siihen, miten riippuvaisia olemme ulkopuolisesta avusta. Lasten yöhoito on välttämätöntä, että selviydymme päivästä toiseen. Nooan kohdalla päivittäinen yöhoito alkoi todella aikaisin jo ensimmäisen vuoden aikana, sillä eräs lääkärikin onneksi huomasi, että Nooa oli todella itkuinen öisin. Aluksi Nooa oli yöt sairaalassa ja sitten, kun kaupunki järjesti yöhoidon kotiin, niin Nooa pystyi muuttamaan kokonaan kotiin.

Alkuvaiheessa oli kuitenkin usein ongelmia saada yövuoroihin sijaisia silloin, kun yöhoitajat sairastelivat. Silloin tuli jonkun kerran niin vaikea tilanne, että tunsin jopa oman perusturvallisuuden tunteeni järkkyvän. Tuli eräs viikonloppu ja kolme peräkkäistä yötä, johon ei ollut ketään hoitajaa tulossa. Se olisi ollut meille aivan mahdoton tilanne, sillä hoidimme itse yhdessä isän kanssa Nooaa kaikki päivät kello 7-23 välisen ajan ja sekin kävi todella voimille. Nooan vointi oli silloin todella vaikeaa ja hän on muutenkin erittäin vaativahoitoinen tapaus. Lopulta kaupunki pystyi löytämään noihin kolmeen yöhön nuoren tytön avustajan sijaiseksi, ja hän ehti olla myös perehtymässä ensiksi yhden yön tutun yöavustajan kanssa. Tyttö oli kuitenkin niin epävarma, ettei hän kunnolla osannut ottaa Nooaa edes syliin, sillä Nooan käsittely oli erityisen haastavaa ja olisi vaatinut kokemusta. Hän tuli tekemään yksin ensimmäisen niistä kolmesta yöstä, mutta joutui toteamaan ettei osaa eikä uskalla hoitaa Nooaa enempää ja hän joutui lähtemään kesken yötä pois eikä uskaltanut tulla enää hoitamaan kahta muuta yötä. Minulla oli todella hätä käsissä, sillä me emme mitenkään selviäisi seuraavista kahdesta yöstä ja päivästä omin voimin. Se ei tietenkään ollut tuon sijaisen syytä, vaan kaupunki ei ollut alunperinkään välittänyt järjestää asioita kunnolla. Onneksi kuin sattumalta tapasin seurakunnassa ystäväni, jolle aloin heti itkemään tilannetta. Onneksi tällä ystävällä oli hoitokokemusta ja hän sanoi, että hän pystyy ja ehtii tulla hoitamaan Nooaa tulevan yön. Muuten emme olisi selvinneetkään mitenkään. Tuolloin selvisimme ystävän sekä Jumalan avulla, koska uskon Jumalan olleen siinä taustalla mukana asioiden järjestymisessä. Tuosta ja muista tilanteista jäi itselleni kuitenkin pelko sydämeen.

Tässä pari muistelukuvaa noilta ajoilta Nooasta vanhassa kodissamme. Nooa on näissä kuvissa reilun vuoden ikäinen:





Myöhemmin perheemme yöhoitojärjestelyitä saatiin parannettua juuri noiden ongelmien vauhdittamana. Se olisi kokonaan uusi lukunsa kertoa ja se luku kertoisi erityisestä Jumalan huolenpidosta.

Suurin pelkoni on siis ollut se, että tulisi taas viikonloppu tai viikko, kun emme saa mistään apua, emme selviä omin voimin emmekä silti saa mistään apua. Se on epämukava tunne eikä ole todellakaan kivaa olla niin riippuvainen muista, vaan sitä haluaisi pärjätä omalla porukalla niin kuin kaikki muutkin. 

Pandemiatilanne voisi aiheuttaa tuollaisen pelottavan tilanteen niin monella tavalla.

