Eilen oli sairaslomani viimeinen päivä. Olin viisi viikkoa poissa töistä ja siitä ensimmäiset kaksi viikkoa olin "sairaslomalla" myös omaishoitoon liittyen, kun Milkalle järjestyi siinä ylimääräistä hoitoa Ilonassa - kun itse sitä kysyin. Milka oli siis ylimääräisellä Ilona-jaksolla kaksi viikkoa ja niistä jälkimmäisellä viikolla oli Nooakin mukana. Omaishoidosta ei ole kovin helppoa saada sairaslomaa, mutta nyt se järjestyi tuolla tavalla.
Tämä siksi, että oman jaksamisen rajat tulivat lopultakin vastaan. Pysäkki, romahdus, stoppi, tai miten sen nyt haluaakin ilmaista.
Työterveydessä täytin työuupumuskyselyn liittyen omaishoitotyöhön, jota ajatellen lomakkeen kysymyksiä ei suinkaan ollut suunniteltu, mutta työ kuin työ. Kyllä se varmaan ainakin suuntaa antava tulos oli ja pisteet osoittivat keskivaikeaan työuupumukseen omaishoitotyön osalta. Omaan palkkatyöhön liittyen ei pisteitä tullut, vaikka siitä jouduinkin olemaan pois tuon uupumuksen takia.
Ei minua mielestäni niinkään lasten äitinä oleminen väsytä, vaan kaikki se ylimääräinen asioiden tulva, mitä tilanteeseen on kietoutunut ja joita jatkuvastikin on. Tässä on nyt mennyt 9 vuotta jo melkoisen eriskummallisissa kiemuroissa, joten kyllä sen huomaa hyvinkin selvään, ettei sitä jaksa yhtään samalla tavalla kuin niinä ensimmäisinä vuosina. Monia takavuosien aikana olleita vastoinkäymisiä en ole voinut kuvailla täällä blogissa eri syistä, mutta kaikenlaista pientä ja suurta harmia on ollut aika jatkuvasti niiden asioiden lisäksi, jotka vaan pitää hoitaa.
Ja nyt taas siis vaikeuksia, vaikka vähän erilaisia kuin aiemmin. En tiedä miettiikö joku, mitä Jumala sitten on tehnyt, eikö hän pidä omastaan huolta? No, todellakin pitää! En tiedä miten osaisin kertoa siitä, mitä Taivaan Isä on minulle tänä vuonna tehnyt. Hän on antanut niin ihmeellistä läheisyyden aikaa itsensä kanssa, etten olisi sellaista osannut ikinä kuvitellakaan, vaikka olen kulkenut Jeesuksen seurassa jo noin 30 vuotta.
Tuo ihana aika alkoi jo keväällä, mistä yritin muutaman sanan sanoa tässä äitienpäivän postauksessa. Sen lisäksi että Jumala on aina ollut lähelläni, niin nyt hän antoi minun myös tuntea sen aiempaa selvemmin. Se on kuin taivas laskeutuisi minun sotkuiseen asuntooni joka ikinen päivä, tai ei vain kerran päivässä, vaan aina, kun minä itse ehdin vähän pysähtyä ja olla hänen kanssaan. Aluksi eli tuolloin viime keväänä taisin itse olla enemmän äänessä, rukoilin paljon ja silloin Jumala kosketteli minua ihmeellisesti, monesti ulkona luonnossa, mihin lähdin juttelemaan hänelle. Olin aivan niinkuin rakastunut nuori tyttönen. Kyseessä ei vain ollut kukaan ihminen, vaan itse Jeesus. Tiesittekö, että hän haluaa jatkuvasti syvenevään suhteeseen ihmisen kanssa? Kuulin kesällä jonkun sanovan noin, ja olen kyllä itse kokemassa juuri sitä, vaikkakin se tuntuu vasta opettelulta. Itse asiassa toukokuun lopussa menin meidän seurakunnassa kertomaan näistä asioista kaikille sellaisessa todistuskokouksessa, jossa kuka vaan sai mennä jotain kertomaan, ja olin sen kertomuksen loppuun laittanut rakkaudentunnustukseni Jeesukselle. Minusta tuntui, että hän halusi kuulla siitä julkisesti, ja minun oli se tehtävä, niin rakastunut minä olin ja olen vieläkin. Puhujan pönttöön meneminen tuntui vähän samalta kuin olisi alttarille kävellyt tunnustamaan rakkautensa. Jännitti niin että hirvitti, mutta odotin sitä innoissaan. Ja sen jälkeen oli niin ihanaa sitten.
Päätin myös, että haluan antautua Jumalalle kaikin tavoin. Kerroin hänelle, että mitä ikinä hän haluaa minulle tehdä, niin haluaisin sitä itsekin, vaikka se sitten olisi aluksi pelottavaa tai jännittävääkin - eikä vain sen minun tähän mennessä sisäistämäni jumalakäsitykseni mukaisesti, vaan mitä hän itse haluaa kaikilla kolmella persoonallaan (Isä, Poika ja Pyhä Henki).
