perjantai 19. kesäkuuta 2020

Mökkireissu

Teimme lasten kanssa koko perheen pikaisen juhannusreissun mökille. Se olikin lasten ensimmäinen mökkireissu tuolle mökille.

Tuli aika tiivistahtinen päivä. On siinä aika paljon puuhaa koko ajan. Ennen lähtöä piti pakkaus- ja muiden touhujen lisäksi tehdä kotona Nooan vuorokauden ruuat valmiiksi. Matkat kestivät tunnin verran suuntaansa, ja perillä mökillä kerkisimme olla viisi tuntia. Oli se kuitenkin sen arvoista. Lapsetkin taisivat tykätä.

Perille päästyä ohjelmassa oli grillaamista ja touhuamista lasten lääkkeiden ja ruokien antamisen kanssa. Myös vaatetta piti lisätä päälle, sillä ei ollutkaan niin kamalan lämmin. Ja hakea piti puuttuvia tarvikkeita kasseista sekä ruokatarvikkeita mökistä. Ja tietysti syödä. Useita näistä piti tehdä suurinpiirtein yhtä aikaa. Viihtyvyyden takaamiseksi olimme tuoneet mukana myös omat musiikit ja parit hyttyskarkottimet. Piha oli yllättävän muhkurainen pyörätuolilla ajelua ja suorassa istumista sopivan varjoisassa paikassa ajatellen.









Syöminkien päätteeksi siirryimme sitten mökin suojiin. Pukemisesta huolimatta mietin, alkoiko typykkääni jo palella. Lapsilla oli päivälevon aika, joten sinne vaan mökkiin pötköttelemään.







Syliin tietysti myös pääsi ja lääkkeitä ja ruokia taas annettiin. Mökillä tuntui olevan ihan hauskaa. Vähän vaan voisi kehittää vielä mökin apuvälinevalikoimaa. 

Isi ja äiti ehtivät käydä vielä saunassakin vuoronperään. Lapset eivät päässeet rantaan ollenkaan, sillä matkalla sinne on ihan liikaa portaita. Onneksi lapset käyvät päiväkodista lammen rannalla tämän tästä, ja siellä on varpaitakin uitettu. 

Saunan päälle tuli kyllä tehtyä todella kiireinen pakkaus ja lähtö kotiinpäin, sillä halusimme päästä autoon siihen mennessä kun Nooan seuraava ruoka piti aloittaa. Kotona oli vielä purkamishommien lisäksi ohjelmassa Milkan ruokien laitto, mutta kerkisi siinä vähän aikaa vielä sylittelemäänkin ennen iltatoimia. 

Juhannuspäivän otamme sitten hieman rauhallisemmin kotona ja varmaan siinä ehtii vähän käväistä omalla terassillakin. 

torstai 28. toukokuuta 2020

Läpi meni

Nooa sai tänään todistuksen esikoulusta, ja todistus ruusun kera ojennettiin päiväkodin pihassa. Pääsin todistamaan tilannetta. Aurinko vähän häikäisi kuvauksissa.






Nooalla on ohjelmassa syksyllä vielä toinen esiopetusvuosi. Pidennetyssä oppivelvollisuudessa se on mahdollista. Nooalla ei ole mikään kiire isojen ja äänekkäiden ihmisten maailmaan.

Ruusun ja todistuksen lisäksi saimme kotiin ihanat kuvakirjat lasten päiväkotipuuhista. 




Päiväkodissa kaikki on sujunut hienosti ja hyvin koko kevään. 
Vaikka eskari loppui, niin lasten hoito jatkuu päiväkodissa kesälläkin tarpeen mukaan. Tosin kesän hoitopäivät piti suunnitella valmiiksi ja muutosten tekeminen kesken lomakauden ei välttämättä onnistuisi. Toivotaan, että kesä sujuu ilman yllätyksiä.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Kuolema ja elämä

Sain taas mahdollisuuden lähteä itsekseni mökille vähäksi aikaa vetämään henkeä. Olen niin onnellinen tällaisesta tauosta, jolloin saan olla luonnon, rauhan, mökkerön, saunan ja heräävän kesän hellittävänä. Vanhempani lainaavat minulle mökkiä ja puolison vanhemmat lainaavat autoa.