Toinen tai molemmat vanhemmat voisivat sairastua ja näissä tilanteissa tarvittaisiin paljon normaalia enemmän apua lasten hoitoon. Meidän kumpikin lapsi tarvitsee aikuista joka hetki kellon ympäri ja meidän kaksi lasta tarvitsevat siis kahta aikuista kellon ympäri. Voisi tulla tilanne, että vanhempi on niin sairas, ettei pysty hoitamaan lasta. Tämä on ollut pelkona myös ihan tavallisen noroviruksen kanssa. Jos lapset ovat sairaana niin heidän hoitaminen on vielä normaalia raskaampaa ja silloin välillä tarvitaan kahtakin aikuista yhden lapsen kohdalla. Vatsatautitilanteistakaan me emme varmaan olisi selvinneet ilman Jumalan apua ja varjelusta niin, että aikuiset eivät ole olleet yhtä aikaa pahasti sairaana. Lapset ovat olleet sairaalassa sairaana ollessaan ja jos on sattunut hyvin, niin vanhemmat ovat ehtineet sairastaa pahimman kohdan yli silloin kun ainakin toinen lapsi on sairaalassa. Silti aina olen huolissaan, miten selviämme näistä tilanteista. Koronavirus voisi sairastuttaa vanhemman paljon pitkäkestoisemmin kuin vatsataudit ja lisäksi koronavirus kuulostaa olevan melko arvaamaton, joten siihen pitäisi myös varautua eri tavalla.

Sama huoli on toki varmaan olemassa kaikissa perheissä, joissa on pieniä lapsia. Vaikeasti sairaiden lasten kohdalla lisäongelmaa aiheuttaa kuitenkin se, kun lapsen hoitaminen vaatisi opettelua ja perehtymistä etukäteen tai sitten todella vahvaa hoitokokemusta ja pikaperehdytystä. Lisäksi meillä on kaksi noita lapsia. Ei voi(si) vaan luottaa siihen, että kyllä joku jostain saadaan tarvittaessa apuun, vaan pitäisi olla joku suunnitelma!

Viime kuussa lähetin sähköpostia vammaispalvelujen sosiaalityöntekijälle ja kyselin, jos tehtäisiin joku hätävarasuunnitelma. Vastaavasta olen yrittänyt kysellä aiemminkin. En saanut mitään vastausta. Enkä itsekään osaa sanoa, millainen suunnitelma pitäisi tehdä.

Toinen huoli on se, että kotihoitoringin hoitajat alkaisivat sairastella ja hoitajat yksinkertaisesti loppuisivat. Tällaisia ongelmia on tosiaan ollut jo aiemminkin ja tilanne voisi mennä todella mahdottomaksi, jos pandemiatilanne aiheuttaisi hoitajapulaa joka puolella. Olen tietoinen, että meidän hoitofirmalla ei ole paljoa hoitajia. Hoitofirma yrittää kyllä jollain tavalla hiukan varautua. Viime kädessä kaupungin tehtävä olisi järjestää sijaisia, mutta vaikka meille saataisiinkin joku ihminen akuutissa tilanteessa, niin hän ei osaisi välttämättä hoitaa meidän lapsia. Hankalinta, mutta toisaalta todennäköistä olisi, että vanhemmat ja osa hoitajista olisivat yhtä aikaa sairaana.

Selviytymiseen liittyvien huolien lisäksi myös tuntuu välillä aika vaikealta se, jos meidän kotimme muuttuisi tarttuvan taudin pesäkkeeksi. Tarvitsemme välttämättä ainakin yövuoroihin hoitajia ja jos itse sairastuisimme kunnolla, niin lapset tarvitsisivat hoitajia kellon ympäri. Jos hoitajia löytyisikin niin he kaikki olisivat tartuntavaarassa, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta.

