sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Nämä olivat ne päivät, jotka eivät minua miellyttäneet

Kulunut vuosi on ollut hyvin vaikea omalla kohdallani. Helmikuussa vointini romahti niin, että jouduin sairaalaan. Se oli totaalinen loppuunpalaminen, joka johtui pitkään kestäneestä vaikeasta perhetilanteesta. Olin sairaalassa kuukauden verran yleissairaalan psykiatrian osastolla. Sitten pääsin kotiin, mutta kotona perhettämme koetteli kaksi sairastelua peräkkäin ja minä en sitä kestänyt vaan jouduin uudestaan sairaalaan, missä olin taas kuukauden verran. Olin valtavan ahdistunut ja kun kotiuduin sairaalasta, ei ahdistus ollut helpottunut.



Lasten hoito piti järjestää uudestaan niin, että minä en ollut vastuussa. Lasten Ilona-jaksoja lisättiin ja kotijaksoilla meillä on aina minun tilalla hoitaja Milkaa hoitamassa. Ilona-jaksoja on nyt noin puolet ajasta.

Söin ahdistukseen lääkkeitä, jotka koukuttavat. Minulla meni temesta-niminen lääke, jonka lääkäri määräsi otettavaksi 3 kertaa päivässä, koska olin niin ahdistunut. Lääke on kuitenkin sellainen, että sitä pitäisi ottaa koko ajan enemmän että olo pysyisi hyvänä, ja jäin siis siihen koukkuun. Tuli suositus, että lääkettä pitäisi alkaa vähentämään jossain vaiheessa. Kun olin kotona, niin lääkäri vaihtoi temestan diapamiin, koska sitä olisi kuulemma helpompi vähentää. Tämä oli kuitenkin lääkäriltä virhearvio, sillä diapam ei ole yhtä tehokas kuin temesta, ja ahdistukseni hyppäsi pilviin ja sain virtsaummen ja jouduin taas sairaalaan. Olin kyllössä vuodeosastolla ja kuntoni meni hyvin rapistuneeksi, koska jouduin vain makaamaan siellä. Lopulta pääsin kuitenkin kotiin ja aloin pikkuhiljaa tehdä kävelylenkkejä. Minulla meni kesällä 5 diapamia päivässä ahdistukseen. Sairaanhoitaja kävi tapaamassa minua kerran viikossa.

Sitten alkoi diapamin vähentäminen hyvin hitaasti. Ohje oli että kahden viikon välein pudotetaan puolikas tabletti pois. Vähentäminen kesti koko syksyn ja minulla oli jatkuvasti ahdistuksen oireita ja vieroitusoireita. Elin vain puoli päivää kerrallaan ja odotin joko päiväunia, kun saisin hetken aikaa oltua sängyssä, tai yöunia. Yöt nukuin hyvin erään lääkkeen avulla. Kävin viikoittain kaksi kertaa sairaalalla, rentoutusryhmässä sekä aikuispsykiatrian polilla tapaamassa sairaanhoitajaa.

Olen ollut suurimman osan vuodesta todella ahdistunut ja se on tuntunut varsinkin fyysisenä. En pystynyt olemaan missään paikoillaan sisäisen levottomuuden takia. Se oli todella väsyttävää, kun ei pystynyt istumaan paikoillaan eikä lepäämään kunnolla. Paikallaan istuminen tuntui tuskaiselta. Lisäksi minulla oli vapinaa ja kehon jännittyneisyyttä ja muutenkin tuskainen olo. Viestien kirjoittaminen oli vaikeaa vapisevien käsien takia.

Sain kuitenkin syksyn kuluessa diapamia vähennettyä ja siinä mielessä vointi meni parempaan suuntaan, vaikka se ei vieroitusoireiden takia siltä tuntunutkaan.

Joskus marraskuulla minulle alkoi tulemaan todella pahoja ahdistuskohtauksia sen lisäksi, että koko ajan oli muutenkin huono olo. Jouduin ottamaan ylimääräistä diapamia, vaikka sitä olin jo saanut vähennettyä huomattavasti.

Ennen joulua kuitenkin todettiin, että osa oireistani johtuu käyttämästäni muusta lääkityksestä ja nyt kun noita lääkkeitä on vähennetty, niin minulle tuli yhtäkkiä hyvä olo. Pystyn taas istumaan sohvalla tai käymään elokuvissa. Sain myös varattua ajan hiusten leikkaukseen, nyt kun pystyn istumaan paikoillaan. Myöskin ahdistus on aivan kummallisesti hävinnyt. Varmaan lääkkeiden aiheuttamat oireet, kuten vapina ja muu epänormaali olo, olivat lietsoneet ahdistuskohtauksia. Olen valtavan helpottunut siitä, että olo parani.