Täällä mökillä on pieni sininen Raamattu, jonka avasin. Silmäni osuivat kohtaan, jossa puhutaan kuolemasta. Tai ehkä juuri se sana kiinnitti huomioni. Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.
Se on lohdullinen ajatus mielestäni.

Kuten aiemmin kerroin, niin mielessä on välillä käynyt, että elämä voisi muuttua ihan hirveäksi, jos sairastuisimme normaalia pitemmin tai pahemmin. Nämä mietteet tulivat minulle heti mieleen tuosta tuonelassa käymisestä.

Siinä kuitenkin sanottiin, että Herra vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Se on lohduttavaa siksi, että asia on Jumalan kädessä. Samoin kuin kuolema tai elämä. Miksi se on lohduttavaa? Ehkä siksikin, että Jumala on hyvä. Asia on Jumalan kädessä, ja Jumala on hyvä.

Minun on helppo luottaa Jumalan hyvyyteen. Lapsena minulla oli hyvä isä ja Taivaan Isä taas on antanut niin paljon hyvää - niinkuin nyt tänäänkin lepopäivän, luonnonrauhan, lintujen konsertin ja auringonpaisteen. Tänään on vielä helpompi muistaa Jumalan olevan hyvä. Ja ehkäpä Jumala on antanut varmuuden asiasta.




Nooan ja Milkan elämää rajoittava sairaus saattaa olla paha, mutta Jumala voi kääntää pahankin hyväksi. Koko ajan on tuntunut, että tämän koettelemuksen mukana on suuri siunaus. Itse asiassa Nooan toinen nimi Topias (tai tarkemmin sen hepreankielinen muoto) tarkoittaa, että Jumala on hyvä.

Tuo kuolemasta ja elämästä puhuva raamatunpaikka kuuluu "Hannan ylistysvirteen" 1. Samuelin kirjan alussa. Se on kokonaan varsin hieno ja koskettava katkelma. (Tässä siitä suurin osa):

Ja Hanna rukoili ja sanoi: "Minun sydämeni riemuitsee Herrassa; minun sarveni kohoaa korkealle Herrassa. Minun suuni on avartunut vihollisiani vastaan, sillä minä iloitsen sinun avustasi.   Ei kukaan ole pyhä niinkuin Herra; paitsi sinua ei ole yhtäkään, eikä ole kalliota meidän Jumalamme vertaista.  Älkää yhä ylpeitä puhuko, älköön suustanne lähtekö julkeita sanoja; sillä Herra on kaikkitietävä Jumala, hänen edessänsä punnitaan teot.  Urhojen jouset ovat särjetyt, voipuneet vyöttäytyvät voimalla.   Kylläisinä olleet käyvät palvelukseen leipäpalkoilla, nälkää nähneet eivät enää nälkää näe. Hedelmätön synnyttää seitsemän lasta, lapsirikas kuihtuu.   Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös jälleen.   Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää.   Hän tomusta nostaa halvan, hän loasta korottaa köyhän, pannaksensa heidät ruhtinasten rinnalle ja antaaksensa heidän periä kunniasijat. Sillä maan tukipylväät ovat Herran, hän on asettanut niiden päälle maanpiirin.
1. Samuelin kirja 2:1‭-‬8 FB38

Meillä ihmisillä on monenlaisia kohtaloita tässä maailmassa. Esimerkiksi Hanna kärsi lapsettomuudesta ja hän oli siitä kovin, kovin surullinen. Pappikin luuli Hannan olevan juovuksissa, kun tämä itki suruaan Jumalalle temppelissä. Lopulta Hanna sai kuitenkin pojan vastauksena rukouksiinsa, ja sen jälkeen tuleekin tekstissä tämä Hannan ylistysvirsi. Hanna uskoo, että Jumala on kaiken yläpuolella ja ohjaa asioita. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää. Hän tomusta nostaa halvan... 