Mutta mitenkäs nyt sujuu

Yllä mainituista syistä tartuntoja olisi nyt todella tärkeää välttää. Jatkuvasta hoitoavun tarpeesta johtuen täydellinen eristäytyminen ja suojautuminen on kuitenkin mahdotonta. Itse teen etätöitä ja puoliso tekee myös pääosin kotoa töitä. Vältämme ei-välttämättömiä kontakteja. Kotona käy kuitenkin hoitajia melkein yhtä paljon kuin aiemminkin. Vähän ehkä yritämme suunnitella vuoroja eri tavalla. Lapset käyvät edelleen päiväkodissa omassa pikku ryhmässään, koska hoito ei onnistu kotona. Onneksi päiväkotiryhmä on nyt hyvin eristetty ja infektioita on jo aiemminkin pyritty välttämään. Hoitajia meidän elämässä kuitenkin pyörii useita. Myös Ilona-jaksoja olemme toistaiseksi jatkaneet etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaan, koska niitä olisi hankala lopettaakaan. Välillä pohdin, olemmeko nyt tehneet tarpeeksi tautien välttämiseksi.

Päiväkodissa on lapsilla sujunut tosi kivasti. Päiväkodin aloitukseen liittyvät asiat eivät meitä vanhempiakaan enää tänä vuonna ole kuormittaneet liian paljon, vaan kaikki sujuu nyt hyvin. Tuntuu kivalta, että lapsille on järjestynyt näin hyvä hoitopaikka:











Mielenrauhaa

Voisin jatkaa vielä ja luetella lisääkin huolenaiheita. Kerroin näistä huolista nyt vähän niin kuin jälkeenpäin. Itselläni on parempi olo, mutta nämä kysymykset ovat silti olemassa.

Kuten aluksi kerroin, niin aluksi minulla oli aika huolestunut olo. Uskon ja luotan kyllä Jumalan huolenpitoon, mutta jotkut asiat nostavat silti ajoittain huolia pintaan. Kolmisen viikkoa sitten seurakuntamme siirsi myös rukousillat etämuotoon. Kerroin huolestani etärukoushetkessä ja meidän puolesta rukoiltiin. Varmasti meidän puolesta muutenkin rukoillaan edelleen paljon, mistä olen tosi kiitollinen. Tilaisuuden jälkeen ajattelin, että nyt minulla on ainakin tämän illan parempi olo. Mutta viikon päästä sain todeta, että olo on ollut parempi ja rauhallisempi koko viikon. Ja sen jälkeenkin.

Olen ehkä myös jollain tapaa mietteissäni ja omissa keskusteluissani Jumalan kanssa asemoitunut uudestaan tähän tilanteeseen mikä nyt on, tai sitten olen harrastanut tätä mietintää tilanteen varjolla. Vaikka on kurjaa, että meillä Suomessakin on hieman vaikeampi aika meneillään, niin toisaalta se antaa hienosti tilaisuuden tai motivaation miettiä vähän omaa elämää tai omaa suhtautumistaan. Itse olen halunnut miettiä nimenomaan minun ja Jumalan välisiä asioita. En ehkä ollenkaan pohjia myöten, mutta kaikki on plussaa. Ja lisäksi olen rukoillut vähän enemmän ylipäätään sekä muiden ihmisten puolesta. Se tuntuu hyvälle ja sitä haluaisin harrastaa paljon enemmänkin. Joten jos tilanne siihen motivoi, niin siinä on jotain hyvääkin. Yhteyden pitäminen Jumalan kanssa on parhaita asioita elämässä. Silti se jotenkin helposti jää sikseen. 

Kehityskeskusteluja

Minusta on näyttänyt selvältä, että ilman Jumalan apua meillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä liittyen juuri yllä kuvailemiini huolenaiheisiin. 

Vaikka ajattelen suhteellisen positiivisesti tästä yhteiskunnasta, niin omista ja muiden kokemuksista johtuen en kyllä luota siihen, että yhteiskunta pystyisi huolehtimaan meistä välttämättä kaikissa tilanteissa. Ja ilman ulkopuolista apua meidän perhe ei vain selviä.