Lääkemuutokset ovat vielä kesken, joten jännityksellä odotan, mitä tuleman pitää. Nyt tuntuu kuitenkin paljon paremmalta. Minulla menee vielä yhteensä yksi diapam ja odotan lääkärin lupaa, milloin saisin jättää sen pois. Luulen, että en tarvitse sitä enää. Mietin myös, koskahan pystyisin palaamaan töihin.

Viime keväänä päätimme puolison kanssa, että lasten olisi aika muuttaa pois kotoa. Se ei ole helppo eikä kevyt päätös, mutta minä en pystynyt hoitamaan ollenkaan lapsia ja lisäksi lasten kotona olo on pahentanut ahdistustani, koska meillä on nyt koko ajan hoitajia lasten ollessa kotona, eikä omaa tilaa ole. Ajattelin, että minulla on oikeus parantua, enkä pysty enää palaamaan samaan elämään, joka toi minut näin perusteelliseen loppuunpalamiseen. Lapsille ei kuitenkaan ole löytynyt lähiseudulta sopivaa hoitopaikkaa. Syksyllä meille kerrottiin, että yksi paikka olisi vapautumassa Tukena Kultasiivessä. Kävimme siellä myös tutustumassa ja suunnitelmana on, että Nooa muuttaisi sinne heti, kun paikka vapautuu. Meillä ei kuitenkaan ole tämän ajankohdasta vielä mitään muuta tietoa kuin, että sen piti olla tämän talven aikana. Kävimme Kultasiipeen myös tutustumassa ja se vaikutti ihan hyvältä paikalta. Huono puoli on, että siellä ei ole Milkalle tilaa vielä pitkään aikaan. Kotitilanne jatkuu siis vaikeana. Puoliso on hoitanut yksin kaikki lasten asiat ja myös esimerkiksi sairaalakäynnit yksin tai hoitajan kanssa.

Toivon koko sydämestäni, että ensi vuosi olisi parempi.

maanantai 26. joulukuuta 2022

Joulukuvia

Taaskin joulu riemuineen
tänne saapui lauluineen











Julista se kaikkialle
etelään ja pohjoiseen


Kunnia nyt Jumalalle
rauha päälle maan!










perjantai 23. joulukuuta 2022

Jouluaaton aattona

Mitä ajattelin tänä aamuna?




On niin ihanaa herätä Taivaan Isän sylissä. Hän on lähelläni, Hän on kanssani, ja auttaa. Ajattelin, että Hän täyttää koko huoneen. Tarkemmin ajatellen, ei Hän mahdu tähän huoneeseen, Hän on niin suunnaton. Ei Hän mahdu edes koko maailmankaikkeuteen. Ei Jumalaa voida laittaa mihinkään rajoihin. Aivan niin kuin kuningas Salomo aikoinaan joutui toteamaan: Eivät taivaat eivätkä taivasten taivaatkaan riittäisi sinulle asunnoksi, kuinka sitten tämä temppeli, jonka minä olen rakentanut!
(1. Kuninkaiden kirja 8:27 FINRK)

Silti Jumala tuli hyvin pieniin rajoitteisiin, kun Hän tuli ihmiseksi. Rajoittamaton, mittaamaton, ihmeellinen tiedossa, viisaudessa, voimassa ja kunniassa tuli äidin kohtuun avuttomaksi alkioksi, sikiöksi ja syntyi yhtä avuttomana vauvana kuin meistä jokainen. Siinä oli Kaikkivaltias hyvin pienessä asunnossa. Vaikka ei Hän mahdukaan mihinkään rajoihin, niin silti Hän voi noin tehdä, ja tekikin.

Hän halusi olla kanssamme. Hän antoi itsensä sitä varten.




Hänen nimensähän on Immanuel, Jumala meidän kanssamme.

Ei "Jumala meidän kanssamme" tule väkisin kenenkään luo, jos Häntä ei toivota. Mutta Hän kuulee, kun ihminen sanoo: Jeesus, tule luokseni, tule kotiini, tule elämääni. Silloin Hän tulee, sillä sitä Hän haluaa, olla kanssamme.

Eikä Hän tule vain osittain. Hän antaa itsensä kokonaan. Hän osoittaa rakkautensa uudelleen ja uudelleen, eikä vain tipoittain, vaan sylin täydeltä.




Hän on ilon lähde, se suuri ilo, josta enkeli ilmoitti: Teille on tänä päivänä syntynyt Vapauttaja, joka on Kristus, Herra.