Minäkin uskon, että Jumala on kaiken yläpuolella ja että Häneltä voi saada avun tavallisen ihmisen elämään. Jumalalle voi puhua (sitä sanotaan rukoilemiseksi), eikä tavalla ole niin väliä, koska Jumala kuulee ja näkee kaiken. 

On lohdullista, että elämä on suuremmissa käsissä. Luotettavissa käsissä. Oman elämän voi luovuttaa niihin käsiin. Silloin ei tarvitse pelätä elämää eikä kuolemaa.

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Erityistä eristyselämää

Meillä on viime aikoina käynyt hoitajia vain maski päässä. Kotihoitoringin hoitajat saivat ensimmäisenä kyseisen määräyksen, eli maski pitää olla koko vuoron ajan paikoillaan ja se laitetaan jo ulkona ennen ovesta sisään tulemista. Havaintoja minulla ei ole, mutta varmaan syöminen on myös sallittua edelleen. Päiväkodin hoitajat saivat sitten saman ohjeen vain hiukan myöhemmin. Ei varmaan ole niin mukavaa käyttää maskia tällaisessa työssä lasten kanssa touhutessa, mutta ehkä siitä on apua. Olen kiitollinen. Lapsia maskit eivät ole erikoisemmin häirinneet, vaikka ne peittävätkin suuren osan hoitajan ilmeistä. Kuulo on kuitenkin tärkein aistikanava. Onneksi vanhempien kanssa voi kommunikoida normaaliin tapaan.






Nooan ja Milkan elämä ei ole muuten kovin paljoa muuttunut, vaan arki pyörii aika lailla samaan tapaan kuin aiemminkin. 





Aamulla herätään, tehdään aamutoimet ja istutaan hetki äidin tai isin sylissä ennen päiväkotiin lähtöä. Viikonloppuna ei tarvitse lähteä ja se on ihan mukavaa, vaikka päiväkodissa onkin paljon kivoja juttuja. 





Terapiat ovat tauolla, mutta fysioterapeutti on järjestänyt joitakin etäterapioita. Päiväkodin hoitaja tekee silloin harjoitteita lapsen kanssa sen mukaan, mitä terapeutti neuvoo videoyhteyden kautta. Normaalisti terapeutti on tehnyt harjoitteet lasten kanssa ja hoitajat ovat olleet katsomassa ja oppimassa. Nyt kun hoitajat joutuvatkin etäterapiassa oikeasti tekemään koko terapian lapsen kanssa, niin se onkin paljon opettavaisempaa. Varsinkin Nooan kohdalla käsittely ei ole mitenkään helppoa ja olisi tärkeää, että terapeutin opetukset menisivät oikeasti perille Nooaa hoitaville aikuisille. Pelkkä katsominen ei ehkä ole paras tapa oppia.

Milkalle on tulossa myös päiväkotiin seisomateline kotona olevan lisäksi, että seisominen onnistuisi paremmin myös hoitopäivinä. Päiväkodissa lasten ryhmässä ei saa nyt käydä ketään vierailijoita, mutta telineen toimittava henkilö oli saanut tuota varten erityisluvan, kunhan hän käyttää maskia ja hanskoja. Teline pitää säätää oikein Milkan mittojen mukaan, ennen kuin sitä voi käyttää. On tosi hyvä, jos Milka pystyy jatkossa seisomaan päiväkodissakin. Nooalla on siellä jo teline ja useimpina päivinä Nooa seisookin päiväkodissa kaksi kertaa, joten illalla ei sitten tarvitse enää. Milkalla varmaan onnistuisi yksi seisominen päiväkodilla ja toinen kerta olisi sitten illalla kotona niinä iltoina, kun jaksaa (eli useimpina!)