Tuntuu aika mahdolliselta, että koronavirus voisi iskeä meille ja meidän kotihoitorinkiin, koska meillä käy paljon hoitajia. Meille muuten tuli jo hoitofirmastakin ilmoitus, että hoitajat eivät tule meille ollenkaan, jos meillä on koronavirusta. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että suojavarusteita hankitaan ja tulevat sittenkin. Asiaan ei ole tullut varmaa selkoa, mutta ilmeisestikin suunnitelma on jälkimmäisellä tavalla, mikä on oikein hyvä. Mutta tästä voinee ymmärtää, että meidän luottamus välttämättömänkään avun saamiseen ei aina ole valtavan suuri. Meille voidaan vaan ilmoittaa, että ei nyt onnistu, pahoittelut. 

Olen siis kertonut Jumalalle, että en luota ihmisten tai yhteiskunnan apuun, vaan aion turvautua vain Häneen. Olen varmaan itsekin halunnut kovasti varmistaa, että meillä on jatkossakin riittävästi hoitoapua ja varmistaa, että pärjäämme myös pitkällä tähtäimellä. Se onkin ihan oikein ja tietysti myös osa tehtävänkuvaani lasten edunvalvojana, mutta toisaalta nyt jouduin taas huomaamaan, että aivan kaikesta en voikaan huolehtia. En voi varmistaa etukäteen, että selviämme, jos koronavirus tai muu infektio iskee meihin tai hoitajiin. Muitakin tilanteita voi tulla, mitä en ole osannut kuvitellakaan. Tai kaikki voikin mennä aivan eri tavalla, paremmin tai huonommin, ja haasteet voivatkin olla ihan erilaisia kuin mitä on tullut pelättyä. Monesti pelko voi myös olla pahempi, kuin jos se pelätty asia tapahtuu.

Kerroin Jumalalle, että olkoon näin, mennään sitten taas päivä kerrallaan. Minä en tiedä, mitä on tulossa enkä varmasti selviä yksin. Sinä tiedät jo jokaisen tulossa olevan tilanteen, eivätkä ne aiheuta Sinulle ongelmia. Luotan siihen, että Sinä olet kanssani koko ajan.

Muistin myös, että jos minulle tulee hätä käteen, voin milloin tahansa huutaa apua Jumalalta. Muistin, että olen huutanut aiemminkin ja Jumala on silloin aina auttanut.

Tietenkin teen asioiden eteen myös itse sen, mitä voin. Itse asiassa rukoillessani mieleeni palasi eräs vanha idea, jonka voisin toteuttaa: Jos vanhemmille sattuu jotain, vaikka autokolari tai nyt sitten joutuukin sairastumisen takia sairaalaan, niin lasten tiedot ja hoito-ohjeet ja yhteyshenkilöt ja kaikki pitäisi olla kootusti jossain. Meillä on kyllä paljon ohjeita siellä täällä, mutta eivät vieraat ihmiset niitä löydä. Nyt sekin paperikasa on kuitenkin vain tulostamista vaille valmis ja aion liimata paperit ulko-oveen niin, että ambulanssisedät ja -tädit tai muut tupaan tulevat ihmiset sitten varmasti löytävät ne. Kirjoitin sinne tärkeimmät asiat kissankokoisilla kirjaimilla siltä varalta, että ihmisellä on niin kiire, ettei ehdi lukea.




Kävin läpi myös mielessäni, että tiukan paikan tullen hoidan sitten lapsia (ja yritän hankkia heille hyvää hoitoa) niin kauan kuin jaloillani pysyn ja jos en enää pysy, voin soittaa kaikkia eri numeroita läpi ja ympäri niin kauan kuin tarvitsee. Jos ei puhelin pysy enää kädessä, niin sitten loppu jää Jumalalle ja toisille ihmisille. Joskin en usko tilanteen menevän noin epätoivoiseksi. Kuvittelisin, että Jumala auttaa jo aiemmin.

Jeesus sanoi:
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö."
Johannes 14:27 FINRK

Voin todistaa (oman kokemukseni verran), että Jeesus puhui totta. Vaikka pelkoa ja huolta esiintyy toisinaan, niin Jeesus on auttanut niissä - paljon. Hän antaa niin ihmeellisen rauhan, että sitä ei voi käsittää.