Toivon jouluusi tätä iloa ❤️

torstai 22. joulukuuta 2022

Aatonaatonaatto

Jospa muutaman joulukuvan saisi laitettua tänne blogiin. Tästähän se nimittäin alkaa, kun kuusi on tullut sisälle. Siis se jouluisuus.

Ennen kuusen tuloa lapset tulivat loma-ajan päivähoidosta. Milkan bodyn alla oli piilossa kummallinen punainen kangasmytty, joka sitten löysi tiensä päähän, ja välillä se oli kyllä jalassakin kilisevän kulkusen takia.







Meillähän ei joulupukki käy, eikä mielellään oteta vastaan, mutta tontut ovat sitten toinen juttu. Kuusenkin toi jonkinlainen lakiton tonttu eteiseen asti. Sahaushommiinhan siitä sitten jouduttiin, koska kuusen runko oli aivan liian paksu meidän kuusenjalalle. Mutta nyt se sitten puu jököttää sisällä ja täytyy päättää, menisikö sitä yöksi nukkumaan vai jäisikö olohuoneeseen katselemaan, kun kuusi juo vettä. On se kuitenkin luikittava nukkumaan heti sitten, kun yöhoitajat tulevat lapsille. Yöaikaan sitä haluaa mieluummin olla omissa oloissaan, nukkuu sitten tai ei. Milkalla on onni ja etuoikeus nukkua melkein samassa huoneessa kuusen kanssa, vain oviverhot ovat välissä. En tiedä sitten, tykkääkö hän kuusen tuoksusta ollenkaan niin paljoa kuin äitinsä.






Milkasta oli tänään enemmän kuvia, koska allekirjoittaneella oli Milkan hoitovuoro ja sillä välin kun me teimme Milkan kanssa hänen ruokansa ja keittiöhommat ja otimme tonttukuvia, niin Nooa oli iskän sylissä viettämässä laatuaikaa omassa huoneessaan.

Hyvää joulun odotusta kaikille tontuille, ihmisille, lakillisille ja lakittomille tasapuolisesti.

Lapset olivat muuten nähneet pukin tänään, mutta vain pikaisesti, jossain ulkosalla. Tai ainakin pukki oli nähnyt lapset. Muuta en tiedä.

tiistai 15. marraskuuta 2022

Pysäkillä, olkapäällä

Eilen oli sairaslomani viimeinen päivä. Olin viisi viikkoa poissa töistä ja siitä ensimmäiset kaksi viikkoa olin "sairaslomalla" myös omaishoitoon liittyen, kun Milkalle järjestyi siinä ylimääräistä hoitoa Ilonassa - kun itse sitä kysyin. Milka oli siis ylimääräisellä Ilona-jaksolla kaksi viikkoa ja niistä jälkimmäisellä viikolla oli Nooakin mukana. Omaishoidosta ei ole kovin helppoa saada sairaslomaa, mutta nyt se järjestyi tuolla tavalla.

Tämä siksi, että oman jaksamisen rajat tulivat lopultakin vastaan. Pysäkki, romahdus, stoppi, tai miten sen nyt haluaakin ilmaista.




Työterveydessä täytin työuupumuskyselyn liittyen omaishoitotyöhön, jota ajatellen lomakkeen kysymyksiä ei suinkaan ollut suunniteltu, mutta työ kuin työ. Kyllä se varmaan ainakin suuntaa antava tulos oli ja pisteet osoittivat keskivaikeaan työuupumukseen omaishoitotyön osalta. Omaan palkkatyöhön liittyen ei pisteitä tullut, vaikka siitä jouduinkin olemaan pois tuon uupumuksen takia.

Ei minua mielestäni niinkään lasten äitinä oleminen väsytä, vaan kaikki se ylimääräinen asioiden tulva, mitä tilanteeseen on kietoutunut ja joita jatkuvastikin on. Tässä on nyt mennyt 9 vuotta jo melkoisen eriskummallisissa kiemuroissa, joten kyllä sen huomaa hyvinkin selvään, ettei sitä jaksa yhtään samalla tavalla kuin niinä ensimmäisinä vuosina. Monia takavuosien aikana olleita vastoinkäymisiä en ole voinut kuvailla täällä blogissa eri syistä, mutta kaikenlaista pientä ja suurta harmia on ollut aika jatkuvasti niiden asioiden lisäksi, jotka vaan pitää hoitaa.