Kotona on muuten uusi jumppamatto, joka on Milkan mielestä aika kiva.



maanantai 13. huhtikuuta 2020

Huolien hoitoa

Meidän HIBCH-perheessä on saatu nyt muutaman viikon ajan olla täysin terveenä ja edellistä tautijaksoa ei enää huvita muistella. Olin siitä vasta etätöissä toipumassa, kun Suomessa tuli voimaan ensimmäiset rajoitustoimenpiteet koronaviruksen takia. Silloin varmaan monet ihmiset kokivat henkilökohtaisten huolten nostavan päätään, enemmän tai vähemmän. Niin minäkin. Ehkä puolikuntoinen olo lisäsi huolestunutta mieltä, mutta olisin varmaan huolestunut joka tapauksessa.

Ajattelin nyt yrittää valottaa, millaisia huolenaiheita pandemiatilanne voi aiheuttaa erityisperheen kohdalla.

Suoraan syvään päähän

Kenties suurin pelkoni viimeisen kuuden vuoden aikana on liittynyt siihen, miten riippuvaisia olemme ulkopuolisesta avusta. Lasten yöhoito on välttämätöntä, että selviydymme päivästä toiseen. Nooan kohdalla päivittäinen yöhoito alkoi todella aikaisin jo ensimmäisen vuoden aikana, sillä eräs lääkärikin onneksi huomasi, että Nooa oli todella itkuinen öisin. Aluksi Nooa oli yöt sairaalassa ja sitten, kun kaupunki järjesti yöhoidon kotiin, niin Nooa pystyi muuttamaan kokonaan kotiin.

Alkuvaiheessa oli kuitenkin usein ongelmia saada yövuoroihin sijaisia silloin, kun yöhoitajat sairastelivat. Silloin tuli jonkun kerran niin vaikea tilanne, että tunsin jopa oman perusturvallisuuden tunteeni järkkyvän. Tuli eräs viikonloppu ja kolme peräkkäistä yötä, johon ei ollut ketään hoitajaa tulossa. Se olisi ollut meille aivan mahdoton tilanne, sillä hoidimme itse yhdessä isän kanssa Nooaa kaikki päivät kello 7-23 välisen ajan ja sekin kävi todella voimille. Nooan vointi oli silloin todella vaikeaa ja hän on muutenkin erittäin vaativahoitoinen tapaus. Lopulta kaupunki pystyi löytämään noihin kolmeen yöhön nuoren tytön avustajan sijaiseksi, ja hän ehti olla myös perehtymässä ensiksi yhden yön tutun yöavustajan kanssa. Tyttö oli kuitenkin niin epävarma, ettei hän kunnolla osannut ottaa Nooaa edes syliin, sillä Nooan käsittely oli erityisen haastavaa ja olisi vaatinut kokemusta. Hän tuli tekemään yksin ensimmäisen niistä kolmesta yöstä, mutta joutui toteamaan ettei osaa eikä uskalla hoitaa Nooaa enempää ja hän joutui lähtemään kesken yötä pois eikä uskaltanut tulla enää hoitamaan kahta muuta yötä. Minulla oli todella hätä käsissä, sillä me emme mitenkään selviäisi seuraavista kahdesta yöstä ja päivästä omin voimin. Se ei tietenkään ollut tuon sijaisen syytä, vaan kaupunki ei ollut alunperinkään välittänyt järjestää asioita kunnolla. Onneksi kuin sattumalta tapasin seurakunnassa ystäväni, jolle aloin heti itkemään tilannetta. Onneksi tällä ystävällä oli hoitokokemusta ja hän sanoi, että hän pystyy ja ehtii tulla hoitamaan Nooaa tulevan yön. Muuten emme olisi selvinneetkään mitenkään. Tuolloin selvisimme ystävän sekä Jumalan avulla, koska uskon Jumalan olleen siinä taustalla mukana asioiden järjestymisessä. Tuosta ja muista tilanteista jäi itselleni kuitenkin pelko sydämeen.