Siitä olen saanut nauttia viime aikoina, vaikka nyt avasinkin noita huolenaiheita. Nehän ovat silti olemassa edelleenkin, joten rukous ei ole ollenkaan pahitteeksi.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Pienimmäinen sairastaa

Nyt on pikku Milkan vuoro sairastaa rotavirustautia. Onneksi Milka on saanut hyvää hoitoa sairaalassa silläkin aikaa, kun itse olin niin huonossa hapessa, että en päässyt katsomaan. Ainakin tänään mennessäni Milkan sairaalahuoneeseen näytti tytöllä olevan mahdollisimman hyvät olosuhteet tilanteeseen nähden. Pylly on huonossa kunnossa ripulin takia, joten typyläinen sai olla ilman vaippaa koko päivän ja alusia ja peitteitä heitettiin pyykkiin niin usein, kuin tarvetta ilmeni. Hoitajat olivat myös muistaneet, että harso on aivan välttämätön ja rakas.






Viime käyntini jälkeen vanhempien taukohuone oli poistettu käytöstä. Hoitaja kävi kuitenkin lämmittämässä valmisruokani. Kun lähdin kotiin päin, niin Milkankin oveen oli ilmaantunut uusi kyltti:






sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Toipilas

Nooalla on jo parempi olo, ja pääsee varmaankin huomenna lähtemään kotiin sairaalasta. Ripuloinnista aiheutui kuivumaa ja lisäksi natriumarvo oli sen jälkeen aika paljon koholla, mutta ne asiat on nyt korjattu sairaalahoidolla. Vointia seurataan vielä yön yli sairaalassa, mutta enää ei tarvitse ottaa edes verikokeita. Niitä onkin jo ihan tarpeeksi pistelty.




Sairaalareissusta tulee viikon mittainen, jos ei lasketa yhtä kotona käväistyä yötä. Saa nähdä, tuleeko sairaalamaksujen katto jo täyteen.




Näillä näkymin Milka ei ole tullut kipeäksi ja olen siitä kovin huojentunut. Viime vuonna, kun sairastimme noroa, niin Milka säilyi pitkään terveenä, mutta lopulta hän kuitenkin sai sen ja sairasti vielä todella pitkään. Toivottavasti nyt ei kävisi vastaavalla tavalla.

Nooalla oli aika raju tauti, vaikka rokote kuulemma lieventää sitä. Uskon kyllä, että tämä tauti voisi olla vielä paljon rajumpikin ilman rokotetta. Nooa oksenteli paljon tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina oli ripulivaihe. Kuumetta myös liittyi asiaan. Tänään Nooa on jo jaksanut naureskella ja jutellakin, vaikka on tietysti voipunut vielä. On tämä poika kyllä varsin sitkeä sissi. Sylistä löytyi hyvä nukkumapaikka.



Toipilas

Nooalla on jo parempi olo, ja pääsee varmaankin huomenna lähtemään kotiin sairaalasta. Ripuloinnista aiheutui kuivumaa ja lisäksi natriumarvo oli aika paljon koholla, mutta ne asiat on nyt korjattu sairaalahoidolla. Vointia seurataan vielä yön yli sairaalassa, mutta enää ei tarvitse ottaa edes verikokeita. Niitä onkin jo ihan tarpeeksi pistelty.




Sairaalareissusta tulee viikon mittainen, jos ei lasketa yhtä kotona käväistyä yötä. Saa nähdä, tuleeko sairaalamaksujen katto jo täyteen.




Näillä näkymin Milka ei ole tullut kipeäksi ja olen siitä kovin huojentunut. Viime vuonna, kun sairastimme noroa, niin Milka säilyi pitkään terveenä, mutta lopulta hän kuitenkin sai sen ja sairasti vielä todella pitkään. Toivottavasti nyt ei kävisi vastaavalla tavalla.