Ja nyt taas siis vaikeuksia, vaikka vähän erilaisia kuin aiemmin. En tiedä miettiikö joku, mitä Jumala sitten on tehnyt, eikö hän pidä omastaan huolta? No, todellakin pitää! En tiedä miten osaisin kertoa siitä, mitä Taivaan Isä on minulle tänä vuonna tehnyt. Hän on antanut niin ihmeellistä läheisyyden aikaa itsensä kanssa, etten olisi sellaista osannut ikinä kuvitellakaan, vaikka olen kulkenut Jeesuksen seurassa jo noin 30 vuotta. 



Tuo ihana aika alkoi jo keväällä, mistä yritin muutaman sanan sanoa tässä äitienpäivän postauksessa. Sen lisäksi että Jumala on aina ollut lähelläni, niin nyt hän antoi minun myös tuntea sen aiempaa selvemmin. Se on kuin taivas laskeutuisi minun sotkuiseen asuntooni joka ikinen päivä, tai ei vain kerran päivässä, vaan aina, kun minä itse ehdin vähän pysähtyä ja olla hänen kanssaan. Aluksi eli tuolloin viime keväänä taisin itse olla enemmän äänessä, rukoilin paljon ja silloin Jumala kosketteli minua ihmeellisesti, monesti ulkona luonnossa, mihin lähdin juttelemaan hänelle. Olin aivan niinkuin rakastunut nuori tyttönen. Kyseessä ei vain ollut kukaan ihminen, vaan itse Jeesus. Tiesittekö, että hän haluaa jatkuvasti syvenevään suhteeseen ihmisen kanssa? Kuulin kesällä jonkun sanovan noin, ja olen kyllä itse kokemassa juuri sitä, vaikkakin se tuntuu vasta opettelulta. Itse asiassa toukokuun lopussa menin meidän seurakunnassa kertomaan näistä asioista kaikille sellaisessa todistuskokouksessa, jossa kuka vaan sai mennä jotain kertomaan, ja olin sen kertomuksen loppuun laittanut rakkaudentunnustukseni Jeesukselle. Minusta tuntui, että hän halusi kuulla siitä julkisesti, ja minun oli se tehtävä, niin rakastunut minä olin ja olen vieläkin. Puhujan pönttöön meneminen tuntui vähän samalta kuin olisi alttarille kävellyt tunnustamaan rakkautensa. Jännitti niin että hirvitti, mutta odotin sitä innoissaan. Ja sen jälkeen oli niin ihanaa sitten.

Päätin myös, että haluan antautua Jumalalle kaikin tavoin. Kerroin hänelle, että mitä ikinä hän haluaa minulle tehdä, niin haluaisin sitä itsekin, vaikka se sitten olisi aluksi pelottavaa tai jännittävääkin - eikä vain sen minun tähän mennessä sisäistämäni jumalakäsitykseni mukaisesti, vaan mitä hän itse haluaa kaikilla kolmella persoonallaan (Isä, Poika ja Pyhä Henki).




Joskus kesälomalla tuo Jeesuksen ja minun yhteydenpito sai kuitenkin vielä erilaisia sävyjä. Hän oli koskettanut minua aiemminkin kun rukoilin, esimerkiksi niin, että tulin yhtäkkiä käsittämättömän iloiseksi, hymyileväksi ja nauravaksi vaikka omassa elämäntilanteessa olin muutoin väsynyt ja ihan lopussa. (Raamatussa kerrotaan siitä, että Jumala voi antaa taivaallista iloa. Esim. Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. Psalmit 34:6 FB38) Mutta kesälomasta alkaen Jumala on kosketellut myös vielä konkreettisemmin, niin etten usein pysy edes paikallaan, vaikka en itse ollut aikonut mitään tehdä. Se ei ole mitään pelottavaa, vaan vain ihanaa. Tämä tällainen alkoi sen jälkeen, kun aloin kysymään Jeesukselta päivittäin, täyttäisikö hän minut Pyhällä Hengellä, mistä raamatussa myös puhutaan. Ja niin Jumala aloitti jo kesällä tällaisen yhteydenpitotavan, että hän koskettelee minua niin selvästi, ettei edes näin hitaalle keskisuomalaiselle jää epäilystäkään, onko hän siinä lähellä vai ei. Sen jälkeen minun ei ole tarvinnut edes jaksaa rukoilla tai sanoa mitään, vaan vain mennä hänen luokseen (esim paikkaan, johon yleensä menen lepäämään). Monesti rukoukseni onkin, että haluaisin taas tulla syliisi lepäämään. Ja hän on aina valmiina odottamassa, ihan joka kerta. Joskus tuntuu, että hän ei jaksa odottaa, että minä olen valmis, vaan aloittaa jo aiemmin tai sitten kutsuu ja houkuttelee, että tule taas luokseni. Tietysti siinä jutellaan myös, minä juttelen Jeesukselle sanoilla tai mielessä. Jumala puhuu raamatun lisäksi myös välillä ajatuksissa, ja tietysti on tärkeää muistaa että voin ymmärtää hyvin helposti väärinkin. Joka tapauksessa sitä kautta olen saanut uutta jaksamista ynnä muita hyviä asioita.
Minusta on ihanaa, että Jeesus aloitti tämän läheisyyskäsittelyn jo hyvissä ajoin kesällä niin, että se oli minulle tuttua, kun tuo romahdukseni tapahtui lokakuun alussa. Silloin en olisi ilman tätä selvinnytkään.