Tässä pari muistelukuvaa noilta ajoilta Nooasta vanhassa kodissamme. Nooa on näissä kuvissa reilun vuoden ikäinen:





Myöhemmin perheemme yöhoitojärjestelyitä saatiin parannettua juuri noiden ongelmien vauhdittamana. Se olisi kokonaan uusi lukunsa kertoa ja se luku kertoisi erityisestä Jumalan huolenpidosta.

Suurin pelkoni on siis ollut se, että tulisi taas viikonloppu tai viikko, kun emme saa mistään apua, emme selviä omin voimin emmekä silti saa mistään apua. Se on epämukava tunne eikä ole todellakaan kivaa olla niin riippuvainen muista, vaan sitä haluaisi pärjätä omalla porukalla niin kuin kaikki muutkin. 

Pandemiatilanne voisi aiheuttaa tuollaisen pelottavan tilanteen niin monella tavalla.

Toinen tai molemmat vanhemmat voisivat sairastua ja näissä tilanteissa tarvittaisiin paljon normaalia enemmän apua lasten hoitoon. Meidän kumpikin lapsi tarvitsee aikuista joka hetki kellon ympäri ja meidän kaksi lasta tarvitsevat siis kahta aikuista kellon ympäri. Voisi tulla tilanne, että vanhempi on niin sairas, ettei pysty hoitamaan lasta. Tämä on ollut pelkona myös ihan tavallisen noroviruksen kanssa. Jos lapset ovat sairaana niin heidän hoitaminen on vielä normaalia raskaampaa ja silloin välillä tarvitaan kahtakin aikuista yhden lapsen kohdalla. Vatsatautitilanteistakaan me emme varmaan olisi selvinneet ilman Jumalan apua ja varjelusta niin, että aikuiset eivät ole olleet yhtä aikaa pahasti sairaana. Lapset ovat olleet sairaalassa sairaana ollessaan ja jos on sattunut hyvin, niin vanhemmat ovat ehtineet sairastaa pahimman kohdan yli silloin kun ainakin toinen lapsi on sairaalassa. Silti aina olen huolissaan, miten selviämme näistä tilanteista. Koronavirus voisi sairastuttaa vanhemman paljon pitkäkestoisemmin kuin vatsataudit ja lisäksi koronavirus kuulostaa olevan melko arvaamaton, joten siihen pitäisi myös varautua eri tavalla.

Sama huoli on toki varmaan olemassa kaikissa perheissä, joissa on pieniä lapsia. Vaikeasti sairaiden lasten kohdalla lisäongelmaa aiheuttaa kuitenkin se, kun lapsen hoitaminen vaatisi opettelua ja perehtymistä etukäteen tai sitten todella vahvaa hoitokokemusta ja pikaperehdytystä. Lisäksi meillä on kaksi noita lapsia. Ei voi(si) vaan luottaa siihen, että kyllä joku jostain saadaan tarvittaessa apuun, vaan pitäisi olla joku suunnitelma!

Viime kuussa lähetin sähköpostia vammaispalvelujen sosiaalityöntekijälle ja kyselin, jos tehtäisiin joku hätävarasuunnitelma. Vastaavasta olen yrittänyt kysellä aiemminkin. En saanut mitään vastausta. Enkä itsekään osaa sanoa, millainen suunnitelma pitäisi tehdä.

Toinen huoli on se, että kotihoitoringin hoitajat alkaisivat sairastella ja hoitajat yksinkertaisesti loppuisivat. Tällaisia ongelmia on tosiaan ollut jo aiemminkin ja tilanne voisi mennä todella mahdottomaksi, jos pandemiatilanne aiheuttaisi hoitajapulaa joka puolella. Olen tietoinen, että meidän hoitofirmalla ei ole paljoa hoitajia. Hoitofirma yrittää kyllä jollain tavalla hiukan varautua. Viime kädessä kaupungin tehtävä olisi järjestää sijaisia, mutta vaikka meille saataisiinkin joku ihminen akuutissa tilanteessa, niin hän ei osaisi välttämättä hoitaa meidän lapsia. Hankalinta, mutta toisaalta todennäköistä olisi, että vanhemmat ja osa hoitajista olisivat yhtä aikaa sairaana.