Joskus kesälomalla tuo Jeesuksen ja minun yhteydenpito sai kuitenkin vielä erilaisia sävyjä. Hän oli koskettanut minua aiemminkin kun rukoilin, esimerkiksi niin, että tulin yhtäkkiä käsittämättömän iloiseksi, hymyileväksi ja nauravaksi vaikka omassa elämäntilanteessa olin muutoin väsynyt ja ihan lopussa. (Raamatussa kerrotaan siitä, että Jumala voi antaa taivaallista iloa. Esim. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Psalmit 34:6 FB38) Mutta kesälomasta alkaen Jumala on kosketellut myös vielä konkreettisemmin, niin etten usein pysy edes paikallaan, vaikka en itse ollut aikonut mitään tehdä. Se ei ole mitään pelottavaa, vaan vain ihanaa. Tämä tällainen alkoi sen jälkeen, kun aloin kysymään Jeesukselta päivittäin, täyttäisikö hän minut Pyhällä Hengellä, mistä raamatussa myös puhutaan. Ja niin Jumala aloitti jo kesällä tällaisen yhteydenpitotavan, että hän koskettelee minua niin selvästi, ettei edes näin hitaalle keskisuomalaiselle jää epäilystäkään, onko hän siinä lähellä vai ei. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut edes jaksaa rukoilla tai sanoa mitään, vaan vain mennä hänen luokseen (esim paikkaan, johon yleensä menen lepäämään). Monesti rukoukseni onkin, että haluaisin taas tulla syliisi lepäämään. Ja hän on aina valmiina odottamassa, ihan joka kerta. Joskus tuntuu, että hän ei jaksa odottaa, että minä olen valmis, vaan aloittaa jo aiemmin tai sitten kutsuu ja houkuttelee, että tule taas luokseni. Tietysti siinä jutellaan myös, minä juttelen Jeesukselle sanoilla tai mielessä. Jumala puhuu raamatun lisäksi myös välillä ajatuksissa, ja tietysti on tärkeää muistaa että voin ymmärtää hyvin helposti väärinkin. Joka tapauksessa sitä kautta olen saanut uutta jaksamista ynnä muita hyviä asioita.
Minusta on ihanaa, että Jeesus aloitti tämän läheisyyskäsittelyn jo hyvissä ajoin kesällä niin, että se oli minulle tuttua, kun tuo romahdukseni tapahtui lokakuun alussa. Silloin en olisi ilman tätä selvinnytkään.
Tämä kuvaus voi tuntua melko hämmentävältä ja ymmärrän sen kyllä hyvin, mutta ajattelin näistä kokemuksistani jotain kertoa, koska ne liittyvät niin vahvasti tähän elämäntilanteeseen. En varmaan itsekään näitä asioita kunnolla ymmärrä, vaikka niitä on itselleni tapahtunut. En kuitenkaan usko, että olen päästäni aivan niin sekaisin, että olisin keksinyt itselleni edelläkuvatunlaisen mielikuvitusystävän. Kyseessä on kuitenkin vain uupumus ja itse ainakin koen että maalaisjärkikin on edelleen pääsääntöisesti tallella. Jumala on todella olemassa ja hyvinkin elävä, ja välillä hän nähtävästi toimii ihmeellisillä ja hämmentävilläkin tavoilla. Hän tietää, millainen tapa on kenellekin juuri se paras, eikä hän tee mitään ilman lupaa. Ilman Jeesusta en olisi mitenkään selvinnyt taaskaan näistä viimeisistä kuukausista tai viikoista. Ja kuten on tullut aiemmin jo mainittua, niin meidän perheessä ei ole oikein varaa kummankaan vanhemman olla poissa pelistä, koska lasten hoidossa tarvitaan koko ajan kahta aikuista. Nyt olen kuitenkin saanut huomata, että Jeesus, tuo Hyvä Paimen, tietää sen hyvin, ja hän kantaa itse minua sylissään niin kuin pikku karitsaa ja pitää myös perheestäni huolen.
Tuo mielikuva Jeesuksesta lampaiden paimenena on tuttua raamatusta ja pyhäkoulusta, ja sopii tähän niin hyvin, esimerkiksi:
Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
Hesekiel 34:15-16 FB38
Ps. Voisin (jos jaksaisin) kirjoittaa toisen kertomuksen siitä, miten Jeesus - Hyvä Paimen on hoivannut ja auttanut kipeän jalkani ja selkäni kanssa, mutta jaksaminen ja ehtiminen on mitä on. Joka tapauksessa, ne eivät ole ainakaan nyt kipeät.





