Tämä kuvaus voi tuntua melko hämmentävältä ja ymmärrän sen kyllä hyvin, mutta ajattelin näistä kokemuksistani jotain kertoa, koska ne liittyvät niin vahvasti tähän elämäntilanteeseen. En varmaan itsekään näitä asioita kunnolla ymmärrä, vaikka niitä on itselleni tapahtunut. En kuitenkaan usko, että olen päästäni aivan niin sekaisin, että olisin keksinyt itselleni edelläkuvatunlaisen mielikuvitusystävän. Kyseessä on kuitenkin vain uupumus ja itse ainakin koen että maalaisjärkikin on edelleen pääsääntöisesti tallella. Jumala on todella olemassa ja hyvinkin elävä, ja välillä hän nähtävästi toimii ihmeellisillä ja hämmentävilläkin tavoilla. Hän tietää, millainen tapa on kenellekin juuri se paras, eikä hän tee mitään ilman lupaa. Ilman Jeesusta en olisi mitenkään selvinnyt taaskaan näistä viimeisistä kuukausista tai viikoista. Ja kuten on tullut aiemmin jo mainittua, niin meidän perheessä ei ole oikein varaa kummankaan vanhemman olla poissa pelistä, koska lasten hoidossa tarvitaan koko ajan kahta aikuista. Nyt olen kuitenkin saanut huomata, että Jeesus, tuo Hyvä Paimen, tietää sen hyvin, ja hän kantaa itse minua sylissään niin kuin pikku karitsaa ja pitää myös perheestäni huolen.

Tuo mielikuva Jeesuksesta lampaiden paimenena on tuttua raamatusta ja pyhäkoulusta, ja sopii tähän niin hyvin, esimerkiksi:
Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra. Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
Hesekiel 34:15‭-‬16 FB38



Ps. Voisin (jos jaksaisin) kirjoittaa toisen kertomuksen siitä, miten Jeesus - Hyvä Paimen on hoivannut ja auttanut kipeän jalkani ja selkäni kanssa, mutta jaksaminen ja ehtiminen on mitä on. Joka tapauksessa, ne eivät ole ainakaan nyt kipeät.

torstai 4. elokuuta 2022

Kesän touhuja

Tässä muutamia kuvia kesän ajalta lasten touhuista päivähoidosta ja kotoa. Kesä on mennyt oikein hyvin ja terveenä, mistä suuri kiitos Taivaan Iskälle.




























tiistai 31. toukokuuta 2022

Mallitytöiksi ja -pojiksi

Pari viikkoa sitten lasten päiväkotiryhmä teki Maliken kanssa apuvälineretken. Siellä testailtiin samalla Maliken apuvälineitä, jotka mahdollistavat erilaisia harrastuksia myös liikuntavammaisille lapsille.




Sairaanhoitopiirin apuvälinepalvelun kautta saa normaalisti vain normaalissa arjessa tarvittavat apuvälineet, mutta ei yleensä esimerkiksi harrastusvälineitä. Sen takia Malike esittelee sitten näitä aktiivisempaa elämää mahdollistavia välineitään päiväkodeissa.



Kun lapset olivat retkellä niin meille tuli sieltä puhelu valokuvauslupiin liittyen. Eli saisiko meidän lasten kuvia käyttää muun muassa oppaaseen, jossa kerrotaan vaikeasti vammaisille lapsille varhaiskasvatukseen soveltuvista toimintavälineistä. Ajattelimme, että myönnetään lupa, koska tekeehän Malike ihan hyvää työtä pitäessään lasten asiaa esillä.





Tässä jutussa näkyvät kuvat, jotka saimme myöhemmin itsellekin ihasteltaviksi.



Malike jätti myös tuollaiset kahdet erilaiset maastorattaat lasten ryhmälle kesän ajaksi lainaan. Niillä oli kuulemma hyvä mennä maastossakin.