Selviytymiseen liittyvien huolien lisäksi myös tuntuu välillä aika vaikealta se, jos meidän kotimme muuttuisi tarttuvan taudin pesäkkeeksi. Tarvitsemme välttämättä ainakin yövuoroihin hoitajia ja jos itse sairastuisimme kunnolla, niin lapset tarvitsisivat hoitajia kellon ympäri. Jos hoitajia löytyisikin niin he kaikki olisivat tartuntavaarassa, eikä se tunnu ollenkaan mukavalta.

Mutta mitenkäs nyt sujuu

Yllä mainituista syistä tartuntoja olisi nyt todella tärkeää välttää. Jatkuvasta hoitoavun tarpeesta johtuen täydellinen eristäytyminen ja suojautuminen on kuitenkin mahdotonta. Itse teen etätöitä ja puoliso tekee myös pääosin kotoa töitä. Vältämme ei-välttämättömiä kontakteja. Kotona käy kuitenkin hoitajia melkein yhtä paljon kuin aiemminkin. Vähän ehkä yritämme suunnitella vuoroja eri tavalla. Lapset käyvät edelleen päiväkodissa omassa pikku ryhmässään, koska hoito ei onnistu kotona. Onneksi päiväkotiryhmä on nyt hyvin eristetty ja infektioita on jo aiemminkin pyritty välttämään. Hoitajia meidän elämässä kuitenkin pyörii useita. Myös Ilona-jaksoja olemme toistaiseksi jatkaneet etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaan, koska niitä olisi hankala lopettaakaan. Välillä pohdin, olemmeko nyt tehneet tarpeeksi tautien välttämiseksi.

Päiväkodissa on lapsilla sujunut tosi kivasti. Päiväkodin aloitukseen liittyvät asiat eivät meitä vanhempiakaan enää tänä vuonna ole kuormittaneet liian paljon, vaan kaikki sujuu nyt hyvin. Tuntuu kivalta, että lapsille on järjestynyt näin hyvä hoitopaikka:











Mielenrauhaa

Voisin jatkaa vielä ja luetella lisääkin huolenaiheita. Kerroin näistä huolista nyt vähän niin kuin jälkeenpäin. Itselläni on parempi olo, mutta nämä kysymykset ovat silti olemassa.

Kuten aluksi kerroin, niin aluksi minulla oli aika huolestunut olo. Uskon ja luotan kyllä Jumalan huolenpitoon, mutta jotkut asiat nostavat silti ajoittain huolia pintaan. Kolmisen viikkoa sitten seurakuntamme siirsi myös rukousillat etämuotoon. Kerroin huolestani etärukoushetkessä ja meidän puolesta rukoiltiin. Varmasti meidän puolesta muutenkin rukoillaan edelleen paljon, mistä olen tosi kiitollinen. Tilaisuuden jälkeen ajattelin, että nyt minulla on ainakin tämän illan parempi olo. Mutta viikon päästä sain todeta, että olo on ollut parempi ja rauhallisempi koko viikon. Ja sen jälkeenkin.

Olen ehkä myös jollain tapaa mietteissäni ja omissa keskusteluissani Jumalan kanssa asemoitunut uudestaan tähän tilanteeseen mikä nyt on, tai sitten olen harrastanut tätä mietintää tilanteen varjolla. Vaikka on kurjaa, että meillä Suomessakin on hieman vaikeampi aika meneillään, niin toisaalta se antaa hienosti tilaisuuden tai motivaation miettiä vähän omaa elämää tai omaa suhtautumistaan. Itse olen halunnut miettiä nimenomaan minun ja Jumalan välisiä asioita. En ehkä ollenkaan pohjia myöten, mutta kaikki on plussaa. Ja lisäksi olen rukoillut vähän enemmän ylipäätään sekä muiden ihmisten puolesta. Se tuntuu hyvälle ja sitä haluaisin harrastaa paljon enemmänkin. Joten jos tilanne siihen motivoi, niin siinä on jotain hyvääkin. Yhteyden pitäminen Jumalan kanssa on parhaita asioita elämässä. Silti se jotenkin helposti jää sikseen. 