Nooalla oli aika raju tauti, vaikka rokote kuulemma lieventää sitä. Uskon kyllä, että tämä tauti voisi olla vielä paljon rajumpikin ilman rokotetta. Nooa oksenteli paljon tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina oli ripulivaihe. Kuumetta myös liittyi asiaan. Tänään Nooa on jo jaksanut naureskella ja jutellakin, vaikka on tietysti voipunut vielä. On tämä poika kyllä varsin sitkeä sissi. Sylistä löytyi hyvä nukkumapaikka.



perjantai 6. maaliskuuta 2020

Takaisin sairaalaan

Nooa pääsi eilen sairaalasta kotiin, koska vointi oli lääkärin mielestä jo niin hyvä. Iltapäivällä ennen kotiin lähtöä kerkisi tulla vielä kakkanäytteen tulokset ja sen mukaan Nooalla on rotavirus. Kakkanäyte otettiin tiistai-aamuna ja aiemmin sen tulos on tullut tunnissa, mutta nykyään näytteet tutkitaan keskittämisen takia Pirkanmaalla ja vastauksessa kesti kaksi päivää.

Juttelin vielä lääkärin kanssa ja tulos ei muuttanut mitään, koska oireiden mukaan hoidetaan. Lääkäri taisi kuitenkin olla liian optimistinen, sillä kotona ei mennyt hyvin. Illalla ja yöllä tuli paljon ripulointeja ja yöllä panadol ja burana eivät yhdessäkään meinanneet riittää ja kuumettakin nousi kovasti näistä huolimatta. 

Aamulla lähdimme taas päivystykseen (vaikka olin kuvitellut että tässä tilanteessa pääsisi osastolle suoraan palaamaan). Verikokeissa oli kuivumiseen sopivat löydökset ja sitä nyt korjataan nesteytystuella. Nooalla on kyllä todella kurja olo ollut.





Toivottavasti pöpö menisi pian ohi ja muut perheenjäsenet sekä hoitoringin hoitajat säästyisivät sairastumisilta. Hoitoringissä ei ole juurikaan ylimääräisiä hoitajia ja tarvitsemme välttämättä apua ainakin öiden ajaksi. Toivottavasti Milka voisi säästyä näin rankalta taudilta.

tiistai 3. maaliskuuta 2020

Ohjelman muutos

Tänään meillä piti olla kuntoutuspäivä lastenneurologian poliklinikalla, mutta Nooa tulikin kipeäksi. Juuri kun olimme lähdössä ja pakanneet kaiken valmiiksi, niin huomasimme että Nooalla taitaakin olla kuume nousemassa. Koko kuntoutuspäivä siirtyi hamaan tulevaisuuteen myös Milkan osalta.




Täytyy toivoa, että saisimme uuden ajan mahdollisimman pian, mutta se menee ainakin huhtikuulle asti. Kuntoutushakemusten kanssa tulee taas kiire ja terapiat saattavat olla kesäkuussa taas katkolla, jos päätökset eivät tule ajoissa, mutta eihän tälle nyt mitään voinut.

Myös Milkalla oli kovin levoton yö ja hänen kannaltaan oli kyllä varmasti mukava jäädä tänään kotiin lepäämään. Haimme lapset vasta eilen Ilonasta.

Nooalla nousikin aamupäivällä jo melko korkea kuume, johon liittyen oli myös inhottavaa säpsähtelyä ja myös oksennuksia tuli tavanomaista enemmän. Isi ja Nooa lähtivät sitten päivystykseen ja me tytöt jäimme kotipäivää viettämään. Itselläni on oikeastaan etätyöpäivä, mutta suurin osa työtunneista täytyy tehdä muina päivinä kuin tänään. Liukuva työaika mahdollistaa sen.

Nooa ja isi pääsivät melko nopeasti päivystyksen läpi ja Nooa sai iv-nesteytyksen alkuun, vaikka osasto on kuulemma aivan täynnä. Päivystyksessä otettiin taas rutiinikäytännön mukaan rsv- ja influenssanäytteet ja ne olivat molemmat negatiivisia. Toivotaan, että poju paranee pian ja tietysti myös toivotaan, ettei Milka tulisi yhtä kipeäksi. Nooa kerkesi olla tasan 2kk terveenä ja Milka ei myöskään sinä aikana ole sairastellut. Olen edelleen kiitollinen siitä asiasta.