Kehityskeskusteluja

Minusta on näyttänyt selvältä, että ilman Jumalan apua meillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä liittyen juuri yllä kuvailemiini huolenaiheisiin. 

Vaikka ajattelen suhteellisen positiivisesti tästä yhteiskunnasta, niin omista ja muiden kokemuksista johtuen en kyllä luota siihen, että yhteiskunta pystyisi huolehtimaan meistä välttämättä kaikissa tilanteissa. Ja ilman ulkopuolista apua meidän perhe ei vain selviä.

Tuntuu aika mahdolliselta, että koronavirus voisi iskeä meille ja meidän kotihoitorinkiin, koska meillä käy paljon hoitajia. Meille muuten tuli jo hoitofirmastakin ilmoitus, että hoitajat eivät tule meille ollenkaan, jos meillä on koronavirusta. Sen jälkeen tuli ilmoitus, että suojavarusteita hankitaan ja tulevat sittenkin. Asiaan ei ole tullut varmaa selkoa, mutta ilmeisestikin suunnitelma on jälkimmäisellä tavalla, mikä on oikein hyvä. Mutta tästä voinee ymmärtää, että meidän luottamus välttämättömänkään avun saamiseen ei aina ole valtavan suuri. Meille voidaan vaan ilmoittaa, että ei nyt onnistu, pahoittelut. 

Olen siis kertonut Jumalalle, että en luota ihmisten tai yhteiskunnan apuun, vaan aion turvautua vain Häneen. Olen varmaan itsekin halunnut kovasti varmistaa, että meillä on jatkossakin riittävästi hoitoapua ja varmistaa, että pärjäämme myös pitkällä tähtäimellä. Se onkin ihan oikein ja tietysti myös osa tehtävänkuvaani lasten edunvalvojana, mutta toisaalta nyt jouduin taas huomaamaan, että aivan kaikesta en voikaan huolehtia. En voi varmistaa etukäteen, että selviämme, jos koronavirus tai muu infektio iskee meihin tai hoitajiin. Muitakin tilanteita voi tulla, mitä en ole osannut kuvitellakaan. Tai kaikki voikin mennä aivan eri tavalla, paremmin tai huonommin, ja haasteet voivatkin olla ihan erilaisia kuin mitä on tullut pelättyä. Monesti pelko voi myös olla pahempi, kuin jos se pelätty asia tapahtuu.

Kerroin Jumalalle, että olkoon näin, mennään sitten taas päivä kerrallaan. Minä en tiedä, mitä on tulossa enkä varmasti selviä yksin. Sinä tiedät jo jokaisen tulossa olevan tilanteen, eivätkä ne aiheuta Sinulle ongelmia. Luotan siihen, että Sinä olet kanssani koko ajan.

Muistin myös, että jos minulle tulee hätä käteen, voin milloin tahansa huutaa apua Jumalalta. Muistin, että olen huutanut aiemminkin ja Jumala on silloin aina auttanut.

Tietenkin teen asioiden eteen myös itse sen, mitä voin. Itse asiassa rukoillessani mieleeni palasi eräs vanha idea, jonka voisin toteuttaa: Jos vanhemmille sattuu jotain, vaikka autokolari tai nyt sitten joutuukin sairastumisen takia sairaalaan, niin lasten tiedot ja hoito-ohjeet ja yhteyshenkilöt ja kaikki pitäisi olla kootusti jossain. Meillä on kyllä paljon ohjeita siellä täällä, mutta eivät vieraat ihmiset niitä löydä. Nyt sekin paperikasa on kuitenkin vain tulostamista vaille valmis ja aion liimata paperit ulko-oveen niin, että ambulanssisedät ja -tädit tai muut tupaan tulevat ihmiset sitten varmasti löytävät ne. Kirjoitin sinne tärkeimmät asiat kissankokoisilla kirjaimilla siltä varalta, että ihmisellä on niin kiire, ettei ehdi lukea.




Kävin läpi myös mielessäni, että tiukan paikan tullen hoidan sitten lapsia (ja yritän hankkia heille hyvää hoitoa) niin kauan kuin jaloillani pysyn ja jos en enää pysy, voin soittaa kaikkia eri numeroita läpi ja ympäri niin kauan kuin tarvitsee. Jos ei puhelin pysy enää kädessä, niin sitten loppu jää Jumalalle ja toisille ihmisille. Joskin en usko tilanteen menevän noin epätoivoiseksi. Kuvittelisin, että Jumala auttaa jo aiemmin.

Jeesus sanoi:
”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko levoton älköönkä pelätkö."
Johannes 14:27 FINRK

Voin todistaa (oman kokemukseni verran), että Jeesus puhui totta. Vaikka pelkoa ja huolta esiintyy toisinaan, niin Jeesus on auttanut niissä - paljon. Hän antaa niin ihmeellisen rauhan, että sitä ei voi käsittää.

Siitä olen saanut nauttia viime aikoina, vaikka nyt avasinkin noita huolenaiheita. Nehän ovat silti olemassa edelleenkin, joten rukous ei ole ollenkaan pahitteeksi.

lauantai 14. maaliskuuta 2020

Pienimmäinen sairastaa

Nyt on pikku Milkan vuoro sairastaa rotavirustautia. Onneksi Milka on saanut hyvää hoitoa sairaalassa silläkin aikaa, kun itse olin niin huonossa hapessa, että en päässyt katsomaan. Ainakin tänään mennessäni Milkan sairaalahuoneeseen näytti tytöllä olevan mahdollisimman hyvät olosuhteet tilanteeseen nähden. Pylly on huonossa kunnossa ripulin takia, joten typyläinen sai olla ilman vaippaa koko päivän ja alusia ja peitteitä heitettiin pyykkiin niin usein, kuin tarvetta ilmeni. Hoitajat olivat myös muistaneet, että harso on aivan välttämätön ja rakas.






Viime käyntini jälkeen vanhempien taukohuone oli poistettu käytöstä. Hoitaja kävi kuitenkin lämmittämässä valmisruokani. Kun lähdin kotiin päin, niin Milkankin oveen oli ilmaantunut uusi kyltti:






sunnuntai 8. maaliskuuta 2020

Toipilas

Nooalla on jo parempi olo, ja pääsee varmaankin huomenna lähtemään kotiin sairaalasta. Ripuloinnista aiheutui kuivumaa ja lisäksi natriumarvo oli sen jälkeen aika paljon koholla, mutta ne asiat on nyt korjattu sairaalahoidolla. Vointia seurataan vielä yön yli sairaalassa, mutta enää ei tarvitse ottaa edes verikokeita. Niitä onkin jo ihan tarpeeksi pistelty.




Sairaalareissusta tulee viikon mittainen, jos ei lasketa yhtä kotona käväistyä yötä. Saa nähdä, tuleeko sairaalamaksujen katto jo täyteen.




Näillä näkymin Milka ei ole tullut kipeäksi ja olen siitä kovin huojentunut. Viime vuonna, kun sairastimme noroa, niin Milka säilyi pitkään terveenä, mutta lopulta hän kuitenkin sai sen ja sairasti vielä todella pitkään. Toivottavasti nyt ei kävisi vastaavalla tavalla.

Nooalla oli aika raju tauti, vaikka rokote kuulemma lieventää sitä. Uskon kyllä, että tämä tauti voisi olla vielä paljon rajumpikin ilman rokotetta. Nooa oksenteli paljon tiistaina ja keskiviikkona. Torstaina ja perjantaina oli ripulivaihe. Kuumetta myös liittyi asiaan. Tänään Nooa on jo jaksanut naureskella ja jutellakin, vaikka on tietysti voipunut vielä. On tämä poika kyllä varsin sitkeä sissi. Sylistä löytyi hyvä nukkumapaikka.